31.8.2015

Ihmispennut ja vaihtoehtosafarit

Neliviikkoinen ei osaa ihan vielä tarttua tarkoituksella, mutta harjottelee sitä jo. Katse ei tarkenna kovin kauas, mutta kylläkin kaikkiin niihin kohteisiin jotka tulevat tarpeeksi lähelle – kuten koiraan. 


Kuvittelen tietäväni, millaisia eläinihmisiä tyttäristäni kasvaa. Tiedän, että joskus kun heistä vanhempi kutsuu äitinsä luokseen mehulle, ovella minua vastaan taitaa juosta kissa, ei suurta koiraa. Keskimmäisen lapsen eteisessä saattaa puolestaan parveilla ihan mitä tahansa eläimiä lampaista gekkoihin (voi myös olla että hänen luonaan vieraillaan esimerkiksi jurttaan perustetussa villieläinhoitolassa) – mutta ei käärmeitä.


Ja sitten on tämä poikanen. Häntä ei nukkuessaan häiritse vieressä ulvovat siperianhuskyt ja hän nukahtaa syliini, kun huutaen paimennan koiria rannalla. Kun koira tulee lähelle, hänen suunsa suipistuu keskittyneesti ja hän alkaa pienillä nyrkeillään huitoa kohti, kuin yrittäisi ripustautua koiraan roikkumaan.

Ehkä saan joskus alennusta hänen järjestämistään huskysafariajeluista.


Benir (joka on muuten ylittänyt kaikki odotukseni vauvanhoitajana) kyllä ei ole niillä safareilla töissä, vaikka eläisi kolmekymppiseksi. Se tykkää enemmän sellaisista safareista, joilla se pääsee hulluilemaan pitkin metsiä ja rantakallioita turkki vapauden hurmassa hulmuten, mutta pääsee sitten kuitenkin heti halutessaan sänkyyn lepuuttamaan raajojaan.


Siinä missä muiden kesämökeillä pelataan kesäisin suvun kesken kumpparinheittoa tai muita vaihtoehtoisia olympialajeja, meidän ykköspelimme nimi on Mitä Benir on käynyt kaivamassa? Joskus leikitään myös vaativampaa seurapeliä nimeltään Missä Benir on?


Eilisillan pelien oikeat vastaukset: 
- Ehkä savea (huom. kirsuun ilmestynyt harmaasävy)
- Uimassa naapurin kalanperkuujätteissä

21.8.2015

Portaat, osa 1

Nyt tulee paljon kuvia, joista jokainen on otettu puhelimella. Tekee mieli pahoitella, mutta toisaalta en kyllä valehtele väittäessäni että järjestelmäkamera ei ihan oikeasti olisi mahtunut autoon kun mökille lähdettiin.

Mutta asiaan! Ne parven portaat!

Viimeksi mökiltä lähtiessämme taakse jäi reikä välikatossa. Projektia oli tarkoitus tulla jatkamaan heti Pori Jazzien (oli muuten jännä kokemus 9. kuulla, terv. nimim. aika kovia ja kapeita ne Kirjurinluodon penkit) jälkeen, mutta sitten vauva alkoikin aloittelemaan saapumistaan.

Hän sitten lopulta esivalmisteli mainittua saapumistaan melkein kaksi viikkoa ennen sen varsinaista toteuttamista, mutta mökille ei tietenkään uskallettu lähteä. Porrasprojekti siis viivästyi vähän. Sitä päästiin jatkamaan eilen. 


Portaiden perusidis oli omani, mutta mistään muusta en voi ottaa kunniaa (vielä). Laumanjohtaja laski portaisiin sopivan nousukulman ja askelsyvyyden, pitkään pähkäiltyään ratkaisi muutaman tilankäytöllisen ongelman ja sitten piirsi portaiden rakenteen. Sen jälkeen tutun puusepän verstas teki meille portaiden osat piirrustusten mukaan. Osat odottivat meitä mökillä levyinä.

Kokoaminen oli hidasta. Enkä voinut auttaa mitenkään. Onneksi välillä pääsi(n) rannalle.






Ensin portaat kasattiin malliksi lattialle jotta kiinnitysten paikat ja lokeroiden väliseinien kohdat saatiin mallailtua. Sitten taas osiksi ja yksi osa kerrallaan kiinni.




(Housuton rajattu poikkeuksellisen korkean alastomuusasteensa takia kuvasta.)

Eilen illalla portaat jäivät tähän vaiheeseen:


Laumanjohtajalla on seuraavaksi edessään välikaton panelointi. Kun se on tehty, voimme mittailla tähän nousun kohdalle tulevan kaiteen valmiiksi. Kaiteen materiaalista kyllä kinataan vielä... Jos oleilisimme täällä vain aikuisten kesken, en haluaisi tuohon mitään kaidetta – lakihan ei velvoittaisi mitään laittamaankaan, koska matala parvi ei lukeudu asuintilaksi. Ollaan siis kerrankin tilanteessa, jossa rakennusmääräykset eivät rajoita tekemistä, joten voidaan suunnitella kaide ihan omien tarpeiden ja mieltymysten mukaiseksi. Kaiteita tarvitaan oikeastaan yhteensä kolme; toinen estämään lasten heittäytymistä parvelta alas portaikkoon ja kolmas parven ja asuintilan välillä olevan puurimoituksen tilalle, mutta tuo viimeksi mainittu saa ainakin vielä odottaa, koska nykyinen kuitenkin on käytössä ihan hyvä. 

Seuraavalla kerralla tänne tullessamme tuomme mukanamme lattialankut ja pintakäsittelyaineet (ja ehkä ainakin osan kaidemateriaaleista). Portaat ovat kyllä ihan kauniit näinkin, mutta eivät kestä minkäänlaista kosteutta ja kellastuisivat äkkiä. Aion sutia niihin tuota seinien kuultovalkeaa ja mustaa. 


Siperianhuskyn väreillä siis mennään taas.

11.8.2015

Sadonkorjuu

Kun olin lapsi, asuimme junaradan vieressä vaaleanpunaisessa rivitalossa jota sanottiin Possutaloksi. Asuntojen takapihat olivat sellaisia kuin 80- ja 90-lukujen vaihteessa rakennettujen rivitalojen takapihat yleensäkin, ilman menneitä atriumeja tai nykyaikaisia suuria terassinkansia. Piha oli melkein kokonaan varjossa ja sillä kasvoi kaksi viinimarjapensasta.

Siispä yhtenä syksynä ehdotin äidille epäilemättä jonkun pastoraalimiljööseen sijoittuvan kirjan (nyt kun asiaa mietin, saattaa muuten olla että se oli Pikku Naisia) luettuani, että voitaisiinko me pitää koko suvulle sadonkorjuujuhlat.

Äiti huutonauroi. 

En voinut käsittää sitä ja loukkaannuin vähän. Ehdotin uudestaan, nyt vakavampana, että me voitaisiin tehdä kaikkia ruokia ja sitten samalla yhdessä poimia niitä viinimarjoja. Äiti ei saanut naurultaan henkeä. Itse asiassa ehdotus huvitti äitiä niin kovin, että nyt näin 17 vuotta myöhemmin se naurattaa häntä edelleen ja hän on kuulemma kertonut sen vuosien saatossa ihan kaikille.

Mutta kuules äiti! Nyt kaikki on toisin! Nyt minulla on tämä internet, eikä kukaan voi estää minua pitämästä täällä ihan omaa sadonkorjuuseremoniaani!

Siispä, hyvät naiset ja herrat, nyt te saatte tarkastella satoa jota me olemme täällä kuluneen elonkorjuukuun aikana korjanneet.


Omenapuu ei tänä vuonna tehnyt omenoita (eikä lehtiä, saattaa siis olla että meillä ei enää oikeastaan ole omenapuuta), mutta kirsikkapuussa on tällaisia! Näistä käytiin 4-vuotiaan ja hänen isänsä välillä keskustelu, jossa lapsi kysyi että voiko kirsikoita syödä, isä vastasi että ei ehkä suosittele johon lapsi puolestaan, että "En mä niitä söiskään, mutta siltä varalta että naapurit kysyy!"

Sitten on tietysti tämä laumanjohtajan henkilökohtainen projekti, Babylonian riippuvat mansikat, tai kuten näin satokauden päättyessä olemme olleet pakotettuja toteamaan - zombiemansikat.


Ehdotin, että ensi kesänä voisimme yrittää kasvattaa tässä leikkimökin räystäässä roikkuvassa amppelissa perunoita! Pidän perunoista.

Näiden lisäksi on sitten vielä tämä meidän kaikkien yhteinen kasvatusprojekti.

Se onnistuikin kaikista parhaiten.