10.7.2010

Maakuntamatkailua

Kaiken alleen hukuttava helleaalto on saanut meidät pysyttelemään visusti sisätiloissa sälekaihtimet suljettuina siihen saakka, kunnes aurinko ei enää porota. On meillä kyllä muutakin tehty.


...Kuten esimerkiksi matkustettu kuninkaallisessa seurassa. Toisin kuin vulgäärit siperianhurtat, Hänen Taivaallinen Sädehtiväisyytensä matkustaa arvokkaasti takapenkillä, toisinaan lakeijan sylissä, mutta mieluiten ehkä yksinään. Silloin takapenkille ilmestyy oheistarpeita, kuten hevostyyny


Pysähdyspaikalla Hänen Keisarillisuutensa odottaa kärsimättömänä tarjoiluja, joita alamaiset on lähetetty hakemaan.


...Ja jotka omalta osaltani rajoittuvat yleensä tähän. Olen kiitollinen sille insinöörille, joka on pitkän tuotekehittelyn tuloksena ymmärtänyt, että jokaisesta itseään kunnioittavasta autosta on löydyttävä granditeline.

Sillä välin, kun itse kuskasin kuninkaallisia ympäri maakuntia, olivat laumamme miespuoliset jäsenet ensimmäistä kertaa keskenään kotona koko yön yli. Koitoksesta selvittiin lähes vahingoitta: mitä nyt laumanjohtaja putosi leikkipuiston laitteesta (???) saaden ammottavan aukon polveensa, Kodalta löytyi silmäkulmasta (?!?!) elämänsä ensimmäiset kaksi punkkia ja olohuoneen rahin kanssa oli sattunut pienimuotoinen vesivahinko.


Nappasin tämän kuvan kotiin palattuani. Siinä tiivistyvät mielestäni kaikki ne syyt, miksi minun ei ehkä kannata jatkossakaan luottaa siihen, että meillä pärjätään yön yli ilman emäntää.

2 kommenttia:

  1. Ronja söpöläinen ja hevostyyny, hihhih, mä en kestä! Me ollaan lähdössä huomenna mökille ja huomasin just, et ainut kassi jonka oon jo pakannu, on tyttöjen. First things first!

    Teidän kundeilla ei tosiaan menny kovin kaksisesti, kun sä olit kuninkaallisissa autonkuljettajan hommissa. Mutta kelpaako Ronjallekaan kovin monet autonkuljettajat? Hirvee dilemma, kukaan ei pärjää ilman sua. Sä oot korvaamaton! Ü

    VastaaPoista
  2. Tajusin muuten juuri itsekin alottavani pakkaamisen poikien laukusta. Käytetään yleensä sitä, jossa Koda aikanaan kuljetettiin kotiin (koska joku käyttötarkoitus sille oli pakko keksiä, ei tullut kysymykseenkään että olisin raaskinut myydä sitä!). En tajua, miten siihen on voinut joskus mahtua kokonainen koira, kun siihen ei nykyään mahdu edes kahden koiran tavaroita.

    Omaa korvaamattomuuttani pätkääkään vähättelemättä luulen, että Ronja on kaikista mieluiten äidin kyydissä. Sen kyyti on aina niin verkkaista ja tasaista, kun taas itse tuppaan välillä unohtamaan, että kyydissä on nelijalkaisia. Jos meno yltyy liian keikkuvaiseksi, Ronja alkaa pitää tyytymätöntä ähinää.

    "Hnnnn. Hnnnn. Hnnnn."

    Hyvää mökkireissua! Saitte mielettömät kelit!! :) Näinä päivinä toivoisi itsekin olevansa jonkun vesistön rannalla grillin ja saunarakennuksen välissä köllimässä.

    VastaaPoista

Kahdeksan tassua ja kymmenen vikkelää sormea kiittävät kommentistasi.