19.12.2015

Lyhyt muisti

Blogin arkistoja siivoillessani olen löytänyt tusinan verran julkaisemattomia tekstejä. Tämä seuraava on kesältä 2014, Benir oli silloin niin pieni että sillä oli vielä rillitkin päässä! Se täyttää tammikuun alussa kaksi vuotta, ja touhu on edelleen ihan samanlaista kuin tuolloin.

***

Päästän koirat pannoista pihaportilla. Ne juoksevat ovelle ja astelevat sen edessä hermostuneesti, vilkuilevat taakseen kun näprään portin kiinni ja paimennan lapset takapihalle. Kun vihdoin kurkotan avaamaan ovea, koirien innostus on jo niin suurta että haukahdellaan ja tönitään, joskus noustaan takajaloillekin. Ja heti kun ovi avautuu edes raolleen, ohitseni rynnätään sisälle. Tassut liukastelevat parketilla, matot rullautuvat ryttyyn. Benir vetää mutkan vähän pitkäksi ja liukuu melkein takaovelle saakka, joten keittiön kautta oikaiseva Koda ehtii juomakupille ensimmäisenä.

Sitten kuuluu latkintaa. Välillä korahduksia. Maisk maisk maisk maisk. Kun ensimmäinen kupillinen on juotu, toinen ryyppääjistä tulee ilmoittamaan asiasta tuijottamalla minua kärsimättömästi.

Täytän vesikupin uudestaan. Sitten – ihan joka kerta – tapahtuu seuraavaa: Koda etsii itselleen viileän, rauhallisen nurkan ja laittaa silmät kiinni, kun taas Benir on jo täydellisesti unohtanut kaiken viimeisen vartin sisällä tapahtuneen ja alkaa kiertää ikkunalta ikkunalle haaveilemassa siitä, kun edes joskus pääsis ulos.

4 kommenttia:

  1. Ihana kuva...siinä Benir haistelee ulkoilmaa...haaveellisena..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään ulkoilmassa muuten syötiin taas ties-minkä-papanoita, joiden perään sitten vielä nuuhkittiin just yhtä haaveellisena...

      Poista
  2. Hei! Ajattelin vain tulla kertomaan, että luin blogisi kaikki tekstit (taas) läpi. Tuli sellainen tunne, että näin loman alkaessa niin on tehtävä. Ja tässä koirakuumeessa kun tuskailee, toimi perinpohjainen selailu alustavana helpotuksena.

    Halusin vain näin loppuun päästyäni kiittää sinua. Kiitos ihanasta blogista! Pidän suuresti tyylistäsi kirjoittaa, sanasi uppoavat välillä niin syvälle että tuntuu kuin juttelisi hyvän ystävän kanssa. Olenkin tässä muutaman päivän aikana hymyillyt typerästi tietokoneelle, nauranut ääneen ja Nidon lähdöstä lukiessani itkenyt (taas). Koska kun se tassunjälki on kerran sydämeen painunut, ei se koskaan lähde pois. Muistelin vanhoja ystäviä, ilolla ja kaiholla. Kiitos siis hienoista teksteistä.

    Juna saapuukin kohta perille, hyvä vain ettei tästä kiitosviestistä tule romaania. Kohta pääsen upottamaan naamani vanhempien vanhan koiran metsältä tuoksuvaan turkkiin, samalla rapsuttaen uudemman ystävän korvan takaa. (Siinä muuten aika parivaljakko, niin vain vanha koira nuortui kun sai kymmenen vuotta nuoremman tytön kaverikseen ;)) siis, kiitos!!

    -EVK tyyppi vain

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nostan liikutuksesta vavahtelevat käteni kunnioittavaan puputervehdykseen, toveri <3

      Poista

Kahdeksan tassua ja kymmenen vikkelää sormea kiittävät kommentistasi.