28.5.2016

Aikana

Tänään on viimeinen sellainen remonttipäivä, jonka aikana talossa ei vielä asuta. Meille selvisi oikeastaan vasta eilen, että mitä se käytännössä tarkoittaa ja mitä se meiltä vaatii. Alakerta ei ole valmis, mutta päivän päätteeksi sen pitäisi kodinhoitohuonetta ja toista vessaa lukuunottamatta olla...

Tässä kuvia kahdelta kuluneelta viikolta!




(Ystäväni on laboratorioanalyytikko. Oli pakko lähettää hänelle tästä kuvia ja kysyä, että eihän tämä hänenkään mielestään ole verta...)






Tälle meidän makuuhuoneemme yhteydessä olevalle vessalle ei pitänyt tehdä mitään. Tilasin sinne jo lampun ja seinähyllytkin, ja sitten siitä seuraavana päivänä kuitenkin intouduin piikkaamaan lattian irti. Laatoitus oli todella huonosti tehty ja pari laattaa irtosi spontaanisti, joten tulimme siihen tulokseen että lattia kannattaa uusia nyt heti.


Koirat ovat olleet valtavan reippaita. Remontin ensimmäiset neljä päivää ne olivat koirahotellissa, mutta sitten ne ovat olleet kotona, 8-10 tuntia yksin päivittäin. Se ei ole paljon – paitsi juuri näille koirille. Normaaliolosuhteissa ne eivät ole yksin kuin ehkä muutaman tunnin viikossa. Benir on protestoinut syömällä yhden nuken ja kaksi palikkaa, mikä on mielestäni aivan kohtuullinen kosto siitä, millaiseen tilanteeseen olemme koirat laittaneet. Ihan oikein meille!

Äsken Benir hyppäsi sänkyyn, kaivoi minut huolellisesti peittojen alta esiin ja meni sitten itse takaisin nukkumaan. Otan tämän etukäteiskostona tästä tulevasta päivästä. Koirat katsoivat eilen hyvin hämmentyneinä sitä, kun kannoimme suurimman osan muuttolaatikoista autoihin. Ne yrittivät livistää avoimesta ovesta ihan samanlailla kuin aina silloin, kun olemme lähdössä mökille. Luulevat varmaan, että nyt ollaan lähdössä todella pitkälle mökkimatkalle. 


Ja niinhän oikeastaan olemmekin!

20.5.2016

Ennen

Kaikki huojentavat kertomukset alkavat samalla sanaparilla: no niin. Nyt ehdin istua alas!

Maanantaiaamusta alkaen olemme olleet talolla noin puolet jokaisesta vuorokaudesta, kolmena viimeisimpänä kaikkien lasten kanssa (pienin on kyllä ollut mukana joka päivä, olen hänen remonttihermoistaan tavattoman ylpeä). Nyt perheen toinen aikuinen on hetken töissä, joten me muut olemme olleet jo monta tuntia kotona! Olen pakkaillut, siivoillut, sen sellaista.

Remontti-inferno on nyt siinä syvimmässä ytimessään, jossa mikään ei ole enää ehjää mutta ei myöskään vielä valmista. Alakerrassa eteisessä, olohuoneessa, keittiössä ja kodinhoitohuoneessa lattiat ovat purua. Yläkerran lankkulattiat saatiin hiottua maalikerroksista tänään illalla, aloitan niiden maalaamisen huomisaamuna.

Mutta hei! Nyt olis niitä ennen-kuvia! Pahoittelen ylivalottumisia ja typeriä kuvakulmia, oli mieletön kiire. On itse asiassa ollut kuvaushetkestä lähtien koko ajan mieletön kiire. Tässä kuitenkin kuvia niistä tiloista, joiden valmistumista itse odotan eniten. Ennakkosuosikkini on kodinhoitohuone!




Ennen kuin kukaan ehtii ihastua, sanottakoon että molemmat tapetit on jo peitetty ja että kaikista pinnoista tulee aika vaaleita. Valitsemieni pintamateriaali- ja väriratkaisuiden virallinen selitys on se, että talo on oikeastaan aika funkkis – suuri, selkeälinjainen kuutio, eikä näytä yhtään rintamamiestalolta tai muiltakaan ikäisiltään suomalaisrakennuksilta. Talossa on ollut vähän outo tunnelma. Huoneet eivät ole nivoutuneet toisiinsa, talossa eksyy (!) helposti ja sen sisäosat tuntuvat olevan kuin useammasta eri rakennuksesta, joista mikään ei ole se, miltä talo ulkoapäin näyttää.





Kaikki lattiat on revitty siis auki, lankku säästetään useimmissa huoneissa. Eteiseen tulee kyllä laattaa ja keittiöön sekä alakerran olohuoneeseen (tuo limenvihreä huone jonka keskellä on kuvassa vielä outo seinänpätkä) uutta lankkua. Olohuoneen lankun tuhoaminen oli vaikea päätös, joten ilahduimme todella, kun purkutyön aloittaessamme totesimme ettei olohuoneen lankkua olisi edes saanut pelastettua. Ikäviä yllätyksiä on tähän mennessä ollut yksi: pojankaan huoneen lankkua ei voi pelastaa.

On ollut hienoa päästä tökkimään talon rakenteita piikillä. Kaikkialla kuivaa, puhdasta, hyväntuoksuista puuta. Emme muuta odottaneetkaan, mutta näin hyvää kuntoa ei 70-vuotiaassa puutalossa voi pitää itsestäänselvyytenä, vaikka kuntokartoitus tietysti tehtiinkin.

Hienoa on ollut myös (väsyneenä, pölyisenä, hikisenä ja helpottuneena) halata kaikkia niitä ystäviä, jotka viikon aikana ovat tulleet talolle auttamaan. Talolla häärivä maalarikin kysyi, että mistä te olette näin hyvää porukkaa löytäneet. Ihmettelen sitä vähän itsekin.


Tässä ihmetellään sitä, miten kauas ikkunoista näkee. Aika kauas! Vanhassa talossa keskellä ikivanhoja peltoja tuntuu ihan erilaiselta kuin missään muualla, missä olen aiemmin asunut. Joskus täytyy selvitellä tarkemmin sitä, keitä talossa on asunut meitä ennen. Ovatkohan hekin tykänneet katsoa kauas?

11.5.2016

Välimuutto

Piti kuvata kaikki huoneet vielä ennen kuin muutetaan, koska niin olen tehnyt kaikkien asumieni tilojen kanssa (silloinkin kun olin muuttamassa pois vanhempieni luota, kuvasin oman huoneeni). Mutta sitten unohdin sen, ja sillä välin kun en muistanut sitä, ehdimmekin vähän jo muuttaa.


Nyt kerrosjako vastaa suunnilleen sitä, mikä tulevassa kodissa on. Ja nyt kaikki painavimmat kalusteet ovat lähellä ovea, joten jos muuttopäivä tuleekin yllättäen, pärjäämme pienellä muuttomiehityksellä.


Täällä on myös viihtyisää! Lapsi joka kiinnittää tilojen tunnelmiin huomiota, sanoi tässä kerroksessa tuntuvan siltä, ettei täältä tekisi mieli lähteä mihinkään.

Lopuksi ilmoitettakoon, että sain karsittua kirjahyllystä 32 kirjaa! Ja kolmea lukuunottamatta niillä on jo uudet koditkin!

Olen tullut urakan aikana siihen tulokseen, että kirjoihin on oltava jonkinlainen tunneside, muuten niiden kannattaa antaa mennä. Jos hyllyssä on jokin esimerkiksi viisi vuotta sitten runsaskätisesti palkittu kirja johon en vieläkään ole tarttunut, siihen saattaa olla jokin syy, eikä se syy ole välttämättä pelkästään minussa. Kaikki ihmiset eivät vain sovi kaikkien kirjojen kanssa yhteen.

Kirjoja jakaessani olen sitä paitsi nähnyt vanhoja ystäviä ja kaksi matalaa koiranpentuakin, joten kyllä tässä on jääty henkisesti voitolle!


P.S. Sunnuntaina saadaan talon avaimet. Jännitys on niin tiivistä että sitä voisi leikata veitsellä.

5.5.2016

Tanssia pimeässä

Poikaa odottaessani minuun iski tarve kuunnella Bruce Springsteenin Dancing in the Darkia. Enkä ole koskaan ennen kuunnellut Springsteenia tarkoituksella! Mutta kun kuuntelen Dancing in the Darkia, tekee mieli tanssia villisti sellaisella vähän vaivaannuttavalla kasarityylillä, johon liittyy leveä haara-asento sekä matalia potkuja suoraan eteenpäin.

Jokin aika sitten juttelin äidilleni ohimennen siitä, kuinka keskenään erilaisia mieltymyksiä raskausaikoihini on liittynyt. Äiti oli hämmästynyt tästä Dancing in the Darkista kuullessaan ja kertoi kuunnelleensa sitä itse paljon minua 80-luvun lopulla odottaessaan. Ja pitävänsä erityisesti kappaleen videosta.

Tämän myötä toivotan hyvää äitienpäivää kaikille jonkun äidiksi itsensä tunteville! Äitiys, jos jokin, on välillä kuin tanssia pimeässä.


***

Nyt tavaroiden pakkaaminen on alkanut saada raivoisia sävyjä. Aina kun pakataan, pakataan vähän raivolla. Löysin uudet kodit 13 (!!) kirjalleni, yhden lähetin jo postissa ja kolme olen vienyt uusille omistajilleen (tapasin samalla myös koiranpennun, eli win-win). Työkalukaappikin tyhjennettiin – ja kun toinen meistä hamstraa kirjoja, niin toinen hamstraa kyllä sisältöä työkalukaappiin, joten tässä ollaan siis oikeasti edistytty. 

Valvoin pari yötä sitten melkein koko yön uutta keittiötä miettien, ja viime yö kului samoin. Keittiössä on ollut pari ratkaisematonta ongelmaa joita olen siirtänyt myöhemmäksi, ja nyt niiden päätösten eräpäivä lähestyy. Ratkaisuvaihtoehtoja on muutamia ja ne ovat kaikki suunnilleen saman hintaisia, joten päätöstä ei voi tehdä ilmiselvimmän kriteerin mukaan.

Tavaroita lojuu kaikkialla, hermot kiristyvät sen takia. Ja Benir, tuo opportunisti, osaa hyötyä tilanteesta. Tänään se oli löytänyt jostakin lasten palikoita, tehnyt itselleen pesän sohvalle ja syönyt eväitään sitten tyytyväisenä siellä.