Ystäväpiirissäni, ja etenkin vähän laajemmassa tuttavapiirissä olen kuluneen kesän aikana indentifioitunut siksi henkilöksi, joka otti ja muutti maalle. Sanoisin kuitenkin, että asumme korkeintaan semimaalla. Täällä kieltämättä näyttää parhaimmillaan ihan Pohjanmaalta tai Kainuulta ja "naapureilla" tarkoitetaan kaikkea asutusta kilometrin säteellä, mutta Helsingin keskustaan ajaa puolessa tunnissa. Että ei täällä aivan autenttista maaseutukokemusta saa.
(Tässä taistelu viimeisen syötävän omenan herruudesta. Benir yritti ensin piilottaa sitä maahan, mutta päätyi sitten kohtaamaan vastustajansa silmästä silmään.)
Täällä asuminen on kuitenkin aivan erilaista kuin mikään elämäni asuminen tätä ennen. Viiden kuukauden jälkeen, ennen ensimmäistä talvea (mikä voi olla merkittävä kokemus talossa joka tosiaan on rakennettu ennen... tiivisteitä), tuntuu siltä että hyviä puolia on paljon enemmän kuin huonoja, ja huonot puolet ovat aivan erilaisia kuin ajattelin. Sekin on vähän yllättänyt, mitä kaikkea floran ja faunan läheisyys tarkoittaa käytännössä (esim. talon päädyssä asui kesällä lepakoita ja Koda vei meidät eräänä iltana lenkillä katsomaan pellolla juoksevaa valtavaa hirveä).
Ylläribonuksena on tullut sekin, että olen löytänyt täältä lempilamppuni. Ja minähän todella pidän valaisimista.
Hyvä uutinen on se, että tätä ei tarvinnut erikseen ostaa.
Huono uutinen on se että tämä on olemassa ainoastaan pimeän ruska-ajan.
Pimeästä ruska-ajasta puheenollen: kaamos osuu tänne kuin tuhat volttia, sillä valosaastetta ei ole kovin paljoa. Olen yrittänyt keksiä keinoja kaamoslamaannuksen voittamiseen, ja ylivoimaisesti parhaaksi on osoittautunut aamuisin ennen sängystä nousemista nautittu Billie Holiday. Suosittelen!