6.3.2017

Sitä sun tätä, helmikuun episodi

Olen nyt niin monta kertaa aloittanut ja lopettanut tämän postauksen kirjoittamisen ja yksitellen luopunut kaikista valitsemistani punaisista langoista, että annan tämän tulla täysin langattomana.

Kuluneen kuukauden aikana täällä on ollut yksi selkäpotilas, joku erikoinen lastensairaus ja yksi pieni eläinperäinen vesivahinko – hiiri vs. tiskikoneen tuloputki. Heräsin yöllä suhinaan, olin sekunnissa paikalla. Pistosahasimme lankkulattiaa kaappien alta saman tien ja saimme kaiken kuivattua, joten vahingot mitattiin lähinnä univelkana (meidän aikuisten, lapset eivät heränneet siihen sahaamiseenkaan).


Tilanne on nyt kyllä jo hallinnassa kaikilta mainituilta osilta, mutta niin, niitä asioita olen ollut hoitamassa. 


Oma suosikkini tässä blogissa käsittelemistäni aihealueista on ehdottomasti aina ollut tihutyöt ja tuhonta. En vain ole pitkään aikaan saanut kirjoittaa siitä aiheesta mitään, kun kukaan ei ole ollut aikoihin tuholaisiässä. Nyt on.


Karat ei kadu mitään.

Karat touhuaa aina kun muutkin touhuavat ja tuo ihmisille kaikenlaisia tärkeinä pitämiään esineitä. Villasukkia, hanskoja ja lasten sukkia on mennyt jonkun verran. Sitten myös kaikenlaisia pieniä leluja, yksi lusikka ja yksi hammasharjakin – minkä syyksi paljastui se, että poika antaa hampaat harjattuaan hammasharjansa itseään lähimmälle henkilölle, ja joskus se henkilö sattuu olemaan Karat.


Ponnareistani se pitää myös. Se yrittää joskus viedä niitä vaivihkaa suoraan ranteestani.

°

Kylpyhuoneremontti etenee kohtalaisella intensiteetillä, nyt siellä vihdoin levytetään seiniä. Lapset menevät huomenna yökyliin, joten sinä aikana aiomme urakoida! Tässä omakotitalon remontoimisessa olen pitänyt eritoten siitä, että silloin kun on aikaa remontoida, sitä voi tehdä yölläkin.

Mainittujen yllätyskäänteiden takia keittiöönkin on remontillisesti palattava pian.

Kaappien ovet oli tarkoitus vaihtaa joskus, mutta ne täytyykin vaihtaa nyt. Suurena hiiriselkkausyönä perheen toisella aikuisella meni vanhaan (todella huonoon ja vaihtolistalla olleeseen) tiskikoneeseen hermot, joten hän kävi seuraavana aamuna ostamassa uuden. Ja koska haluan että tiskikone integroidaan kaapistoon, hänen oli ostettava integroitava tiskikone, vaikka siihen ei ole ovilevyä.


Joten nyt keittiössä (joka ehkä tarkkasilmäisimmille erottuu kuvasta tuolta koirien takaa) on tämmöinen häpeilemätön industrial-fiilis niin kauan, kunnes uudet ovet saadaan. Keittiön valmistajasta ei ole aavistustakaan, joten etenen tarkastamalla valmistajat yksi kerrallaan sopivan kokoisten ja näköisten ovien varalta. Tätä kirjoittaessani tuli mieleen, että voisihan ne kyllä varmaan tehdä itsekin... mutta toivottavasti siihen ei tarvitse mennä.

Sääpäiväkirjaa kaipailleille tiedoksi, että täällä on ollut kauniita auringonnousuja ja -laskuja! Tässä yritin ottaa kuvaa auringonnousussa ilmaa haistelleesta Kodasta.


3.2.2017

Huonekalu- ja koiranpentuasiat

Tänä vuonna on aika paljon kaikenlaista huonekaluhommaa. Viime vuonna en ehtinyt tekemään sillä saralla oikeastaan mitään (onpa jännä!), vaikka vanhoja huonekaluja kuitenkin ostettiin taloon paljon enemmän kuin uusia. Nyt olisi sitten hoidettavana kaksi käsittelemätöntä väliovea, yksi terassituoli ja yksi nojatuoli, ja ehkä myös yksi vaatekaappi ja keittiön ruokakaappi, minkä lisäksi joitakin huonekaluja puuttuu edelleen.

Olen uudenvuoden jälkeen aloittanut huonekalutyölistan aktiivisen karsimisen. Joululomalla tori.fistä löytyi mittojensa puolesta täydellisesti pyykinviikkaustasoksi sopiva sivupöytä.


Pöytä maksoi 80€. Pöydän myyjä oli joskus lyhentänyt sen jalat sattumalta oikein hyvin omiin tarkoituksiini (= matalalle henkilölle, joka viikkaa paljon pyykkiä) sopiviksi, kiitos vain hänelle siitä. Myyjä ei osannut kertoa pöydän historiasta mitään muuta kuin että on itse ostanut sen "jostakin kaupasta". Lisäksi huomasin pöydän takana Made in Mexico -laatan! Pitkän taipaleen takaa saapunut!

Asuin pöydän kanssa ensin pari viikkoa ennen kuin päätin, mitä sille täytyy tehdä. Näitä asioita täytyy miettiä tarkasti, jos edes harkitsee alkuperäisen puupinnan peittämistä.



Käytin maalina Tikkurilan vesiliukoista täyshimmeää Helmeä. Helmi on mielestäni erinomainen kalustemaalisarja, olen maalaillut sillä aika paljon seinäpaneeleita ja sen sellaista täällä. Ja pidän vesiliukoisista maaleista muutenkin, ehkä jostakin vähän hipistä syystä.


Uudet kuppivetimet ovat Helakaupasta, jolla on myymälä Hämeentiellä. Olemme tarvinneet taloon tähän mennessä jos jonkinlaista helaa, nuppia, vedintä, koukkua ja kilpeä eri aikakausilta, ja suurin osa on löytynyt Helakaupasta. Vahva suositus!



Ja sitten koiranpentuasioihin.

On aika erikoista, että porukassa on vaihteeksi jokin muu pentu kuin huskypentu, joita on ollut kolme peräkkäin. Kun nyt tälle sääterminologiselle linjalle olemme lähteneet, niin jos samojedit ovat luonteeltaan poutapilviä, ovat siperianhuskyt varsinkin pentuina salamoivia lumisadepilviä.


Mutta Karat ei salamoi. Sen sisin on – noh, poutainen. Sillä on jotenkin jatkuva hyvä boogie, eikä se tunnu tylsistyvän kovin helposti.

Lisäksi se näyttää lukuisilta muiltakin eläimiltä kuin koiralta.

Etenkin pandalta, mutta myös teddykarhulta.


Ja kuutilta.

1.2.2017

Karat sanoo hei


Tässä on ollut vähän kaikenlaista, mutta olennaisinta on epäilemättä tämä.


Tässä on Karat, seitsemän kuukauden ikäinen samojedipoika, joka hylättiin viipurilaiselle koiratarhalle, jolta sitten päätyi kotihoitoon Helsinkiin. Näin Karatin kuvan koiria auttavan järjestön sivuilla ja tuli sellainen olo, että tämä henkilö on tavattava.

Pystytte ehkä suunnilleen kuvittelemaan, mitä kaikkea sen jälkeen tapahtui. Nyt Karat asuu meillä.

Se on täydellistä seuraa Benirille. Benir ja Kodahan eivät sillä tavalla varsinaisesti pidä toisistaan. Ne tulevat toimeen ja ne leikkivätkin usein, mutta ei siinä sellaista tunnepuolen yhteyttä ole koskaan näyttänyt olevan. Uskon sen johtuvan Nidosta – Nidon kanssa kasvaminen teki Kodasta syrjäänvetäytyvän, koska sen piti varoa Nidoa koko ajan. Benirhän ei ole lainkaan syrjänvetäytyvä, vaan vilkas, utelias ja todella leikkisä, mikä on aina vähän käynyt Kodan hermoille.


Karatkin on vilkas, utelias ja leikkisä.


Karatin sopeutumisessa kesti keskiviikosta lauantaihin. Lauantai-iltana koirat leikkivät ensimmäistä kertaa yhdessä, siihen saakka Karat jännitti ja vältteli kumpaakin koiraa ja Benir kiusasi Karatia. Sitten ne jotenkin vaan tottuivat toisiinsa. 


Lasten kanssa Karat on luontaisesti hyvä, se on kiinnostunut lapsista ja osaa siksi olla heidän seurassaan rauhallinen. 


Ja sitten muutamia muita juttuja! Olen saanut tiloja valmiiksi, esimerkiksi ruokailutilan... melkein. Metallisia tuoleja ei lopulta mahtunutkaan pöydän ympärille tarpeeksi, ja niiden siirteleminen oli lapsille hankalaa. 


Päädyin vaihtamaan tuolit puisiin, neljä niistä ostin käytettyinä ja kaksi uusina. Lamppu on royaldesign.fi:stä. Ja matto on oikeastaan tässä lainassa kellarin pukuhuoneesta, se on Anttilan konkurssimyynnistä, josta tein hyviä löytöjä. Seuraavaksi täytyy päättää, millainen tuoli päätyyn sopii. Ja ripustella seinälle vielä vähän jotakin.

Ja joo, nyt kakara on ihan jokaisessa kuvassa. Se käyttää suurimman osan hereilläoloajastaan kaiken tekemiseni seuraamiseen, ja nukkuu öisin mieluiten jalkojeni päällä. Siis sillä tavalla pituussuuntaisesti.

Tässä yritin kuvata makuuhuonetta, jonka järjestin uudelleen pönttöuunia varten. 


Makuuhuoneeseen saadaan toivottavasti pönttöuuni ("toivottavasti", koska projektissa on ollut vähän yllättäviä käänteitä, palaan niihin myöhemmin) lähikuukausina, joten täytyi saada se lopulliseen muotoonsa. Peili löytyi joulun tienoilla nurmijärveläisen vaateliikkeen konkurssimyynnistä. 


Ja tämä ei nyt liity enää aiheeseen, mutta halusin vaan kertoa että Karat näyttää tässä ja yleisestikin mielestäni ihan poutapilveltä. 

15.1.2017

Paluu moukarin äärelle

Touhulasta päivää!

Aloitimme kylpyhuoneremontin pari viikkoa ennen joulua. Se jäikin sitten välittömästi kesken, kun sairastuimme kaikki ja vietimme remontointiin tarkoitetun joululoman nenänpyyhkimisen merkeissä.

Mutta nyt kylpyhuoneenkin tilanne on alkanut taas hitaasti edistymään. Talossa on siis kaksi kylpyhuonetta, toinen uudehko saunan kera kellarissa (sinne kuljetaan kylmän tilan kautta, mikä on -20 asteessa ollut muuten varsin eksoottinen kokemus), ja yksi huonokuntoinen yläkerrassa.

Tässä yläkerran kylpyhuone ennen kuin aloitimme.



Kantani vaaleansinisiin laattoihin olenkin jo esittänyt siinä yhteydessä, kun sitä poistettiin kymmenisen neliötä edellisen kylpyhuoneemme seinistä ja lattiasta, mutta pinnalliset seikat tai uskomaton kolmiosainen peilikaappikaan eivät tässä häirinneet eniten.

Yläkerran kylpyhuone on kodinhoitohuoneen lisäksi talon ainoa tila, joka täytyi remontoida sen kunnon takia. Ammetta ympäröivät seinämät olivat toki pullistuneet ja kylpyhuoneen varsinaisessa seinässä oli reikä, mutta kylpyhuoneen yleisilme antoi myös olettaa, että sitä ei ole tehty asiallisesti, ja että siinä tehdyt ratkaisut eivät kestäisi käytössä enää kauaa. Ja lattialämmitys puuttui, joten huone oli kylmähkö, ikkunaton, vesieristämätön märkätila keskellä taloa.


Heti purkamisen aloitettuamme totesimme, että kylpyhuoneessa on ollut ilmeisesti aina joko suihkukaappi tai kylpyamme! Vesieristyksiä ei ole ollut ollenkaan (vai lasketaanko se, että lattian alla oli muovimattoa?), joten on erittäin hienoa, että kaikista märin alue on ollut koko ajan rajattu.

Tänään sattui yllätyskäänne. Maalasin pöytää kodinhoitohuoneessa (palaan tähän myöhemmin), kun yläkerrasta huudettiin että "tule tänne nyt heti ja ota kamera mukaan!" 


Kylpyhuoneen seinän sisältä ammeen kohdalta oli löytynyt ovi! Ensireaktioni: onpa kaunis ovi, saisikohan sen irti? Housuton remonttimies oli ajatellut samaa, mutta tulimme sitten kuitenkin yhdessä siihen tulokseen että se voi aivan hyvin jäädä seinän sisään. Vanha talo on opettanut meille molemmille sen, että vanhoihin rakenteisiin kajottaessa vain sellaiset asiat korjataan, jotka ovat rikki.

Raportoin lähiviikkoina kylpyhuoneen edistymisestä! Laatat tilasimme ja saimmekin jo ennen muuttoa, mutta kylpyhuoneen kalusteista ei ole harmainta aavistustakaan. Pönttö jää, uusi amme tarvitaan, ja sitten joku visuaalisesti kevyt allashyllykkö ja kiva peili. Ja kaikessa pitäisi ottaa se huomioon, että lapset käyttävät tätä kylpyhuonetta enemmän kuin me aikuiset.


(Haluan vielä lopuksi syövyttää verkkokalvoillenne tämän peilikaapin. Ajatella, kuinka monesta kulmasta sen avulla voisi naamaansa katsella!)

***


Toivoin tältä talvelta kireää pakkasta, jotta oppisimme heti, miten talo pärjää kylmällä. Toive toteutui! Olemmekin tähän mennessä saaneet esimerkiksi jo selville, mikä on talon sisätilojen kylmin kohta. Koda on ollut asian selvittämisessä ratkaisevassa osassa.


Koda pitää talon portaista ja asioi yläkerrassa mielellään, mutta parasta on tämä, kun saa pitää portaikkoa tällä tavalla takajaloilla kainalossaan.  

25.12.2016

Huhtijoulu

Isotädilläni oli tapana pitää sääpäiväkirjaa. Hän kirjoitti vallitsevan säätilan ylös joka päivä. Kun kuulin tästä lapsena, muistan ajatelleeni että vanhuuteen kuuluu varmasti se, että alkaa seuraamaan säätä aktiivisesti.


No olen nyt aloittanut sään seuraamisen.


Herätessäni käyn aina ensimmäisenä katsomassa omenapuutani kodinhoitohuoneen ikkunasta ja totean samalla vallitsevan säätilan. Usein myös kuvaan sen – toissa päivänä (olen muuten luovuttanut tämän toissapäivänä-asian suhteen, mutta ruokaa en suostu vielä muuttamaan ruuaksi) otin tämän kuvan Saksassa asuvalle ystävälleni, jolle raportoin että meillä on täällä huhtikuu. Meillä on huhtikuu muutenkin juhlakuukausi, joten huhtijouluun on ollut helppo sopeutua!

Remonttihenkilö on ollut melkein kaksi viikkoa lomalla (paitsi että vähän kävi töissä välillä), joten olemme myös edistäneet täällä sisustuksellisia ja remontillisia asioita. Yläkerran kylpyhuoneen remontti aloitettiin. Olen tehnyt makuuhuoneeseen tilaa pönttöuunille ja siihen liittyviä osatekijöitä puntaroidaan. 


Ja sitten aiheeseen liittymätön kuva Kodasta. Paitsi että tästä haluaisin sanoa, että sen turkki on paksuuntunut täällä! Nidon kuoltua Koda alkoi harmaantua, mutta mielestäni se on nyt myös tummentunut. Toisaalta, jos se vaalentuisi lisää, siitä tulisi käytännössä lammas, mikä olisi sekin huikea kehityssuunta henkilölle joka kuulostaa lehmältä.


Jäätyisipä maa taas tällaiseksi. Tai vaihtoehtoisesti – tulisipa oikea huhtikuu.

En ehtinyt jouluntoivotukseen ajoissa, mutta vaihtoehtoista joulumusiikkia tarjoan tänäkin vuonna. Kyllä sitä välipäivinäkin saa kuunnella!

29.11.2016

Talvesta hyvää

En ole koskaan varsinaisesti pitänyt talvesta, mutta olen kyllä ajatellut siitä hyvääkin.

Ensimmäinen positiivinen ajatus tuli, kun olin ehkä 10-vuotias ja ystäväni kanssa luistelemassa. Urheilukentän sisäänkäynnille kasaantui talvisin meitä paljon korkeammat kinokset, ja muistan katselleeni lumisateista, valaistua kenttää kinoksen päältä ja ajatelleeni, että talvella on kyllä kaunista.


Seuraavan kerran pidin talvesta Nidon ensimmäisenä talvena. Nido rakasti lunta ja opetti minut arvostamaan talvea sellaisella vähän lapsekkaalla tavalla. Aamuna jona Nido kuoli, paistoi aurinko ja satoi suuria, painavia lumihiutaleita koko taivaan täydeltä sulaan maahan. Sellaista säätä ei ole usein, mutta kun on, Nido juoksee mieleeni leikkimään.


Kolmannen kerran olen pitänyt talvesta nyt, kun se on palannut tänne. Lunta ja pakkasta on molempia hieman. Aurinko roikkuu alhaalla puiden latvoissa melkein koko päivän, mutta paistaa tänne niin kirkkaasti sisään, että tekee mieli pestä ikkunat.


Pakkasella Benirin tekee mieli syödä ulkona aivan kaikkea. En tiedä, meneekö sillä kylmässä jokin ahmimista aiheuttava selviytymisvietti päälle, vai häiritseekö pakkanen sen hajuaistia niin että kaikki ällöttäväkin alkaa vaikuttaa sille hyvältä. Tai sitten se pitää siitä rapeasta suutuntumasta.

25.11.2016

Nopea katos

Välttelimme systemaattisesti kaikkea remontointiin liittyvää tekemistä pitkään (myös koska remontin tekninen ja taktinen vastaava on tehnyt oikeissa töissään lähinnä pitkiä reissuja), mutta nyt alamme päästä takaisin kärryille.

Aloitimme varovasti, helpolla jutulla yhteen lapsenhuoneeseen.

Tässä lapsen nukkumisnurkkaus ennen.


Tuli kerran paikallisen kangaskaupan kohdalla mieleen, että kaikista yksinkertaisin sänkykatosratkaisu ei tarvitse hirveästi tarvikkeita, ja ne jotka meiltä puuttuvat, on helppo hankkia heti.


Ostin neljä metriä valkoista pellavaa ja paksua lankaa. Oksa on odottanut hetkeään vuosia askartelutarvikkeideni joukossa, mutta mikä tahansa paksu, mielellään vähän mutkitteleva, kuorittu ja kuivattu oksa käy. Ripustamiseen esim. paksua juuttinarua tai siimaa, valitsin juuttinarun koska olen juuttinaruihminen. Lisäksi tarvitaan kaksi kattoon ruuvattavaa koukkua.


Paksun narun kanssa on mielestäni parempia mahdollisuuksia narun sitomiseen. Leikkasin narusta kaksi noin metrin pätkää, porasimme reiät oksan päihin ja solmimme narujen toisiin päihin solmut, jotka eivät tule rei'istä läpi. Toisiin päihin solmittiin silmukat, joista katos ripustetaan koukkuihin. Meinasin ommella kangasta kiinni oksaan, mutta en sitten ommellutkaan.


Valmis! Tuoreimmat käyttäjätutkimukset viittaavat siihen, että katosta ei tarvitse ainakaan lähiaikoina leikata verhoiksi.

Lopuksi haluaisin näyttää tämän luontevan ylösalaisinhymyn. Benir pitää valkoisen kankaan kosketuksesta otsallaan etenkin silloin, kun on tullut pihalta sisään.


Aamu oli tänään kuulas ja maa jäässä, toivon sen tarkoittavan sitä ettei kovin suuri osa viikonlopustani kulu tassujen pyyhkimiseen. Vaikka enhän minä siinä se kärsivä osapuoli ole.