21.7.2017

Puu- ja tilavarkaat

Olen kesän mittaan suuresti ihmetellyt sitä, kuinka lapsilla tuntuu jatkuvasti olevan ulkoleikeissään huomattavan hyvin kävelykepeiksi, paimensauvoiksi, telttatolpiksi tai sisarusten huitomiseen soveltuvia valtavan isoja keppejä. 

Kesti hämmästyttävän pitkään tajuta, että ne ovat omenapuista keväällä karsittuja oksia, joita he käyvät yhteistuumin anastamassa talon kulmalta. Ymmärsin tämän kaiken vasta nähdessäni, mistä suunnasta Karat keppi suussaan jolkottelee pihan poikki.

Karat rakastaa keppejä. Se pitää kaikista puisista (ja purtavista, myös joistakin ei-oikeasti-purtavista jotka se kuitenkin itse kokee purtaviksi) asioista ihan niin kuin Benirkin pienenä, mutta etenkin kepeistä.


Nyt se sitten kantaa näitä omenapuunraajoja poikittain suussaan ylpeänä ympäri pihaa ja tekee kunniakierroksia terassin poikki, jossa kolistelee omenapuineen päin tuoleja ja ihmisiä.



(Ja sen kuvaaminen on aina tällaista...)

Muissa eläinuutisissa: Koda varasti suursiivouksen aikana keittiöstä omaan käyttöönsä paikan, jossa koirien kupit ja lelukori olivat ennen. 


Siitä näkee ruoanlaittoalueelle ja siinä on jääkaapin ja koiranruokatynnyrin välittömässä läheisyydessä, eli juuri niin kuin täytyykin olla.


Ja venytellessään voi samalla vähän viilailla kynsiä tiiliseinään.

Pori Jazz muuten hemmotteli meitä aivan erityisesti tänä vuonna, olen sieltä kotiuduttuani ollut sellaisessa tilassa, että tekee mieli lähinnä kuunnella musiikkia ja pukeutua alkukantaisesti. Sitä mielentilaa ympärilleni levittääkseni – tässä olisi Nneka, Nigerian lahja maailmalle.