29.3.2015

Siskot ja niiden siperianveli

Tuosta edellisestä kirjoittamastani tuli mieleen: olen miettinyt, mahtavatko lapseni tietää ettei Benir teknisesti ottaen ole niiden sisarus.

Toinen ei osannut Benirin tullessa vielä kävellä eikä voi mitenkään muistaa aikaa jolloin Benir ei asunut meillä. Benir ja hän opettelivat kiipeämään portaita yhdessä ja maistelivat yhdessä lattialta löytämiään asioita ("MITÄ SÄ ANNOIT SILLE? Älä ojenna sille mitään! Benir, et ota siltä mitään!!"),  Benir ja lapset kinaavat leluista keskenään ja tuinivat toisiaan eteisessä kun tulemme jostain kotiin.




Ja yrittävät kiilata toisiaan alas sohvalta.

14 kommenttia:

  1. Ihmispennut voivat sitten aikanaan koulussa perustella mahdolliset konfliktitilanteet sillä, että ovat kasvaneet susien parissa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Ihan vähän sitä vaan näykkäsin kun en ihan oikeasti tiennyt ettei saa...

      Poista
  2. Oon kuullu tarinoita ihmisiltä, jotka ovat lapsesta asti varttuneet koiran kanssa ja koira on kasvanut siinä heidän rinnallaan. Tarinat ovat poikkeuksetta lämpimiä ja koirat ovat yleensä ottaen opettaneet ihmislapsille jotain; jopa kävelemään tai muita vähemmän konkreettisia mutta arvokkaita taitoja. Benir on varmasti hienoa seuraa lapsille, vaikka kiilailua tapahtuukin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen aina myös ollut tosi kateellinen just sellaisilla ihmisille, etenkin jos se koira jonka kanssa on kasvanut on ollut iso. Ja sitten niistä ihmisistä koirineen on sellaisia kuvia joissa koira on ensin ihmiseen verrattuna hevosen kokonen, mutta sitten kokoero pienenee ja lopulta ihminen kasvaa ohi... Oon siksikin yrittänyt saada aikaiseksi kuvata lapsia meidän koirien kanssa mahdollisimman paljon.

      Poista
  3. Mun nyt jo teini-ikäisillä lapsipuolilla on ikänsä ollut koiria, viimeiset viisi vuotta molemmissa kodeissa. Joskus pienempänä tuli puhetta siitä, että keitä heidän perheeseensä kuuluu. Se lasten perhekäsitys oli ihan loistava, siihen kuului isä ja äiti uusine puolisoineen, kaikki koirat kummassakin kodissa, epälukuinen liuta setiä, tätejä ja isovanhempia ja jostain syystä yksi naapuri. Aikuisethan näistä asioista vaikeita tekee, lapsille perhettä voi olla kaikki, jotka on tärkeitä ja lähellä.

    Terkuin,
    Maaria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanat lapset! Toivon että meidänkin lapset määrittelisivät joskus perheensä just noin; vähän kaikenlaisia ihmisiä ja muita henkilöitä toisista eläinlajeistakin <3

      Poista
  4. Kuulun niihin onnellisiin koiran kasvattamiin.
    Aina oli ymmärtäväinen kuuntelija ja lämmin kainalo.
    Terveiset Taunuksesta

    VastaaPoista
  5. Vajaa nelivuotias kutsuu meillä ainakin silmää räpäyttämättä labbistamme isoveljeksi. Koira on ollut hänelle olemassa aina. Lapsi halaa koiraa siinä missä meitä ihmisiäkin, ja kertoo tälle usein miten paljon häntä rakastaa. Pyyteetöntä sisarusrakkautta. Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana pieni! Toivon että isoveliterminologia otetaan meilläkin käyttöön. Mä olen alkanut jo saamaan tuolta melkein nelivuotilaalta ohjeita siitä, miten Beniriä kuuluu paijata.

      Poista
  6. Jos ikinä tulen itse saamaan lapsia, natiaiset saavat lapsenvahdikseen kuonoeläimen. Isoveljen kanssa meillä oli jo herrasmiehen ikään ehtinyt multirotuinen maailman kiltein kuonolainen luonnollisena perheenjatkeena, enkä voisi kuvitellakaan kasvattavani omia lapsia ilman nelijalkaista sisarusta. Haukku siirtyi ajasta ikuisuuteen ollessani vielä aivan nuori ja muistan elävästi, miten tunsin jotenkin rampautuneeni, ikään kuin olennainen osa itsestä olisi kadonnut. Sitten saapui vuosikausia myöhemmin siperiansaksalainen ja sain toisen veljeni takaisin.

    Lapset ja koirat nyt vain kuuluvat yhteen! TV

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut ennen lasten saamista ajatellut ikinä sitä, miten suuri rikkaus oikeasti on se että lapset saavat kasvaa eläinten kanssa – vaikka muistan kyllä lapsena jo kadehtineeni kaikkia heitä jotka olivat jakaneet elämänsä esimerkiksi saman koiran kanssa vauvasta saakka. Nyt on tosi hurjaa ja ihanaa ajatella, että kun esikoinen tulee joskus koulusta kotiin, ainakin Benir (ja toivottavasti tietti Kodakin!) on todennäköisesti häntä vastassa. Siis tuo sama koira, joka on vielä aivan yhtä pentu kuin lapsi itsekin.

      Poista

Kahdeksan tassua ja kymmenen vikkelää sormea kiittävät kommentistasi.