Keittiön jotain uutta ja jotain vanhaa

Talon keittiö oli kaappien ja niiden sijaintien ja käyttötarkoitusten osalta ihan kiva peruskeittiö muutamalla vähän hassulla ratkaisulla.

Avaintenluovutuspäivänä keittiö näytti tältä.

Kaapeissa ei mielestäni ollut muuta varsinaisesti häiritsevää kuin se, että ovet olivat hyvin lämpimän kermansävyiset ja vetimet tyylillisesti epämieluisat. Tasot olivat massiivipuuta, mutta koska uuni ja liesi olivat kapeampaa mallia kuin mitä koemme tarvitsevamme, oli tasot vaihdettava samalla kun leveämmälle uunille tehtiin tilaa. Halusin myös yläkaapeista eroon ja uusia seinän laatoituksen.

Keittiön toiminnalliseen järjestykseen emme puuttuneet noin muutoin, mutta kylmälaitteiden paikka vaihdettiin ylläolevassa kuvassa näkyvän valkoisen astiakaapin tilalle.

Kotimaisista remonttiblogeista ehdoton suosikkini on Isyyspakkauksen Tommin pitkään hiljaiseloa viettänyt Putkiremonttipäiväkirja, jota seurasin aikoinaan innokkaasti. Eniten olen inspiroitunut Tommin ja hänen puolisonsa keittiöfilosofiasta – keittiön voi koota erilaisista osista, haalia niitä sieltä ja täältä! Se oli minulle mullistava ajatus. Täällä olen päässyt vähän toteuttamaan sitä.

Tänään keittiö näyttää tältä.

Jos suunnittelisin keittiön alusta alkaen, kaapistoista tulisi mustat, mutta tähän tilaan halusin mieluummin mahdollisimman paljon valkoista. Koska viimeisin kokemuksemme kaappien maalauttamisesta oli huono, päätin maalata kaappien ovet itse. Uudet vetimet löytyivät Helakaupasta. Seinälaataksi valitsin saman laatan jota alunperin tilasimme jo edelliseen asuntoon, mutta joka jäi valmistajan toimitusvaikeuksien takia silloin saamatta.

Yläkaappien tilalle ostimme tori.fistä vanhan seinäkaapin (120€!), joka on tiettävästi muinoin ollut jonkinlaisen alakaapin päällä. Kivimassatasot ja valkoinen lavuaari ovat Kvikin. 

Näiden kuvien hyllyt ovat ensimmäiseen asuntoomme itse tehdyt eteishyllyt. Teimme niitä tänne pari lisää, koska niihin käytettyä puumateriaalia oli vielä tallessa. Ei pidä sinun hyvää puuta pois heittämän! Ikinä! (Tämän talon vanhasta keittiötasosta tehtiin muuten lapsen työpöytä.)

Käytännössä suurin ero aiempiin käyttämiini keittiöihin on se, että täällä kaikki astiat ovat yhdessä erillisessä astiakaapissa (joka löytyi Jean Vernetistä) ja yläkaapissa on pelkkää ruokaa.

Jako on toiminut mielestäni oikein hyvin – yletänkin nyt astioihin paremmin (terv. nimim. 157cm hyvin venytelleenä). Tiedän että kaikki eivät ehkä pitäisi riisipakettiensa katselemisesta, mutta itse tykkään siitä että ruoat ja astiat näkee kaappien ovia avaamatta.

Sekin on ehkä mainittava, että täällä ei ole mikroa. Päädyimme tähän ratkaisuun alunperin visuaalisista lähtökohdista, koska keittiösuunnitelmassani ei ollut mikrolle tilaa. Höyryuuni (jota suosittelen kaikille!) lämmittää ruoka-annokset kuitenkin alle kymmenessä minuutissa, joten mikroa ei ole kyllä kaivannutkaan, varsinkaan sen jälkeen kun lasten setä opetti minut tekemään popcornia kattilassa.

Vielä puuttuu: verho terassin oven ikkunasta, lattialistat kaikkialta sekä uusi tiskikone (koska nykyinen on liian pieni ja jättää tiskit likaisiksi keskimäärin joka pesukerralla).

Kuvan henkilölle erityismaininta siitä, että hän piti minulle uskollisesti seuraa silloin kun hioin ja maalasin kaappien ovet (ja porraskaiteet). Kiitos, vauva! Ja eilen hän oppi kävelemään. Yritän seuraavien 20 vuoden aikana vähitellen lopettaa hänen kutsumisensa vauvaksi.

Aita

Aita! Aita! Aita tuli valmiiksi!

Kun sanon "tuli", saan prosessin kaunisteltua aika mutkattomaan muotoon, vaikka totuus on se, että aidan valmistumiseen tarvittiin intensiivisesti puolisoni miespuolisia perheenjäseniä (ja eritoten sitä että molemmat sattuivat olemaan Suomessa vaikka asuvat kaukana täältä), kaikkien isovanhempien lastenhoitoapua ja ajallisesti kaksi aika tiiviisti työskenneltyä viikkoa.

Mutta aidan valmistuminen on yhtä kaikki parasta mitä täällä on koko kesän aikana tapahtunut. Sen jälkeen olen lähinnä ollut koirien, kameran ja kirjan kanssa pihalla. Kannoin terassituolin pihan takaosan heinikkoon ja iltaisin lasten mentyä nukkumaan minä ja itkuhälytin olemme istuneet siellä katsomassa taloa. Ja koiria. Ja pihaa (josta lisää pian, pihan tilanne on aika karmea ja kaipaisin sen suhteen ehkä vähän tsemppausta).

Tällä viikolla olen myös huomannut, että tänne tulee syksy. Pelloilta hellivänä puhaltava kesätuuli on muuttunut syysviimaksi, joka iskee suoraan luiden ytimiin. Ja kaikkialla tuoksuvat omenat! Puissa vielä riippuvien omenoiden tuoksu yhdistyy mielessäni aina jonkin uuden alkamiseen.

Ehkä jotakin erityistä on luvassa, vaikken siitä vielä tiedäkään.

Olohuoneesta ja autioista teistä

Huomenta, 

Olettehan ruskettuneita, pisamoituneita, rentoutuneita ja latautuneita? En oikein osaa vastata omasta puolestani. Tai no, pisamoitunut tietysti kyllä. Perheestä kaikki muut (siis paitsi minä ja vamppyyri-ihonsävyn perinyt lapseni) ovat ruskettuneetkin, joten ilmeisesti ulkona on viihdytty. 

Niin ja alakerta on oikeastaan valmis. Että täällä on mennyt aika hyvin.

Kuuden viikon kesälomasta on jäljellä enää tämä viikko ja paljon jää kesken, mutta se ei kyllä ole mikään yllätys. Teimme keskenämme sopimuksen, ettemme käytä aikaa sen kulumisesta harmistumiseen, joten se siitä siis. Asiaan!

Meillä on täällä kaksi olohuonetta, ja alakerrassa on tämä pienempi ns. aikuisten olohuone (ei televisiota, ei kovin hyvin leikkitilaa, lastenhuoneet kaukana). Tämä tila oli myös remontin suurin jännitysmomentti, koska emme tienneet, minkälaisia kantavia rakenteita kuvissa näkyvien, kavennettaviksi tai poistettaviksi päätettyjen palkkien sisällä on.

(Kuvan paljaan raajan tarjoaa tuttuun tapaan tietysti Housuton Remonttimies.)

No, kävi strömsöläinen tuuri! Ensimmäisenä iltana avaintenluovutuksen jälkeen menimme parin ystävän ja lasten sedän kanssa seinistä menestyksekkäästi läpi, eikä niistä paljastunut mitään, mikä olisi pitänyt säilyttää.

Seinänpätkä ja katon leveät palkit olivat täynnä purua. Sitä kolattiin lumikolalla ja lapiolla lattioilta. Sitten lattia purettiin.

Muuttopäivänä olohuoneessa ei vielä ollut valmista lattiaa. Tämä vaihe oli mielestäni kaikista ikävin. Seuraavassa kuvassa näkyvä takan pohjavalumonttu oli tuossa kuukauden.

Mutta nyt olohuoneen toinen puoli on (viimeisiä kattolistoja lukuunottamatta) valmis!

Tällä toisella, seuraavassa kuvassa näkyvällä puolella on vielä vähän tekemistä. (Olisi myös kiva löytää oman kamerani laturi jostakin, housuttoman miehen kamera muuttaa kaiken näköjään vähän vaaleanpunaiseksi...)

Muut jutut seisovat nyt, kun odotamme että aita valmistuu.

Koirat ovat täällä paljon ulinaherkempiä kuin kaupungissa tai mökillä, ja mielestäni se johtuu siitä, että pihalla on koko ajan joku niiden ihminen, mutta koirat eivät hahmota pihaa vielä kovin hyvin.  Kyllähän sellainen asetelma hermostuttaa! Niitä ei ole voinut päästää pihan kaikkiin kolkkiin vielä edes remmeissä. Mutta pihan ulkopuolisen ympäristön ne ovat oppineet tuntemaan yllättävän hyvin sen huomioiden, että ovat tottuneet suunnistamaan kaupungissa. Olen alkanut testaamaan lenkillä sitä, osaavatko ne risteyksistä kodin suuntaan, jos en anna niille suunnasta vihjeitä. Koda on siinä jo oikein hyvä.

Kehumme myös: teitä, joilla ei tule ikinä ketään vastaan.

Sekä Kodan uskomatonta kykyä hahmottaa tässäkin asunnossa se, missä paikoissa nukkuessaan se voi kattavimmin olla kaikkien tiellä.