Joulupalloista olennaisimmat

Jos jotakin olen kuluneesta vuosikymmenestä oppinut niin sen, kuinka lyhyt aika vuosikymmen on. 

Uskoakseni taustalla piilee kohdallani se, että koska emme toisella vuosikymmenellämme muista ensimmäistä täysin emmekä kolmannella toista, arvelin pitkään hatarin perustein että kymmenessä vuodessa ehtii kulua paljon suurempi määrä unohtuvaa aikaa kuin sitten oikeasti ehtiikään. Totuus paljastui tämän neljännen vuosikymmenen puolella.

Aloitin Suden hetken Kodaa kotiin odottaessani, ja nyt olemme jo saattaneet hänetkin eteenpäin. 

Koda kuoli annus horribilis 2020 -syksyllä, siellä muuntuvien horisonttien äärellä. Silloin laskin, etten ole koko elämäni aikana viettänyt kenenkään kanssa niin paljon aikaa kuin Kodan. Siis ajattelin itseäni, vaikka Koda siinä oli se jonka elämä päättyi, mutta suru kantaa kaikenlaista itsekästä mukanaan.

Koda tuntui samalta kuin Nana, Wendyn perheen koira Peter Panissa. Koda paimensi lapsia ja tilanteita, paheksui vouhottamista, teki yhteistyötä, lauloi siperianhuskyjen paikalliskuorossa baritonina. Ja kulki satoja kilometrejä teiden varsia kanssani, kirjaimellisesti ja henkisesti.

Viimeisellä yhteisellä lenkillämme oli niin täydellinen syysilma, että itkin matkalla kotiin, ja sitten uudestaan pihalla kun Koda ei enää muistanut reittiä omenapuultaan (jaetulta omenapuultamme!) sisään.

Ja tämä tuntuu tätä kirjoittaessanikin aivan tuoreelta asialta. Jos kymmenenkään vuotta ei ole pitkä aika, kuinka kaksi voisi olla? 

*

Kaikki lapset ovat koulussa. Kenenkään hiukset eivät ole merkittävästi tummentuneet vielä, tosin yhdet silmät muuttuivat sinisistä vihreiksi jotenkin juuri silloin kun en katsonut. Pystykorvia on kolme, Benir, Karat ja Remus. Remus tuli ennen kuin Koda lähti, he asuivat yhdessä vähän yli vuoden eli kokeilimme, miten neljän koiran kanssa sujuu. 

Totesin, että portaissa sujuu huonosti jos kaikki menevät kerralla, omakotitalossa sujuu paremmin kuin mökillä ja että autossa kolmen lapsen ja kahden aikuisen kanssa sujuu melko huonosti mutta kuitenkin yllättävän hyvin. Neljässä koirassa oli erilainen keskinäinen surina, minulle mieluinen.

*

Talo voi hyvin! Puoliso jäi pitkiksi ajoiksi kotiin pandemian alettua, joten ajauduimme nopeasti erikoiseen tilanteeseen, jossa vietimme molemmat suunnilleen puolen vuoden ajan melkein yhtä paljon aikaa kotona. Pidin siitä. 

Kesäkeittiöön meni lopulta kolme kesää, mutta tänä juhannuksena saatiin vihdoin ikkunat asennettua ja ensimmäiset letut paistettua. On vaihdettu ruokahuoneen sijainti ja päämakuuhuoneen sijainti, asennettu kiinteitä kalusteita vessoihin ja keittiöön ja ajateltu, että jossain vaiheessa olisi varmaan hyvä tulla ihan valmista. 

Mietin vuosia, mitä värejä talon yhteisiin tiloihin voisi tuoda. Kolmannen vuoden kohdalla keksin että värit ovat smaragdinvihreä ja laivastonsininen. Portaikkoon asennutettiin tapetti joka tuntuu Muumilaaksolta ja viime syksynä maalattiin alakerran olohuone.

 Aivan hiljattain on tapahtunut läpimurtoja! On saatu kenkäkomerosta ruokakomero, minkä seurauksena päädyttiin kokeilemaan sitä että toimisiko keittiö täydellisesti jos siellä olisi neljän kulkuaukon sijaan kolme. Shokkilöydös: kyllä toimii. Suljimme viime viikolla keittiön ja kodinhoitohuoneen välisen oviaukon kaapistolla. Keittiön kaapistoa on lisätty varoen, mutta nyt sinne saadaan säilytyspenkki, mikä esimerkiksi helpottaa rituaalinomaista tarvettani tuijottaa ruokaa sen kypsyessä uunissa.

*

Aika on tahmeaa ja venyvää juuri nyt ja se on sietämätöntä, varmasti samanlaista kaikkialla. 

Yritän ajatella pidemmällä tähtäimellä: että todennäköisemmin kuin ei, tulee vuosikymmenen sisällä tilanne, jossa luen aamupalalla jotain näistä historiallisista vuosista ja niiden vaikutuksesta ihmisten mieliin ja muistoihin. Silloin olemme viisaampia, vanhoista tähdistä on enemmän kuvia, ja jotkut saavat tuosta noin vain istua lueskelemassa siitä, mihin aika lyhyen vuosikymmenen sisällä ehtii.