Vuosia sitten, jonain heikkona hetkenään (muistaakseni asuntomessuilla kovassa helteessä, eli ehkä nestehukassa), laumanjohtaja lupasi muurata meille antiikkitiiliseinän heti, kun sellaisen johonkin asuntoon haluan.
Lupauksen aikaiseen asuntoomme - uudehkoon kerrostaloon - sellainen ei oikein sopinut, vaikka kuinka yritinkin visioida.
Muutamaa vuotta myöhemmin, lauman päälukumäärän kasvettua, muutimme väljempiin tiloihin rivitalon päätyyn. Päämakuuhuone on sijoitettu ylimpään kerrokseen ja siellä näytti alunperin tältä.
Suunnittelin päätyseinään ensin jotain väriä. Ei tullut yhtään hyvää ideaa - paitsi se, että halusin purkaa seinän molempien nurkkien liukuovelliset kaapit, jotta seinän muoto viistokattoineen pääsisi kokonaan esiin.
Remontti oli jo aloitettu kylpyhuoneessa ja keittiössä, kun tuli mieleen vielä varovasti kysäistä, että entäs jos laitettaiski siihen makkarin seinään semmosia tiiliä... Vastaus oli syvä huokaus ja vastentahtoinen myöntyminen.
Päätimme pinnoittaa seinän antiikkitiililaatoilla, ikään kuin oikeiden tiilien puolikkailla. Sopiva sävy löytyi Wienerbergerin
mallistosta (Terca-tiililaatat!). Laumanjohtaja sai avukseen isänsä sekä lapsen kummisedän.
Seinälle levitettiin ensin primer-aine, jotta maalattu seinäpinta saatiin hieman tahkeammaksi. Seinään myös piirrettiin vatupassin avulla ruudukko, joka auttoi tekijöitä hahmottamaan suorat linjat ja tiilien menekin, joita olisi ollut muuten kuulemma todella vaikea arvioida.
Pidimme lyhyen palaverin, jonka tuloksena päätimme jättää tiilien saumat syviksi ja kaikki katto- sekä lattialistat suosiolla pois.
Sitten aloitettiin... laatoittaminen? Vai muuraaminen? Muuroittaminen? Alhaalta ylöspäin tiilet kiinnitettiin yksitellen valkoisella saneerauslaastilla suoraan seinään. Kerrosten välissä käytettiin eripaksuisia puunpaloja, joilla tiilenpuolikkaiden linjat saatiin pysymään suorina märässä laastissa. Tiilet leikattiin tarvittaessa rälläkällä.
Laumanjohtajan mukaan kaikista työläin vaihe oli tiilien saumojen tasoittaminen. Hän käytti ensisijaisesti kahta erikokoista saumarautaa, mutta tiilien epätasaisten reunojen takia myös erinäisiä puutikkuja sekä kaikkia kymmentä sormeaan.
Seinän kuivuttua harjasin sen parilla erilaisella harjalla ja rapsuttelin puukolla laastiroiskeet irti. Sitten seinä imuroitiin ja käsiteltiin suihkemuotoisella lakalla tiilipölyn irtoamisen minimoimiseksi.
Miestyötunteja koko seinään kului n. 35. Naisnäkökulmana voisin esittää, että mikäli ryhdytte vastaavaan projektiin, tehkää se kesällä, jotta voitte leikata tiilet ulkona. Tiiliseinän valmistumisesta on melkein vuosi ja punaista pölyä löytyy edelleen jokaisesta kerroksesta ja kaikista ikkunatiivisteistä.
Olin varautunut henkisesti siihen, että valkoiset tyynynpäälliset muuttuisivat tiiliseinään nojaillessaan punaisiksi, mutta seinästä ei olekaan irronnut yhtään mitään. Jos jotain huonoa pitää sanoa, niin myönnettäköön, että villakoirat tarttuvat alimpiin tiiliin jalkalistattomuuden takia aika tiukasti.
Ja pitää sekin varmaan laskea huonoksi puoleksi, ettei makuuhuoneesta haluaisi poistua aamuisin.
(Tiililaatat Wienerberger, saneerauslaasti Kiilto, työt miesväki)
