10.6.2016

Aikana, luku 2

Siedän epäjärjestystä erittäin huonosti. Sen huomioiden remontin keskelle muuttaminen kolmen lapsen ja kahden koiran kanssa on ollut ihan, öh, kiinnostava ihmiskoe.

Ensinnäkin: muutto oli ihan kamala, siis kaikin puolin hirveä. Olen aina sanonut pitäväni muuttamisesta ja pysyn siinä kannassani edelleen, mutta tämä nimenomainen muutto oli niin ikävä että olen nähnyt siitä jälkeenpäin painajaisiakin jo useampaan kertaan. Pahinta ei edes ollut se täysin keskeneräiseen taloon muuttaminen, vaan se, että remontin takia en ehtinyt enkä jaksanut pakata kunnolla. Mutta noh, sellaista elämä joskus on!

Nyt olemme asuneet täällä melkein kaksi viikkoa. Ja kuulkaa, täällä on ihanaa.

Meillä ei ole pyykinpesukonetta ja täällä on myös vielä esimerkiksi tällaista:



Mutta mikä tärkeintä, täällä on myös tätä:



Tiesin kyllä, että ei tule taaskaan olemaan varsinkaan remonttipölyhöysteellä kovin miellyttävää elää pyykinhuoltokoneitta, mutta hieman yllättäen vielä rasittavampaa oli ensinnäkin se vaihe, jossa keittiöön ei tullut juoksevaa vettä (ja tiskit tiskattiin vierashuoneen vessassa sipsikulhon kokoisessa pyöreässä altaassa), se vaihe jossa ei voinut kuunnella musiikkia levyiltä, sekä tämä edelleen meneillään oleva vaihe, jossa meillä ei ole astiakaappia eikä kaappia ihmisten kuivamuonalle.

Mutta kaikesta huolimatta – täällä on ihanaa. Ihaninta on ollut se, että sekä lapset että koirat ovat kotiutuneet nopeasti. Lapset omaksuvat fiiliksen aikuisilta, ja jos itse pysyy kohtalaisen rauhallisena, ovat lapsetkin rauhallisia vaikka olohuoneessa ei olisi lattiaa eikä kukaan tietäisi minkään esineen sijaintia. Lasten kannalta tärkeintä on ollutkin ehkä se, että he ovat seuranneet remontin edistymistä lähietäisyydeltä. Ensinnäkin se on varmasti ollut heille monellakin tavalla opettavaista, mutta sen myötä he ovat myös huomanneet tilanteen paranevan koko ajan ja ovat alkaneet ymmärtää, että murehtiminen ei auta, jos mitään ei ole tehtävissä.

Kaikkea helpottaisi aika paljon se, että aita olisi jo pystyssä, mutta ei ole. Siispä koirat eivät ole vielä päässeet syventymään talon parhaaseen (joskin myös todella keskeneräiseen) puoleen, eli niiden omaan pihaan. 

Onneksi Kodalle, taas, kuten aina, kelpaa tämäkin.


8 kommenttia:

  1. Kyllä sinä hetken kestät epäjärjästystä, kun mietit mitä kohta saat..kauniin kodin..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just tällä yritän itsekin itseäni motivoida! Tai kuten meidän edellisen asunnon ostaja sanoi: joskus tälle kaikelle vielä nauretaan :D

      Poista
  2. Oikein hyvältä näyttää.
    Avanti!
    Terveiset Taunksesta

    VastaaPoista
  3. Ihana kaunis valoisa KOTI! Onnea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Valosta haluan kirjoittaakin jossain vaiheessa, tämän talon valo muuttui tosi paljon, on muuttunut jo tähän mennessä.

      Poista
  4. Jatkuuko sohvapöytäsaaga uudessa kodissa?

    Täällä samanlaista. Ilman koiraa tosin vielä, mikä on sääli. Tosin ollaan vielä siinä alkupisteen puoella, mut...

    OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JATKUU :D MUTTA! Selitykseni on tällä kertaa se, että olohuoneita on nyt kaksi, ja se meidän edellisen ainoan olohuoneen pöytä sopii täydellisesti siihen toiseen.

      Ai teillä on sama tilanne?? Hei tosi paljon menestystä, voimia ja onneakin siihen! Kollektiivinen touhukesä 2016, jee!

      Poista

Kahdeksan tassua ja kymmenen vikkelää sormea kiittävät kommentistasi.