16.6.2016

Aikamatkustajan arvet

Kun nyt on sellainen tilanne, ettei kokonaisuutta oikein ilkiä katsella, katson mieluiten yksityiskohtia. Sillain todella tarkasti. Ja sitten mietiskelen niitä.

Vanhassa talossa on paljon ominaisuuksia joita uusissa ei ole. On tietysti niitä ilmiselvistä syistä merkittäviä, suuresti näkyviä ja tuntuvia asioita: 40-lukulainen talo lämpiää erilailla kuin uusi, tilat ovat aivan erilaisessa järjestyksessä ja eri kokoisia kuin rakennusstandardien aikakaudella, kaikki sähköt on vedetty seinien pintoja pitkin ja sekä seinä- että etenkin eristemateriaalit voivat olla ihan mitä tahansa. Mutta sitten on myös paljon pienempiä asioita.

Nämä pienemmät asiat ovat sellaisia, joihin suhtaudun erittäin tunteellisesti. Ja kaikkein tunteellisimmin koen vanhat kynnykset.


Tämä on ainoa kynnys jonka molemmin puolin on niin valmista että kehtasin ottaa lähikuvan, mutta kaikki vanhat kynnykset säilytetään. Niiden yli on moni kulkenut, muidenkin pienten ihmisten askeleet ovat tömistelleet täällä.

Alkuperäiset valonkatkaisijat ovat myös lähellä sydäntäni, täällä niitä on säilynyt onneksi yksi.


Tästä kuuluu niin hieno ääni! Semmoinen napakka, lyhyt ja itsetietoinen naksahdus! Aluksi ajattelin, että ihan kaikki katkaisijat (jotka olivat vaihtelevilta vuosikymmeniltä ja hyvin vaihtelevassa kunnossa) voisi vaihtaa vanhoihin tai uusvanhoihin bakeliittisiin katkaisijoihin. Sähkömies nauroi ajatukselleni makeasti, minkä lisäksi tulin laskeneeksi, mitä sellaiset kytkimet suunnilleen yhteensä maksaisivat, joten päädyimme hyvään kompromissiin.


Valitsemani katkaisijat ovat Renovan ja naksahdus on niissäkin itsetietoinen. Lempeämpi, mutta varma kuitenkin! Ne ovat myös mittasuhteiltaan mielestäni paremmat, ovat aika isoja, mutta eivät liian.

Onnistuneiden ja ilahduttavien yksityiskohtien lisäksi on kuitenkin myös joitakin sellaisia, jotka herättävät paljon ajatuksia, eivätkä lainkaan hyvässä mielessä.


Esimerkiksi: yhden makuuhuoneen ovessa on oven ulkopuolella kaksi hakasta eri korkeuksilla, eli makuuhuoneen saa lukittua ulkopuolelta.


Saman oven sisäpuolella on kynnenjälkiä aika matalalla. Tämä yhdistelmä mietityttää joka kerta kun huoneessa käyn. Ja miksiköhän ulkopuolen hakaset ovat niin ylhäällä?

Yhden vessan ovenkarmista on irronnut hakanen kokonaan niin voimalla, että se on lähtiessään haukannut suuren kolon ovenpieleen. Ovissa on paikattuja postiluukkujen aukkoja, toimimattomiksi kuluneita koneistoja ja lukkoja joihin ei ole enää avaimia. Talo on kuin aikamatkustaja, joka ei osaa puhua, mutta jonka haluaisin kertovan.

34 kommenttia:

  1. Apua, olisi pitänyt ymmärtää olla lukematta tätä juuri ennen nukkumaanmenoa. Niin aikuiseksi en vissiin tulekaan, ettei mua ois helppo pelotella tuollaisilla ovi+hakaset-tarinoilla, ja vielä oikein kuvien kanssa! Myydään halvalla hyvään kotiin (keskivertokin käy) puolet mielikuvituksesta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä edes tarvita mielikuvitusta jotta tuntuisi vähän pahalta toi! Otin ne hakaset tänään pois oven kuvattuani. Mutta IHAN joka kerta kun tota ovea katson (eli usein, se on meidän ainoan käytössä olevan vessan viereinen ovi), mietin että mitä hittoa. Olen nyt päässyt järkeilyssäni siihen pisteeseen, että hakaset on korkealla jotta matalat ihmiset eivät avaisi ovea. Mutta se tarkoittaa sitten sitä, että ovea on pidetty ulkopuolelta lukittuna silloin kun ihmisiä on ollut kotona.

      Poista
    2. Meillä on kesämökillä huussissa kahden hakasen systeemi: ulkopuolella oleva hakanen ikään kuin kertoo että vessa on varmasti vapaa ja toisaalta pitää tietty ovea kiinni silloin kun siellä ei kukaan ole. Voisiko mitenkään olla jotain tuohon liittyen? Tai siis näin aion nyt uskoa koska hyi hitto miten creepyä.

      Toinen vaihtari on koira, joka on lukittu sinne. Näinkin haluan ajatella. Matalaa hakasta en halua ajatella.

      Tajusin just että tämä on ehkä eka kerta kun kommentoin? Salaseuraaja jo vuodesta ties mitä! :)

      Poista
    3. Mua just se eniten ahistaa, että kun nämä ovet kyllä pysyvät hyvin kiinni yhdelläkin hakasella... En tiedä miltä aikakaudelta hakaset ovat (no eivät mitään tosi vanhoja kylläkään), mutta nämä ovet on kaikki varmaan jo useampia vuosikymmeniä olleet sellaisia, että ne täytyy ihan kunnolla työntää tai vetää kiinni. Jos siihen päälle laittaa vielä hakasella kiinni, niin sitten siellä pysyy kyllä ihminenkin. Niin joo, unohdin sen myös mainita, että toi ovihan aukeaa sinne huoneeseen päin, eli olisi kyllä koirallekin haaste ilman hakastakin...

      Ooh, salaseuraaja paljastaa itsensä! Jes <3 Kiitos että ylitit kommentointikynnyksen just nyt! Kyllä tässä aivoriihessä tarvitaan apua!

      Poista
  2. Mitä ajattelet että huoneessa on pidetty lukkojen takana? Kuumottavaa kieltämättä.. Mä varmaan vaihtaisin koko oven tai ottaisin irti! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oikein osaa päättää, että mitä haluaisin ajatella :D Kun en haluaisi ajatella että kukaan pitäisi koiraa noin... Ja jos mun olisi ihan pakko esim. jostakin remonttiteknisistä syistä sulkea koirat tässä talossa joksikin aikaa yhteen huoneeseen, toi huone ei todellakaan olisi se jonka valitsisin, koska se on makkareista pienin eikä ikkunoista näy mitään koirille kiinnostavaa... En tiedä! Mutta haluaisin tietää!

      Se mitä mun ehkä _kannattaisi_ ajatella voisi olla vaikkapa jotakin sellaista, että jäljet eivät liity mitenkään noihin hakasiin, vaan joku matalahko mutta voimakastassuinen koira on joskus jäänyt vahingossa tohon huoneeseen niin että ovi on mennyt melkein kiinni, ja koira on sitten tassulla "vähän" auttanut ovea auki.

      Poista
  3. Koira on laitettu sisään kun tulee vieraita,matala ihminen on kasvanut siinä välillä niin,että on pitänyt laitaa haka korkeammalle.

    VastaaPoista
  4. Mä luulen kans että koiria varten. Toivon!! :D Meillä siis esim. asuu yksi aivan toivoton tuholainen, jota ei vain voi jättää sisälle vapaasti, ja kun pakkanen lähentelee kolmeakymppiä, ei koirat pärjää oikein ulkonakaan. Ja jos se on makkareista pienin, niin ehkä se on ollut tarpeeton muuten -> ei paljoa tavaraa = tuhottavaa -> koiran huone. Eli tuo voisi olla ihan hyvin meidän kotona. :)

    En jotenkin usko että lapsen kynsistä jäisi tuollaisia jälkiä. Kyllä ne on siihen maailman aikaan pidetty hyvin siisteinä ja lyhyinä käsittääkseni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta kaikki! En lasta vaihtoehtona pitänytkään, eniten ehkä mietityttää just raapimisjälkien mataluus suhteessa niiden syvyyteen (meidän koirat eivät saisi noil syviä jälkiä), ja se että hakasia on kaksi ja niin kovin ylhäällä.

      Poista
    2. Meidän koiralla on korkeaprofiilinen tassu, saa juuri tuollaiset jäljet aikaan jos on edes yhden yön makkarissa ja haluaisi aamulla "osallistua" aamiaiselle.

      Poista
    3. Komppaan ensimmäistä anonyymiä. Itsellänikin koira, joka tykkää tuhota. Tämän tuholaisen kohteena tosin yleensä vain keittiö ja ruoka. Harkitsin itsekin yhdessä vaiheessa, että pitäisi laittaa keittiön oveen hakanen, että se ei sinne omin lupineen menisi, etenkin kun mokoma nelijalkainen ylettyy kahvasta vääntämään. Kyseinen elikko on myös jokin supersusi, sillä on onnistunut lukitsemaan itsensä ja pienemmän kaverinsa kylpyhuoneeseen. Osaa myös tiettävästi vapauttaa itsensä kylppäristä lukkojen takaa, tai näin ainakin eksä väitti. :D

      Poista
    4. Tässä tuholaiskoirateoriassa mua mietityttää se, että miksi tota koko huonetta ei sitten ole tuhottu? :D Tai siis että jos tuholaisen sulkee oven taakse, eikö se silloin sitten vaan tuhoa sen huoneen? Tossa huoneessa oli kyllä yksi seinän alakulma vähän syödyn näköinen...

      Poista
  5. Meillä on täällä vaihdossa meidän huoneiden ovet tollaset ulkopuolelta lukittavat. Lisäjännitystä tuo se, että ollessamme talon alimmassa kerroksessa, on ikkunoissa kalterit.. Muutaman kerran oon hahmotellut mielessäni mitä tekisin jos kämppikset flippaisivat. En oo tähän mennessä keksinyt mitään kovin ovelaa. Lähinnä oon suhtautunut moiseen tilanteeseen vaihtelevin ahdistuksen tuntein:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuulostaapa siis varsin idylliseltä ja viihtyisältä paikalta! Sun täytyy ehkä alkaa katsomaan YouTubesta vähän jotain itsepuolustusvideoita...

      Poista
  6. Ne hakaset on tietysti siksi niin korkealla, ettei matalat ihmiset pääse lukitsemaan esim. vanhempiaan huoneeseen! :D

    Ja nyt kun minäkin täällä ensimmäistä kertaa huutelen, vaikka jo vuosia olen lukenut tätä blogia, tahdon kiittää aivan mielettömän mahtavasta blogista! Siispä KIITOS! Oot monesti piristänyt päivääni näillä sun jutuilla ja kuvilla. ♡

    Tilda

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli tosi hyvä mieli tästä kommentista, Tilda! Kiitos!

      Poista
  7. Meillä oli vanhassa talossa ostettaessa saunan oven ulkopuolella hakanen korkealla. Uskon ja toivon, että se oli sitä varten, etteivät perheen pienet lapset mene vääntelemään kiukaan nappuloita. Asunnon entiset omistajat olivat muutenkin olleet tosi turvallisuushakuisia, en ole koskaan nähnyt niin huolella joka ikisen oven kohdalle (sen saunan ovenkin!) laitettuja pehmennystyynyjä.

    Niin ja jos suostuisin, niin mies varmaan mielellään sulkisi lapsilta pääsyn huoneeseen, jossa sen sävellyslaitteisto on. Mutta sitten taas, miksi hakasia on kaksi teidän ovessa, se tuntuu mystiseltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm... Toi huone oli meitä täällä just ennen asuneen perheen joku leffahuone, jossa oli videotykki ja semmoista... Mutta se videotykki oli katossa, muu laitteisto kaapissa piilossa. Ja toisaalta heidän lapsensa olivat niin pieniä, että tuskin ovat täällä oleilleet yksin...

      Just se! Että miksi kaksi hakasta, ellei oikeasti tarvitse kahden hakasen vetolujuutta! Jos ovi on haluttu sulkea lasten takia ja alempi hakanen on lasten kasvaessa jäänyt liian alas, luulisi että siirtäisi sitä vanhaa hakasta sen sijaan että hankkisi toisenkin. Ja jos lasta varten täytyy laittaa hakanen ihan tonne yläkulmaan, sitten se lapsi on kyllä niin iso että osaa hakea tuolin avukseen :D Meidän skideistä 5- ja 3-vuotiaat osaa molemmat sen jo, joten jos pitäisi oikeasti sulkea niiltä joku huone, laitettaisiin oveen varmaan ihan kunnon lukko.

      Toi saunan oven hakanen on kyllä kanssa kuumottava. Vaikka sille on löydettävissä sen edellisen perheen turvallisuushakuisuudesta ihan hyvä selitys, niin silti :D

      Poista
  8. Jännittävää,,ja pelottavaa. Tulee just mieleen joku jännitysleffa,,joku ihminen sulettu huoneeseen ilman ruokaaa ja vettä,, Joo,mä taidan kyllä maalailla piruja seinille,,Mutta jos olis kalterit niin sitten mä kyllä juoksisin pois koko kämpästä,ainakin jos eksyisin sinne yöllä. Päivällä se varmaan olis aika jännää, jos lukittis kaverin kanssa huvikseen toisiaan sinne:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä olen yrittänyt ajatella tätä silleen mahdollisimman järkevästi, mutta jotenkin mieli kääntyy aina silti tolle jännitysleffa-asetukselle :D

      Poista
  9. Mitäpä, jos huoneen hakaset ovatkin sitä varten ettei matalat henkilöt pääse huoneeseen? Jos siellä on säilytetty jotain, johon pienhenkilöt tai nelijalkainen voisi ylettää ja vahingoittua, ja ovi on auennut helposti sitä työntämällä, joten siihen on laitettu hakaset joihin edellä mainitun mittaiset tyypit eivät yletä? Ja sitten vaan unohdetaan ne naarmut sisäpuolelta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdellä mun ystävällä oli tämä sama teoria! Tämä on rauhoittanut mua aika paljon. Ja olen aktiivisesti yrittänyt unohtaa ne naarmut :D

      Poista
  10. Mielenkiintoisia teorioita näissä kommenteissa. Mun korviin kuulostaa järkevältä se, että jäljet eivät liity suoranaisesti hakasiin ja ovat tosiaan koiran aiheuttamat. Hakaset sen sijaan ovat ylhäällä, jottei pieni ihminen niihin ylety, jos huoneessa on säilytetty silloin tällöin jotain lapsille kuulumatonta. Kuten koira. Kaksi hakasta selittyy mun mielestä hyvin tuolla teorialla, että kun toinen on ollut liian matalalla, on lisätty toinen, mutta haluamatta jättää reikiä oveen eli poistamatta sitä alempaa. Kuulostaa hassulta, mutta yhdessä ulko-ovessa oli kaksi varmuusketjua juuri tuosta syystä.

    Vanha talo kätkee sisälleen monen monta tarinaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen kääntynyt sille kannalle, että noiden hakasten on pakko jollain tavalla liittyä lyhythenkilöiden kulun estämiseen, koska muuten siinä ei minusta ole järkeä, että niitä on kaksi, mutta niin ettei kumpikaan kuitenkaan ole siinä lukon kohdalla, jossa lisäpito hyödyttäisi eniten.

      Poista
  11. Juuh elikkäs luin tätä ja näitä kommentteja ihan pelon sekaisin tuntein tuossa yhden maissa yöllä :D Piti lopettaa ja laittaa iloista jazzia kuulokkeisiin.

    Nyt uskalsin lukea loppuun kun mieskin kohta herää. Lähdin kuvittelemaan jotain kauhuleffa settejä, mutta nyt onneksi kommentit luettuani, ei kuulostakaan enää niin pahalta :D Huh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, voi ei :D Mutta hyvä että oli jazzia käsillä, jazz auttaa kaikkeen, aina <3

      Poista
  12. Meillä on makuuhuoneen ovessa hakanen ulkopuolella ja kynnenjälkiä sisäpuolella. Jo edesmennyt koiruus oli siellä välillä esim. nuohouksen ajan, että nuohooja sai työskennellä rauhassa. Iso ja näppärä koira, kun oli, osasi avata oven, vaikka se aukeaakin sisäänpäin ja jätti hyppiessään myös aika kivoja railoja oveen. Nykyään käytän joskus hakasta vähentääkseni 2v. esikoisen aiheuttamaa kaaosta - mm. kiskoo kaikki vaatteet kaapista ja tuhoaa yöpöydän laatikossa olevia kondomeita, joita kivenkovaan väittää vappupalloiksi. En tiedä onko se vain peitetarina ja esikoisen mielestä meille tarvitaan kolmaskin terminaattori. ;)

    VastaaPoista
  13. Kuumottava juttu ja kuvat! Mutta voi ihan hyvin olla vain koiran rauhallinen paikka tuo. Vanhempieni setteri osasi myös avata ovet molempiin suuntiin. Ei väliä oliko huoneessa jossa sisäänpäin aukeava ovi. Se vain hyppäsi ovea vasten, piti toisella etutassulla karmista ja toisella painoi kahvan alas ja nojasi taaksepäin. Se oli kaikin puolin tosi fiksu koira, vähän liiankin :) Ja puuhun olisi myös saanut ihan parilla kaapaisulla tuollaiset jäljet reilun 20 kilon massallaan. Samainen koira pelkäsi ilotulitusta ja silloin hakeutui suljettuun ikkunattomaan tilaan, vaatehuoneeseen tai sängyn alle. Joten voisin kuvitella että talossa asui vaikka ääniherkkä iso koira, joka on laitettu tuollaiseen syrjäiseen huoneeseen tuplavarmistuksen taakse esim. vieraiden käydessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun aikaa on kulunut ja olen tutustunut taloon paremmin, olen huomannut kaksi muutakin hakasilla lukittavaa ovea: toinen on yläkerran kylpyhuoneen ovi ja toinen kellarin ovi, jonka saa hakasella kiinni kellarin puolelta. Sen merkitys oli mulle pitkään mysteeri, kunnes kerran kellarin kylpyhuoneeseen suihkuun mennessäni yritin sulkea oven sisäpuolelta ja totesin, että sitä ei saa työnnettyä siltä puolelta kokonaan kiinni, ellei sitä lukitse hakasella. Olen sitten miettinyt, että olisikohan tuo vierashuoneenkin ovi voinut joskus olla niin turvonnut, että hakanen on lämmitysteknisistä syistä tarvittu siihen että ovi saadaan pidettyä kiinni? Se ei kyllä vielä selitä niitä sisäpuolen raapimisjälkiä... Sitäkään en toistaiseksi ole keksinyt, että miksi jollakin on ollut tarve sulkea kylpyhuone ulkopuolelta :D

      Poista
  14. Tollaisia jälkiä tuskin ihminen voisi saada aikaan,ehkä joku isompi koira on suljettu sinne? Aika karmivaa�� ja kumma tuo kaks hakasta,mutta en halua uskoa mitään pahempaa. Löysin blogin vasta ja todella kiinnostavaa luettavaa! Kivan näköinen talo,upeaa työtä ootte tehny!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Tuo kuva vähän vääristää oven mittasuhteita, mutta noi naarmut on siis aika matalalla. Voisin kuvitella että suunnilleen sheltin korkuinen koira raapisi tolta korkeudelta. Jotenkin tuntuisi ymmärrettävämmältä se, että joku olisi tuntenut tarvetta sulkea tosi iso koira oven taakse... Mutta ehkä mä en tiedä, miten suureksi häiriöksi pienet koirat voi olla, kun en ole ikinä elänyt pienikokoisen häirikkökoiran kanssa :D

      Poista
    2. Meinasi kiittäminen unohtua! Kiitos <3 Parhaamme olemme tehneet ja aika hyvä tuli :)

      Poista

Kahdeksan tassua ja kymmenen vikkelää sormea kiittävät kommentistasi.