25.12.2016

Huhtijoulu

Isotädilläni oli tapana pitää sääpäiväkirjaa. Hän kirjoitti vallitsevan säätilan ylös joka päivä. Kun kuulin tästä lapsena, muistan ajatelleeni että vanhuuteen kuuluu varmasti se, että alkaa seuraamaan säätä aktiivisesti.


No olen nyt aloittanut sään seuraamisen.


Herätessäni käyn aina ensimmäisenä katsomassa omenapuutani kodinhoitohuoneen ikkunasta ja totean samalla vallitsevan säätilan. Usein myös kuvaan sen – toissa päivänä (olen muuten luovuttanut tämän toissapäivänä-asian suhteen, mutta ruokaa en suostu vielä muuttamaan ruuaksi) otin tämän kuvan Saksassa asuvalle ystävälleni, jolle raportoin että meillä on täällä huhtikuu. Meillä on huhtikuu muutenkin juhlakuukausi, joten huhtijouluun on ollut helppo sopeutua!

Remonttihenkilö on ollut melkein kaksi viikkoa lomalla (paitsi että vähän kävi töissä välillä), joten olemme myös edistäneet täällä sisustuksellisia ja remontillisia asioita. Yläkerran kylpyhuoneen remontti aloitettiin. Olen tehnyt makuuhuoneeseen tilaa pönttöuunille ja siihen liittyviä osatekijöitä puntaroidaan. 


Ja sitten aiheeseen liittymätön kuva Kodasta. Paitsi että tästä haluaisin sanoa, että sen turkki on paksuuntunut täällä! Nidon kuoltua Koda alkoi harmaantua, mutta mielestäni se on nyt myös tummentunut. Toisaalta, jos se vaalentuisi lisää, siitä tulisi käytännössä lammas, mikä olisi sekin huikea kehityssuunta henkilölle joka kuulostaa lehmältä.


Jäätyisipä maa taas tällaiseksi. Tai vaihtoehtoisesti – tulisipa oikea huhtikuu.

En ehtinyt jouluntoivotukseen ajoissa, mutta vaihtoehtoista joulumusiikkia tarjoan tänäkin vuonna. Kyllä sitä välipäivinäkin saa kuunnella!

29.11.2016

Talvesta hyvää

En ole koskaan varsinaisesti pitänyt talvesta, mutta olen kyllä ajatellut siitä hyvääkin.

Ensimmäinen positiivinen ajatus tuli, kun olin ehkä 10-vuotias ja ystäväni kanssa luistelemassa. Urheilukentän sisäänkäynnille kasaantui talvisin meitä paljon korkeammat kinokset, ja muistan katselleeni lumisateista, valaistua kenttää kinoksen päältä ja ajatelleeni, että talvella on kyllä kaunista.


Seuraavan kerran pidin talvesta Nidon ensimmäisenä talvena. Nido rakasti lunta ja opetti minut arvostamaan talvea sellaisella vähän lapsekkaalla tavalla. Aamuna jona Nido kuoli, paistoi aurinko ja satoi suuria, painavia lumihiutaleita koko taivaan täydeltä sulaan maahan. Sellaista säätä ei ole usein, mutta kun on, Nido juoksee mieleeni leikkimään.


Kolmannen kerran olen pitänyt talvesta nyt, kun se on palannut tänne. Lunta ja pakkasta on molempia hieman. Aurinko roikkuu alhaalla puiden latvoissa melkein koko päivän, mutta paistaa tänne niin kirkkaasti sisään, että tekee mieli pestä ikkunat.


Pakkasella Benirin tekee mieli syödä ulkona aivan kaikkea. En tiedä, meneekö sillä kylmässä jokin ahmimista aiheuttava selviytymisvietti päälle, vai häiritseekö pakkanen sen hajuaistia niin että kaikki ällöttäväkin alkaa vaikuttaa sille hyvältä. Tai sitten se pitää siitä rapeasta suutuntumasta.

25.11.2016

Nopea katos

Välttelimme systemaattisesti kaikkea remontointiin liittyvää tekemistä pitkään (myös koska remontin tekninen ja taktinen vastaava on tehnyt oikeissa töissään lähinnä pitkiä reissuja), mutta nyt alamme päästä takaisin kärryille.

Aloitimme varovasti, helpolla jutulla yhteen lapsenhuoneeseen.

Tässä lapsen nukkumisnurkkaus ennen.


Tuli kerran paikallisen kangaskaupan kohdalla mieleen, että kaikista yksinkertaisin sänkykatosratkaisu ei tarvitse hirveästi tarvikkeita, ja ne jotka meiltä puuttuvat, on helppo hankkia heti.


Ostin neljä metriä valkoista pellavaa ja paksua lankaa. Oksa on odottanut hetkeään vuosia askartelutarvikkeideni joukossa, mutta mikä tahansa paksu, mielellään vähän mutkitteleva, kuorittu ja kuivattu oksa käy. Ripustamiseen esim. paksua juuttinarua tai siimaa, valitsin juuttinarun koska olen juuttinaruihminen. Lisäksi tarvitaan kaksi kattoon ruuvattavaa koukkua.


Paksun narun kanssa on mielestäni parempia mahdollisuuksia narun sitomiseen. Leikkasin narusta kaksi noin metrin pätkää, porasimme reiät oksan päihin ja solmimme narujen toisiin päihin solmut, jotka eivät tule rei'istä läpi. Toisiin päihin solmittiin silmukat, joista katos ripustetaan koukkuihin. Meinasin ommella kangasta kiinni oksaan, mutta en sitten ommellutkaan.


Valmis! Tuoreimmat käyttäjätutkimukset viittaavat siihen, että katosta ei tarvitse ainakaan lähiaikoina leikata verhoiksi.

Lopuksi haluaisin näyttää tämän luontevan ylösalaisinhymyn. Benir pitää valkoisen kankaan kosketuksesta otsallaan etenkin silloin, kun on tullut pihalta sisään.


Aamu oli tänään kuulas ja maa jäässä, toivon sen tarkoittavan sitä ettei kovin suuri osa viikonlopustani kulu tassujen pyyhkimiseen. Vaikka enhän minä siinä se kärsivä osapuoli ole.

17.11.2016

Politiikka, pihasuunnittelu ja mitä näitä nyt on

Anteeksi, mutta olisiko teillä hetki aikaa keskustella politiikasta, pihasuunnittelusta ja musiikista?


Niin, kelläpä ei olisi!

Ensin haluaisin sanoa politiikasta, että vasta sen jälkeen kun sain äänioikeuden 10 vuotta sitten, olen alkanut ymmärtämään paremmin sitä, miksi äänestämisen statistiikka on kiinnostavaa. Silloin kun vaalien lopputulos aiheuttaa tunnekuohun, olen yrittänyt keskittyä numeroihin ja prosentteihin ja jakaumaan. Se rauhoittaa aina jollakin tavalla, ainakin minua.

En ole siksi jaksanut hirveästi tohista siitä, mitä vaikutusalueeni ulkopuolisessa maailmanpolitiikassa tapahtuu. Olen sen sijaan kääntynyt vähän sisäänpäin ja keskittynyt niihin asioihin, joihin voin vaikuttaa.

Yksi asia johon pystyn 100-prosenttisesti vaikuttamaan, on musiikki jota meillä kuunnellaan. Ja talo tuntuu vaikuttavan siihen, millaista musiikkia haluan kuunnella. Talo (haluan uskoa tämän johtuvan nimenomaisesti talosta) on saanut minut kuuntelemaan esim. Beatlesia, räppiä ja japanilaista jazzia vinyyliltä. Samalla olen miettinyt paljon sitä, millaista musiikkia talossa on joskus vuosikymmeniä sitten kuunneltu, ja että kuuntelenkohan koskaan sattumalta samaa. Beatles täällä on varmasti soinut aiemminkin!


(Aiheeseen ohittamattomasti liittyvä kuva ystävästäni Dahliasta istumassa Hendrixin päällä. Dahlia on käynyt meillä usein! On huippua, että ystävät voivat tulla meille nyt kylään koiriensa kanssa. Neljä koiraa on jo käynyt ja heistä kolme on ollut yökylässäkin!)

Tämän syksyn suosikkini on ehdottomasti Solange Knowlesin A Seat at the Table, joka vie mielen sellaiseen maisemaan, jossa tuoksuu vihreälle ja on paljon vapaasti liikkuvaa ilmaa.


Lopuksi siitä pihasuunnittelusta vielä.

Ensi keväänä koko takapihalle olisi tarkoitus vetää nurmikko. En ole vielä ihan varma, miten tämä käytännössä toteutuu (koska valmisnurmi maksaa ja siemennurmen kasvuvaihe ei koirien kanssa ehkä suju kovin hyvin), mutta nurmikko tulee kuitenkin. Nurmikkohan siellä tänäkin kesänä oli, mutta sitä ei ajettu kertaakaan ja sen keskellä on autotallin kokoinen aukko, minkä lisäksi koko nurmikon pohja on kummallisen muhkurainen, joten teemme kaiken uudestaan.


Eilen keksin, että sen sijaan että pihakasvillisuus olisi pelkkää nurmikkoa, haluaisin sinne jonkinlaisen... kasvipenkin! En kukkapenkkiä, koska en välitä hirveästi kukista jotka ovat kivannäköisiä viikon ja alastomia muutoin, eivätkä hyötykasvitkaan oikein kiinnosta, mutta jotain kasveja pihalle haluaisin.

Kasvialueen voisi rajata pieneksi karsinaksi...  jollakin matalalla aidalla? En tiedä kasveista yhtään mitään, mutta tuntuu että haluaisin kasvikarsinaan ainakin paljon saniaisia ja muita sellaisia reheviä asioita. Jos luet tätä ja mieleesi tulee heti jokin rehevä viherasia, kerro ajatuksistasi!

29.10.2016

Semimaalla

Ystäväpiirissäni, ja etenkin vähän laajemmassa tuttavapiirissä olen kuluneen kesän aikana indentifioitunut siksi henkilöksi, joka otti ja muutti maalle. Sanoisin kuitenkin, että asumme korkeintaan semimaalla. Täällä kieltämättä näyttää parhaimmillaan ihan Pohjanmaalta tai Kainuulta ja "naapureilla" tarkoitetaan kaikkea asutusta kilometrin säteellä, mutta Helsingin keskustaan ajaa puolessa tunnissa. Että ei täällä aivan autenttista maaseutukokemusta saa. 


(Tässä taistelu viimeisen syötävän omenan herruudesta. Benir yritti ensin piilottaa sitä maahan, mutta päätyi sitten kohtaamaan vastustajansa silmästä silmään.)

Täällä asuminen on kuitenkin aivan erilaista kuin mikään elämäni asuminen tätä ennen. Viiden kuukauden jälkeen, ennen ensimmäistä talvea (mikä voi olla merkittävä kokemus talossa joka tosiaan on rakennettu ennen... tiivisteitä), tuntuu siltä että hyviä puolia on paljon enemmän kuin huonoja, ja huonot puolet ovat aivan erilaisia kuin ajattelin. Sekin on vähän yllättänyt, mitä kaikkea floran ja faunan läheisyys tarkoittaa käytännössä (esim. talon päädyssä asui kesällä lepakoita ja Koda vei meidät eräänä iltana lenkillä katsomaan pellolla juoksevaa valtavaa hirveä). 

Ylläribonuksena on tullut sekin, että olen löytänyt täältä lempilamppuni. Ja minähän todella pidän valaisimista. 

Hyvä uutinen on se, että tätä ei tarvinnut erikseen ostaa. 


Huono uutinen on se että tämä on olemassa ainoastaan pimeän ruska-ajan.



Pimeästä ruska-ajasta puheenollen: kaamos osuu tänne kuin tuhat volttia, sillä valosaastetta ei ole kovin paljoa. Olen yrittänyt keksiä keinoja kaamoslamaannuksen voittamiseen, ja ylivoimaisesti parhaaksi on osoittautunut aamuisin ennen sängystä nousemista nautittu Billie Holiday. Suosittelen!

8.10.2016

Piha & puutarha, osa 1

Minulla on joitakin hajanaisia ajatuksia siitä, millaisista pihoista pidän. Brittiläisistä pihoista pidän aina. Pidän niiden hyvin leikatuista pensaista, heinistä ja tummanvihreästä. En pidä vesiaiheista enkä syyttä mutkittelevista poluista. Siperialaiset elämänkumppanini ovat myös opettaneet, että ei kannata pitää mistään mikä voi kaatua tai tuhoutua tullessaan ylijuostuksi.


Lapsuuteni tärkein piha oli mamman valtava piha, jossa leikin unissani vieläkin monina öinä. Haluaisin omille lapsilleni yhtä tärkeän pihan, joten yritämme miettiä tätä pihaa tarkasti.

Talon tontti on suorakaiteen muotoinen siten, että sen takaosa putoaa syvään ojaan, jonka pohjalla on pieni puro. Talo on tontin etureunassa, ja tontin puolivälissä oli ostohetkellä vanha kahden auton autotalli, jossa oli kosteutta, asbestia ja johon ei mahtunut perheautoa. Autotalli myös peitti peltonäkymän koko alakertaan ja ainoa nurmialue oli sen takana, jonne talosta ei nähnyt edes yläkerrasta.

Autotalli purettiin (ammattilaisen ja kaivinkoneen toimesta) kivijalkaan saakka jo toukokuussa.


Koko kesän piha näytti tältä:


Kamala, ahdisti vähän, mutta näkymä oli kuitenkin parempi näin. Ja nyt koko alakertaan paistaa aamuaurinko, mitä täällä ei ole tätä ennen tapahtunut ainakaan neljäänkymmeneen vuoteen.

Vierittelemme valmiin nurmikon melkein koko takapihalle ensi keväänä, joten tänä syksynä kaikki ylimääräinen on saatava pihalta pois. 

Viikko sitten saimme naapurilta lainaksi kauhakuormaajan.




Autotallin pohjavalusta ehdittiin purkamaan kolme neljäsosaa, mutta sitten koneen käyttäjän oli palattava päivätyöhönsä ja jäimme odottamaan seuraavia vapaapäiviä. 

Hän ehti raapia myös hiekkalaatikolle paikan omenapuun varjoon, kohtaan jossa mummi leikki lasten kanssa paljon tänä ensimmäisenä kesänä. Pohjakangas ja hiekkaa siirrettiin vanhasta hiekkalaatikosta autotallin takaa. Laidoiksi tulee mökkityömaalta yli jääneitä hirsiä.


Olemme muutenkin pihan toimintoja mietiskellessämme kiinnittäneet huomiota siihen, minne päin pihaa lapset ja koirat hakeutuvat, ja he ovatkin opettaneet paljon siitä, miten pihaa kannattaa käyttää. Haluaisimme rakentaa pihalle pienen piharakennuksen kierrätysmateriaaleista (ajatus lähti Kasper Strömmanin Stugor-ohjelman jaksosta, jossa nuoruudenystäväni Jussi (terkkuja!!) kertoo omasta mökistään). Ehkä erillisen leikkimökinkin... Ja sitten tarvitaan keinut, joissa aikuinenkin voi keinua. Ja patio talon eteen. Näitä juttuja on siis myöhemmin luvassa.

Pian alkavalla viikolla on taas vapaapäiviä (neljä, joista yhden aion ehdottomasti käyttää Hulluilla päivillä!), joten autotallin purkuprojektia päästäisiin jatkamaan. Siihen tarttuminen uudestaan tuntuu inhottavalta, sillä samalla on pakko rajoittaa pihan ensisijaisten käyttäjien liikkumista. 


Eikä lapsissa vielä mitään, mutta Benir pitää hirvittävänä kohtuuttomuutena ja raastavana kärsimyksenä sitä, että sitä ei päästetä pihalle silloin kun työkoneita on käynnissä.

26.9.2016

Usva

En muista ikinä mitään, joten en muista että olenko tämän jo kertonut – mutta täällä on aina usvaista. Yöt ja aamut ovat kauniita ja valo lempeää (ja heinikko märkää ja tarvitsisin vaihtokumpparit). 



Vuosia sitten joku ystäväni huomautti, että olen alkanut sisustamaan kotia koirien väritykseen sopivaksi. En oikeasti usko sen johtuvan koirista, mutta johtuu se sitten mistä tahansa, tässä kodissa ilmiö on mielestäni jonkin verran voimistunut.


(Mutta se että Kodan lempihuone on se kaikista mustavalkoisin, on kyllä sellainen sattuma jolle en voi mitään.)

Ajattelin ensi kerralla esitellä jomman kumman työmaan piinaavimmista vitsauksista, eli joko pihan, tai sitten pian remonttiin pääsevän pienen kylpyhuoneen. Molempien ajattelemisestakin tulee vähän paha mieli, joten olen yrittänyt ajatella kaikkea muuta. 

Esimerkiksi kirkkaita iltoja! Puhuimme vuosia siitä, että sitten kun meillä on paikka kaukoputkelle, ostetaan kaukoputki. Tämä oli juhlallisessa hengessä tehty päätös, koska luulimme että kaukoputket ovat kalliita. Eivät muuten ole! Kaukoputken saattaa saada esimerkiksi seitsemälläkymmenellä eurolla, mikä mielestäni on varsin kohtuullinen hinta siitä että näkee avaruuden lähempää. 


Siispä odotan kirkkaita iltoja. Luulen, että pakkanen osuu tänne aika lujaa talvisin, joten ehkä pian kirkastuu. 

llmeisesti sääolosuhteiden tarkkaileminen on nousemassa ihan oikeasti olennaiseksi osaksi blogin sisältöä, mutta so be it. Aloitin tämän kirjoittamisen seitsemän vuotta sitten koiranpentua odottaessamme, joten ehkä sisällön vaihtelut eivät tule shokkeina kellekään. Tai ehkä blogien sisältö ei ylipäätään ole sellainen aihe, josta kannattaisi shokeerautua... Olen miettinyt aika paljon motivaattoreitani ja blogin menneisyyttä ja tulevaisuutta sen jälkeen kun taannoin totesin jälleen, että väärinymmärretyksi tulemisen mahdollisuus on olemassa silloin, kun internetiin jakamansa sisältö ei ole läpileikkaus koko elämästä, vaan oikeastaan aika pikkuruinen kurkistusaukko valitsemieni filttereiden ja rajausten raameissa.

Mutta noh, tämmöistä tämä täällä on. 

Ja tänään täällä on usvaista. 

13.9.2016

Aamuja

Pidän ensimmäistä kertaa elämässäni siitä tunteesta, että on vain aamuja toistensa jälkeen. Aika pitkään oli niin kaoottista ja keskeneräistä ja siksi ahdistavaakin, että nyt kun se tunne on poistunut, aika tuntuu pysähtyneen jokaiseen aamuun.


Muistin, että vaikka kaikkia ongelmia ei voi ratkaista asennettaan muuttamalla, jotkut ongelmat voi. Yksi sellainen ongelma on se, että kaikissa latenhuoneissa on jotakin kesken. Nyt olen yrittänyt ottaa ongelmaan sellaisen lähestymistavan, että kaikissa lastenhuoneissa on kuitenkin jo ainakin puolet valmiina, vaikka toisella puolella olisikin listattomia seiniä ja purettuja huonekaluja.





Viimeisenä käyttökelvottomana pysynyt asuintila eli pojan huone saatiin valmiiksi viime viikolla. Tein siellä kaikki pinnat itse ja kannoin huonekalut ja tavaratkin sisään itse, joten huoneen valmistuminen tuntui aivan eri tavalla tärkeältä etapilta kuin muut.  Ja olen kyllä valmis myöntämään, että tätä kirjoituspöytää yksivuotias ei ehkä ihan vielä olisi tarvinnut, mutta koska se oli edullinen ja koska siitä tulee hyvä mieli, se muutti meille.

Mielestäni huonekalut pitäisi useammin mahdollisuuksien mukaan valita sillä perusteella, tuleeko niistä hyvä mieli.

Tästä tiipiistä esimerkiksi tulee aina hyvä mieli, vaikka se vie vaatekaapin verran tilaa ja imee siperianhuskynkarvoja itseensä.


Siellä kuitenkin istuu aika usein joku.

(P.S. Löysin oman kamerani laturin!!! Kaikessa on tolkkua taasen!)

16.8.2016

Keittiön jotain uutta ja jotain vanhaa

Talon keittiö oli kaappien ja niiden sijaintien ja käyttötarkoitusten osalta ihan kiva peruskeittiö muutamalla vähän hassulla ratkaisulla.

Avaintenluovutuspäivänä keittiö näytti tältä.


Kaapeissa ei mielestäni ollut muuta varsinaisesti häiritsevää kuin se, että ovet olivat hyvin lämpimän kermansävyiset ja vetimet tyylillisesti epämieluisat. Tasot olivat massiivipuuta, mutta koska uuni ja liesi olivat kapeampaa mallia kuin mitä koemme tarvitsevamme, oli tasot vaihdettava samalla kun leveämmälle uunille tehtiin tilaa. Halusin myös yläkaapeista eroon ja uusia seinän laatoituksen.


Keittiön toiminnalliseen järjestykseen emme puuttuneet noin muutoin, mutta kylmälaitteiden paikka vaihdettiin ylläolevassa kuvassa näkyvän valkoisen astiakaapin tilalle.


Kotimaisista remonttiblogeista ehdoton suosikkini on Isyyspakkauksen Tommin pitkään hiljaiseloa viettänyt Putkiremonttipäiväkirja, jota seurasin aikoinaan innokkaasti. Eniten olen inspiroitunut Tommin ja hänen puolisonsa keittiöfilosofiasta – keittiön voi koota erilaisista osista, haalia niitä sieltä ja täältä! Se oli minulle mullistava ajatus. Täällä olen päässyt vähän toteuttamaan sitä.

Tänään keittiö näyttää tältä.


Jos suunnittelisin keittiön alusta alkaen, kaapistoista tulisi mustat, mutta tähän tilaan halusin mieluummin mahdollisimman paljon valkoista. Koska viimeisin kokemuksemme kaappien maalauttamisesta oli huono, päätin maalata kaappien ovet itse. Uudet vetimet löytyivät Helakaupasta. Seinälaataksi valitsin saman laatan jota alunperin tilasimme jo edelliseen asuntoon, mutta joka jäi valmistajan toimitusvaikeuksien takia silloin saamatta.


Yläkaappien tilalle ostimme tori.fistä vanhan seinäkaapin (120€!), joka on tiettävästi muinoin ollut jonkinlaisen alakaapin päällä. Kivimassatasot ja valkoinen lavuaari ovat Kvikin. 


Näiden kuvien hyllyt ovat ensimmäiseen asuntoomme itse tehdyt eteishyllyt. Teimme niitä tänne pari lisää, koska niihin käytettyä puumateriaalia oli vielä tallessa. Ei pidä sinun hyvää puuta pois heittämän! Ikinä! (Tämän talon vanhasta keittiötasosta tehtiin muuten lapsen työpöytä.)


Käytännössä suurin ero aiempiin käyttämiini keittiöihin on se, että täällä kaikki astiat ovat yhdessä erillisessä astiakaapissa (joka löytyi Jean Vernetistä) ja yläkaapissa on pelkkää ruokaa.


Jako on toiminut mielestäni oikein hyvin – yletänkin nyt astioihin paremmin (terv. nimim. 157cm hyvin venytelleenä). Tiedän että kaikki eivät ehkä pitäisi riisipakettiensa katselemisesta, mutta itse tykkään siitä että ruoat ja astiat näkee kaappien ovia avaamatta.


Sekin on ehkä mainittava, että täällä ei ole mikroa. Päädyimme tähän ratkaisuun alunperin visuaalisista lähtökohdista, koska keittiösuunnitelmassani ei ollut mikrolle tilaa. Höyryuuni (jota suosittelen kaikille!) lämmittää ruoka-annokset kuitenkin alle kymmenessä minuutissa, joten mikroa ei ole kyllä kaivannutkaan, varsinkaan sen jälkeen kun lasten setä opetti minut tekemään popcornia kattilassa.

Vielä puuttuu: verho terassin oven ikkunasta, lattialistat kaikkialta sekä uusi tiskikone (koska nykyinen on liian pieni ja jättää tiskit likaisiksi keskimäärin joka pesukerralla).


Kuvan henkilölle erityismaininta siitä, että hän piti minulle uskollisesti seuraa silloin kun hioin ja maalasin kaappien ovet (ja porraskaiteet). Kiitos, vauva! Ja eilen hän oppi kävelemään. Yritän seuraavien 20 vuoden aikana vähitellen lopettaa hänen kutsumisensa vauvaksi.

14.8.2016

Aita

Aita! Aita! Aita tuli valmiiksi!


Kun sanon "tuli", saan prosessin kaunisteltua aika mutkattomaan muotoon, vaikka totuus on se, että aidan valmistumiseen tarvittiin intensiivisesti puolisoni miespuolisia perheenjäseniä (ja eritoten sitä että molemmat sattuivat olemaan Suomessa vaikka asuvat kaukana täältä), kaikkien isovanhempien lastenhoitoapua ja ajallisesti kaksi aika tiiviisti työskenneltyä viikkoa.


Mutta aidan valmistuminen on yhtä kaikki parasta mitä täällä on koko kesän aikana tapahtunut. Sen jälkeen olen lähinnä ollut koirien, kameran ja kirjan kanssa pihalla. Kannoin terassituolin pihan takaosan heinikkoon ja iltaisin lasten mentyä nukkumaan minä ja itkuhälytin olemme istuneet siellä katsomassa taloa. Ja koiria. Ja pihaa (josta lisää pian, pihan tilanne on aika karmea ja kaipaisin sen suhteen ehkä vähän tsemppausta).





Tällä viikolla olen myös huomannut, että tänne tulee syksy. Pelloilta hellivänä puhaltava kesätuuli on muuttunut syysviimaksi, joka iskee suoraan luiden ytimiin. Ja kaikkialla tuoksuvat omenat! Puissa vielä riippuvien omenoiden tuoksu yhdistyy mielessäni lapsuuteni kesien viimeisiin päiviin omenpuiden alla, sekä hääpäiväni aamuun omenakorin vieressä. Niihin hetkiin liittyi niin paljon tulevan odottamista, että nyt yksin se tuoksu riittää tuomaan saman odotuksen tännekin.

Ehkä jotakin erityistä on luvassa, vaikken siitä vielä tiedäkään.