16.8.2016

Keittiön jotain uutta ja jotain vanhaa

Talon keittiö oli kaappien ja niiden sijaintien ja käyttötarkoitusten osalta ihan kiva peruskeittiö muutamalla vähän hassulla ratkaisulla.

Avaintenluovutuspäivänä keittiö näytti tältä.


Kaapeissa ei mielestäni ollut muuta varsinaisesti häiritsevää kuin se, että ovet olivat hyvin lämpimän kermansävyiset ja vetimet tyylillisesti epämieluisat. Tasot olivat massiivipuuta, mutta koska uuni ja liesi olivat kapeampaa mallia kuin mitä koemme tarvitsevamme, oli tasot vaihdettava samalla kun leveämmälle uunille tehtiin tilaa. Halusin myös yläkaapeista eroon ja uusia seinän laatoituksen.


Keittiön toiminnalliseen järjestykseen emme puuttuneet noin muutoin, mutta kylmälaitteiden paikka vaihdettiin ylläolevassa kuvassa näkyvän valkoisen astiakaapin tilalle.


Kotimaisista remonttiblogeista ehdoton suosikkini on Isyyspakkauksen Tommin pitkään hiljaiseloa viettänyt Putkiremonttipäiväkirja, jota seurasin aikoinaan innokkaasti. Eniten olen inspiroitunut Tommin ja hänen puolisonsa keittiöfilosofiasta – keittiön voi koota erilaisista osista, haalia niitä sieltä ja täältä! Se oli minulle mullistava ajatus. Täällä olen päässyt vähän toteuttamaan sitä.

Tänään keittiö näyttää tältä.


Jos suunnittelisin keittiön alusta alkaen, kaapistoista tulisi mustat, mutta tähän tilaan halusin mieluummin mahdollisimman paljon valkoista. Koska viimeisin kokemuksemme kaappien maalauttamisesta oli huono, päätin maalata kaappien ovet itse. Uudet vetimet löytyivät Helakaupasta. Seinälaataksi valitsin saman laatan jota alunperin tilasimme jo edelliseen asuntoon, mutta joka jäi valmistajan toimitusvaikeuksien takia silloin saamatta.


Yläkaappien tilalle ostimme tori.fistä vanhan seinäkaapin (120€!), joka on tiettävästi muinoin ollut jonkinlaisen alakaapin päällä. Kivimassatasot ja valkoinen lavuaari ovat Kvikin. 


Näiden kuvien hyllyt ovat ensimmäiseen asuntoomme itse tehdyt eteishyllyt. Teimme niitä tänne pari lisää, koska niihin käytettyä puumateriaalia oli vielä tallessa. Ei pidä sinun hyvää puuta pois heittämän! Ikinä! (Tämän talon vanhasta keittiötasosta tehtiin muuten lapsen työpöytä.)


Käytännössä suurin ero aiempiin käyttämiini keittiöihin on se, että täällä kaikki astiat ovat yhdessä erillisessä astiakaapissa (joka löytyi Jean Vernetistä) ja yläkaapissa on pelkkää ruokaa.


Jako on toiminut mielestäni oikein hyvin – yletänkin nyt astioihin paremmin (terv. nimim. 157cm hyvin venytelleenä). Tiedän että kaikki eivät ehkä pitäisi riisipakettiensa katselemisesta, mutta itse tykkään siitä että ruoat ja astiat näkee kaappien ovia avaamatta.


Sekin on ehkä mainittava, että täällä ei ole mikroa. Päädyimme tähän ratkaisuun alunperin visuaalisista lähtökohdista, koska keittiösuunnitelmassani ei ollut mikrolle tilaa. Höyryuuni (jota suosittelen kaikille!) lämmittää ruoka-annokset kuitenkin alle kymmenessä minuutissa, joten mikroa ei ole kyllä kaivannutkaan, varsinkaan sen jälkeen kun lasten setä opetti minut tekemään popcornia kattilassa.

Vielä puuttuu: verho terassin oven ikkunasta, lattialistat kaikkialta sekä uusi tiskikone (koska nykyinen on liian pieni ja jättää tiskit likaisiksi keskimäärin joka pesukerralla).


Kuvan henkilölle erityismaininta siitä, että hän piti minulle uskollisesti seuraa silloin kun hioin ja maalasin kaappien ovet (ja porraskaiteet). Kiitos, vauva! Ja eilen hän oppi kävelemään. Yritän seuraavien 20 vuoden aikana vähitellen lopettaa hänen kutsumisensa vauvaksi.

14.8.2016

Aita

Aita! Aita! Aita tuli valmiiksi!


Kun sanon "tuli", saan prosessin kaunisteltua aika mutkattomaan muotoon, vaikka totuus on se, että aidan valmistumiseen tarvittiin intensiivisesti puolisoni miespuolisia perheenjäseniä (ja eritoten sitä että molemmat sattuivat olemaan Suomessa vaikka asuvat kaukana täältä), kaikkien isovanhempien lastenhoitoapua ja ajallisesti kaksi aika tiiviisti työskenneltyä viikkoa.


Mutta aidan valmistuminen on yhtä kaikki parasta mitä täällä on koko kesän aikana tapahtunut. Sen jälkeen olen lähinnä ollut koirien, kameran ja kirjan kanssa pihalla. Kannoin terassituolin pihan takaosan heinikkoon ja iltaisin lasten mentyä nukkumaan minä ja itkuhälytin olemme istuneet siellä katsomassa taloa. Ja koiria. Ja pihaa (josta lisää pian, pihan tilanne on aika karmea ja kaipaisin sen suhteen ehkä vähän tsemppausta).





Tällä viikolla olen myös huomannut, että tänne tulee syksy. Pelloilta hellivänä puhaltava kesätuuli on muuttunut syysviimaksi, joka iskee suoraan luiden ytimiin. Ja kaikkialla tuoksuvat omenat! Puissa vielä riippuvien omenoiden tuoksu yhdistyy mielessäni lapsuuteni kesien viimeisiin päiviin omenpuiden alla, sekä hääpäiväni aamuun omenakorin vieressä. Niihin hetkiin liittyi niin paljon tulevan odottamista, että nyt yksin se tuoksu riittää tuomaan saman odotuksen tännekin.

Ehkä jotakin erityistä on luvassa, vaikken siitä vielä tiedäkään.

2.8.2016

Olohuoneesta ja autioista teistä

Huomenta, 

Olettehan ruskettuneita, pisamoituneita, rentoutuneita ja latautuneita? En oikein osaa vastata omasta puolestani. Tai no, pisamoitunut tietysti kyllä. Perheestä kaikki muut (siis paitsi minä ja vamppyyri-ihonsävyn perinyt lapseni) ovat ruskettuneetkin, joten ilmeisesti ulkona on viihdytty. 

Niin ja alakerta on oikeastaan valmis. Että täällä on mennyt aika hyvin.

Kuuden viikon kesälomasta on jäljellä enää tämä viikko ja paljon jää kesken, mutta se ei kyllä ole mikään yllätys. Teimme keskenämme sopimuksen, ettemme käytä aikaa sen kulumisesta harmistumiseen, joten se siitä siis. Asiaan!

Meillä on täällä kaksi olohuonetta, ja alakerrassa on tämä pienempi ns. aikuisten olohuone (ei televisiota, ei kovin hyvin leikkitilaa, lastenhuoneet kaukana). Tämä tila oli myös remontin suurin jännitysmomentti, koska emme tienneet, minkälaisia kantavia rakenteita kuvissa näkyvien, kavennettaviksi tai poistettaviksi päätettyjen palkkien sisällä on.



(Kuvan paljaan raajan tarjoaa tuttuun tapaan tietysti Housuton Remonttimies.)

No, kävi strömsöläinen tuuri! Ensimmäisenä iltana avaintenluovutuksen jälkeen menimme parin ystävän ja lasten sedän kanssa seinistä menestyksekkäästi läpi, eikä niistä paljastunut mitään, mikä olisi pitänyt säilyttää.


Seinänpätkä ja katon leveät palkit olivat täynnä purua. Sitä kolattiin lumikolalla ja lapiolla lattioilta. Sitten lattia purettiin.



Muuttopäivänä olohuoneessa ei vielä ollut valmista lattiaa. Tämä vaihe oli mielestäni kaikista ikävin. Seuraavassa kuvassa näkyvä takan pohjavalumonttu oli tuossa kuukauden.



Mutta nyt olohuoneen toinen puoli on (viimeisiä kattolistoja lukuunottamatta) valmis!


Tällä toisella, seuraavassa kuvassa näkyvällä puolella on vielä vähän tekemistä. (Olisi myös kiva löytää oman kamerani laturi jostakin, housuttoman miehen kamera muuttaa kaiken näköjään vähän vaaleanpunaiseksi...)


Muut jutut seisovat nyt, kun odotamme että aita valmistuu.


Koirat ovat täällä paljon ulinaherkempiä kuin kaupungissa tai mökillä, ja mielestäni se johtuu siitä, että pihalla on koko ajan joku niiden ihminen, mutta koirat eivät hahmota pihaa vielä kovin hyvin.  Kyllähän sellainen asetelma hermostuttaa! Niitä ei ole voinut päästää pihan kaikkiin kolkkiin vielä edes remmeissä. Mutta pihan ulkopuolisen ympäristön ne ovat oppineet tuntemaan yllättävän hyvin sen huomioiden, että ovat tottuneet suunnistamaan kaupungissa. Olen alkanut testaamaan lenkillä sitä, osaavatko ne risteyksistä kodin suuntaan, jos en anna niille suunnasta vihjeitä. Koda on siinä jo oikein hyvä.


Kehumme myös: teitä, joilla ei tule ikinä ketään vastaan.

Sekä Kodan uskomatonta kykyä hahmottaa tässäkin asunnossa se, missä paikoissa nukkuessaan se voi kattavimmin olla kaikkien tiellä.


8.7.2016

Huone pyykille ja näköharhoille

Tällä viikolla kaksi vanhinta lasta lähtivät papan kanssa junamatkalle ja mummin luokse mökille kahdeksi yöksi. Se osui remontillisesti niin hyvään saumaan, että sinä aikana saimme eniten intoilemani osion alakerrasta valmiiksi.


Kodinhoitohuoneen keskeiset ongelmat olivat pintojen alla: huone oli talvisin niin kylmä, että sinne johtavia väliovia oli pakko pitää aina kiinni ja pesukoneen putket olivat joskus jäätyneet. Tarvittiin siis lattialämmitys ja lattian eristysten tarkistamista, eli lattia täytyi uusia kokonaan.

Kodinhoitohuone näytti todella pitkään tältä (ja tässäkin uutta lattiaa on jo tehty pohjalevyjen verran).


Halusin huoneeseen jotakin kivaa ja kiinnostavaa ja hassuakin. Päädyin (taas) keskittymään lattiaan, johon halusin perinteistä sementtilaattaa. Sopiva löytyi Domus Classican Via-laatoista. Näen siinä taiteltuja papereita pimeydessä, mutta myös salmiakit, portaat, holokaustin muistomerkki ja Renault on sen yhteydessä mainittu.




Työtaso on massiivipuuta, joten hioin ja käsittelin sen uudelleen mustalla puuvahalla. Seinäkaapin toinen puoli sai jäädä ja sen viereen asennettiin jo aiemmin hyväksi toteamani Granitin vaatetanko (jolla kuivuu nyt mattoja, sori siitä). Pyykkikaappi on Kvikin.

Makuuhuoneen ja kodinhoitohuoneen välisen oven tilalle halusin liukuovisysteemin, jollaisesta haaveilin jo edellisessä asunnossa.


Ovi haettiin Metsänkylän navetasta, kisko on rautakaupasta. Olen hionut oven tämän puolen kertaalleen ja tarkoitus oli jatkaa oven käsittelemistä, mutta sitten päätimme (toissa yönä, kun olimme kantamassa ovea varastoon) kokeilla oven asentamista tällaisenaan. Se tekee tilaan nyt jännän välimerellisen fiiliksen! Haalin siihen vielä peitekilpiä ja nupin, jotta lapset eivät tunge sormiaan oven pölyisiin uumeniin.


Vessalle (jonka ovi on tässä ovenavailukuvassa tuo valkoinen) ei olisi tarvinnut tehdä mitään, mutten pitänyt siitä ja sen lattialaatat irtoilivat.



Muistatteko ne n. kaksi toukokuun kuumaa päivää? Vietin ne tänne vessaan sulkeutuneena tuota tiiliseinää esiin hioen, mutta kannatti. Taso on talon vanhaa keittiötasoa, sen alle ruuvatut laatikot olen ostanut joskus Granitista. Peili on Destinystä ja seinähyllyt ovat Menun Gridy Fungit.

Lempinäkymäni ovat nämä kaksi.



(Etenkin tämä hännällinen. Kodinhoitohuoneen läpikulkumahdollisuus avattiin vasta tällä viikolla, ja Benir on edelleen ilahtuneen hämmästynyt siitä, että makuuhuoneesta pääsee sen läpi keittiöön. Se käy varmuuden vuoksi vähän väliä tarkistamassa että kulkuyhteys on edelleen olemassa.)

2.7.2016

Avuliaat aatut

Kesäloma alkoi hieman ennen juhannusta ja sen jälkeen olemme saaneet vaikka mitä aikaiseksi. Tämä ei ehkä yllätä ketään, mutta remontin syövereissä eläminen on henkisesti paljon helpompaa silloin, kun koko ajan jokin osio edistyy!

Mutta sekin tietysti helpottaa, että on reippaita apulaisia. Kaikista reippaimpia ovat olleet Benir ja poika. Molemmat ovat auttaneet kaikessa.

Asiantuntevaa apua on saatu mm. puukomeron kunnostamiseen



Ja lattialämmityksen asennukseen



Koirien ulkoiluttamiseen


Sekä ikkunalasien rapsuttamiseen maalista (jonka joku on arviolta n. kymmenen vuotta sitten sutinut ikkunoihin semmoisella aika rennolla ranteella). Se on Benirin lemppariremppahomma, koska samalla voi nuuhkia ulkopuolen tapahtumia.



Ja saalistaa kärpäsiä! Benir rakasti ötököitä kaupungissakin, se on valmis hämmästyttäviin kiipeilysuorituksiin ötökän pyydystääkseen. Täällä kärpäset ovat pikkulinnun kokoisia ja pörisevät kuin jokkisautot, joten ovat helppoja kohteita suurelle saalistajalle. 

Saan pyykinpesukoneen käyttöön muutaman päivän sisällä. Se on olennaista mainita, koska olen viimeksi pessyt omalla koneellani pyykkiä joskus toukokuun lopulla. Pyykinpesun vapautumisen piti tapahtua jo sunnuntaina, mutta sitten työt seisoivatkin eilen, koska päädyin vahingossa puistoon käkättämään ja syömään mansikoita ja pähkinöitä koko päiväksi. En kadu mitään! Benir on opettanut, ettei katuminen kannata.

 

Ja että asiat ovat usein parhaimmillaan silloin, kun niihin ei liity varsinaista kannattavuutta.

Ensi kerralla näytän ennen&jälkeen -kuvia! Toivottavasti ainakin kodinhoitohuoneesta ja meidän aikuisten omasta vessasta. Ja ehkä vähän portaikostakin. Palaan pian, en kahden viikon päästä!

16.6.2016

Aikamatkustajan arvet

Kun nyt on sellainen tilanne, ettei kokonaisuutta oikein ilkiä katsella, katson mieluiten yksityiskohtia. Sillain todella tarkasti. Ja sitten mietiskelen niitä.

Vanhassa talossa on paljon ominaisuuksia joita uusissa ei ole. On tietysti niitä ilmiselvistä syistä merkittäviä, suuresti näkyviä ja tuntuvia asioita: 40-lukulainen talo lämpiää erilailla kuin uusi, tilat ovat aivan erilaisessa järjestyksessä ja eri kokoisia kuin rakennusstandardien aikakaudella, kaikki sähköt on vedetty seinien pintoja pitkin ja sekä seinä- että etenkin eristemateriaalit voivat olla ihan mitä tahansa. Mutta sitten on myös paljon pienempiä asioita.

Nämä pienemmät asiat ovat sellaisia, joihin suhtaudun erittäin tunteellisesti. Ja kaikkein tunteellisimmin koen vanhat kynnykset.


Tämä on ainoa kynnys jonka molemmin puolin on niin valmista että kehtasin ottaa lähikuvan, mutta kaikki vanhat kynnykset säilytetään. Niiden yli on moni kulkenut, muidenkin pienten ihmisten askeleet ovat tömistelleet täällä.

Alkuperäiset valonkatkaisijat ovat myös lähellä sydäntäni, täällä niitä on säilynyt onneksi yksi.


Tästä kuuluu niin hieno ääni! Semmoinen napakka, lyhyt ja itsetietoinen naksahdus! Aluksi ajattelin, että ihan kaikki katkaisijat (jotka olivat vaihtelevilta vuosikymmeniltä ja hyvin vaihtelevassa kunnossa) voisi vaihtaa vanhoihin tai uusvanhoihin bakeliittisiin katkaisijoihin. Sähkömies nauroi ajatukselleni makeasti, minkä lisäksi tulin laskeneeksi, mitä sellaiset kytkimet suunnilleen yhteensä maksaisivat, joten päädyimme hyvään kompromissiin.


Valitsemani katkaisijat ovat Renovan ja naksahdus on niissäkin itsetietoinen. Lempeämpi, mutta varma kuitenkin! Ne ovat myös mittasuhteiltaan mielestäni paremmat, ovat aika isoja, mutta eivät liian.

Onnistuneiden ja ilahduttavien yksityiskohtien lisäksi on kuitenkin myös joitakin sellaisia, jotka herättävät paljon ajatuksia, eivätkä lainkaan hyvässä mielessä.


Esimerkiksi: yhden makuuhuoneen ovessa on oven ulkopuolella kaksi hakasta eri korkeuksilla, eli makuuhuoneen saa lukittua ulkopuolelta.


Saman oven sisäpuolella on kynnenjälkiä aika matalalla. Tämä yhdistelmä mietityttää joka kerta kun huoneessa käyn. Ja miksiköhän ulkopuolen hakaset ovat niin ylhäällä?

Yhden vessan ovenkarmista on irronnut hakanen kokonaan niin voimalla, että se on lähtiessään haukannut suuren kolon ovenpieleen. Ovissa on paikattuja postiluukkujen aukkoja, toimimattomiksi kuluneita koneistoja ja lukkoja joihin ei ole enää avaimia. Talo on kuin aikamatkustaja, joka ei osaa puhua, mutta jonka haluaisin kertovan.