14.12.2011

2 opittua asiaa, 1/2 menetettyä hammasta ja vahvasti 5-henkinen lauma

Pari viikkoa sitten opin, että koirilla on kahdeksan oikeasti tärkeää hammasta.

Ja että Nidolla on enää 7,5.

Emme koskaan saaneet tietää, kuinka ja minne 0,5 hammasta katosi, mutta yht'äkkiä jäljellä oli joka tapauksessa pahasti lohjennut yläkulmahammas, joka piti juurihoitaa.

Koiran hammashoitoajan varaaminen pääkaupunkiseudulta on koettelemus sinänsä. Soittelin eri paikkoihin tunnin verran (minkä aikana lapsi mm. ehti kokeilla, miltä tuntuu piirtää itseään kuulakärkikynällä naamaan), kunnes lopulta sain sattumalta peruutuspaikan kahden viikon päähän, eli tälle päivälle. Muuten olisi pitänyt odottaa "ehdottomasti ainakin tammikuun loppuun".

Tänään laumanjohtaja vei Nidon heti aamusta Viikkiin. Saimme päivän verran muistella, minkälaista elämä yhden koiran kanssa on.

Ja onhan siinä kieltämättä puolensa! Kuten se, että ulos lähtiessä eteisessä koheltaa (kuvanottohetkellä näemmä tuijottaa lamaantuneena emännän kenkää) vain yksi koira.


Tai että kun leikkelepaketissa on enää viimeinen jäljellä, sen oikeutettu saaja on välittömästi selvillä.

Ja että takakontin avatessa päälle on loikkaamassa vain yksi siperianhusky.


Ja... siinä ne hyvät puolet sitten olivatkin.

Eivätkä nekään oikeastaan olleet kovin hyviä. Eivät missään nimessä ainakaan Nidoa parempia.


Seitsemän tunnin odottelun jälkeen haimme Viikistä varsin humalaisen koiran. Opin myös (siis nyt ollaan jo toisessa hyvin lyhyen ajan sisään opitussa asiassa!), että joihinkin rotuihin, kuten siperianhuskyihin, opiaattipohjaiset lääkkeet vaikuttavat voimakkaammin kuin toisiin. Kuulemma monet muut koirat olisivat samalla lääkityksellä olleet siinä luovutusvaiheessa jo aivan pirteitä, kun Nido taas oli elämänsä kännissä ja yritti piiloutua odotushuoneen penkkien alle itkemään.


Nido ja päihteet eivät sovi yhteen.

Automatka Viikistä kotiin meni ihan hyvin siihen saakka, kunnes lapsen kummisetä hyppäsi kyytiin. Sitten takakontista alkoi kantautua loukkaantuneelta Chewbaccalta kuulostanut mylvintä, joka on jatkunut eriasteisena vinkumisena koko päivän. Lisäksi Nido on toistuvasti kieltäytynyt lähtemästä ulos (mikä on johtanut lenkittäjän kannalta varsin nöyryyttävään suostutteluun), kompastunut kaksi kertaa portaissa (askelmia yhteensä 2kpl) ja loukkaantunut siitä, että Koda onnistui varastamaan luun, eikä Nidolle annettu lohdutukseksi omaa luuta.

Mutta sitä on sentään hellitty ja nuuhkittu paljon. Onnekseni se on humalassa varsin hellyydenkipeä.

9 kommenttia:

  1. Kokeilitko Käpälämäkeä? :) - Minusta sinne saa aika rivakkaankin aikaa jos on vähäänkään kiirusta.

    VastaaPoista
  2. (Ja on muutenkin meidän perheen suosikkipaikka :) )

    VastaaPoista
  3. Voih kuinka ma repesin tuossa "tuijottaa lamaantuneena emännän kenkää", kun tuo kuva oli niin..hömm..kuvaava. On kyllä aika lamauttimella tuupattu koira:D

    VastaaPoista
  4. En oikein päässyt selville kumpi kärsii enemmän koira vai emäntä... Pohjolan koirat ja narkoosi on arvoitus ja vastaus seitsemän sinetin takana.Tärkeintä on, että lääkäri runtee rodun. Näillä koirilla on niin mahtava ego, että voivat olla jo "toisella puolella" ja vilkuttavat vielä silmää. Kyllä se siitä!
    Terveiset Taunuksesta

    VastaaPoista
  5. Oi voi... Muistan, kun lapsuuteni koira (pumi) kerran jouduttiin rauhoittamaan jotain operaatiota varten. Kyseessä piti siis olla vain rauhoitus, mutta kaveri oli ihan kanttuvei muutaman tunnin. Herättyään se nousi ylös, kaatui suorin vartaloin, nousi uudelleen, käveli vesikupille, joi (siis yritti) sen vierestä, oksensi, törmäsi seinään ja kaatui uudelleen. Melkoisissa pöllyissä oli kaveri. En edelleenkään tiedä, mitä ihmettä sille annettiin.

    Toipumista Nidolle!

    VastaaPoista
  6. Karoliina, sain kolme lääkärikeskusta käsittävän listan paikoista, jotka tekee juurihoitoja tällä alueella. Niistäkin siis yksi oli Veikkolassa saakka, eli ihan pirun kaukana :D Tosin se HauMau, jossa käytiin Nidon hammaspuolta tuoreeltaan näyttämässä, aloittaa juurihoidot vuoden alussa.

    Katrinsessa, tiedätkö, välillä tuntuu, että jollain Kodan lukuisista mielikuvitusystävistä on etälamautin, jolla se täräyttelee Kodaa milloin lystää. Se on pennusta saakka ollut tollanen... yht'äkkinen syventyjä :D

    Taunuslainen, emännän kärsimykset minimoimiseksi emäntä jätettiin kotiin, kun koira vietiin lääkäriin. En pysty katsomaan sitä, kun iso koira kaatuu. Viikissä tuntuu muuten aina siltä, että niillä on aivan huikea tietous kaikista mahdollisista ja mahdottomistakin koiraroduista.

    Vähän toista kun yhdessä nimeltämainitsemattomassa paikassa, jossa Kodaa luultiin pentuna (kun se oli n. 75-prosenttisesti musta) samojediksi...

    Alien, "pääsin" keväällä "kokeilemaan" morfiinia (kun mut piti rauhoittaa siksi aikaa, että ihminen saatiin poistettua mun vatsasta), ja sen kokemuksen rikastuttamana on kyllä sanottava, että ymmärrän nyt paljon paremmin:
    - huumeidenkäyttäjiä
    - nukutuksesta toipuvia koiria :D

    Toipumisterveiset välitetty! Kurkkasin tänään Nidon suuhun (eilen en vielä viitsinyt häiritä), ja sen toinen yläkulma on nyt tyylikkään neliskanttinen.

    VastaaPoista
  7. Hei,

    Blogisi jaksaa aina yllättää ja ihastuttaa päivästä toiseen. Voisitko tehdä pitkästä aikaa sisutus postauksen?

    -Ada

    VastaaPoista
  8. Mun edesmennyt lapinkoira oli samanlainen tuijottelija. Välillä vieraat ohikulkijat oikein hämmentyivät ja joku kysyikin, että "pitäiskö meidän tuntea jostain?" kun se seisahtui silmät pyöreinä tuijottamaan :)

    VastaaPoista
  9. Ada, oot ihana, kun jaksat aina käydä kyselemässä niiden sisustusjuttujen perään :) Niitä on tulossa piakkoin niin paljon, että yritän siihen saakka pitää ne minimissään. Jos jaksat hetkisen odotella?

    Anonyymi, hahah! :D Ihan Kodalta kuulostaa. Kaikista ärsyttävintä on käydä lenkillä Kodan JA mun äidin kanssa. Ne on molemmat sellaisia haaveilijoita, jotka harhailee omille teilleen tai jää seistä tapittamaan esim. puunrunkoa, ellei koko ajan muista olla hoputtamassa.

    VastaaPoista

Kahdeksan tassua ja kymmenen vikkelää sormea kiittävät kommentistasi.