5.2.2015

Taas vähän rikki

Jos nyt ollaan aivan rehellisiä, Benir ei irrottanut sitä rahin nappia. Se ensimmäinen irtosi imuroidessa. Toinen jäi jotenkin lapsen käteen. Kolmas putosi ihan vaan universumin voimasta. 

Benir kyllä sitten syyllistyi nappien syömiseen välittömästi niiden irtoamisen jälkeen, siis niin nopeasti että asialle ei ollut mitään tehtävissä, joten kaikki napit oli siis pakko vaihtaa. Sitä meillä tehtiin koko viime viikonloppu.

Sopivat napit löytyivät Eurokankaasta, josta ostin myös verhoiluneuloja. Ajattelin vaihtaa napit avaamatta rahin verhoilua. Siitä ei tullut mitään.  


Kakkossuunnitelma oli, että avaan verhoilun suojakankaan rahin pohjasta, pujotan ensin erikseen nauhat rahin läpi pehmusteen pingoittamiseksi ja ompelen napit sitten erikseen rahin päälle. 

Siitäkään ei tullut mitään. Täsmälleen siinä vaiheessa meni hermot, osittain siksi että käsivoimat loppuivat pingoittaessa. Onneksi kävi niin kuin usein aiemminkin: laumanjohtaja heltyi sähläämistäni seuratessaan ja hoiti homman uudestaan alusta kokonaan loppuun, kunnolla ja paremmin kuin itse olisin hoitanut.


Nyt napit ovat syvemmällä kuin ennen ja itse asiassa alkuperäisiä paremmatkin. Koirien kynnet kuorivat vanhojen nappien tekonahkapäällysteitä irti, mutta nämä ovat kokonaan muovia, neliskulmaiset, muotoiltu näyttämään puunsyisiltä ja väriltään aiempia skarpimmat. Jes!


P.S.
Olen aloittanut tulppaanikauden. Tuon tai pyydän tuomaan uudet heti kun edelliset alkavat pudotella lehtiään. Olen kevätputkessa. Seuraava seremoniallinen askel on lenkkitossujen kaivaminen kaapista, mutta jotenkin tuntuu että siihen en pääse ihan vielä ainakaan tällä viikolla.

Olen lisäksi tajunnut, että pihille kukkienvaihtajalle paras ratkaisu on hankkia maljakko, joka näyttää vähän (tai paljon) kärsineeltä. Silloin kukat eivät näytä nuhjuisilta yhtä nopeasti kuin jossain kristallimaljakossa ehkä näyttäisivät.


Lapsi tosin olisi ilmeisesti enemmän sitä kristallimaljakkotyyppiä. Hän on nyt parin viikon sisään ainakin kahteen kertaan kysynyt tästä(kin), että äiti miksi ton pitää olla valmiiksi rikki. Olen vastannut, että vähän rikkinäinen on usein eheää kauniimpaa. Hän vihaa juuri sellaisia vastauksia ja sitten hermostuneena heiluttelee jalkojaan ja lusikoi aamiaistaan otsa kurtussa. 

Ja minä jatkan siivoamista ja myhäilen itsekseni, että tuleepahan lapsi kasvatettua boheemiksi, vaikka oikeasti tämä on tasan varmasti just sellainen asia, joka saa hänet isona suosimaan ultramodernia ja korkeakiiltoista sisustustyyliä, koska lapsuudenkodissa kaikki oli aina jo valmiiksi rikki. 


Ja jos ei ollut, se rikottiin. Niin kuin se rahikin silloin.

6 kommenttia:

  1. "koska lapsuudenkodissa kaikki oli aina jo valmiiksi rikki" Voi apua, mitähän siitä oikeesti kasvais jos kaikki olisi aina vain rikki :DD Hienon rakin saitte kyllä aikaan ihan vain nappien vaihdolla, itse olisin laittanut koko rahin vaihtoon xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntuu että se ihan oikeasti kokee että meillä on kaikki koko ajan rikki, koska se suhtautuu kaikkiin korjaamis- ja ehostusprojekteihin silleen "TAASKO te korjaatte jotain? Miksi taas pitää?" :D

      Kiitti, mää yritän pitää huonekaluista yhtä hyvää huolta kuin pitkäaikaisista ystävistä, joita ne tietty onkin :) Toivoisin että meidän lapset saisi sitten joskus aikanaan kotoa muuttaessaan mukaansa huonekaluja joista tukea pitäen ovat opetelleet kävelemään.

      Poista
  2. Veikeä kirjoitus. :D Lohdutuksen sanana olen itse viettänyt merkittävän osan lapsuudestani vanhan tavaran keskellä lapsuudenkodissani ja vanhempieni 90-luvun alussa omistamassa antiikkiliikkeessä antiikkikauppiaspariskunnan tyttärenä. Pikkuisena vannoin, että omasta kodistani tulisi äärettömän "hieno ja moderni", sillä yliannostus vanhoja esineitä ja huonekaluja sai minut niille allergiseksi.

    Vaan kuinkas sitten kävikään, kun tuli aika muuttaa omaan kotiin. Pääsin koirieni kanssa vuokralle pieneen 20-luvulla rakennettuun puumökkiin, jonne huomasin kuskaavani huonekaluja lapsuuden kodistani - eihän siihen vanhaan torppaan nyt mitkään Ikean korkeakiiltokalusteet istuneetkaan. Samalla linjalla ollaan ja elellään edelleen - ja nykyisin kesien parasta antia on se, kun saan matkustaa vanhempieni mukana antiikkimarkkinoilla ja kirpputoreilla ympäri Suomen, tehden mainioita löytöjä kotiini! Hihi, toivoa siis on! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on varmaan lohdullisin kommentti jonka oon koskaan saanut ja tuun varmasti muistamaan tämän lopun ikäni :D Kiitos <3

      Poista
  3. Istuuko teidän laumanjohtaja tuossa rahilla? OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, meinasin vastata ensin että EI TIETENKÄÄN, mutta tosiaan... Taitaa istua...

      Poista

Kahdeksan tassua ja kymmenen vikkelää sormea kiittävät kommentistasi.