29.11.2016

Talvesta hyvää

En ole koskaan varsinaisesti pitänyt talvesta, mutta olen kyllä ajatellut siitä hyvääkin.

Ensimmäinen positiivinen ajatus tuli, kun olin ehkä 10-vuotias ja ystäväni kanssa luistelemassa. Urheilukentän sisäänkäynnille kasaantui talvisin meitä paljon korkeammat kinokset, ja muistan katselleeni lumisateista, valaistua kenttää kinoksen päältä ja ajatelleeni, että talvella on kyllä kaunista.


Seuraavan kerran pidin talvesta Nidon ensimmäisenä talvena. Nido rakasti lunta ja opetti minut arvostamaan talvea sellaisella vähän lapsekkaalla tavalla. Aamuna jona Nido kuoli, paistoi aurinko ja satoi suuria, painavia lumihiutaleita koko taivaan täydeltä sulaan maahan. Sellaista säätä ei ole usein, mutta kun on, Nido juoksee mieleeni leikkimään.


Kolmannen kerran olen pitänyt talvesta nyt, kun se on palannut tänne. Lunta ja pakkasta on molempia hieman. Aurinko roikkuu alhaalla puiden latvoissa melkein koko päivän, mutta paistaa tänne niin kirkkaasti sisään, että tekee mieli pestä ikkunat.


Pakkasella Benirin tekee mieli syödä ulkona aivan kaikkea. En tiedä, meneekö sillä kylmässä jokin ahmimista aiheuttava selviytymisvietti päälle, vai häiritseekö pakkanen sen hajuaistia niin että kaikki ällöttäväkin alkaa vaikuttaa sille hyvältä. Tai sitten se pitää siitä rapeasta suutuntumasta.

12 kommenttia:

  1. Ihana valo! Täälläkin tänään tuo kaihoisa iltarusko.
    Ja sitten ilmestyy Orion kirkkaana taivaalle.
    Kirjoitit niin kauniisti Nidosta ja kyynelhän siinä
    silmäkulmaan ilmestyi. Ajattelin omia pohjolan koiriani,
    jotka kiertävät linnunrataa vapaana ilman pantaa.
    Opettivat niin paljon, rakastivat niin pyyteettömästi ja nyt
    heittäydyn ihan nyyyyh...
    Terveiset Taunuksesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelen kanssa Nidoa aina tähtiä katsoessani. Siellä he ovat kaikkialla.

      Poista
  2. <3 ihana teksti ja kuvat

    VastaaPoista
  3. Talvessa on paljon hyvää! Parasta on, kun voi köyttää koiran johonkin vedettävään laitteeseen, mennä itse kyytiin ja ihastella ohivilahtelevia lumisia maisemia. Ei niin kivaa on, kun koira päättääkin olla vetämättä ja joudut kantamaan laitteen hikipäissään kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päättää olla vetämättä?? En ole tiennyt että niinkin voi käydä! En tosin tiedä vetohommista muutenkaan, kun en ole vieläkään uskaltanut antaa koirien vetää itseäni. Enkä uskalla!

      Poista
  4. Teillähän on meidän aita :) Pitää koiran sisäpuolella ja ohikulkijat (arimmat ainakin) ulkopuolella.
    Talvessa parasta on puhdas lumi ja siten puhtaat tassut. Tämän siisteyden ylläpitoon riittää parisen senttiä lunta, ei siis tarvita puolta metriä, kiitos.
    Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai teillä on sama! Mitä olette tykänneet aidasta? Ei olla keksitty vielä mitään pahaa sanottavaa siitä, mutta emme ole esim. talvehtineet sen kanssa vielä, joten eihän näistä tiedä :D

      Poista
  5. Heippa,

    ensinnäkin kiitos mahtavasta blogista :) Luen aina postauksesi vaikka en koskaan vielä olekaan kommentoinut. Itselläni on 2-vuotias huskypoika kotona ja tuli vain mieleeni, että oletko koskaan huskyn omistajana törmännyt näihin fanaattisiin huskyomistajiin, joilla on (yleensä hyvin kärkäs) mielipide asioihin? Teilläkin huskyt elävät sisäkoirana niin ainakin itse olen saanut tästä kuulla jos jonkinmoista kommenttia eikä valitettavasti kasvattajammekaan ole ollut järkevimmästä päästä. Vaikka siperianhusky on mielestäni maailman hienoin ja ennen kaikkea hassuin rotu niin päädyimme toisen koiran kohdalla toiseen rotuun ihan vain siksi, että oman kasvatuksen jatkuva arvosteleminen ei vain enää maistunut. Pointtina tässä oli siis se, että miten itse olet oppinut suhtautumaan näihin kommentteihin?

    Ihanaa alkanutta vuotta teidän koko porukalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenta! Ja kiitos :)

      Olen siihen fanaattisuuteen tietty törmännyt joo, ja kyllähän se harmittaa, kuten fanaattisuus muissakin jutuissa... Joskus harvoin se pilkahtaa esiin täällä blogissakin, kun joku tulee esittämään huolestunutta meidän koirien saaman liikunnan määrästä (ja aina sillä perusteella, että en kirjoita liikunnasta blogiin :D). Ne keskustelut ovat sillä tavalla erikoisia aina, että kun vastaan että koirat saavat tarpeeksi liikuntaa ja kaikkea muutakin, se ei koskaan riitä kysyjälle. Eikö sen pitäisi riittää, jos tavoite on vilpitön eikä vaan päteä tai pahoittaa muiden mieltä?

      Meillä on ollut 1-2 huskya vuodesta 2006, ja paljon enemmän olen kyllä kohdannut sitä että henkilöt jotka eivät tunne rotua kovin hyvin, kauhistelevat sitä että meillä on huskyja (VILLEJÄ ULKOKOIRIA!) kotikoirina, tätä on käynyt varsinkin sen jälkeen kun meille on tullut lapsia. Kerran manikyyrissä vuosia sitten juttelin kosmetologin kanssa Nidosta, kun viereisen pöydän ääressä istunut rouva kurkotti puoleeni ja kysyi hyvin alentavaan sävyyn, miten saatan pitää sellaista koiraa kerrostalossa. Vastasin, että pidämme huskya parvekkeella, jossa meillä on sille oma arkkupakastin ja juoksumatto. Ensin nainen näytti siltä että otti vastauksen tosissaan, joten täsmensin kysymällä että pitääkö hänen mielestään siis eläimen liikunnan tarve täyttyä asunnon tarjoamissa puitteissa. Keskustelu päättyi siihen. Olen käyttänyt siitä lähtien tarvittaessa noita samoja argumentteja, ja bonuksena sitä, että eivät maratoonaritkaan himassa treenaa.
      En ole ns. huskypiireissä liikkunut edes internetissä ikinä, joten en ehkä sen takia ole kohdannut tätä niin paljoa. Mutta tämän bloginkin perustamisen ykkössyy aikoinaan oli osoittaa, että husky on myös kotikoira. Se viesti on nyt perheellisenä mielestäni erityisen tärkeä, koska äitinä ja ihmisenä välillä vähän ketuttaa se, kuinka jotkut kuvittelevat meidän vaarantavan lastemme hyvinvoinnin rotuvalinnallamme.

      Hyvän kasvattajan löytämistä olen pitänyt aina vähän ongelmallisena, mutta olen sitten pitänyt kiinni siitä, että olen ottanut yhteyttä sellaisiin kasvattajiin jotka nettisivujen perusteella vaikuttavat siltä että voisin tulla henkilökohtaisella tasolla heidän kanssaan juttuun. Se on toiminut tosi hyvin - silloin kun Benir tuli meille, meille tarjottiin pentuja myös kahdelta muulta kasvattajalta jotka yhteydenotoissaan vaikuttivat tosi mukavilta ihmisiltä.

      Ymmärrän oikein hyvin halun vaihtaa tämän takia rotua, koska olen itsekin sitä vähän samasta syystä joskus ohimennen miettinyt (harkinnassa oli silloin malamuutti ja samojedi, molemmat kiinnostavat kyllä edelleen...), mutta ehkä neuvoisin silmäilemään kasvattajatilannetta joskus myöhemmin tilanteen salliessa. Eihän sitä koskaan tiijjä!

      Poista

Kahdeksan tassua ja kymmenen vikkelää sormea kiittävät kommentistasi.