16.2.2009

Alfa ja Omega

Tämä olkoon järjestyksessään ensimmäinen, se mistä kaikki alkaa.

Tiedättekö, miten sydämensä menettää lopullisesti? Kaistapäisesti? Niin, että kaikki sumenee ympärillä ja järjelle voi samalla heittää lopulliset hyvästit? Jos tuo maaginen hetki ei ole sinua vielä kohdannut, tiedät mistä puhun silloin, kun ensimmäisen kerran saat syliisi koiranpennun. Ymmärrys iskee lekan lailla tajuntaasi viimeistään, kun lempikenkäsi lojuvat teurastettuina pitkin lattioita, postin päälle on pissattu ja vesikupin sisältö aaltoilee lattialla, muttet voi lopettaa hymyilemistä. Olet rakastunut. Ja kun luontokappaleeseen kerran rakastuu, se on menoa se.

Tämä tässä on Nido:





Nido täyttää toukokuussa 3. Nidon harrastuksiin kuuluu viherkasvien hoito, sängynvaltaus, lelujen organisoitu järjesteleminen ja piilottaminen ympäri asuntoa, yleinen ulkoilu (emännän vetäminen pulkassa, isännän vetäminen pyörällä, lumikinossukellus ja jätöksissä piehtaroiminen) sekä vieraiden ahdisteleminen. Nido on myös kulinaristi, joka syö tämän hetkisen tiedon mukaan kaikkea muuta paitsi sieniä ja kaikkein mieluiten pahvia tai marjoja. Se on kovin laumakeskeinen, uskollinen ja luottavainen, mutta lämpiää hitaasti vieraille ihmisille. Nidon pentuaikainen lempinimi suvun keskuudessa oli Rantanplan, joka kertoo enemmän kuin tuhat sanaa siitä, millainen otus oli pienenä. Ennen kaikkea Nido rakastaa muita koiria, mutta löytää harvoin itselleen sopivaa seuraa. Nido on siis yksinäinen.

Syystä, joka on jäänyt sekä minulle että laumanjohtajalle hämärän peittoon, emme vielä Nidon pentuaikana saaneet tarpeeksi pentupissasta, kakasta, revitystä pienesineistöstä ja valvotuista öistä. Joten meille tulee siis pentu. Terävähampainen, pennuntuoksuinen, pumpulikarvainen täystuho - pentu.

Kun viikonloppuna juoksentelin Nidon kanssa Seurasaaren jäillä, puhelin soi. Kasvattaja oli ilmoittanut laumanjohtajalle, että saadaan pentu perjantaina, 13. päivä syntyneestä pentueesta. Luovutus on siis kahdeksan viikon päästä, eli meillä on pari kuukautta aikaa tehdä tekemättömät koulutyöt, kantaa matot kellariin ja nostaa irtaimisto ylähyllyille. Aivan ensimmäiseksi olemme tietysti menettäneet järkemme: laumanjohtaja yllätti itsensä intoilemasta uudesta pennusta täysin viattomalle kuntosalityöntekijälle, itse esittelen vauvakuvia pahaa-aavistamattomille luentokavereilleni. 

Kahdeksan viikkoa. Ei auta kun odottaa. Jotkut meistä ovatkin sen jo aloittaneet:


Tässä blogissa kerron teille metsäntuoksuisista turkeista, kylmistä kirsuista ja siitä rajattomasta määrästä onnea, jonka 30-kiloinen citysusi voi ihmiselleen tuoda. Kerron meidän pienestä susilaumastamme. Lukuiloa.

9 kommenttia:

  1. Love! Me odotetaan teidän kanssa! Täydellä innolla; T&S

    VastaaPoista
  2. Voi ihanuus...pieni hauva-vauva, kaunis poika kyllä tämä nido, itse omistan myös kohta kolme vuotiaan susihukkasen :) mustaharmaa herra hänkin:)

    VastaaPoista
  3. Nämä mustaharmaat herrathan on kyllä aika ihania <3

    VastaaPoista
  4. Hei, törmäsin blogiisi tänään aamupäivällä ja nyt usean tunnin jälkeen pääsin loppuun. Jokaisen postauksen jälkeen oli pakkoa lukea vielä yksi vanhempi teksti ja sen jälkeen vielä yksi ja ehkä vielä yksi... Mahtava blogi! Muutaman tunnin aikana olen kokenut useita naurunpyrskähdyksiä ja tirauttanut muutaman kyyneleen, mm. lapsuudesta asti elämässäni olleen koirani Maxin muistolle, jonka kuolemasta tulee näinä viikkoina vuoden verran.

    Kirjoitat nerokkaasti mutta turhia kikkailematta, tekstiäsi on ilo lukea. Kuvat tuovat hymyn huulille ja saavat muistamaan ihanan koira-arjen ilot. Minusta saat takuulla uskollisen lukijan! -Salla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos, kiitos, juuri kaikkea tuota toivon lukijalle antavanikin. Mahtavaa kuulla, että olen ainakin yhden kohdalla onnistunut. Ja olisi sitä kai perjantain voinut huonomminkin käyttää ;)

      Toivon, että sen Maxinkokoisen (max-kokoisen, höhöh) aukon täyttää vielä joskus joku. Tervetuloa lukemaan!

      Poista
  5. Kappas, minä ja yllä kommentoinut Salla olemme toisistamme tietämättä päätyneet toteuttamaan saman projektin.:) Itse pääsin blogisi alkuteksteihin muutama minuutti sitten aloitettuani urakan juurikin eilen aamupäivällä. Edellinen kommentti myös sisältää itseasiassa paljon sitä, mitä ajattelin sinulle kirjoittaa. Joten turhia toistamatta: kiitos siitä, että olet jakanut laumanne arkea meidän uteliaiden luettavaksi ja katsottavaksi! Koiraeläimen omistajana niin monet vuosien varrella - ihanan hykerryttävästi - kuvailemasi tilanteet ja tapahtumat tuntuvat niin kovin tutuille! Ilolla jään seuraamaan tulevia seikkailujanne!:) Hyvää (iiiihan kohta) alkavaa kevättä!
    /Niina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Niina :) Joskus jo kirjoittaessa tulee sellainen salaseuratunne, kun tiedän, miten moni koiranomistaja valmista juttua lukiessa tietää tasan tarkalleen, mitä tarkoitan. Toisaalta yritän myös pukea asiat aina sellaiseen muotoon, että niistä pystyisi nauttimaan sellainenkin, joka ei koirista niin välitä.

      Ja toi kevääntoivotus tuli oikeasti tarpeeseen, nimim. Metri Lunta Parvekkeella Ja Muutenkin Vähän Ketuttaa :D

      Poista
  6. Mä pääsin loppuun!!...siis alkuun :D meni puolitoista päivää tiiviisti lukien. Sain miehenki ihastuun teidän koiriin. Ei tarttenu kuin muutaman kuvan. Anna hirmuhaleja ja yksitoista mmmärkää pusua teidän villapöksyille mun puolesta <3

    VastaaPoista
  7. Olen satunnaisesti poikkeillut blogissasi. Ja joka kerran ihastunut tekstiisi. Se soljuu mutkattomana kuten tapahtumat silloin, kun niiden antaa tulla ja mennä. Sitä kutsutaan Elämäksi :) Jään lukemaan säännöllisemmin, vaikka silloin menetänkin sen pidemmän tauon jälkeisen lukuähkynautinnon =D

    VastaaPoista

Kahdeksan tassua ja kymmenen vikkelää sormea kiittävät kommentistasi.