14.10.2013

Pieni hankinta suureen paheeseen, osa 1

Minulla on pahe, josta en paljoa kylillä huutele. En puhu siitä kovin usein edes laumanjohtajan kanssa. Tietysti hän pohjimmiltaan tietää harrastuksestani, mutta ummistaa siltä silmänsä. Ymmärrän kyllä. Hänen mielensä on varmasti kevyempi silloin kun hän leikkii olevansa tietämätön siitä, että:

Hiljaisina hetkinä – yleensä öisin – selailen netistä remontoitavia kiinteistöjä. 

Usein sellaisia, jotka eivät ole koskaan olleet asuinkäytössä. 

Todella usein yli 150-neliöisiä.

Aina yli neljäkymmentävuotiaita.

Joskus tosissani.

Tarve tulee ryöppyinä kausittain, viimeisin kausi on ollut päällä jonkin aikaa. Eilisaamuna se kulminoitui sitten siihen, että vähän hetken mielijohteesta ostin kiinteistön, johon toivon pääseväni purkamaan kaiken tämän sisuksissani vellovan uudistamistarpeen.


Alunperin idea nukkekodin kunnostamiseen tarttui kottaraiselta ja olen pyöritellyt ajatusta melkein pari vuotta. Tänä aikana laumanjohtaja ehti jo uhota tekevänsä "omille tytöilleen yhden nukkekodin kyllä ihan itse", mutta tämän kunnostamisvimmani takia ja netin huutokauppoja muutenkin selaillessani päädyin kuitenkin tähän.


Ostopäätöstä joudutti se, että tämä nukkekoti täytti kummatkin kahdesta vaatimuksestani: runko paksua puuta, ei mitään muoviosia. Muita suuria plussia muun muassa hinta - viisitoista (15! 15!) euroa. Ja nuo sykähdyttävän hienot liukuovet, joista vauvakin on sykähtynyt.


Nyt ideoimme kilpaa. Sovimme yhteiseksi linjaukseksi sen, että mikään ei ole liioittelua, mutta mihinkään pieneen pipertämiseen ei ryhdytä ja lopputuloksen täytyy kestää leikkimistä.

Lipsumme molemmat jo sovitusta. Tänään mietin tosissani, että uuden katon voisi tehdä kuparista. Laumanjohtaja myönsi pohtineensa, millaisia sähkötöitä haluaisi nukkekotiin tehdä. Kysyin, aikooko asentaa myös vesivessat.


Nauroi vastaukseksi, mutta on ihan varppina suunnitellut sitä oikeasti. Jatkoa seuraa!

21 kommenttia:

  1. Ensinnäkin haluan kiittää mahtavasta blogista, tätä on suuri ilo seurata! :)
    Toisekseen.. Jaan kanssasi melkolailla saman paheen. Ja koska olen löytänyt suurin piirtein samanlaisen paheilijan kanssani elelemään, niin nyt meillä on 130 neliötä ja 45 vuotta vanha lähes remontoimaton omakotitalo "riesanamme" :D Täällä on kaiketi maailman pienin vessa, jossa on VIHREÄ (sellainen outo) vessanpönttö ja lavuaari...... Ja keittiössä ruskeat (oudot nekin) kaakelit.... Tässä värien ja kummallisten ratkaisujen sekamelskassa luulisi tälläisten paheiden tyydyttyvän (väsyttää jo, onkohan tuo edes oikea sana?)
    - Nanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän mun paheen vaikeusasteesta kertoo varmaan parhaiten se, että kun luin ton sun kuvauksen, tulin kateelliseksi :D Mies on mua paljon (PALJON!) rationaalisempi ja yrittää siksi hillitä tätä mun haaveilua koska, no kuten tiedätkin, kokonaan alusta saakka itse rakentaminen olisi todennäköisesti sekä halvempaa että etenkin nopeampaa ja stressittömämpää kuin dinosaurusaikaisen rakennuksen remontoiminen. Oon joutunut lupaamaan, että vanhan puutalon entisöintiin ei lähdetä.

      Mutta ehkä, jos tämä puutaloprojekti menee tosi hyvin...

      Poista
    2. Mä pidän peukkuja minitaloprojektille ja haluan kovasti nähdä lopputuloksen!
      Ja voi noita rationaalisia miehiä, munkin suunnitelmiin uudesta huoneesta (sitten joskus..) sun muista suhtaudutaan vähän, noh, järkevästi :D

      -Nanna

      Poista
    3. Minitaloprojekti on ihan loppusuoralla! Toinen puoli katosta puuttuu vielä (koska kattohommat on miehen vastuulla, mun osuudet on olleet valmiina jo ainakin viikon!), mutta muuten on ihan valmista...

      Poista
  2. Samma här! Mekin miehen kanssa jo melkein ostettiin vesivahinkoinen ja kellarisientä kasvattava mörskä, vain siksi, että siinä oli "mahdollisuuksia" ja ennen kaikkea vanhat ikkunat tallella varastossa. Sen parin viikon aikana, minkä kasvattelimme tätä mahdollisuutta, ehdin jo mielessäni remontoida ja sisustaa talon, laajentaa yläkerran ikkunaa, raivata talon ympärillä olevat ylikasvaneet pensaat, suunnitella ympärille hienon muotopuutarhan parkkipaikkoineen ja hyvällä alulla oli myös ulkorakennuksen suunnittelu. Sitten tuli todellisuus vastaan. Mutta kiva oli suunnitella. Hieno tuo nukkekotirunko, voin kuvitella mitä siitä tulee noilla suunnitelmilla. Päivän pelastus on aina tämän blogin päivitys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah! Mä olen kanssa maailman nopein mielessäremontoija! Mulle tyypillistä mielessäremontoijana on se, että aliarvioin remontin vaatiman ajan ja yliarvioin miehen (tai kuolevaisten yleensä) kyvyt remontoijana. Edessä on siis loistava tulevaisuus jonkun ikuisuusprojektin kanssa...
      Ja kiitos <3

      Poista
  3. Tuleepa ihan oma perhe mieleen, mun vanhemmat on aina olleet samanlaisia sekopäitä. Me muutettiin pois Lapin erämaasta takaisin sivistyksen pariin, kun olin aloittamassa ala-asteen, aluksi älypäät oli sitä mieltä, että me muutetaan Peräsuolijoelle johonkin vanhaan kouluun. Koulu oli kuitenkin ilmeisesti niin huonossa kunnossa, että hullut vanhemmat luopui remontointihaaveesta ja me muutettiin yli kahdensadan kilometrin päähän Peräsuolijoesta (me lapset huokaistiin syvään helpotuksesta) erään pienen kyläyhteisön palaneen koulun opettajien asuntolaan. En kehtaa häiriköidä äitin työpäivää kysyäkseni talon rakennusvuotta, mutta netistä löysin tällaisen pätkän "------------n voimalaitoksen rakentamisen ansiosta ------------stä oli tullut suuri kyläyhteisö, joka tarvitsi lapsilleen kansakoulun. ------------n ylläpitämä kansakoulu valmistui lukuvuodeksi 1945–1946. Vuonna 1953 koulu siirtyi kunnan hoitoon. Enimmillään koulussa oli 1950-luvun alussa yli 100 oppilasta ja neljä opettajaa. -------------n koulu tuhoutui tulipalossa vuoden 1973 lopulla." Koulun rauniot on vanhempieni omistamassa metsässä, penskana me tehtiin "argeologisia tutkimuksia" ja kaivettiin koulun perustuksia ylös. Metsästä löytyy myös jotain koulun aikaisia istutuksia, asfalttipätkiä ja kasvillisuuden alla joissain paikoin on soraa. 100m päässä on myös koulun vanha (kunnossapito lopetettiin arviolta kymmenen vuotta sitten, kenttä on nykyään lähinnä niitty) urheilukenttä, joka valitettavasti ei ole vanhempieni omistuksessa, mutta on silti ollut meidän perheellä kovassa käytössä. Talo on kummallinen, siinä on mm. kaksi keittiötä. Remontissa paljastui hirvittävä määrä tapettikerroksia (jokaisesta tapetista otettiin pala talteen) ja lankkulattia muovimaton (!!!) alta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisustusohjelmia seuranneena ja vanhoja taloja ihastelleena tunnistan heti nämä tapettikerrokset ja lattia lattian päälle-patentit. :D Miksipä vanhaa poistamaan, kun saattaa tulla sitäkin ikävä...

      Poista
    2. Joo... Nata, tiedostan että valitsemallani tiellä on väistämättä edessä lasten jonkunasteinen traumatisoituminen. Onneksi mä olen sentään enemmän mukavuudenhaluinen kuin nostalgiaan taipuvainen, joten kohtalona tuskin on mikään lämmityksetön ja viemäröinnitön "löytö" :D

      Ja Anonyymi, joo se on jännä, ihan kuin sata vuotta sitten oltaisiin remontoitu samanlailla kuin niissä sisustusohjelmissa, jossa valmista täytyy tulla salaa tunnissa omistajan kauppareissun aikana ja kaikki tehdään vähän sinne päin :D Mitä nyt vanhojen helsinkiläisasuntojen remonttiblogejakin oon lueskellut, niin joku kahdeksan tapettikerrosta on vielä ihan perus. Kyllähän se varmaan vähän eristää...

      Toi lankkulattian muovittaminen on kyllä ollut uskomaton trendi. Mikäköhän sen on aiheuttanut? Muovin keksiminen? :D Sille sisustuslehtien "roskalavalta löytyi käyttämätön Arne Jacobsenin tuoli" -kliseelle vetää vertoja vain toi, että jonkun mörönoksennuksen värisen muovimaton alta löytyy yllärinä täydellinen lankkulattia. Jossain sisustuslehdessä oli just juttu "vinyylilattioiden uudesta tulemisesta", mitä en aio hyväksyä.

      Poista
    3. Itseasiassa se muovimatto oli tarkalleen mörönoksennuksen värinen!

      Poista
  4. Älkääs lapset nyt häiritkö, äiti ja isä leikkivät. :)

    ps. Tosta saa niin hienon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ton kuparikattoidiksen kohdalla mua muistutettiin, että tää tulee sit hei lapsille.

      Poista
  5. Onpa hieno nukkekoti, ja siitä tulee varmasti vielä hienompi! Nyt on pakko vähän lisätä vettä myllyyn ja sanoa, että eräs kaverini osti miehensä kanssa juuri tuollaisen rakennettu-joskus-50-luvulla remppapuutalokämpän, ja hienon ovat siitä saaneet tehtyä. Remontointi jatkuu kuitenkin edelleen, kaverini käytti talosta sanaa "ikuisuusprojekti" :) . Heillä tosin oli se etu, että miehellä on rakentajakoulutusta joten pystyivät varmistamaan että kämppä on tosiaan korjauskelvollinen eikä siinä ole mitään massiivisia homevaurioita tai muuta sellaista.

    Myönnettäköön että itseenikin on tarttunut vanhemmilta sellainen "mitään palveluita ei osteta ellei ole pakko" -mentaliteetti. Kesämökillä on tullut tehtyä useampikin tee-se-itse-kattoremontti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö sen Aku Ankka -mainoksen, jossa mies korjaa putkia kellarissa, joka on vyötäröön saakka täynnä vettä, ja huutaa vaimolleen ylös portaisiin, että kyllä tälläisistä pikkuhommista on ennenkin ilman ammattimiehiä selvitty? No mä olen naimisissa JUST sellaisen miehen kanssa.

      Toivon ettei me koskaan missään mielenhäiriössä aloiteta jotain tollasta ikuisuusprojektia, koska mä olen aika malttamaton ja lyhytjänteinen (ja koska mies on vuorotyössä), eikä musta siksi olisi sellaiseksi elämäntaparemontoijaksi, jonka pääprojekti ei koskaan valmistu. Mutta jotenkin pelottaa, että se on väistämättä edessä... Tai että vaikkei se olisi alunperin tarkoituksena, siihen kuitenkin ajauduttaisiin jotenkin. Aina kun kuulen tollaisista puutaloremppa-ihmiskohtaloista, tunnen samanaikaisesti puistatusta ja kateutta :D

      Poista
  6. Ihana! Varo, ettet jää nukkekotikoukkuun; allekirjoittaneella on ties kuinka mones projekti, reilun metrin korkea ja metrin leveä kerrostalonukkekoti tilauksessa jouluksi, ihan vain itselle :) Näitä on paljon armollisempi tapetoida, laatoittaa ja sisustaa kuin 1:1-kokoista taloa. Sähköistyskin sujuu melkein itse, viemäreitä odotellessa... Aikuisia nukkisharrastajia on esimerkiksi Facebookin harrastajaryhmässä reilu tuhat, ja meitä nukkisbloggareita määrä X. Inspiroivia ja antoisia hetkiä, kiitos huippublogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mussa on kieltämättä just sellaista potentiaalia, että saattaisin aloittaa jonkun Manhattan minimuodossa työhuoneeseen -projektin innostuspäissäni. Toivotaan että tämä pysyy nyt tässä yhdessä nukkekodissa :D

      Poista
  7. Onko teidän tulevassa tlossa sitten kissanluukku? http://www.lifewithdogs.tv/2013/10/siberian-huskies-play-with-cat-door/

    Maaria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhahaha ahhahhahah ei hitto! Meille täytyy asentaa tollaset kaikkiin oviin!

      Poista
  8. Moi, blogisi kuvat ovat kauniita! Millä kameralla kuvaat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, kiitos :) Kamera on Canonin EOS 7D - raskasrakenteinen, mutta loistava kamera, suosittelen lämpimästi. Ottaa myös erinomaisen hyvää videokuvaa, mutta niin kait moni muukin järjestelmädigikamera nykyään.

      Poista

Kahdeksan tassua ja kymmenen vikkelää sormea kiittävät kommentistasi.