Muutama asia

Edellisen päivityksen jälkeen tähän päivään mennessä on tapahtunut kolme (3) erittäin tärkeää asiaa, joten kerron niistä nyt.

Ensinnäkin (1), otin järjestelmäkameralla, operaattorin asiakaspalvelun kanssa puhelimessa puhuessani, erinomaisen kuvasarjan keskimmäisestä lapsesta ja Beniristä heidän katsoessaan Pikku kakkosta.

Toisekseen (2): olen aloittanut muuttolaatikoiden pakkaamisen. Sekin on tärkeää! Hyvä minä!

Mutta ennen kaikkea, edellisestä johtuen, olen ymmärtänyt seuraavan kahden viikon olennaisimman mission (3): kirjoja on karsittava, edes muutamia. Tämä on olennaista, koska en ole koskaan ennen karsinut kirjoja. Olen ainoastaan haalinut kirjoja. Ja sen huomaa kyllä.

Niitä on nyt seitsemän muuttolaatikollista ja ainakin kolme tarvittaisiin vielä pelkästään kirjoille. Haluaako kukaan meistä oikeasti kuljettaa mukanaan niistä jokaista? Enpä usko. Sitä paitsi, kirjahyllyä ei ole. Tai siis, se String System on toki edelleen kiinni nykyisen makuuhuoneen seinässä, mutta uudessa kodissa se menee kahden eri lastenhuoneen seinälle heidän kirjahyllyikseen, koska he tarvitsevat tavaroille paikat heti ja kyllästyin etsimään lapsille sopivia kirjahyllyjä käytettyinä.

Noin muutoin olenkin kyllä löytänyt jo melkein kaikki huonekalut, ja vain kolme on jouduttu ostamaan uusina! Hurraa!

Benirkin hurraa!

Arkut, lankut ja naatti

Jokin aika sitten löysin vihdoin uuden aarrearkun. Se oli tärkeää, koska vanha näytti tältä. 

Tämä on hamsteriudeni ydin. En kerää tavaroita nurkkiin enkä ole säilyttänyt vanhoja esseitä tai valokuviakaan hirveästi – mutta kaikki se tunnearvokas, järjetön tavara jonka olen säilyttänyt, on tässä arkussa. Aika paljon on keikkalippuja, kutsu- ja joulukortteja sekä vanhoja rihkamakoruja!

Uusi arkku löytyi tori.fistä ja maksoi seitsemänkymppiä. Arkun myi nainen, joka oli saanut sen nuorena tyttönä isältään poikaystävänsä kanssa ensimmäiseen yhteiseen kotiin muuttaessaan. Siitä poikaystävästä tuli naisen puoliso ja lasten isä, ja pariskunta oli luovuttanut arkun henkilökohtaiselle aarteenmetsästäjälleni (tai... aarteennoutajalle?) kuulemma hyvin hartaissa tunnelmissa. 

Toinen, joulukuun alussa alkanut arkkuhanke jatkuu sen sijaan edelleen. Tarvitsisin vähän vastaavan mutta isomman arkun kaikille juhla- ja kausikoristeille, ja tavoitteena olisi löytää sellainen ennen muuttoa, jotta lasisia kuusenkoristeita ei menisi muutossa rikki yhtä ainutta...

***

Remonttisuunnitelmat saivat viime viikolla dramaattisen käänteen, kun lattiaurakoitsija täysin yllättäen hinnoitteli itsensä (mielestäni tahallaan, mutta ei nyt puhuta siitä) ulos urakasta joka hänen kanssaan oli sovittu kuukausia aiemmin. Sinä yönä lähti aika monta epätoivoista sähköpostia muihin firmoihin, mutta saimme työlle tekijän kaikkien osapuolten kannalta asialliseen hintaan. 

Työ on ainoa, johon lakisääteisten töiden (eli sähkö- ja putkityöt) lisäksi tarvitsemme väistämättä ulkopuolisen ammattilaisen. Talossa on paljon hiottavaa, vanhaa lankkua, yhteensä yli 120 neliötä. Osaisimme hiota lankun itsekin, mutta sitä varten täytyisi vuokrata laitteisto ja varata todella paljon aikaa, jota meillä ei ole yhtään ylimääräistä. 

Kuvassa näkyy laminaattia (jostakin 2000-luvun puolivälistä), sekä pieni vilaus nykyisestä ruokahuoneesta alkuperäisine lankkulattioineen (1940-luvulta). Keittiö on tuosta nykyisestä kylmälaitteiden paikasta seinän takana oikealla. Ensimmäistä kertaa talossa käydessäni olin kuulevinani keittiölaminaatin alta lankun narahduksen. Katsoin nopeasti, että yhden laminaattia rajaavan kynnyksen saa helposti irti, joten seuraavaan näyttöön otimme ruuvimeisselin mukaan. 

Löydös oli tässä vaiheessa ilahduttava – vanha lankku ulottuu kaikkien alakerran uusien lattiapintojen alle! 

Viikon verran tilannetta puntaroituamme (ja isän kanssa aiheesta lounastettuani, minulle oli hirveän tärkeää saada häneltä synninpäästö) tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että vanha lankku vaihdetaan uuteen erikoislankkuun alakerran niistä tiloista joita koirat kuluttavat eniten, eli keittiöstä, uudesta ruokahuoneesta ja olohuoneesta. Tiedän, että nyt joku pui nyrkkiä näytölleen ja minulle, mutta seison päätökseni takana kuin tammi! Vanha lankku tuhoutuisi koirien kynsien alla nopeasti, joten sen kanssa olisimme joko joutuneet kierteeseen jossa lattiaa toistuvasti hiotaan ja maalataan, tai vaihtoehtoisesti olisimme joutuneet vaihtamaan lattian kokonaan sitten kun talo joskus myydään. Tiedän, että vanhojen lattioiden viehätys on myös niiden kulumissa ja elämää nähneissä pinnoissa, mutta vakuutan, että siinä tavassa jolla siperianhuskyjen kynnet lattioita kuluttavat, ei ole mitään viehättävää. Edes minun mielestäni.

Aloitin eilen pakkaamisen. Yksi muuttolaatikko on jo täynnä! 

Meillä oli lauantaina kaksikymmentä vierasta. Benir on sen kokemuksen jäljiltä ollut tällaisessa kellahtanut hylje -tilassa.

Olisi aika siistiä, jos voisin jollakin tavalla selittää koirille, mitä pian tapahtuu. Kodahan on muuttanut kerran ennenkin ja silloin käytettiin ihan samoja muuttolaatikoita kuin nytkin, joten sillä olisi ainakin teoreettinen mahdollisuus tietää, mitä on meneillään. 

Voi toki olla ettei sitä kiinnosta. 

Siirtymäaikatuolit

Unelmatuolini on, on aina ollut ja tulee aina olemaan Hans J. Wegnerin CH24, kavereiden kesken Wishbone eli toivomusluu.

(kuva täältä)

Tuoli on täydellinen – sen selkänojan ja käsinojat muodostava kaari jättää pöydän viereen paljon tilaa. Se on kaunis, se saa ajattelemaan käsityötaitoja ja muotoilua ja puuta ja luontoa ja elämää. Ja siinä on myös todella hyvä istua!

Mutta tuolin istuinosa on punottu paperinarusta, joka ei materiaalina sovi hirveän hyvin yhteen esim. askartelevien kolmevuotiaiden kanssa. Ja haluamallani viimeistelyllä sen hinta olisi noin kahdeksansataa euroa per tuoli. Näiden seikkojen takia en ole edes harhaisimpina hetkinäni harkinnut Wishboneja lapsiperhekäyttöön.

Olen kuitenkin etsiskellyt meille uusia tuoleja. Vuonna 2008 ostin meille Artek Aitasta viisi Noomia, joiden valmistus oli lopetettu jo silloin. Toisen lapsen syntymän jälkeen hoksasin, että jos perheessä on neljä henkeä, tuoleja on pakko olla enemmän kuin viisi, koska meillä käy ruokavieraita usein ja aika usein useampi kuin yksi kerrallaan. Ainoat vaatimukset uusille tuoleille ovat olleet, että tuoleja täytyy olla saatavilla kuudesta kahdeksaan ja niiden täytyy ehdottomasti olla mustat, selkänojiltaan matalat ja mieluiten umpinaiset.

Joten luonnollisesti, kun olin eilen etsimässä Cobellosta lelukoreja uuteen kotiin, löysin nämä korkeat, metallinväriset Chair 150:n mukaelmat.

Yleensä suhtaudun vihamielisesti tunnettujen huonekalujen kopioihin, mutta näköjään olen valmis joustamaan siitäkin periaateestani. Pidän alkuperäisestä, puisestakin tuolista ja hypistelen sitä aina siihen törmätessäni, mutta mielestäni se ei sovi meille. Näistä metallisista sen sijaan pidin heti sillain omistushaluisemmin! Nämä ovat mittasuhteiltaan mielestäni tasapainoisemmat ja metalli on kiinnostava materiaali klassikkotuoliin, joka on useimmiten muotoiltu puusta.

Tuoleja on nyt kuusi, mutta ajattelin ehkä ostaa yhden lisää sitten, kun näen pöydän tuoleineen uuden kodin ruokailutilassa. Ja sitten kun kukaan ei enää istu syöttötuolissa, tuoleja voisi ostaa kahdeksannen.

Ja Wishbone-yhteensopivaa elämäntilannetta odotellessa näiden pinta kestää varmasti kaikki mahdolliset tahrat ja käsistä yllättäen livenneet teräaseet. 

P.S.

Kun toukokuussa saamme uuden kodin avaimet, meillä on kaksi viikkoa aikaa saada pinnat sellaiseen kuntoon että voimme muuttaa tavaroinemme sisään, sitten täytyy luovuttaa nykyinen koti uusille omistajilleen. Olemme taktikoineet kesälomien ja isyysvapaiden kanssa, jotta varmasti saamme mahdollisimman suuren osan toukokuusta rauhoitettua remontille ja muuttamiselle. 

Mutta sitten ilmeni, hieman yllättäen, että pääremontoija saattaakin olla suurimman osan toukokuusta koulutuksessa, joka arkipäivä kahdeksasta neljään. Tilanne vähän naurattaa, silleen hermostuneesti ja vähän pelokkaastikin.

Talo 1948

En oikein pidä sellaisista blogipostauksista, joissa luetellaan tiheästi kaikenlaista, mitä kirjoittajalle on tapahtunut lähiaikoina. Ja muistan kyllä, että olen kirjoittanut sellaisia itsekin. Mutta noh, juon aika usein kokistakin vaikka ei ehkä pitäisi.  Joskus vaan tekee mieli tehdä sellaista, minkä pohjimmiltaan tietää olevan pahasta!

Siispä, kuulkaa: seuraavaksi luvassa kaikki asiat jotka ovat meille noin viikon sisällä tapahtuneet. Laitan mukaan teeman mukaisia kuvia: viikon sisältä! Kuinka sopivaa!

Viikon sisällä olemme valinneet ja tilanneet n. 40 neliötä laattaa (viittä erilaista), 45 neliötä tammilankkua, kaksi suurta vaatekaappia, sohvan, astiakaapin ja keittiökoneet.

Olemme pyytäneet apuun yhden ammattihenkilön autotallia purkamaan ja toisen hiomaan 120 neliötä 70-vuotiasta lankkulattiaa. Olemme soittaneet putkimiehelle, jota joku kehui maan parhaaksi ja ahdistelleet naapuria, jota pidämme maailman parhaana sähkömiehenä. Olen soittanut uuden kotikunnan rakennusvalvojalle. Yhdellä meistä on ollut synttärit. Sama henkilö on myös lähtenyt seuramatkalle avaruuskeskukseen! Ja ihan jokainen meistä on ollut flunssassa (minä edelleen).

Olemme keskustelleet erittäin pitkään ja hartaasti aidoista ja kytänneet muiden aitoja lenkillä, internetistä ja laattaliikkeen pihassa. Priorisoimisestakin on puhuttu, paljon. Viikon aikana olen myös vieraillut kaksi kertaa vanhempieni luona lainaamassa heidän 15-vuotiasta pyykinpesukonettaan. Olen samassa yhteydessä käynyt isäni kanssa intensiivisen keskustelun ehkä kaikkien aikojen lempiaiheestamme: miksi asioita ei tehdä nykyään enää niin hyvin kuin tehtiin ennen?

Ja tuon viimeisen kautta vasta pääsen varsinaiseen aiheeseen: siihen taloon.

(Kuvassa saumamalleja ja laatta jonka valitsin uuden kylpyhuoneen lattiaan)

Kuten jotkut ovat ehkä kuulleetkin, suurin asumiseen liittyvä haaveeni on aina ollut se, että voisin joskus asua todella vanhassa talossa. Olin oikeastaan ajatellut ettei sitä koskaan tapahdu, koska meille parhaiten soveltuvalla alueella vanhat talot ovat lähinnä kalliita, liian pieniä rintamamiestaloja, joissa on meille vääränlainen pohjaratkaisu ja suora sähkölämmitys.

Mutta tämä talo on 190-neliöinen kaksikerroksinen entinen pienkerrostalo, jossa on paksut väliseinät ja leveä sisäportaikko. Talossa on maalämpö, viisi makuuhuonetta ja kaksi olohuonetta ja se on hyvässä kunnossa. Talossa ei tarvitsisi tehdä muuta kuin toinen kylpyhuone kokonaan, mutta remontoimme siitä kuitenkin myös kaikki pinnat, puramme autotallin ja pystytämme aidan koko tontin ympärille. Selkeytämme kokonaisuutta, teemme talosta meille kestävämmän ja toimivamman ja yritämme samalla saada esiin talon hengen, joka on ovelasti piiloutunut laminaattilattioiden, parkettien, kirjavien värien ja vuosikymmenten aikana ripotellen tehtyjen ratkaisujen alle.

Minulla ei ole talosta vielä yhtään kuvaa jonka voisin julkaista, koska talon myyvä perhe asuu siinä vielä toukokuuhun saakka, ja tuntuisi oudolta näyttää täällä kuvia joissa näkyy muiden ihmisten tavaroita ja elämää. Mutta jatkossa kaikki taloon liittyvä remonttiasia löytyy sivupalkista talo1948 -tagin alta! Muutamme taloon toukokuun lopulla, remontin ollessa vielä kesken. Kylpyhuonetta ei edes aloiteta ennen kuin olemme asettuneet taloksi, mutta kesän ja alkusyksyn (eli kesälomien ja isyysvapaan) aikana olisi tarkoitus saada ainakin suurin osa hommista tehtyä.

Nyt olemme saaneet suunnitelman tehtyä. Tuntuu siltä kuin olisi pitkään etsiskellyt kadonneita jonglöörauspallojaan, ja olisi nyt vihdoin saanut ne taas pyörimään ilmassa.

Onneksi on näitä kädestäpitäjiä. Ei tästäkään muuten mitään tulisi.