22.2.2018

Yleiskatsaus

Säätila-, lemmikki- ja villieläinkatsauksesta, hyvää iltaa.

Koska talon ominaisuuksia observoidaksemme toivoimme viime talveksi tällaisia olosuhteita kuin nyt on, koska auton akku ei ole vielä kyllästynyt työhönsä ja koska löysimme Varustelekasta vahingossa lasten lämpökerrasto-osaston, säätilanne on meidän kannaltamme toistaiseksi oikein hyvä.

Talokin on suoriutunut pakkasista hyvin! Viime talvena ajattelin kaukolämpöä monta kertaa, tänä talvena en ole ajatellut kertaakaan!

Koirien mielestä säätilanne on tietysti paras mahdollinen.


Huskyt eivät haluaisi koskaan sisään, mutta sisällä ne ovat sitten lähinnä muodostelmassa takan ympärillä ja poikkeuksellisen kiinnostuneita nukkumaan ihmisen vieressä. Ne ovat 100% normaalia eläväisempiä ja leikkisämpiä kovilla pakkasilla. Karat pitää näistä huskyjen kausiominaisuuksista hirveästi, muuten ne ovat Karatin näkökulmasta ehkä vähän... tosikkoja.

Karat on pitänyt tänä talvena todella paljon myös siitä, että ensilumi on tavallaan tullut ehkä viisi, kuusi kertaa. Se on ollut joka kerta yhtä ällistynyt saapuvasta valkoisesta aineesta, sen saapumissuunnasta ja siitä, että se mahdollistaa oikeastaan ihan kaikkien asioiden syömisen tai vähintään nuolemisen.


(Joskus ällistyttää myös: Benirin saapumissuunta)


(Karat yritti taas poistua ns. linssin kautta.)

Sitten villieläinosioon:


Koska tiedän että tätä lukee ainakin neljä ihmistä joita kiinnostaa pupu-uutiset kaikkina hetkinä, haluan kertoa että aidan ulkopuolella on käynyt joko yksi tosi touhukas tai useampi pupu! Jäniini! Kaninchen! Olen luullut ettei täällä ole jäniksiä lainkaan, koska en ole nähnyt yhtään, mutta ehkä nämä agenttikanit ovat kiertäneet meitä kuin kuumaa puuroa. Tai kuin aidattuja pystykorvia.

Mutta miksi en ainakaan muista nähneeni niitä lenkillä (hirviä olen nähnyt)? Ovatko ne niin paljon villimpiä kuin kaupunkipuput, että huomaavat pystyt korvat kaukaa? Katselenko täällä enemmän horisonttia kuin pusikkoja? Harhauttavatko hirvet?

Olisi vielä pitkä ja romanttinen sisustusjuttu, mutta paneudun siihen ensi kerralla. Pähkinänkuoressa olennainen:


Eli takapuolikuva sopivasti ennen näitä pakkasia valmistuneesta tulisijasta huoneessa, jonka lähtökohta oli kaksi ikkuna- ja kaksi oviseinää – eikä valmista paikkaa takalle.

5.2.2018

Pieni mutta kulmikas

Kylpyhuoneremontin narratiiviin sisältyy koettelemuksia, joista voi lukea esimerkiksi täältä. Pidän kertauksen minimissään ja toistan vain tämän yhden kuvan kylpyhuoneesta alkuperäisessä muodossaan:


Koska kylpyhuoneita on kaksi, kaikki muut remontoitavat huoneet priorisoitiin tämän edelle, mikä oli sekä hirveää että hirveän hyvä. Hirveää tietysti siksi, että talon muita osia remontoidessa oli varsin ikävää tiedostaa pahimman olevan koko ajan vasta edessä, mutta myös hirveän hyvä, koska kylpyhuoneen saattoi rauhassa pyhittää remonttivälineiden pesemiseen. Oli mahtavaa pestä vanhassa ammeessa maaliteloja ja pensseleitä välittämättä siitä, miten paljon samalla tulee sotkeneeksi, mikä säästi aikaa ja etenkin kaikkien henkisiä resursseja.

Olimme kylpyhuoneen suhteen varautuneet järkyttäviin yllätyksiin, mutta yllätyksiä tulikin vain kaksi, joista toinen neutraali (se seinän sisältä paljastunut mysteeriovi) ja toinen riemastuttava: peilikaapin seinän takaa löytyi talon toisen hormin tiilipinta!

Aikataulussa ei pysytty: kylpyhuoneen piti alunperin olla valmis jouluna -16, sitten keväällä -17, kunnes lopulta vesi saatiin virtaamaan vasta syyskuussa -17. Suunnitelman sisällössä kyllä pysyttiin! Vanhat remonttikerrostumat purettiin ja putkivetoja järkeistettiin, ikkuna, lattialämmitys ja mahdollisimman suuri amme lisättiin.



Koska emme viikkoja jatkuneista yrityksistä huolimatta onnistuneet löytämään sopivaa vanhaa ikkunaa, kylpyhuoneen ikkuna päädyttiin tekemään lasitiilistä. Tiedän mitä ihmiset ajattelevat lasitiilistä, mutta itse olen aina pitänyt niistä ja joku on käyttänyt niitä talossa innokkaasti meitä ennenkin, joten vääryyttä tässä ei ole tapahtunut!

Lavuaari on Temalin, iso peili ja sen kautta näkyvä seinähyllykkö löytyivät pitkän etsinnän huipentumina tori.fistä (hyllykkö maksoi 15€ ja peili 25€! Kannatti!). Pisaranmuotoinen pieni peili on Nougatista. 


Amme on Hafan, valitsin valumarmorisen, koska pelkäsin että perheen satakiloinen kylpijä onnistuisi kellahtamaan akryyliammeen kanssa. Sekä seinälaatat että lattian kuusikulmainen kivipuristelaatta ovat Kaakelikeskuksesta. Suihkuverho kuuluu asiaan, mutta odottaa vielä kaapissa yhteisymmärrystämme siitä, millaiseen tankoon se ripustetaan. Myös ovi puuttuu, koska en suostu päästämään irti siitä tavoitteesta että se löytyisi käytettynä.

**

Edellisestä remonttipostauksen lopetuksesta on niin paljon aikaa, etten osaa enää. Harhautan siis luontoaiheisella kuvalla.


Ja kyllä – Karat kiihdyttää taas linssiä kohti. Nyt osasin jo väistää.

31.1.2018

Vanhalle ystävälle

Tämä tuntuu siltä niin kuin tapaisi vanhan ystävän pitkän ajan jälkeen tietämättä mistä pitäisi aloittaa ja mitä pitäisi kertoa tai kysyä ensimmäisenä. (&


Loppuvuoteni, tai -vuotemme, oli uskomaton surkeiden sekä muilla tavoin suuritöisten sattumusten sarja, jonka jälkeen oikeastaan vasta nyt kaikki alkaa olla taas tolkullista. Siitä sattumussarjasta blogin näkökulmasta merkittäviä asioita on kuitenkin ollut vain yksi, josta on pakko aloittaa, ja siksi tämän kirjoitustauon katkaiseminen on tuntunut niin vaikealta.

Ronja jatkoi matkaansa täältä ikuisuuteen syksyllä, 14-vuotiaana.


Se oli hieno koira, tuittupäinen mutta uskollinen. Ronja oli ensimmäinen koira jonka kanssa elin yhdessä ja hyvä ihmistuntija, jota saan kiittää siitä että kissaihmiseksi jo julistautunut puolisoni löysi sisimmästään koiraeläinten veljessielun. Ilotulitusraketteja Ronja kyllä vihasi niin paljon, että tuntui vuoden vaihtuessa helpottavalta tietää, ettei sen tarvitse enää ikinä sietää ilotulisturakettien kaltaisia ihmisten sietämättömyyksiä.

**

Blogin kannalta merkityksellisiä hyviä asioita on kuitenkin tapahtunut myös lukuisia! Yksi niistä on ollut se, että vaikka olen ihmiskunnan tunnetun internet-historian huonoin julkaisija, olette käyneet täällä siitä huolimatta toivomassa lisää. Olen siitä valtavan kiitollinen! Tiedän, että olisitte ehkä ottaneet kiitoksena mieluummin edes jonkinlaista sisältöä kuluneiden kuukausien aikana, mutta teistä johtumattomista syistä vei aikaa ennen kuin kannustus tehosi.


Joka tapauksessa: olen saavuttanut ymmärryksen siitä, että mikäli aion edelleen jatkaa tämän blogin kirjoittamista,  se on pakko aloittaa jostain, koska asiaa on kertynyt niin paljon että jollen pian aloita, kirjoitan seuraavat vuodet takautuvasti.

Joten tässä ollaan. Aloitan tästä.

Kuluneiden kuukausien aikana olemme mm. saaneet yläkerran kylpyhuoneen valmiiksi, rakentaneet yhden tulisijan makuuhuoneeseen ja ostaneet merkittävän määrän käytettyjä kalusteita. Näistä asioista ajattelin jossakin järjestyksessä kirjoittaa seuraavaksi, nyt halusin vain saattaa nämä tärkeimmät asiat tiedoksenne ensin. Kuvituksena kuvia, joita kuvasin ihan äsken!


Ja tiedän, että olen valittanut ennenkin siitä miten vaikeaa koiria on kuvata, mutta kyllä kuulkaa on niin, ettei ketään ole niin vaikea kuvata kuin Karatia. Tätä kuvaa ottaessani en esimerkiksi tiennyt, että sen aikeena on juosta kirsu edellä täysiä linssiä päin niin, että kolautan kameralla itseäni silmäkulmaan.


P.S.
Ajattelin ottaa käyttöön sellaisen systeemin, että kun kesken kaiken tulee mieleen joku tarpeettoman pitkä anekdootti, merkitsen kohdan (& -merkkiyhdistelmällä ja siirrän sivujuonteen postauksen loppuun. Sillä tavalla ne, joita ei kiinnosta, voivat lukea edes vähän tiiviimmän postauksen ja kaikki ovat tyytyväisiä!

Ja tiedän kyllä, että tämmöiset kuuluisi merkitä tähdellä, mutta koska olen anarkisti, koska "&" näyttää useimmissa fonteissa paljon kivemmalta kuin tähti ja koska varhainen bloggaajaidolini Tyttö sinä olet rätin tyttö käytti tähteä, en voi käyttää tähteä. Joten:

(&
Täsmälleen näin kävi kesällä, kun olin käymässä ystäväni työpaikalla ja henkilökunnan tilojen ovella vastaan tuli ihminen vuosien takaa. Ensin totesimme samanaikaisesti ääneen, että onpa todella outo tilanne. Sitten hän sanoi, ettei ole ihan varma, miten tilanteeseen pitäisi suhtautua, joten ehdotin, että mitä jos ihan pokkana ollaan kuin ei oltaiskaan. Teimme sitten niin, rupattelimme kevyesti säästä ja olosuhteista. Lopuksi halasimme toisiamme lujasti rutistaen ja erotessamme huusimme "Nähdään!"