24.6.2013

Juhannus, kuten arvata saattaa

Juhannus oli sekä rentouttava, työntäyteinen että opettavainen. Rentouttava muun muassa tällä tavalla:


Opettavaisuus taas kulminoitui seuraavaan: jos olen vauvan ja koirien kanssa mökissä päiväunilla ja Koda avaa nukkuessaan vahingossa ulko-oven (älkää kysykö...), koirat eivät lähde karkuun! Heräsin vasta, kun äiti harhaili mökkiin ihmettelemään, miksi ovi on selällään mutta koirat edelleen sisällä mökissä. 

Työntäyteisyydestä vastasi tietysti laumanjohtaja.

Olen aiemmin kuvitellut, että minä yksin seison laumanjohtajan ja riehakkaan juhannuksen välissä, mutta ilmeisesti hän ei vain voi itselleen mitään ja viettää juhannuksensakin mieluiten pölyisenä ja sahanpuruisena.


Kuvassa valmistuu koiraportti ja lisäpätkä kaidetta terassille. Hän askarteli myös palosuojan lieden ympärille ja yritti vielä viimeisenä iltana saada lupaa kompostin kaivamiselle... Se oli pakko kieltää.

P.S.
Ärsyttikö tuossa ensimmäisessä kuvassa näkyvä, Kodan huomiopannan alta vapauteen työntyvä irtokarvatupsu? No ärsytti!


Oli pakko luovuttaa kamera pois kesken kuvaamisen ja hoidella se... Koda on nyt kesäkuun lopussa taas hyvissä ajoin irrottamassa talvivillaansa, ja se vihaa sitä että hiihdän sen perässä sormet tuossa selkäpiitä karmivassa nyppimisasennossa.

P.P.S. 
Keskiviikkona sisustusjuttua mökin keittiöstä! Tul sillo kattoma!

16 kommenttia:

  1. Minisormet, jotka pikkuisen koskee koiraa. Mä en kestä ♥

    p.s teidän isi on kyllä uskomattomin puuhastelija, josta oon ikinä kuullut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulin ensin että tarkoitit mun sormia... Mut ei sit!

      Joo, meidän isi on tollanen touhupetteri. Yritän kestää.

      Poista
  2. Suosittelen pesemään Kodan ja puhaltamaan turkin kuivaksi turboföönillä (turkkikoirien omistajilta löytyy, samoin koirauimaloista ja trimmaamoista...). Sillä lähtee kerralla kaikki ne irtokarvat eikä tarvi enää saalistaa niitä tuppo kerrallaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TURBOFÖÖNI! Kuulostaa jumalaiselta! Näen jo mielessäni, kuinka turkki pöllyää ja tanner tömisee kun Kodasta irtoaa karva! KIITOS!

      Jos tämä nyt on ratkaisu tähän iänikuiseen karvanlähtöongelmaan, aion reklamoida johonkin siitä ettei huskyjen mukana tule äitiyspakkauksia turbofööneineen.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. No kuulin kerran kun yhden ministeriön pr-päällikkö nimitti ko. ministeriä (pr-työtä hankaloittavaksi jatkuvasti ympäriinsä lausuntoja heittäväksi) touhupetteriksi ja otin termin heti käyttöön :D

      Poista
  4. Kodan ilme :D "ei JUMA se tulee taas noiden sormiensa kanssa kohti !!!" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä toi ilme vielä mitään, mutta se on alkanut myös ärhentelemään mulle! Murahtaa kun nyppäsen ja heiluttaa sitten häntää päälle. Noin niinkun sovittelumielessä.

      Poista
  5. voi herttinen, juhannuksen SÖPÖIN kuva! :'----3 meidän köpö vihaa myös minua aina kun ajattelen vähän harventaa sen alusvilloja...ei ne ymmärrä hyvän päälle ollenkaan. mutta muutoin olen sen mielestä kai ihan mukava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oikein tajua logiikkaa, että rapsutukset kyllä kelpaa kun irtoava alusvilla kutittaa, mutta sitä villaa ei sitten kuitenkaan saa ottaa irti. Olen myös toistuvasti sanonut, että villan harjaaminen ja nyppiminen loppuu siihen paikkaan kun koirat lopettavat sen kasvattamisen, mutta EI :D

      Poista
  6. Pohjavillan nyppimisessä on jotain samaa koukuttavaa kuin kuplamuovissa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Nidolta villa irtoaa silleen ärsyttävästi karva kerrallaan, mutta Kodalta enimmäkseen valtavina tupsuina, jotka leviävät irrotessaan hillittömän kokoisiksi viuhkoiksi... Pitäis varmaan tarjota jotain villannypintäpalvelua stressinhoitoterapiana.

      Poista
  7. Hei!
    Touhupetteri on oikeastaan oikein hyvä mies!
    Minullakin on sellainen ja aina jälkikäteen
    olen todella kiitollinen, vaikka juhlapyhät
    joskus ovat erilaiset kuin naapureilla.
    Terveiset Taunuksesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri ennen näitä viimeisimpiä juhlapyhiä meidän naapurit seisoivat ringissä naureskelemassa, kun touhupetteri kaivoi liikennemerkin ylös tien viereltä ja siirsi parempaan paikkaan... Mutta en touhuajaani vaihtaisi, en! ♥

      Poista

Kahdeksan tassua ja kymmenen vikkelää sormea kiittävät kommentistasi.