16.4.2014

Kyllä tämä tästä, eiks niin?

Silloin kun tuntuu että jotain puuttuu, helpottaa, jos takertuu oikein lujasti siihen mitä on. 

Kuten vaikkapa Kodaan. Nidon lähdön jälkeen Koda on jännittänyt asioita, ollut yksinäinen ja vähän orvon oloinen. Ryhdyin heti toimiin (koska no, tarvitsin niitä toimia oikeastaan itsekin) - olen ottanut Kodaa mukaan kaikkialle.  


Siis kuten vaikkapa kukkaostoksille.


Kyllä ei voi kukaan nimittää itseään salonkikelpoiseksi siperianhuskyksi, ellei ole käynyt emännän kanssa kukkaostoksilla.

Kodahan ei ole koskaan ennen odottanut kaupan edessä yksikseen. Nyt olen käynyt sen kanssa monta kertaa viikossa jossain, muutaman minuutin kerrallaan. Ensimmäisellä kerralla se oli tietysti sotkeutunut remmiinsä ja mulkoili minua korvat luimussa (se oli muuten nopein koskaan tekemäni ruokakauppakeikka, hölkäten sisään ja kassan kautta ulos ehkä 40 sekunnissa). Sen jälkeen se on istunut rauhallisesti odottamassa. R-kioskin edessä se oli jutellut tupakkatauolla olleen myyjän kanssa.

Koda on entisestä itsestään poiketen alkanut kiinnittämään hirveästi huomiota sille annettuihin ohjeisiin. Se tarkkailee minua lenkillä ja poimii oman nimensä keskustelusta, jota käydään viereisessä huoneessa. Se reagoi lasten itkuun ja laulaa jäätelöautolle. Se on alkanut olemaan omistaan vähän mustasukkainenkin.

On jotenkin jollain tavalla herkkänä siis.


Tässä se on herkkänä siitä, että se putosi epähuomiossa puroon, kun olin juoksuttamassa sitä pellolla. Tykkää kuivatella itseään kuin ihmiset hiekkarannoilla ikään.

On vähän sellainen olo, että kyllä sateen jälkeen kuitenkin paistaa aina aurinko. Näin tällä viikolla elämäni ensimmäistä kertaa kokonaisen sateenkaaren. Sain kuvattua siitä vain puolet, koska oli jo kiire muualle.


Kuluneen kuukauden hartain toiveeni toteutui kaksi yötä sitten: näin Nidosta unta. Se juoksi vierelläni. 

20 kommenttia:

  1. Nonni! Mitä minä sanoin! Siinä se kulkee koko ajan sun vieressä, mutta jos haluat sen näkyviin, sun täytyy kaiketi sitten nukkua :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin sanoit! Oli niin lohdullinen uni, ettei ollut edes paha olo kun heräsin. Mun mieli muistaa Nidon sellaisena kun se oli parhaimpina vuosinaan, 4-5-vuotiaana. Sellaisena se juoksi mun ympärillä, kun itse kompastelin metsässä.

      Poista
  2. Vähä vähältä. Niin se menee. Aina. Koda kasva ikuisestä hönöstä viisaaksi koiraaksi. Itse näin pari kesää sitten auringon plus 2 haloa. Näytti siis kolmelta auringolta. Ja samaisena kesänä asuin, siltä näytti, sateenkaaren päässä. OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olisi ikinä osannut odottaa tätä aikuistumista siltä. Se on aina ollut ihana koira, mutta nyt sen kanssa voi kommunikoidakin. Tuntuu vähän pahalta se, että siihen vaadittiin tulkin lähteminen siitä välistä...

      Poista
  3. Menetin nuoremman koirani 6 vuotta ja vanhimman 3 vuotta sitten. Tunnen sanoinkuvaamatonta onnea ja lohdullisuutta aina silloin tällöin, kun ne, joko yhdessä tai erikseen, tulevat vierailemaan uniini. Niin aidon tuntuisina. Sellaisten öiden jälkeen viipyilen aamulla sängyssäni vielä aavistuksen verran pidempään, ihan vain jotta saisin pitää niistä unissa koetuista hetkistä tiukemmin kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli jännä uni. Ajattelin etukäteen että sitten kun Nido viimein tulee mun uniin, en halua koskaan enää nousta sängystä. Mutta kun heräsin, unesta olikin tosi helppoa päästää irti, antaa Nidon jäädä juoksemaan. Tuntuu vähän siltä kuin se olisi nyt... tallessa!

      Poista
  4. Heeei taas. En tiedä onko nyt sovelias hetki kysellä, mutta kun mä vielä pohdin ja pähkäilen.

    Paljonko tuollainen karvamaha vie päivässä aikaa? Kun mä en vieläkään pääse itseni kanssa mihinkään lopputulokseen siitä, haluanko ylipäätään koiraa. En nyt ole hakemassa sitä aikamäärää mikä menee ruokakupin laittamiseen, vaan jotain haarukointia siitä, minkälaisella aikapanostuksella tyyppi on onnellinen ja tyytyväinen. Oisko antaa joku viitearvo, minimi? :D Ei sitä kai voi antaa, mutta haluaisin sellaisen kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, aina on hyvä aika kysyä! Kivaa että kysyt :)

      Tiedän mitä tarkoitat joo, ei voi tietenkään arvioida tarkasti ja kyllähän koira läsnäoloa muutenkin tarvitsee ja blaablaa, mutta aina voi tietysti antaa jonkun arvion. Sanoisin, että onnellisia huskyja tehdään sillä, että päivässä ulkoillaan minimissään 2 tuntia. Tietysti meilläkin on erilaisia päiviä, mutta jos koiran ja omistajan välinen luottamus pelaa, husky ei hypi seinille vaikka joutuisi jostain syystä jonain päivänä jättämään ulkoilut alle tuntiin. (Tätä voi vähän verrata siihen, että jos puolisoiden välinen luottamus pelaa, erossaolo tai huomiotta jääminen ei tunnu missään, mutta jos luottamus ei pelaa…)

      Jos puhutaan ihan keskiarvoisesta päivästä jonka mies on kokonaan töissä ja me muut kotona, Kodan kanssa lenkkeillään siis vähintään 2 tuntia. Ei ole koskaan tuntunut siltä että se olisi paljon - sehän on oikeasti tosi vähän. Silloin kun me ollaan ihan kaikki kotona, päivässä voi helposti tulla reilusti yli kolme tuntia. Ja siis reipasta lenkkeilyä, ei mitään pihalla seisoskelua.

      En tunne sua ollenkaan, mutta sanon silti, että ei liikunnalliselle ulkoilua harratavalle ihmiselle huskyn kanssa tule ongelmia ainakaan siitä, että husky liikkuisi liian vähän. Huskyjen kanssa tulee usein ongelmia siitä, ettei huskyn kouluttamiseen ole keskitytty oikein, mutta sehän ei ole ajankäyttöongelma. Ja se on oikeasti helposti vältettävissä. Kaikki aina luulee että huskyt ovat hirveän suuritöisiä koiria! Eivät ne mun mielestä ole, mutta ne täytyy tuntea ja tarkkana on hyvä olla. Sama koskee tietysti tavallaan kaikkia muitakin eläimiä, mutta huskyt eroavat niistä siinä, että niihin eivät päde ihan samat säännöt kuin moniin muihin koirarotuihin. Aikuinen husky ei esimerkiksi ole kovin miellyttämisenhaluinen, joten keskinäisen dynamiikan täytyy perustua hyvälle johtajuussuhteelle, ei koiran lahjomiselle. Mä olen varmaan horissut näistä sulle ennenkin :D

      Mulla olisi itse asiassa yksi etenkin sulle tosi tarpeellinen lukuvinkki :) Postaan siitä seuraavaksi. Eikä ole siis mikään Huskyjen Käyttöopas, vaan kirja joka jokaisen olisi hyvä lukea.

      Poista
    2. Huskyjen Käyttöoppaassa pitäisi lukea ainakin se, ettei huskyilla ole vallitsevaa "tämä puoli ylöspäin" -ominaisuutta - tai sitten on, mutta se on erittäin tilannekohtaisesti vaihteleva. Referenssikuvissa Kodan makuuasentoja.

      Poista
    3. Oi loistavaa, lukuvinkki! Oon kyllä jo jokusen opuksen lukenut joten toivottavasti se on uusi, tai sitten joudun panostamaan vanhan kirjan lukemiseen aivan uudella tavalla ;) Huskyjen käyttöopas olisi myös erittäin kovaa kamaa!

      Kiitos taas kerran vastauksesta. Nää on ihan huippuja :)

      Poista
    4. Surku, hahah, niin pitäisi! :D Ja siis ei niillä todellakaan ole mitään tuollaista edes tilannekohtaisesti vaihtelevaa ominaisuutta. Ainakaan yhdelläkään mun tapaamalla huskylla.

      Marika, kyllä mä luulen että tämä on sulle uusi :)
      Ja vastaan tietty anytime <3

      Poista
  5. Voih, mikä ihana karvakuono <3

    VastaaPoista
  6. Juoksemisunet on parhaita! Ja niiden jälkeen seuraava päivä on aina vähän parempi. Me juostaan yleensä järven rannalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mä näin eilen tämän luettuani unta, jossa uin Nidon kanssa. Sen kanssa uiminen oli parasta, joten kiitos siis tästä <3

      Poista
  7. Tuli kyyneleet silmiin tuosta viimeisestä. Hanna

    VastaaPoista
  8. Kiitos Kris, kiitos Nido.
    En ole lukenut blogiasi jostain syystä aikoihin, mutta nyt luin - huutoitkin hetken. Terapeuttista.
    Kaksi koiraa alle vuoden sisään menettäneenä, toisen mm äkilliseen aggressiiviseen epilepsiaan, tämä tosissaan kosketti.

    Onnea uudesta perheenjäsenestä, minullakin vihdoin moinen. :)
    Koko sydämestä kaikkea hyvää laumallenne.
    -Laura

    VastaaPoista

Kahdeksan tassua ja kymmenen vikkelää sormea kiittävät kommentistasi.