15.1.2017

Paluu moukarin äärelle

Touhulasta päivää!

Aloitimme kylpyhuoneremontin pari viikkoa ennen joulua. Se jäikin sitten välittömästi kesken, kun sairastuimme kaikki ja vietimme remontointiin tarkoitetun joululoman nenänpyyhkimisen merkeissä.

Mutta nyt kylpyhuoneenkin tilanne on alkanut taas hitaasti edistymään. Talossa on siis kaksi kylpyhuonetta, toinen uudehko saunan kera kellarissa (sinne kuljetaan kylmän tilan kautta, mikä on -20 asteessa ollut muuten varsin eksoottinen kokemus), ja yksi huonokuntoinen yläkerrassa.

Tässä yläkerran kylpyhuone ennen kuin aloitimme.



Kantani vaaleansinisiin laattoihin olenkin jo esittänyt siinä yhteydessä, kun sitä poistettiin kymmenisen neliötä edellisen kylpyhuoneemme seinistä ja lattiasta, mutta pinnalliset seikat tai uskomaton kolmiosainen peilikaappikaan eivät tässä häirinneet eniten.

Yläkerran kylpyhuone on kodinhoitohuoneen lisäksi talon ainoa tila, joka täytyi remontoida sen kunnon takia. Ammetta ympäröivät seinämät olivat toki pullistuneet ja kylpyhuoneen varsinaisessa seinässä oli reikä, mutta kylpyhuoneen yleisilme antoi myös olettaa, että sitä ei ole tehty asiallisesti, ja että siinä tehdyt ratkaisut eivät kestäisi käytössä enää kauaa. Ja lattialämmitys puuttui, joten huone oli kylmähkö, ikkunaton, vesieristämätön märkätila keskellä taloa.


Heti purkamisen aloitettuamme totesimme, että kylpyhuoneessa on ollut ilmeisesti aina joko suihkukaappi tai kylpyamme! Vesieristyksiä ei ole ollut ollenkaan (vai lasketaanko se, että lattian alla oli muovimattoa?), joten on erittäin hienoa, että kaikista märin alue on ollut koko ajan rajattu.

Tänään sattui yllätyskäänne. Maalasin pöytää kodinhoitohuoneessa (palaan tähän myöhemmin), kun yläkerrasta huudettiin että "tule tänne nyt heti ja ota kamera mukaan!" 


Kylpyhuoneen seinän sisältä ammeen kohdalta oli löytynyt ovi! Ensireaktioni: onpa kaunis ovi, saisikohan sen irti? Housuton remonttimies oli ajatellut samaa, mutta tulimme sitten kuitenkin yhdessä siihen tulokseen että se voi aivan hyvin jäädä seinän sisään. Vanha talo on opettanut meille molemmille sen, että vanhoihin rakenteisiin kajottaessa vain sellaiset asiat korjataan, jotka ovat rikki.

Raportoin lähiviikkoina kylpyhuoneen edistymisestä! Laatat tilasimme ja saimmekin jo ennen muuttoa, mutta kylpyhuoneen kalusteista ei ole harmainta aavistustakaan. Pönttö jää, uusi amme tarvitaan, ja sitten joku visuaalisesti kevyt allashyllykkö ja kiva peili. Ja kaikessa pitäisi ottaa se huomioon, että lapset käyttävät tätä kylpyhuonetta enemmän kuin me aikuiset.


(Haluan vielä lopuksi syövyttää verkkokalvoillenne tämän peilikaapin. Ajatella, kuinka monesta kulmasta sen avulla voisi naamaansa katsella!)

***


Toivoin tältä talvelta kireää pakkasta, jotta oppisimme heti, miten talo pärjää kylmällä. Toive toteutui! Olemmekin tähän mennessä saaneet esimerkiksi jo selville, mikä on talon sisätilojen kylmin kohta. Koda on ollut asian selvittämisessä ratkaisevassa osassa.


Koda pitää talon portaista ja asioi yläkerrassa mielellään, mutta parasta on tämä, kun saa pitää portaikkoa tällä tavalla takajaloilla kainalossaan.  

25.12.2016

Huhtijoulu

Isotädilläni oli tapana pitää sääpäiväkirjaa. Hän kirjoitti vallitsevan säätilan ylös joka päivä. Kun kuulin tästä lapsena, muistan ajatelleeni että vanhuuteen kuuluu varmasti se, että alkaa seuraamaan säätä aktiivisesti.


No olen nyt aloittanut sään seuraamisen.


Herätessäni käyn aina ensimmäisenä katsomassa omenapuutani kodinhoitohuoneen ikkunasta ja totean samalla vallitsevan säätilan. Usein myös kuvaan sen – toissa päivänä (olen muuten luovuttanut tämän toissapäivänä-asian suhteen, mutta ruokaa en suostu vielä muuttamaan ruuaksi) otin tämän kuvan Saksassa asuvalle ystävälleni, jolle raportoin että meillä on täällä huhtikuu. Meillä on huhtikuu muutenkin juhlakuukausi, joten huhtijouluun on ollut helppo sopeutua!

Remonttihenkilö on ollut melkein kaksi viikkoa lomalla (paitsi että vähän kävi töissä välillä), joten olemme myös edistäneet täällä sisustuksellisia ja remontillisia asioita. Yläkerran kylpyhuoneen remontti aloitettiin. Olen tehnyt makuuhuoneeseen tilaa pönttöuunille ja siihen liittyviä osatekijöitä puntaroidaan. 


Ja sitten aiheeseen liittymätön kuva Kodasta. Paitsi että tästä haluaisin sanoa, että sen turkki on paksuuntunut täällä! Nidon kuoltua Koda alkoi harmaantua, mutta mielestäni se on nyt myös tummentunut. Toisaalta, jos se vaalentuisi lisää, siitä tulisi käytännössä lammas, mikä olisi sekin huikea kehityssuunta henkilölle joka kuulostaa lehmältä.


Jäätyisipä maa taas tällaiseksi. Tai vaihtoehtoisesti – tulisipa oikea huhtikuu.

En ehtinyt jouluntoivotukseen ajoissa, mutta vaihtoehtoista joulumusiikkia tarjoan tänäkin vuonna. Kyllä sitä välipäivinäkin saa kuunnella!

29.11.2016

Talvesta hyvää

En ole koskaan varsinaisesti pitänyt talvesta, mutta olen kyllä ajatellut siitä hyvääkin.

Ensimmäinen positiivinen ajatus tuli, kun olin ehkä 10-vuotias ja ystäväni kanssa luistelemassa. Urheilukentän sisäänkäynnille kasaantui talvisin meitä paljon korkeammat kinokset, ja muistan katselleeni lumisateista, valaistua kenttää kinoksen päältä ja ajatelleeni, että talvella on kyllä kaunista.


Seuraavan kerran pidin talvesta Nidon ensimmäisenä talvena. Nido rakasti lunta ja opetti minut arvostamaan talvea sellaisella vähän lapsekkaalla tavalla. Aamuna jona Nido kuoli, paistoi aurinko ja satoi suuria, painavia lumihiutaleita koko taivaan täydeltä sulaan maahan. Sellaista säätä ei ole usein, mutta kun on, Nido juoksee mieleeni leikkimään.


Kolmannen kerran olen pitänyt talvesta nyt, kun se on palannut tänne. Lunta ja pakkasta on molempia hieman. Aurinko roikkuu alhaalla puiden latvoissa melkein koko päivän, mutta paistaa tänne niin kirkkaasti sisään, että tekee mieli pestä ikkunat.


Pakkasella Benirin tekee mieli syödä ulkona aivan kaikkea. En tiedä, meneekö sillä kylmässä jokin ahmimista aiheuttava selviytymisvietti päälle, vai häiritseekö pakkanen sen hajuaistia niin että kaikki ällöttäväkin alkaa vaikuttaa sille hyvältä. Tai sitten se pitää siitä rapeasta suutuntumasta.

25.11.2016

Nopea katos

Välttelimme systemaattisesti kaikkea remontointiin liittyvää tekemistä pitkään (myös koska remontin tekninen ja taktinen vastaava on tehnyt oikeissa töissään lähinnä pitkiä reissuja), mutta nyt alamme päästä takaisin kärryille.

Aloitimme varovasti, helpolla jutulla yhteen lapsenhuoneeseen.

Tässä lapsen nukkumisnurkkaus ennen.


Tuli kerran paikallisen kangaskaupan kohdalla mieleen, että kaikista yksinkertaisin sänkykatosratkaisu ei tarvitse hirveästi tarvikkeita, ja ne jotka meiltä puuttuvat, on helppo hankkia heti.


Ostin neljä metriä valkoista pellavaa ja paksua lankaa. Oksa on odottanut hetkeään vuosia askartelutarvikkeideni joukossa, mutta mikä tahansa paksu, mielellään vähän mutkitteleva, kuorittu ja kuivattu oksa käy. Ripustamiseen esim. paksua juuttinarua tai siimaa, valitsin juuttinarun koska olen juuttinaruihminen. Lisäksi tarvitaan kaksi kattoon ruuvattavaa koukkua.


Paksun narun kanssa on mielestäni parempia mahdollisuuksia narun sitomiseen. Leikkasin narusta kaksi noin metrin pätkää, porasimme reiät oksan päihin ja solmimme narujen toisiin päihin solmut, jotka eivät tule rei'istä läpi. Toisiin päihin solmittiin silmukat, joista katos ripustetaan koukkuihin. Meinasin ommella kangasta kiinni oksaan, mutta en sitten ommellutkaan.


Valmis! Tuoreimmat käyttäjätutkimukset viittaavat siihen, että katosta ei tarvitse ainakaan lähiaikoina leikata verhoiksi.

Lopuksi haluaisin näyttää tämän luontevan ylösalaisinhymyn. Benir pitää valkoisen kankaan kosketuksesta otsallaan etenkin silloin, kun on tullut pihalta sisään.


Aamu oli tänään kuulas ja maa jäässä, toivon sen tarkoittavan sitä ettei kovin suuri osa viikonlopustani kulu tassujen pyyhkimiseen. Vaikka enhän minä siinä se kärsivä osapuoli ole.

17.11.2016

Politiikka, pihasuunnittelu ja mitä näitä nyt on

Anteeksi, mutta olisiko teillä hetki aikaa keskustella politiikasta, pihasuunnittelusta ja musiikista?


Niin, kelläpä ei olisi!

Ensin haluaisin sanoa politiikasta, että vasta sen jälkeen kun sain äänioikeuden 10 vuotta sitten, olen alkanut ymmärtämään paremmin sitä, miksi äänestämisen statistiikka on kiinnostavaa. Silloin kun vaalien lopputulos aiheuttaa tunnekuohun, olen yrittänyt keskittyä numeroihin ja prosentteihin ja jakaumaan. Se rauhoittaa aina jollakin tavalla, ainakin minua.

En ole siksi jaksanut hirveästi tohista siitä, mitä vaikutusalueeni ulkopuolisessa maailmanpolitiikassa tapahtuu. Olen sen sijaan kääntynyt vähän sisäänpäin ja keskittynyt niihin asioihin, joihin voin vaikuttaa.

Yksi asia johon pystyn 100-prosenttisesti vaikuttamaan, on musiikki jota meillä kuunnellaan. Ja talo tuntuu vaikuttavan siihen, millaista musiikkia haluan kuunnella. Talo (haluan uskoa tämän johtuvan nimenomaisesti talosta) on saanut minut kuuntelemaan esim. Beatlesia, räppiä ja japanilaista jazzia vinyyliltä. Samalla olen miettinyt paljon sitä, millaista musiikkia talossa on joskus vuosikymmeniä sitten kuunneltu, ja että kuuntelenkohan koskaan sattumalta samaa. Beatles täällä on varmasti soinut aiemminkin!


(Aiheeseen ohittamattomasti liittyvä kuva ystävästäni Dahliasta istumassa Hendrixin päällä. Dahlia on käynyt meillä usein! On huippua, että ystävät voivat tulla meille nyt kylään koiriensa kanssa. Neljä koiraa on jo käynyt ja heistä kolme on ollut yökylässäkin!)

Tämän syksyn suosikkini on ehdottomasti Solange Knowlesin A Seat at the Table, joka vie mielen sellaiseen maisemaan, jossa tuoksuu vihreälle ja on paljon vapaasti liikkuvaa ilmaa.


Lopuksi siitä pihasuunnittelusta vielä.

Ensi keväänä koko takapihalle olisi tarkoitus vetää nurmikko. En ole vielä ihan varma, miten tämä käytännössä toteutuu (koska valmisnurmi maksaa ja siemennurmen kasvuvaihe ei koirien kanssa ehkä suju kovin hyvin), mutta nurmikko tulee kuitenkin. Nurmikkohan siellä tänäkin kesänä oli, mutta sitä ei ajettu kertaakaan ja sen keskellä on autotallin kokoinen aukko, minkä lisäksi koko nurmikon pohja on kummallisen muhkurainen, joten teemme kaiken uudestaan.


Eilen keksin, että sen sijaan että pihakasvillisuus olisi pelkkää nurmikkoa, haluaisin sinne jonkinlaisen... kasvipenkin! En kukkapenkkiä, koska en välitä hirveästi kukista jotka ovat kivannäköisiä viikon ja alastomia muutoin, eivätkä hyötykasvitkaan oikein kiinnosta, mutta jotain kasveja pihalle haluaisin.

Kasvialueen voisi rajata pieneksi karsinaksi...  jollakin matalalla aidalla? En tiedä kasveista yhtään mitään, mutta tuntuu että haluaisin kasvikarsinaan ainakin paljon saniaisia ja muita sellaisia reheviä asioita. Jos luet tätä ja mieleesi tulee heti jokin rehevä viherasia, kerro ajatuksistasi!

29.10.2016

Semimaalla

Ystäväpiirissäni, ja etenkin vähän laajemmassa tuttavapiirissä olen kuluneen kesän aikana indentifioitunut siksi henkilöksi, joka otti ja muutti maalle. Sanoisin kuitenkin, että asumme korkeintaan semimaalla. Täällä kieltämättä näyttää parhaimmillaan ihan Pohjanmaalta tai Kainuulta ja "naapureilla" tarkoitetaan kaikkea asutusta kilometrin säteellä, mutta Helsingin keskustaan ajaa puolessa tunnissa. Että ei täällä aivan autenttista maaseutukokemusta saa. 


(Tässä taistelu viimeisen syötävän omenan herruudesta. Benir yritti ensin piilottaa sitä maahan, mutta päätyi sitten kohtaamaan vastustajansa silmästä silmään.)

Täällä asuminen on kuitenkin aivan erilaista kuin mikään elämäni asuminen tätä ennen. Viiden kuukauden jälkeen, ennen ensimmäistä talvea (mikä voi olla merkittävä kokemus talossa joka tosiaan on rakennettu ennen... tiivisteitä), tuntuu siltä että hyviä puolia on paljon enemmän kuin huonoja, ja huonot puolet ovat aivan erilaisia kuin ajattelin. Sekin on vähän yllättänyt, mitä kaikkea floran ja faunan läheisyys tarkoittaa käytännössä (esim. talon päädyssä asui kesällä lepakoita ja Koda vei meidät eräänä iltana lenkillä katsomaan pellolla juoksevaa valtavaa hirveä). 

Ylläribonuksena on tullut sekin, että olen löytänyt täältä lempilamppuni. Ja minähän todella pidän valaisimista. 

Hyvä uutinen on se, että tätä ei tarvinnut erikseen ostaa. 


Huono uutinen on se että tämä on olemassa ainoastaan pimeän ruska-ajan.



Pimeästä ruska-ajasta puheenollen: kaamos osuu tänne kuin tuhat volttia, sillä valosaastetta ei ole kovin paljoa. Olen yrittänyt keksiä keinoja kaamoslamaannuksen voittamiseen, ja ylivoimaisesti parhaaksi on osoittautunut aamuisin ennen sängystä nousemista nautittu Billie Holiday. Suosittelen!

8.10.2016

Piha & puutarha, osa 1

Minulla on joitakin hajanaisia ajatuksia siitä, millaisista pihoista pidän. Brittiläisistä pihoista pidän aina. Pidän niiden hyvin leikatuista pensaista, heinistä ja tummanvihreästä. En pidä vesiaiheista enkä syyttä mutkittelevista poluista. Siperialaiset elämänkumppanini ovat myös opettaneet, että ei kannata pitää mistään mikä voi kaatua tai tuhoutua tullessaan ylijuostuksi.


Lapsuuteni tärkein piha oli mamman valtava piha, jossa leikin unissani vieläkin monina öinä. Haluaisin omille lapsilleni yhtä tärkeän pihan, joten yritämme miettiä tätä pihaa tarkasti.

Talon tontti on suorakaiteen muotoinen siten, että sen takaosa putoaa syvään ojaan, jonka pohjalla on pieni puro. Talo on tontin etureunassa, ja tontin puolivälissä oli ostohetkellä vanha kahden auton autotalli, jossa oli kosteutta, asbestia ja johon ei mahtunut perheautoa. Autotalli myös peitti peltonäkymän koko alakertaan ja ainoa nurmialue oli sen takana, jonne talosta ei nähnyt edes yläkerrasta.

Autotalli purettiin (ammattilaisen ja kaivinkoneen toimesta) kivijalkaan saakka jo toukokuussa.


Koko kesän piha näytti tältä:


Kamala, ahdisti vähän, mutta näkymä oli kuitenkin parempi näin. Ja nyt koko alakertaan paistaa aamuaurinko, mitä täällä ei ole tätä ennen tapahtunut ainakaan neljäänkymmeneen vuoteen.

Vierittelemme valmiin nurmikon melkein koko takapihalle ensi keväänä, joten tänä syksynä kaikki ylimääräinen on saatava pihalta pois. 

Viikko sitten saimme naapurilta lainaksi kauhakuormaajan.




Autotallin pohjavalusta ehdittiin purkamaan kolme neljäsosaa, mutta sitten koneen käyttäjän oli palattava päivätyöhönsä ja jäimme odottamaan seuraavia vapaapäiviä. 

Hän ehti raapia myös hiekkalaatikolle paikan omenapuun varjoon, kohtaan jossa mummi leikki lasten kanssa paljon tänä ensimmäisenä kesänä. Pohjakangas ja hiekkaa siirrettiin vanhasta hiekkalaatikosta autotallin takaa. Laidoiksi tulee mökkityömaalta yli jääneitä hirsiä.


Olemme muutenkin pihan toimintoja mietiskellessämme kiinnittäneet huomiota siihen, minne päin pihaa lapset ja koirat hakeutuvat, ja he ovatkin opettaneet paljon siitä, miten pihaa kannattaa käyttää. Haluaisimme rakentaa pihalle pienen piharakennuksen kierrätysmateriaaleista (ajatus lähti Kasper Strömmanin Stugor-ohjelman jaksosta, jossa nuoruudenystäväni Jussi (terkkuja!!) kertoo omasta mökistään). Ehkä erillisen leikkimökinkin... Ja sitten tarvitaan keinut, joissa aikuinenkin voi keinua. Ja patio talon eteen. Näitä juttuja on siis myöhemmin luvassa.

Pian alkavalla viikolla on taas vapaapäiviä (neljä, joista yhden aion ehdottomasti käyttää Hulluilla päivillä!), joten autotallin purkuprojektia päästäisiin jatkamaan. Siihen tarttuminen uudestaan tuntuu inhottavalta, sillä samalla on pakko rajoittaa pihan ensisijaisten käyttäjien liikkumista. 


Eikä lapsissa vielä mitään, mutta Benir pitää hirvittävänä kohtuuttomuutena ja raastavana kärsimyksenä sitä, että sitä ei päästetä pihalle silloin kun työkoneita on käynnissä.