30.3.2016

Välilyönti

Olen kaivannut Nidoa. Tällä kertaa siksi, että viime yönä mieleen pulpahti tärkeä muisto siitä: ensimmäinen yhteinen aamu.

Heräsin silloin siihen, kun unisen pennun kynsi raapaisi säärtäni. Tilanteesta (joka tapahtui heinäkuussa 2006!) on tämä kuvakin.


Viime yönä alakerran sohvalla nukkuessani heräsin täsmälleen samaan tunteeseen, kun Benir asettui jalkojeni päälle kerälle ja raapaisi samalla vähän jalkaani. Tuon Nidon ensimmäisen kotiaamun muisto palautui niin kirkkaana mieleen että sydän jätti muutaman lyönnin väliin.


Muistan miltä Nido tuoksui pentuna – aivan toisenlaiselta kuin muut meillä kasvaneet pennut. Muistan miltä sen turkki tuntui.


Silitin sitä aina pitkin vedoin tuosta silmien välistä, juoksutin kynsiäni valkoista raitaa pitkin.


Tätä katsettakaan en unohda.

P.S. Talon kuntotarkastus meni hyvin! Meidän pyykinpesukone on rikki ja korjaaja pääsee varaosineen paikalle kolmen päivän päästä! Meistä on eriasteisissa flunssissa 4/5 henkeä! Tänään on luvassa talokauppojen ensimmäinen vaihe! Tänään täytyy myös tulostaa purkuilmoitus uuden kotikunnan rakennusvirastolle...

12 kommenttia:

  1. Ihanat muistot elää♥
    Meillä meni viime lauantaina pesukone rikki...oli niiiiin vanha., ettei enää kannattanut korjaajaa kutsua, joten menimme Giganttiin uuden koneen ostoon ja kerrankinn meitä onnisti, siltä sai lauantaina 20 % alennusta..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävipä teillä hyvä tuuri! Meillä sen sijaan ei: tämä pesukone ostettiin joskus loppuvuonna 2013... Eivät tee enää sellaisia pesukoneita kuin ennevvanhaan!

      Poista
  2. Hienoa, että kuntokartoitus ei tuonut ikäviä yllätyksiä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No NIINPÄ, jännitti ihan hirveästi :D

      Poista
  3. Tsemppiä myös pyykkivuoren hallinnointiin, sitäkin kun ihmisenpoikasten kanssa kertyy. Mutta ennen kaikkea talokauppoloihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos molemmista! Molemmat tsempit tulivat tarpeeseen ja varmasti vaikuttivat hyvään lopputulokseen <3

      Poista
  4. Nyt meni kyllä sipulea silmään... voi Nido!

    VastaaPoista
  5. Ikinä rakkaat eivät sydämestä lähde, edes (etenkään?) ne karvaiset perheenjäsenet. Minä en pysty vieläkään katsomaan tiettyjä valokuvia. Ja ajatus siitä että meillä on kaksi veteraani-ikäistä koiraa, on kovin ahdistava. Sitä menetyksen surua ei ymmärrä kuin toinen lemmikinomistaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se menetyksen suru on tosiaan aivan erilaista kuin mikään muu edes vähän vastaava. Aivan erilaista kuin se, joka iskee silloin kun menettää ihmisen. Ei voi sanoa, onko se helpompaa vai vaikeampaa koska ei surujen suuruuksia sillä tavalla voi vertailla, mutta erilaista se on... Ja sitä en tiennyt ennen kuin Nido lähti.

      Poista
  6. Voih <3 Tuli oma yllättäen lähtenyt rakas hauva mieleen ja sipule silmään.

    Ja sitten kevennyksenä: näenkö oikein, todellako SINÄ olet vuonna 2006 elellyt muovimatto koipiesi alla? Tämä tieto toi jotain lohtua minulle, joka saan viettää luultavasti vielä jokusen tovin opiskelijakämpän muovimaton eleganssia ihastellen. Että oikeestiko se huske-Kristiinakin, jolla on nykyään ihana asunto kauniine lattioineen, tosiaanko sekin on joskus oikeasti asunut jossain, missä on muovimatto! Ehkä mullakin on joskus vielä toivoa saada kauniimpi lattia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuva ei ole mun kodista. Mutta tuolloisesta lempparipaikastani kyllä! Keventävä anekdootti: muistan, millaista oli leikata noita tummansinisiä verhoja. Se oli ensimmäinen kerta ikinä kun leikkasin verhoja. Toinen kerta tuli vasta viime kesänä! Mutta silloin leikkasinkin niitä varmaan 10 metriä. Tekisi mieli pitää taas 9 vuoden tauko, mutta jotenkin tuntuu että ensi kesänä leikellään taas verhoja.

      Poista

Kahdeksan tassua ja kymmenen vikkelää sormea kiittävät kommentistasi.