31.10.2013

Huono päivä, hyvä nenä

Kaikki muut nukkuivat tänään kolmen tunnin päiväunet. Minä tuijottelin kattoon. 

Sen jälkeen pyykinpesukone hajosi (mikä on meille yhtä vakavaa kuin lentokoneelle olisi se, että siivet irtoaisivat samaan aikaan kun molemmat lentäjät pyörtyvät ja suihkumoottoriin lentää asteroidi). 

Sitten tökkäsin sormen vahingossa koirankakkaan. Lenkillä luulin myös jääväni koirineni päivineni meitä kohti kaasuttavan auton alle – ehdin jo miettiä, että älyäisivätköhän siperialaiset pinkoa karkuun, jollen ehtisi repiä niitä perässäni syrjään. 

Koda säikkyi jotakin (ehkä häntäänsä) pimeässä metsässä ja olisi halunnut juosta siitä suoraan kotiin. Kun pääsimme lepikosta takaisin ihmisten ilmoille, Nido ulvoi vastaan taapertaneelle pienelle viikatemiehelle. 

Kotiin tullessamme kuulin eteiseen, kuinka kaksivuotias liukastui pesukoneen poistoveteen ja löi päänsä.

***

Ajattelin, että kun universumi on tänään ollut vähän epätasapainossa ja hankala minua kohtaan, niin ehkä tilanne tasoittuu, jos laitan tänne internetiin kuvan koiran nenästä. 


Joten tässä se nyt on. Minulle tuli ainakin heti paljon parempi mieli.

39 kommenttia:

  1. Hyvä nenä, parempi mieli!

    Suuria ajatuksia ajatellen Krista & Sumu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useampi hyvä nenä - erinomainen mieli.

      Poista
  2. KULLIT

    t: tiiät ken

    VastaaPoista
  3. Takaisin datalla.
    Lukenut kaikki ja tullut iloiseksi ja onnelliseksi.
    Tunnen tuon tunteen kun kaikki menee....mrrrr
    Kuulutko sinäkin tähän pyykkäriheimoon?
    Terveiset Taunuksesta



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyykkäriheimoa ehdottomasti. Äidin kanssa yksi päivä mietittiin, että jos sielut vaeltaa, hän on varmaan ollut edellisessä elämässään vessanpesijä ja mä pyykkääjä. Pyykkääminen puhdistaa sielua.

      Poista
  4. Tästä tuli niin hyvä mieli! Kilpailee parhaan postauksen tittelistä sen uunissa olevan koiraystävän kanssa :-)

    ( Hihittelin tuolle pesukonejutulle, ja valitettavsti mieheni ei ymmärtänyt mikä siinä nyt oli niin hauskaa... ankea henkilö!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koiraystävä on muuten ilmeisesti seurannut meitä tänne uuteen asuntoon ja asuu nykyään tossa meidän sivupihalla. Koda tuijottaa sitä ikkunasta nyt, kun ulkona on aikaisin pimeää ja ikkunat heijastaa...

      Joo miehet ei tajuu! Mun oma on lähdössä huomenna työmatkalle ja ilmoitti huvittuneena, että tuo mukanaan "sit varmaan aika paljon pyykkiä, kauluspaitoja ainakin". Öhöhöh-öhöhöh-höhö, ei naurata yhtään.

      Poista
  5. kyllä koiran nenä yhden universumin tasoittaa! varsinkin kun nuo viiksikarvat täydentävät kuvan.
    kävihän tuo nenä lohduttamassa myös kaksivuotiasta?
    -kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävi tietty. Nenä oli ihan vauhkona kun itku kuului heti sisääntullessa, hän ei muutenkaan mielellään uskoisi lapsia kenenkään muun kuin mun hoiviin.

      Poista
  6. tää on niin siistii, lukea tätä kommentointiakin...
    hyvä nenä, parempi mieli ja toi kyllä nenä yhden universumin tasoittaa... superia
    koiran nenä ja ne silmät, ne tietää ja ymmärtää kaiken, ja antaa luvankin omalla tavallaan
    Ihanaa kun jaksat postailla...jaksamisia teidän poppoolle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Paistaa se päivä lopulta tännekin varmaan. Ei tosin tänään, tänään vielä sataa kaatamalla.

      Poista
  7. Jostain kumman syystä minun nenä on joskus nukkumaan mennessä aivan jääkylmä. Pyysin miestäni kokeilemaan sitä kerran. Hän mietti hetken ja sanoi "Kylmä nenä, lämmin sielu" Minusta se oli kovin kauniisti sanottu.
    Kuvan nenä on kiva kylmänä tai lämpimänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihanasti sanottu! Miehelle terveisiä. Mulla on aina kanssa ihan jääkylmä nenä, ja mun miehen mielestä se johtuu siitä että se nenä on niin pieni, ettei veri mahdu kiertämään siellä... Samaa teoriaa hän on tarjonnut sillekin, että mun sormet ja varpaat palelee aina.

      Poista
  8. Raskas päivä, mutta taisi ainakin se koirankakka lämmittää? Jos ei mieltä niin ainakin sormea? ;) Jospa kohta sataisi lumi ja loppuisi tämä syysankeus, tsemppiä siihen asti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah! Joo, niin oli miellyttävän pehmeänkostea sormenpää hetken! Mä olen 15-vuotiaasta lähtien korjannut koirankakkoja, ja tämä oli ensimmäinen kerta kun mulle kävi noin. Ja tietysti silleen lenkin ensimmäisen puolen kilometrin aikana, jotta oli oikein kiva sitten kikkailla sen kakkasormen ja remmien kanssa niin, etten tahri mitään enkä ketään enää enempää...

      Kiitti! Kyllä se tästä!

      Poista
  9. Ihana nenu. Koiran nenu pelastaa aina päivän, kylmä nenu kutittelemassa lämpöisiä varpaita on meidän pikku-vauvan mielestä ihanaa <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän vauvan varpaita kutittelee yleensä lämmin kieli, mutta tiedän kokemuksesta, että kylmä kirsu ja varpaat on myös toimiva yhdistelmä <3

      Poista
  10. Sinä olet näköjään aikaasi edellä, ihana lämmittelykierros ensi perjantain nenäpäivälle :)

    Meidän huono tuuri on näköjään lähtenyt teille päin... keskiviikko oli täällä kirjaimellisesti ihan paska päivä kun sängystä noustessani ensi töikseni astuin matolla olevaan ripuliläjään. Ja niitähän oli sitten useampikin ympäri taloa. Viidentenä sairasteluyönä en näköjään ollut enää herännyt kun 9kk vanha neitikoira joka toinen tunti tahtoi ulos asioille. Eläinlääkäri totesi että ei otetuissa kokeissa mitään näy, jatkakaa kana-riisi-Canicur-kuuria ja lätkäisi 250€ laskun (!). Samalla reissulla auto alkoi valittaa että valoissa on jotain vikaa ja vie mut mahdollisimman pian korjaamolle, please. Kuka sitä nyt valoja tarvitsee kun ensi viikolla pitäisi ajella 400km pohjoiseen työpäivän jälkeen...

    Onneksi koira sentään pysyi pirteänä, toisin kuin minä joka halloween-teemaan sopivasti aloin muistuttaa enemmän zombia. Nyt ei ole tullut ylimääräisiä kasoja torstaista lähtien ulos eikä sisälle, jeee! Peukut pystyyn että menis tällä ohi... ja autollekin sain varattua huoltoajan ennen matkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin joo se! Tästä olisi saanut hyvän nenäpäiväpostauksen, jos olisi vähän osannut ennakoida.

      Teidän huono tuuri on kyllä n. miljoona kertaa pahempaa kuin meidän, voitit ylivoimaisesti! Vertailtiin kerran miehen kanssa elämämme ällöttävimpiä kokemuksia ja kaikenlaisista sattumuksista huolimatta mulla menee ehdottomaan kärkeen se kun kerran - myöskin vastaheränneenä - astuin villasukkaisella jalalla koiranpennun ripuliläjään. Siis vaikka jalka ei ollut edes paljas, oli kokemus kyllä unohtumaton.

      Se on hämmästyttävää, kuinka ei-toivottavat jutut ilmenevät aina ryppäinä. Pidän peukkuja, että teidän koiran ruumiintoiminnot pysyvät stabiilina ja auto yhtenä palasena!

      Poista
  11. Nooh. Meillä se huono onninen päivä oli viime viikolla, kun koira viikko sitten perjantaina kello 22.00 pamautti mun tajuntaan sellaisen ahaa elämyksen, että nyt ei oo kaikki kunnossa ja nyt muuten ajetaan vähän lujaa sairaalaan 80 kilsan päähän. Voin kertoo, että hätäleikkaus eläinsairaalassa puolen yön jälkeen lauantaina ei ole ihan ilmaista huvia. Ja siihen vielä tehohoitoa puolisen vuorokautta päälle, niin siinä nopeesti menee se kaks tonnii rikki. Kolme eri tukosta sisuksissa, laajentunut vatsalaukku ja ohutsuoli oli menossa hyvää vauhtia kuolioon. Vakuutushan ei korvaa, koska saldo oli lähes täysi kesällä sattuneesta märkäkohdun hätäleikkauksesta ja vakuutuskauden vaihtumiseen oli kolme päivää, että oltaisiin saatu korvaukset :P Mutta koira on elossa, tärkein asia. Tili vaan meni nollille ja osa summasta tuli vielä laskuna perässä.

    Ja lisää laskua käytiin tekee tänään, kun potilas vaikutti kovasti siltä, et leikkauksen päälle iskee vatsakalvontulehdus. Mutta ilmeisesti tänään oli vaan sellainen päivä, että on huono olo, kun veriarvot oli jees.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja pajatson tyhjentää... Rouva Vattu! Onnittelut veemäisimmästä kuluneesta viikosta!

      Huoli koiran terveydestä on tunne, jota on tosi vaikea selittää ihmiselle jolla ei koiraa ole. Sitä ei voi verrata huoleen lastenkaan terveydestä - äitinä lapsia on kuitenkin jollain tavalla helppo lukea, ja tollainen kaksivuotiaskin osaa jo jonkun verran itsekin kertoa, mikä on hätänä. Mutta koiran lukeminen on älyt-tö-män vaikeaa silloin, kun kaikki ei ole kunnossa, ja aika usein todellakin tuntuu, ettei eläinlääkäreilläkään ole koiran lukemisesta mitään kokemusta. Pahinta mitä Nidolle on ennen epilepsian puhkeamista tapahtunut oli yksi pupunsyöntikeissi, jonka päivystävä eläinlääkäri tulkitsi olevan tosi paha hermostovika takaraajoissa, kun mun arvaus oli, että sillä on vaan jotain pyllyssä. Olin oikeassa. Mietin silloin, että onkohan joku ehtinyt sellaisen lausunnon jälkeen tehdä jotain hätiköityjä päätöksiä...

      Pitäkää toisistanne huolta!

      Poista
    2. Jep. Koirat kun vielä pyrkii viimeiseen asti peittelemään kaikki oireet. Taikakin oli silleen rennon välinpitämätön ja sitä seuratessa oli ihan sen näköinen "Mitäs kyyläät? Mä vaan venyttelen.". Tähän mennessä se ei ole vielä kertaakaan osoittanut selvästi tajuttavaa kipua missään tilanteessa, vaikka sillä on ollut kaikenlaista. Se on niin koirakohtaista. Toiset vikisee heti, jos on jotain kipua ja sitten on näitä, jotka juoksee vaikka jalka on irtipoikki. Taikakin söi illalla ruston, vaikka sillä oli jo ennestään suolitukos ja suoli menossa kuolioon, ruokahalussa ei ollut mitään vikaa, vaikka varmasti on täytynyt olla jotain tuntemuksia.

      Mullekin päivystäjä intti puhelimessa, että ne kaikki johtuu vaan siitä oksentamisesta, että sillä on vaan ruokatorvi ärtynyt. Ja lopulta siellä sairaalassakin perillä hoitajat ja lääkäri sanoivat ensin, että koira näyttää tosi pirteältä ja hyväkuntoiselta. Niin, kyllähän se näytti. Mutta ei ollut, kuten röntgenkuva osoitti. Siihen omaan tunteeseen pitää luottaa, omistajat tuntee koiransa aina parhaiten ja tietävät miten se käyttäytyy.

      Poista
    3. se on justiinsa niin, omistajat/vanhemmat tuntee koiransa/apsensakin aina parhaiten ja tietää jos jotain vinossa. Mutta että semmoisessa tilanteessa sitten pitää vielä heittäytyä inttäjäksi, vaatijaksi, huutajaksi, lattialla makaajaksi jne jotta saa asiaansa eteenpäin, se on superrasittavaa. Miksi ei voida uskoa...

      Mukavaa viikonloppua kaikille

      Poista
    4. Rouva Vattu, kävin lukemassa sen Taikan jutun ja tajusin samalla, että se meidän puputapaus oli vaan tosi paljon kevyempi versio tuosta. Nido siis söi koirapuiston ulkopuolelle aidan ympäri uituaan (...) ilmeisesti citykanin raadon/raatoa niin, että suoli meni tukkoon. Huomasin sen niin, että kotiin päästyämme annoin Nidolle luun, jota Nido alkoi kyllä syödä, mutta jotenkin uneliaan oloisena, ja sitten lopulta alkoi nuokkua niin että kuono kopsahteli lattiaan. Samalla sen takajalat asteittain heikkenivät, eivätkä lopulta kantaneet ollenkaan. Koska syöminen laukaisi tilanteen ja oireilu näkyi voimakkaasti takaraajoissa, ajattelin ongelman olevan suolistossa. Ei jääty tarkkailemaan sen enempää, vaan lähdettiin suoraan päivystykseen. Siellä kaikki sentään tajusivat, että tilanne on tosi paha, mutta kukaan ei uskonut kun kerroin suolistoepäilystäni, sillä Nidon alaselkä oli epäsymmetrisesti arka. Tukos näkyi sitten ultraäänessä, ja röntgenissä puolestaan huomattiin luupiikki selkänikamien välissä - siksi selkä aristi. Se ei vaan sattunut liittymään mitenkään siihen varsinaiseen ongelmaan. Nidon vatsa alkoi onneksi toimimaan itsestään, se kakkaili ympäri Viikin pihaa ja pääsimme sitten kotiin.

      Koda kyllä antaa kuulua, jos johonkin sattuu (toissapäivänä tukistin sitä lenkillä vahingossa hännänpään yhdestä karvasta, ja huuto kuului varmaan teille saakka), mutta Nido on just tota samaa työkoiratyyppiä kuin Taikakin, josta vaivaa ei huomaa ennen kuin tilanne on jo todella paha. Nykyään jatkuvasti tarkkailen Nidoa vähän vainoharhaisena, koska sillä on epilepsiaan rauhoittava lääkitys ja se siis käyttäytyy välillä todella kummallisesti. Siis just niin kuin rauhoittavia saaneet ihmisetkin.

      Anonyymi, ihan juur näin! Poikkeuksiakin tietty on, mutta itse toivoisinkin ammattilaisilta sellaista ihmistuntemusta, että erottaisivat tolkun ihmiset turhanjauhajista. Se säästäisi niin resursseja kuin potilaitakin, mutta silti osa terveydenhoitoalalla työskentelevistä (siis myös eläinlääketieteen parissa toimivista) vaikuttaa pitävän ihmisten kohtaamista ammatin välttämättömänä pahana.

      Poista
  12. ihana nenä, vaikkakin pidän vielä enempi kissan nenästä!meillä niitä on kaksi.vaan yleensäkkin,mikään ei voita eläimen nenää!!!! kiitos piristävistä kirjoituksistasi.mukavaa päivän jatkoa kyllä se siitä suttaantuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissan nenät on ihania! Mä olen kissoille tositositosi allerginen, enkä siksi ole päässyt hirveän tarkasti tutustumaan niiden neniin. Hyökkään kyllä kissaan kiinni heti kun sellaisen näen, ja siedän sitten vaan urheasti sen aivastelun ja kutinan. Tykkään myös lasten nenistä. Ja pupujen nenistä!

      Poista
  13. Moikka,
    Kyselin kuluneen vuoden aikana neuvoja uhmaikäisestä teininarttu huskysta, joka on osoittanut olevansa nykyään ihan yhdyskuntakelpoinen ja oikein miellyttävä, ihan vaan jotten vahingosda pääsisi hetkeäkään helpolla niin toteutan pitkäaikaisen haaveeni ja ensi viikolla meille muuttaa uusi sudenpentu. Nyt kaipaankin kohtalontoverin vinkkejä mitä kannattaa ottaa huomioon pennun ja aikuisen koiran kanssa ja millä ne saa mahd nopeasti sopeutumaan toisiinsa. Aikuinen neitikoira on kaikkien kaveri ja tuleva pentunen on lajiaan uros.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanon heti alkuun yhden asian: en tiedä uros- ja narttukoirien yhteiselosta yhtään mitään. Kaikki mitä seuraavaksi sanon, on siis sisäistettävä siltä pohjalta.

      Ja sitten sanon toisen asian: hyvä päätös! Vaikka tekisikin mieli taivastella sitä, että sulla on kohta kaksi tosi nuorta huskya, niin toisen huskyn ottaminen on todennäköisesti kuitenkin hyvä päätös. Husky vain on sellainen koira, että se toimii parhaiten silloin kun laumassa on lajitoveri/-tovereita. Mummiälest ainaski.

      Meillä oli sellainen elämäntilanne silloin kun Koda tuli, että Nido oli jo aikuinen ja koirien kanssa oli joku 24 tuntia vuorokaudessa (mä olin poissa päivät ja mies yöt), joten lähtökohdat olivat siis aika suotuisat. Olennaista oli sekin, että Nido on samanlainen kuin ilmeisesti teidän teinineiti - tulee kaikkien koirien kanssa toimeen. Nidon kohdalla se ei tarkoita sitä että se olisi mukautuvainen tai pehmeä luonteeltaan, ei todellakaan ole, mutta se on tosi järkevä eikä koskaan ylireagoi muiden koirien kanssa, vaikkei ikinä kellekään alistukaan. Se saa aggressiivisesti käyttäytyvän koiran rauhoittumaan, eikä yritä hyväksikäyttää alistuvaa koiraa.
      Koda oli pentuna pentueensa kovis, kovapäinen ja liioitellun itsevarma. Kun kasvattaja oli Kodan perspektiiviä laajentaakseen laittanut sen aikuisten huskyjen keskelle, se oli ihan pokkana murissut ja ärhennellyt kaikille. Siis alle kahdeksanviikkoisena. Päätimme, että omalla toiminnallamme osoittamme Kodalle Nidon olevan nokkimisjärjestyksessä ylempänä, mutta emme puutu koirien keskinäisiin yhteenottoihin, ellei tilanne mene yli. Tästä voisi varmaan olla montaa mieltä, mutta itse ajattelen aina, että tervepäiset koirat selvittävät kahinansa parhaiten keskenään, ja jos ihmisellä on mitään kokemusta koirista, tilanteen kärjistymisen huomaa kyllä nopeasti.

      Käytännössä tehtiin niin, että Nido oli Kodaan nähden etuoikeutettu kaikessa. Se kulki ovista ennen Kodaa, se sai alottaa syömisen ennen Kodaa ja aina kun tulimme kotiin, tervehdimme ensin Nidoa, sitten vasta Kodaa, (ja ohjeistimme kaikkia pentua katsomaan tulleita vieraitakin tekemään niin). Jonkun verran myös puutuimme siihen, jos Koda yritti ärsyttää Nidoa tahallaan tavalla, jonka pystyimme estämään. Siis että jos Koda esimerkiksi vaani Nidon luuta Nidon katsoessa muualle, Kodaa kiellettiin.

      Lopputulos on ollut se, että koirien keskinäinen järjestys on todella tarkka. Nido ei ikinä missään tilanteessa anna Kodan yrittää ohittaa itseään arvojärjestyksessä, mutta eipä Koda nykyään enää edes yritä. Jonkun verran Nido yrittää kyykyttää Kodaa ihan turhaan, siis ihan silkkaa veemäisyyttään (esim. estämällä Kodalta pääsyn johonkin huoneeseen, viemällä tahallaan kaiken tilan takakontista tms.), ja silloin kyllä puututaan asiaan. Ja jos niiden välinen tunnelma on vähän kireä tai jännittynyt jostain syystä, ne viedään painimaan. Mulle esimerkiksi käy jostain syystä tosi usein niin, että Nido hermostuu lenkillä Kodaan, jos sataa tosi paljon vettä :D Silloin kierrän kotiinpäin tullessani aina meidän läheisen (tosi huonon ja pienen...) koirapuiston kautta, jotta koirat saavat painia ja leikkiä ja selvittää ongelman keskenään. Ei tarvitse sitten himassa enää äksyillä toiselle. On kyllä huomattu, että siinä missä yhdellekin koiralle on tärkeää päästä juoksentelemaan ja koirailemaan vapaana mahdollisuuksien mukaan, kahden koiran keskinäiselle suhteelle se on elintärkeää. Mä en ikinä uskaltaisi pitää koiria vapaana meidän kotiseudulla, mutta onneksi meillä on muutamien minuuttien ajomatkan päässä hyviä, metsäisiä, jättikokoisia koirapuistoja joissa pääsevät rymyämään vaahto suupielistä lentäen.

      Pähkinänkuoressa mun neuvo olisi varmaan se, että käytä aikaa koirien suhteen kehittämiseen ja anna koirien viettää aikaa yhdessä sellaisissa olosuhteissa, joissa sä olet kuitenkin johtajana paikalla. Ja tietty koirien persoonallisuudet kannattaa ottaa huomioon kaikessa mitä tekee - noi mun ylemmät horinat eivät taatusti toimisi silloin, jos vanhempi koira olisi luonteeltaan päällekäyvä ja nuorempi tosi arka. Tosi paljon tsemppiä koitokseen!

      Poista
    2. Hitto, mikä jaarittelija mä olen!

      Poista
  14. Kiitos "jaarittelusta", saan hyvät lähtäkohdat arvojärjestyksen muokkaamiseen. Meidän neiti siperialainen kuvittelee olevansa queen of fucking everything, ja makaa hänen kuninkaallisessa petissään ja katsoo muita nenänvarttaan.. (Miten oikeasti oon saanu koirasta tälläsen?!) Mutta rakastaa kuitenkin koirakavereitaa erittäin paljon. Neiti on siis oman arvonsa tunteva, mutta ei ole vielä missään tilanteessa murahtanut kenellekkään. Tuleva pentu on taas aktiivinen eikä turhia arkaile joten uskon että tästä sopasta saadaan ihan hyvä :D Meillä on hyvät mahdollisuudet käydä mettä ja peltolenkeillä vapaana, koirapuistoja täälä kun ei ole.. Terassin ovesta kuitenkin aukeaa aidattu painiareena joten eiköhän ne pian opi päästelemään höyryt sielä, ainakin näin toivon ettei aina kotiin tullessa ole kaikki kumos. Minulla on kyllä muutamia päiviä aikaa olla koirien kanssa kotona mutta kohtuullisen nopeasti ne on saatava jäämään yksin kotiin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli oikein hyvä kysymys, koska tämä ei ole missään koiraoppaissa selkeästi ohjeistettuna. Ja mielipiteet ovat kaikilla olleet erilaisia joilta olen kysynyt neuvoa. Mutta me teimme meidän 11-v. sakemannin ja uuden tulokkaan (sakemanni myös) kanssa samoin kuin Kris yllä "jaarittelee." On lohduttavaa tietää, että on muitakin samassa tilanteessa ja asia ei ole päivänselvä juttu. Meille tuli sitten vielä sellainen mutka matkaan, että tämä uudempi tulokas joutui vieraiden koirien hyökkäyksen kohteeksi (irrallaan olevia koiria luontopoluilla kävi nuuhkimatta päälle), ja siitä jäi sille pelko muita koiria kohtaan ja huono itsetunto, joten koirakoulussa sitten ohjeistettiin, ettei missään nimessä saisi kastroida sitä ja että sen täytyy antaa saada "voittaa," jotta sen itsetunto kohenisi ja epäluulo toisia koiria kohtaan muuttuisi arasta räyhääjästä itsevarmaksi ja kohteliaammaksi sosiaaliseksi koiraksi. Ok. Mutta missä ne voittamisen rajat sitten menevät? Pitääkö toisen sitten "hävitä" ja antaa periksi ja menettää paikkansa laumassa, jotta toinen saa mahdollisuuden "voittaa" ja pönkittää itsetuntoaan? No, nyt mennään vaistojen ja talonpoikaisjärjen varassa. Mutta edelleen muiden kokemuksia lueskellen ja tietoa keräillen. Jos vaan voit vinkata jonkun hyvän tiedon lähteen näissä koirajutuissa, niin kiitollisena otetaan vastaan.

      Poista
    2. Hitto! Hirveä juttu. Olitko ite silloin paikalla? Miten tilanne siis eteni?
      Mietin aina välillä, että miten menettelisin jos meitä tulisi joskus karkulainen vastaan. Pari kertaa olen ollut koirien kanssa yksikseni lenkillä niin että vastaan on tullut käskyn alla vapaana juoksevia pieniä koiria. Kummallakin kerralla se irrallaan ollut pieni koira yritti tulla suoraan meidän koiria päin, tällä tuoreemmalla kerralla Nido oli jo astunut meidän porukan kärkeen ja varoitti tulijaa lyhyellä haukulla, ja silloin omistaja sattui just saamaan koiransa kuriin. Ehdin siinä sekunninpuolikkaan verran miettiä, että mitä teen seuraavaksi, enkä keksinyt mitään.

      Ei mulla ole oikein mitään tietolähdettä, koska en ole itse ikinä lukenut yhtään koirankasvatusopasta (enkä lastenkasvatusopasta), enkä suosittele sitä muillekaan. Uskon niin koirien kuin lastenkin kasvattamisessa siihen, että keskittymällä ja maalaisjärkeä terävöittämällä pääsee pitkälle - usein ihan maaliin saakka. Joka tapauksessa yksikään koiraopas ei tunne sua koirankasvattajana, eikä sun koiria kasvatettavina niin hyvin kuin sä itse.

      Epäluulohan ei tasoitu mitenkään muuten kuin positiivisilla kokemuksilla, ja koska sun koiran epäluulo johtuu heikosta itseluottamuksesta, mä en varmaan sun asemassa osaisi auttaa sitä muuten kuin mahdollisimman paljon muille, hyväluonteisille koirille altistamalla. Ja niin, että sen täytyy tilanteessa luottaa itseensä eikä suhun. Ajattelen kyllä aina muutenkin niin, ettei ihmisen kannata liikaa puuttua koirien keskinäisiin juttuihin silloin, kun osalliset koirat ovat luonteiltaan sellaisia... tavallisia koiria. En mäkään hiekkalaatikon reunalla istuessani mene väliin vauhkoamaan, jos joku astuu mun lapsen hiekkakakun päälle niin että se on mun lapselle ihan okei. Mutta jos paikalle tulee joku vaahtoa suupielistään sylkevä kiiluvasilmäinen seinähullukakru valmiina heittämään hiekkaa kaikkien läsnäolijoiden silmiin, evakuoin kyllä oman jälkikasvuni mahdollisimman nopeasti.

      Poista
  15. Oltiin Nuuksion luonnonpuistossa, ja meidän koirat lyhyehköllä hihnalla (ei siis sellainen 5m:n fleksi hihnassa...) kanssamme polulla, kun kaksi Jack Russelia säntäsivät n. 50m:n päässä olevasta omistajastaan meidän silloin 4kk:n ikäisen sakemannin pennun kimppuun. Itse en antanut kummankaan koiran osallistua tappeluun, joka oikeastaan kesti vain pari sekuntia, koska huusin Russeleille niin jämäkästi että lopettivat ja jäivät sen sijaan räksyttämään metrin päähän, kunnes naispuolinen omistaja sai ne kiinni. Oma mies toppuutteli siinä kohteliaasti naiselle, että eihän tässä mitään tapahtunut, kun taas minä luin lakia naiselle siihen malliin ettei nainen saanut suunvuoroa. Jos en olisi niin eläinrakas, -myös huonosti käyttäytyviä Russeleita kohtaan-, olisin antanut vanhemman sakemannin tehdä tehtävänsä. Täti oli selkeästi lähistöllä asustava ihminen, ja ilmeestä päätelleen, ME olimme hänen maillaan tunkeilemassa. No, edelleen kiellän omiani tappelemasta muiden kanssa ja aina me olemme se vastaantuleva koira-valjakko, joka ensin tarjoaa häntää nuuhkittavaksi sille vieraalle, että jännitys laukeaisi. Mutta harvemmin ne muut sitten vastaavat kohteliaaseen tervehdykseen ja siinä jää meidän nuorelle jännitys päälle, kun se ei vuorostaan saanut todeta tervehtijää harmittomaksi.

    Joo, pitäisi tosiaan jättää ne oppaat lukemati, kun mitä enemmän niitä on tullut luettua, sitä epävarmemmaksi olen tullut koirieni oikeaoppisen kasvattamisen suhteen. Tämä 11-vuotias tapaus on aivan unelma käytökseltään, ja ei siinä mitään oppaita ja kouluja käyty sen kanssa. Kun "nakki-koulu" saatiin loppuun käytyä tuossa lokakuussa tämän nuoremmaisen kanssa, totesimme ettemme palaisi jatkokoulutukseen, sellaista hömppää se vain oli. Ei saanut käyttää sanaa "ei", ei saanut käyttää koiran nimeä, ei saanut kiskaista takaisin remmistä kun 40 kiloinen koira raahasi sinua pitkin sorateitä ojien kautta mielenkiintoisempaan paikkaan...jne. Kyllä se tästä. Täytyy vain lähteä täältä maaseudun hiljaisuudesta useammin kaupungin haastavampaan vilinään saamaan enemmän kokemusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts... Nido on kerran ihan peruslenkillä pyörätiellä säikähtänyt puolikuoliaaksi just jackrusselia (jonka omistaja päästi sen flexissä ihan Nidon iholle), siitä on monta vuotta jo, ja vieläkin välillä mietin sitä esimerkkitapauksena tilanteesta, jossa ois pitänyt raivostua ventovieraalle.

      Me oltiin Nidon kanssa pentukoulussa silloin kun Nido oli ihan pieni. Käytiin siellä kolme kertaa. Lopetettiin kesken, koska ohjaaja sanoi meille, ettei se osaa auttaa meitä Nidon kanssa mitenkään. Nido oli siis t-o-d-e-l-l-a haastava pentu, mutta jotenkin sitä ajatteli että niissä kouluissa kävisi kaikenlaisia koiria... Nidon pentuajasta melko hyvin ("melko hyvin" siksi, että se on vieläkin aika epäluuloinen ja stressiherkkä joidenkin ihmisten läsnäollessa) selviydyttyäni musta on ainakin tuntunut siltä, että selviän mistä tahansa koirasta.

      Mua kiinnostaisi tietää, että miten se teidän nakkikoulutuksen vetäjä kouluttaisi siperianhuskyn kävelemään kiltisti remmissä, jos "ei", koiran nimi ja remmistä vetäminen on kielletty. Kiltisti pyytämällä?
      Mää uskon muuten että kaupungin vilinä on suunnilleen paras koulutusympäristö, mitä koiralle voi tarjota. Umpimetsä ja keskikaupungin vilinä, ne on kaksi parasta.

      Poista
  16. Nakki-kouluttajan filosofian mukaan, sen vetämisen ja remmiräyhäämisen saa koulutettua pois koirasta, kun ohjaa sen huomion pois vetämisestä, siitä toisesta koirasta, ja se huomio sen sijaan palkintoon, eli herkkuun. Ja jotta se koira siinä vetäessään oppisi, että vetämisen sijaan se saa niitä herkkuja, oli sille ensin opetettava "herkku-kutsu," eli sen nimeä et saanut käyttää sen pään kääntämiseksi sinuun päin, vaan oli käytettävä jotain vihellystä tai maiskutusta tai jotain muuta ääntä, ja heti kun koira huomioi äänen, se sai siitä palkinnon. Ihan huvittavaa katseltavaa kun tusinan verran koiranomistajia maiskutteli ja vihelteli koirilleen ympyrässä, ja koirat kääntyilivät hihnoissaan aivan sekaisin siitä, minkä herkku-kutsun perään sitä kannattaisi mennä. Mutta kun meidän Kodie ei taas mistään herkuista välittänyt! Mikä neuvoksi? Noh, kun omat nakit ei kelvanneet, oli nakki-kouluttaja aivan varma, että heidän koulutuskeskuksesta myytävät, juuri tätä palkkio-tarkoitusta varten kehitetyt koira-herkut varmasti kelpaisivat. No, niitä siitten parin desilitran verran neljällä eurolla ( ! ) ostettiin, vaan ei nekään kelvanneet! No, kotiläksyksi saatiin sitten opettaa koiriamme reagoimaan maiskutteluun ja siitä sitten piti palkita heti herkulla. Menin sitten taskut täynnä nakkeja Kodien kanssa kaupungin pururadalle kävelemään ja kokeilemaan harjoituksia. Ei siihen mennyt kuin 5 minuuttia ja tuli ensimmäinen koira vastaan; 5kk ikäinen Chow-Chow pentu. Ressukka oli niin pörröinen, ettei siitä nähnyt mitään signaalia, että oliko se kiltti, iloinen, vihainen vai mitä, mutta Kodielle riitti sen littanaaman outo hengitys joka kuulosti erittäin vaaralliselta, ja siinä sitä oltiin nakit pitkin kunttamaata ja minä polvillani raahautuen Kodien perässä kun se kaikki karvat pystyssä kiskoi pentua kohti. Oman koirani tuntien, tiedän, että se olisi vain halunnut nuuskia pentua, mutta räyhäämisellään yrittää peitellä epävarmuuttaan, ja ilmoittaa että uskallapas tehdä mitään ennenkuin olen ottanut sinusta selvää, että mikä ihme röhnöttäjä oikein olet, kun ei näy korvia, kuonoa eikä häntää. Mutta omistajat, -ymmärrettävästi-, olivat sitä mieltä että en hallinnut koiraani (what?), joka käyttäytyi kuin raivopäinen, ja puolijuosten lähtivät paikan päältä.

    Itse olen sitä mieltä, että jos koira räyhää remmissä, ja vetää ja sitten maiskutat sille, ja se oitis kääntyy hakemaan sitä opetettua herkku-palkkiota, niin eikö se sitten juuri saanut kiitosta siitä, että se riehuu ja vetää? Nakki-kouluttaja ei koskaan pystynyt selittämään minulle, miksi koiraa ei saa sanoin ja elein kieltää vetämästä? Ainoa selitys kaikelle koulutukselle oli, että koira oppii vain positiivisesta kannustuksesta. I beg to differ, koska tämä vanhempi yksilö meillä, Mack, on juurikin oppinut "ei" sanoin yhtä sun toista. Ja se "ei" sana pätee sillä ensimmäisellä kerralla ja ääntä korottamatta. Ja huom., meillä ei ikinä olla lyöty koiraa. Äänensävy riittää ja asian loppuunvieminen, joka kerta, ei vain silloin tällöin.

    Olen samaa mieltä kanssasi, että kyllä ne koirat haluavat välttyä loukkaantumasta, että kun niiden antaa selvittää omat hiekkalaatikko jupakkansa, -valvonnassa-, niin kyllä se niiden reuhkaaminen loppuu pian ja kohta ovat kuin parhaat kaverukset. Toki poikkeuksiakin löytyy.

    Nonni. Jopas tuli paasattua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei - hyvä - luoja :D

      Mun kannattama ideologia remmikäyttäytymiskoulutuksessa on se, että koiran huomiota ei pitäisi pyrkiä kääntämään pois vastaantulevasta koirasta tai muusta ei-toivotusta reaktionaiheuttajasta mihinkään mielenkiintoisempaan, sillä silloin koira ei opi sietämään ohitustilanteita, vaan oppii sen, että ohitustilanne on jokin erikoisjuttu, johon pitää kiinnittää aina helvetisti huomiota. Siitä seuraa myös se, että koira ei osaa suhtautua ohitustilanteeseen oikein silloin kun lenkittäjän huomio on muualla. Koska mä en pärjää meidän koirille fyysisesti niin hyvin kuin esimerkiksi mies pärjää, ja koska lenkkeilen koirien kanssa paljon niin että mukana on myös kaksi lasta, tähtään siihen, että koirat pysyvät hallinnassa mahdollisimman pienellä vaivalla, eivätkä ne saa missään tilanteessa todellakaan vetää. Silloin mun mielestä ihan avainasemassa on se, että koirien ja ihmisten välinen viestintä on idioottivarmaa, eikä vaadi mitään turhia muuveja. Lenkillä se tarkoittaa sitä, etten kiinnitä mitään huomiota vastaantulevaan koiraan, vaikka se koira rähisisi kuinka. Jos ohituspaikka on ahdas, vedän koirat lähemmäs itseäni, sillä ne on opetettu siihen, että lyhyessä remmissä keskitytään pelkkään etenemiseen, kun taas pitkässä remmissä saa haistella ja pysähdellä oman mielen mukaan. Silloin koirat tietävät aina jo etukäteen, millaista käytöstä niiltä odotetaan. Ja todellakin on kieltosanat käytössä! Tarvittaessa myös kirosanat ja ärähtely. Mutta yleensä lenkillä riittää se, että nyin hellästi siitä remmistä, jonka päässä oleva siperianhenkilö käyttäytyy ei-toivotulla tavalla.

      Mä en usko nameilla kouluttamiseen ollenkaan. Ensinnäkin musta pelkästään koulutusvaiheessa olisi tosi hankalaa raahata nameja mukana. Toisekseen, olisi ärsyttävää sitten kouluttaa koira pois nameista. Paljon helpompaa on alun alkaenkin palkita koiraa vain kehuilla. Meillä namikoulutus ei toimisi senkään takia, että Nido on siihen liian fiksu ja Koda aivan liian perso ruoalle. Kodan saisi siis kyllä vaikka seisomaan päällään namipalkkiota vastaan, mutta sitä ei sitten kyllä saisi ikinä koulutettua namipalkkiosta pois.

      Ja tosta sun viimeisestä kappaleesta olen kyllä niin samaa mieltä kuin ikinä vaan voi olla. Välillä ihmiset vaikuttavat kuvittelevan, että koirat tavoittelevat konfliktia ja pyrkivät päästä satuttamaan toista koiraa. Oikeastihan koirat kaikessa keskinäisessä kanssakäymisessään pyrkivät yleensä aina siihen, että tilanne säilyy rauhallisena. Jos se vaatii ärähtelyä tai muuta välienselvittelyä, niin sitten vaatii, mutta tavoitteena on aina rauha. Mun mielestä koirien kahinoihin on siksi typerää mennä väliin, sillä silloin se rauha jää usein saavuttamatta.

      Poista
    2. Jaa... Toi mun viimeinen toteamus kuulosti nyt jotenkin siltä, etten muka olisi kaikesta muustakin sun kanssa samaa mieltä. Olen siis kyllä!

      Poista
  17. Joo, ensin harmitti, että tuli maksettua 75€ neljästä kerrasta tuollaisesta namupalkkio-koulutuksesta (piti ajaakin tätä varten niin pirun kauas!), koska en itse myöskään haluaisi palkita muulla kuin äänellä rapsutuksella. Mutta oikeastaan oli hyvä että tuli koettua, koska ainakin nyt sain enemmän itsevarmuuttaa omiin keinoihin ja koulutusperiaatteisiin. Ja saihan Kodie ainakin tutustua muihin koiriin, vaikkakin vain 5 metrin päästä, koska nuuhkimaan ei koskaan saanut mennä, vaan oma paikka piti visusti pitää siinä ympyrässä. Gaaaah!

    Jenkeissä asuessani olin mukana sellaisessa doggie-playday ryhmässä, jossa joka lauantai klo 08:00 koiranomistajat kokoontuivat rannalle (8km:n hiekkaranta meren äärellä) ja päästettiin kaikki koirat irti. Meitä oli viisi koiran omistajaa, ja koiria oli 8. Siinä oli isoa ja pientä koiraa, narttuja ja uroksia, ja kaikki tulivat toimeen keskenään. Toki ideana oli liikuttaa niitä ja väsyttää ne niin että tulivat hyvin toimeen. Mutta tuota siis kaipaan täällä Suomessa. Olen nyt viisi vuotta asunut Suomessa jenkeistä muuton jälkeen, ja vain kerran on tullut vastaan koiran omistaja, joka on antanut oman koiransa tulla tutustumaan minun koiriini. Harmittaa.

    VastaaPoista

Kahdeksan tassua ja kymmenen vikkelää sormea kiittävät kommentistasi.