Kaikista eniten olemme kuitenkin saaneet sitä teiltä. Ja tämä koskee ihan kaikkia, jotka tämän lukevat.
Olen aina pitänyt tuosta yksinäisestä puusta. Asuinalueemme rajoittuu eteläsuunnassa tähän peltoon, joka halkaisee koko alueen ja jonka takana nousee taustalla kohoava luonnonsuojelumetsä. Paikalla tuulee aina hirveästi ja se on upea etenkin näin juuri ennen auringonlaskua. Kun Nido oli pieni ja yhteistyöhaluisempi, se juoksenteli pellolla vapaana.
Siksi sen tuhkat lasketaan tuon puun juurelle. Sekin tuntuu jotenkin lohdulliselta.
***
Lopuksi muutama asia, jotka teitä saattavat kiinnostaa:Meitä on viisi vain väliaikaisesti. Se, että on vain yksi siperianhusky, on vähän sama kuin söisi sipsipussista vain yhden sipsin (syön itse aina muuten n. 5-10 sipsiä. Tosin en siis haluaisi 5-10 siperianhuskya, hyvänen aika sentään). Pidän teidät kyllä ajan tasalla tilanteen kehittymisestä, mutta nyt hetkeen en halua kehittää sitä mitenkään.
Lohdun lisäksi olen oppinut viikon aikana yhtä sun toista Kodasta. Se käyttäytyy vähän niin kuin alainen, jonka esimies on vihdoin poistunut työpaikalta viisi vuotta ympärivuorokautisesti kestäneen työvuoron päätteeksi. Koda on aika samanlainen kuin pentuna ja todella epävarma itsestään. Ryhdyn erinäisiin koulutuksellisiin toimenpiteisiin, joihin myöskin palaan myöhemmin tarkemmin.
Mutta kiitos siis, kaikista sanoista.
(Kiitos myös eräälle nuorelle herrasmiehelle, jonka kameraständiä saimme lainata näitä kuvia varten.
Sekä sille rouvalle, joka pysähtyi katsomaan kuvausta, ja jonka tasajalkaa paikoillaan hyppivä villakoira sai Kodan katsomaan kuvanottohetkellä juuri sopivaan suuntaan.)