Semimaalla

Ystäväpiirissäni, ja etenkin vähän laajemmassa tuttavapiirissä olen kuluneen kesän aikana indentifioitunut siksi henkilöksi, joka otti ja muutti maalle. Sanoisin kuitenkin, että asumme korkeintaan semimaalla. Täällä kieltämättä näyttää parhaimmillaan ihan Pohjanmaalta tai Kainuulta ja "naapureilla" tarkoitetaan kaikkea asutusta kilometrin säteellä, mutta Helsingin keskustaan ajaa puolessa tunnissa. Että ei täällä aivan autenttista maaseutukokemusta saa. 

(Tässä taistelu viimeisen syötävän omenan herruudesta. Benir yritti ensin piilottaa sitä maahan, mutta päätyi sitten kohtaamaan vastustajansa silmästä silmään.)

Täällä asuminen on kuitenkin aivan erilaista kuin mikään elämäni asuminen tätä ennen. Viiden kuukauden jälkeen, ennen ensimmäistä talvea (mikä voi olla merkittävä kokemus talossa joka tosiaan on rakennettu ennen... tiivisteitä), tuntuu siltä että hyviä puolia on paljon enemmän kuin huonoja, ja huonot puolet ovat aivan erilaisia kuin ajattelin. Sekin on vähän yllättänyt, mitä kaikkea floran ja faunan läheisyys tarkoittaa käytännössä (esim. talon päädyssä asui kesällä lepakoita ja Koda vei meidät eräänä iltana lenkillä katsomaan pellolla juoksevaa valtavaa hirveä). 

Ylläribonuksena on tullut sekin, että olen löytänyt täältä lempilamppuni. Ja minähän todella pidän valaisimista. 

Hyvä uutinen on se, että tätä ei tarvinnut erikseen ostaa. 

Huono uutinen on se että tämä on olemassa ainoastaan pimeän ruska-ajan.

Pimeästä ruska-ajasta puheenollen: kaamos osuu tänne kuin tuhat volttia, sillä valosaastetta ei ole kovin paljoa. Olen yrittänyt keksiä keinoja kaamoslamaannuksen voittamiseen, ja ylivoimaisesti parhaaksi on osoittautunut aamuisin ennen sängystä nousemista nautittu Billie Holiday. Suosittelen!

Piha & puutarha, osa 1

Minulla on joitakin hajanaisia ajatuksia siitä, millaisista pihoista pidän. Brittiläisistä pihoista pidän aina. Pidän niiden hyvin leikatuista pensaista, heinistä ja tummanvihreästä. En pidä vesiaiheista enkä syyttä mutkittelevista poluista. Siperialaiset elämänkumppanini ovat myös opettaneet, että ei kannata pitää mistään mikä voi kaatua tai tuhoutua tullessaan ylijuostuksi.

Lapsuuteni tärkein piha oli mamman valtava piha, jossa leikin unissani vieläkin monina öinä. Haluaisin omille lapsilleni yhtä tärkeän pihan, joten yritämme miettiä tätä pihaa tarkasti.

Talon tontti on suorakaiteen muotoinen siten, että sen takaosa putoaa syvään ojaan, jonka pohjalla on pieni puro. Talo on tontin etureunassa, ja tontin puolivälissä oli ostohetkellä vanha kahden auton autotalli, jossa oli kosteutta, asbestia ja johon ei mahtunut perheautoa. Autotalli myös peitti peltonäkymän koko alakertaan ja ainoa nurmialue oli sen takana, jonne talosta ei nähnyt edes yläkerrasta.

Autotalli purettiin (ammattilaisen ja kaivinkoneen toimesta) kivijalkaan saakka jo toukokuussa.

Koko kesän piha näytti tältä:

Kamala, ahdisti vähän, mutta näkymä oli kuitenkin parempi näin. Ja nyt koko alakertaan paistaa aamuaurinko, mitä täällä ei ole tätä ennen tapahtunut ainakaan neljäänkymmeneen vuoteen.

Vierittelemme valmiin nurmikon melkein koko takapihalle ensi keväänä, joten tänä syksynä kaikki ylimääräinen on saatava pihalta pois. 

Viikko sitten saimme naapurilta lainaksi kauhakuormaajan.

Autotallin pohjavalusta ehdittiin purkamaan kolme neljäsosaa, mutta sitten koneen käyttäjän oli palattava päivätyöhönsä ja jäimme odottamaan seuraavia vapaapäiviä. 

Hän ehti raapia myös hiekkalaatikolle paikan omenapuun varjoon, kohtaan jossa mummi leikki lasten kanssa paljon tänä ensimmäisenä kesänä. Pohjakangas ja hiekkaa siirrettiin vanhasta hiekkalaatikosta autotallin takaa. Laidoiksi tulee mökkityömaalta yli jääneitä hirsiä.

Olemme muutenkin pihan toimintoja mietiskellessämme kiinnittäneet huomiota siihen, minne päin pihaa lapset ja koirat hakeutuvat, ja he ovatkin opettaneet paljon siitä, miten pihaa kannattaa käyttää. Haluaisimme rakentaa pihalle pienen piharakennuksen kierrätysmateriaaleista (ajatus lähti Kasper Strömmanin Stugor-ohjelman jaksosta, jossa nuoruudenystäväni Jussi (terkkuja!!) kertoo omasta mökistään). Ehkä erillisen leikkimökinkin... Ja sitten tarvitaan keinut, joissa aikuinenkin voi keinua. Ja patio talon eteen. Näitä juttuja on siis myöhemmin luvassa.

Pian alkavalla viikolla on taas vapaapäiviä (neljä, joista yhden aion ehdottomasti käyttää Hulluilla päivillä!), joten autotallin purkuprojektia päästäisiin jatkamaan. Siihen tarttuminen uudestaan tuntuu inhottavalta, sillä samalla on pakko rajoittaa pihan ensisijaisten käyttäjien liikkumista. 

Eikä lapsissa vielä mitään, mutta Benir pitää hirvittävänä kohtuuttomuutena ja raastavana kärsimyksenä sitä, että sitä ei päästetä pihalle silloin kun työkoneita on käynnissä.