12.7.2011

Ohivilahtavia koiria

Joku ihmetteli joskus, että eivätkö meidän koirat pääse koskaan ulos, kun niistä ei ole ikinä ulkokuvia. 

Kyllä ne pääsee. Mutta niistä ei vaan ikinä oteta ulkokuvia. En jaksa koskaan raahata suurempaa putkea mukana pihalla, ja pienemmillä kuvat ovat sitten sellaisia, että joku vilahtaa kaukaisuudessa ohi. Joten sitä tyytyy sitten kuvaamaan hitaammin liikkuvia kohteita, kuten 50-senttistä ylipäällikköä, tassunjälkiä ja omia varpaitaan.








Raahauduin ylipäällikön kanssa mukaan ulkoilemaan siksi, että lauman meteorologiasta jotain ymmärtävä taho johti meitä röyhkeästi harhaan lupaamalla, että nyt ois sit viikon verran niinku viileempää. Alkupäivä olikin lupaavan viileä ja sateinen, mutta kun päästiin puistoon, se-taivaankappale-jonka-nimeä-emme-mainitse luikerteli esiin porottamaan. Terv. nimim. Kesää Aina Vihannut.





9 kommenttia:

  1. Hei! Eivät sinun ihanat koirasi olisi niiiiin onnellisen ja tyytyväisen oloisia jos vain asunnossa nurkasta nurkkaan kulkisivat. Hauskaa kesän jatkoa sen pienen nyytin kanssa. Kesäterveiset Taunuksesta

    VastaaPoista
  2. ooh apua! taas kerran piti liikuttua ihanista kuvista, etenkin viimeisestä ja tuosta, jossa on pieni ihminen. ihanaa sanan kaikissa merkityksissä. :')

    VastaaPoista
  3. Hei muuten mulla heräsi uteliasuus että mitä nää sun siperiankoiruudet on virallisilta nimiltään ? :)

    VastaaPoista
  4. Anonyymi, niin minäkin sille kommentoijalle silloin vastasin, mutta ei mennyt läpi ;) Hyvää kesää sinnekin! Me täällä nyytin ja koirien kanssa yritetään pysyä viileinä...

    Tuutikki, kiitos! Tosin pieniä ihmisiä kuvatessa ei oikein edes voi epäonnistua. ...Mistä johtuen kone alkaa hiljalleen täyttyä tsiljoonista pikkuihmiskuvista, jotka on kaikki omasta mielestäni vaan niin älyttömän hyviä, ja kato nyt sen pieniä sormia ja varpaita ja voivoi kyllä nää kaikki täytyy teettää! :D

    Jossu, en halua mainostaa Nidon kasvattajaa, enkä halua, että joku löytää tähän blogiin kasvattajan nimen googlettamalla, joten se kennel-osio nimestä jääköön pimentoon. Extreme Eddie on loppuosa Nidon oikeasta nimestä ja Koda on Bedarra Son Of A Witch :)

    VastaaPoista
  5. Ihania postauksia taas useampia ja NIIN kauniita kuvia ♥

    Meille kuuluu taas surua, huoh.. Blogissa on aiheesta postaus. Halusin vaan tulle kertomaan, että tiedät tilanteen.

    Voikaa hyvin ja nauttikaa toisistanne!

    Have you ever seen the morning
    When the sun comes up the shore
    And the silence makes
    A beautiful sound
    Have you ever sat there waiting
    For the time to stand still
    For all the world to stop
    From turning around

    And you run
    'Cause life is too short
    And you run
    'Cause life is too short

    Have you ever seen the glowing
    When the moon is on the rise
    And the dreams are close
    To the ones that we love
    Have you ever sat there waiting
    For heaven to give a sign
    So we could find the place
    Where angels come from...

    (Scorpions: Life is too short)

    VastaaPoista
  6. Vastaan sulle näköjään aina oikein rytinällä myöhässä :D

    Erittäin ei-ennalta-arvattavasti se on Zaran viime kevään (?) satoa, sitä oli muistaakseni myös harmaana. Mutta olin villi ja valitsin Jonkin Värisen.

    VastaaPoista
  7. Erittäin erittäin erittäin ennalta-arvattavasti sellaista ei siis saa enää mistään.

    Samperi.

    VastaaPoista
  8. Lohduttaako, jos sanon että se on aika huonolaatuinen?

    VastaaPoista

Kahdeksan tassua ja kymmenen vikkelää sormea kiittävät kommentistasi.