24.7.2015

Kuuntelutieteen lisensiaatit

Lapset saivat keväällä mummiltaan syntymäpäivälahjaksi tällaisen. 


Se piti jossain vaiheessa takavarikoida hetkeksi kaappiin, koska se aiheutti jatkuvaa kinastelua ("Äiti toi kuuntelee mun pyllyä!"), mutta nyt kun on tämä yksi vatsani sisäinen henkilö jota emme kukaan vielä ole tavanneet, lapset kuuntelevat haltioituneina vuorotellen mahaani. Ihan kaikissa tilanteissa. Kun seison aloillani, paitaani nostetaan vaivihkaa ja alle ujutetaan stetoskoopin kylmä kuuntelupää. Myös nukkuessani on yritetty salakuunnella.

Se on oikeasti aika ärsyttävää. Ja kuten aina, pyrin nytkin kanavoimaan itseäni ärsyttävät asiat muiden ongelmiksi. Ja muilla tarkoitan tietysti Beniriä.

Hei menkääpäs kuuntelemaan vaikka Benirin sydäntä!




Jos heistä tulee eläinlääkäreitä, aion ottaa kunnian itselleni.


P.S.
Kodan maski näyttää ihan Batmanilta.

P.P.S.
Jos nyt asian päätän ja sen tähän internetiin tällä tavalla kirjoitan, niin sittenhän se toteutuu, eikö vaan? Siispä: ensi kerralla postaan ihan tuoreista varpaista! Joo! 

16.7.2015

Odotellaan

Koda on alkanut kyttäämään minua. Jos vaikeroin, se kääntyy katsomaan syyllistävästi laumanjohtajaa – etkö muka mitenkään voi auttaa.

Sen katse on tarkkaavainen ja mietin, tietääköhän se jo kokemuksesta, mitä planeetan muotoisesta emännästä lopulta seuraa. 


Benir nimittäin ei ainakaan vaikuttaisi tietävän.


Yhtenä iltana Beniriä rapsutellessani sen korva oli vatsaani vasten juuri kun vauva saksipotkaisi kuuluvasti kylkiluuta. Benirin ilme oli korvaamaton, se kääntyi kauhuissaan katsomaan ensin ovelle ja sitten minuun. Joku on tulossa!

7.7.2015

Pesänrakennuksen pitkä oppimäärä

Ihmismuumiuteni olennaisin sivuoire on ollut aina se, että rakennan pesää. Oire on ilmennyt vaihtelevin tavoin: esikoista odottaessani siivosin koko ajan kaappeja. Siis ihan koko ajan. Hänen pikkusiskoaan odottaessani ostin aivan tajuttomat määrät tyynyjä ja peittoja ja kysyin laumanjohtajalta tosissani, että voitaisiinko me maalata alakerran vessan katto punaiseksi (ei suostunut! Ajatelkaa!).

Nyt on isompi vaihde silmässä – mutta Benir on kyllä osasyyllinen. Ja tästä tulee blogin varmasti pisin postaus.

Ensimmäinen tehtävälistalle kirjaamani kohta oli se, että tästä (seuraavana vuorossa internetin historian huonoin ennen-kuva) meidän makuuhuoneessa seitsemän vuotta asuneesta lipastosta piti ehdottomasti päästä eroon. 


Siis tuosta huonekalusta tuolla huoneen perällä, näettekö?

En oikein enää muista, minkälainen ajatusrakennelma tämän suunnitelman taustalla oli, mutta hylkäsin sen kuitenkin aika äkkiä kun tajusin että enhän minä koskaan halua päästä eroon huonekaluista. Jankuttamani huonekalufilosofia on se, että jos huonekalu on tarpeeton sellaisenaan, sitä kannattaa aina mahdollisuuksien mukaan muuttaa sellaiseksi että sille löytyy käyttöä. Tärkeää on, että huonekalut eivät joudu seisomaan varastoissa tai missään muuallakaan käyttämättöminä. 

Lipaston ongelma oli se, että sen vetimiin ei voinut tarttua kunnolla. Lipasto on ostettu aikoinaan Pentikistä, se on sellaista uusvanhaa huonekalutuotantoa ja ilmeisesti siihen teollisuudenalaan ei kuulu asioiden käytettävyyden testaaminen. Vetimistä osan toisella puolella oli nimittäin valun jäljiltä tämmöiset piikit. 


Koska jokainen vetimistä oli kolmella ruuvilla kiinni, vetimiä ei olisi voinut vaihtaa siististi kuin joko tismalleen samanlaisiin tai sitten lipaston maalaamalla. Koska vauvan huoneeseen tarvittiin lipasto eikä tämä olisi sopinut sinne alkuperäisessä värissään, päätin parannella lipastoa vauvalle sopivaksi. 

Ruuvailin siis kauhuvetimet irti, kittasin kolot ja hioin lipaston kauttaaltaan. Tämä ei tietenkään olisi ollut mahdollista ilman apulaisiani, jotka edistivät työtä tulemalla paikalle palikoidensa kanssa. 





Maaliksi valikoitui puolihimmeä kalustemaali, jota sudin pintaan kaksi kerrosta. Kalustemaalilla läträäminen on parasta, yksi lempijutuistani. Tämä oli hyvin kokonaisterapeuttinen vaihe.

Vetimien suhteen ei ollut oikein mitään suunnitelmaa, mutta en lopulta sitten kuitenkaan löytänyt sellaisia joita olisin pitänyt juuri oikeanlaisina. Siispä otin ihan-ookoot ja vaihdan vetimet sitten joskus kun sopivat sattuvat kohdalle.



Toinen asia johon halusin tartuttavan olikin sitten se mökin parviprojekti! Sille kuuluu oikein hyvää. Olimme mökillä viime viikolla muutaman päivän ja sinä aikana laumanjohtaja meni (ilman housuja) välikatosta läpi. 




Samalla hankittiin myös uutta kattopaneelia välikaton pohjaan sekä tilattiin perusmuotoista mäntylankkua parven lattiamateriaaliksi. Haluan päästä kokeilemaan lattialankun maalaamista, jotten sitten vahingossa esimerkiksi jonkun omakotitalon remontin yhteydessä tarjoudu maalaamaan 200-neliöistä lankkulattiaa ymmärtämättä yhtään mihin olen ryhtynyt. 

Kävimme myös tilaamassa portaiden mahdottomimman osan paikalliselta puusepältä, joka tähän mennessä on jo ehtinyt viestittää saanensa sen valmiiksikin. Seuraavalla reissulla pääsemme siis kiinnittämään portaita paikoilleen!

Mökkireissun jälkeen tulimme kotiin ja kysyin varovasti, voisikohan alakerran vessan allaskaappia siirtää sentin oikealle. Tarpeeseen liittyy oven karmin takia huonosti auennut vetolaatikko sekä jännä tunne siitä, että lääkekaappi on aina ollut väärällä seinällä. 

No, sekin saatiin tehtyä. 


Samalla vessaan piti ostaa myös uusi peili, joka löytyi Destinystä. Suosittelen Destinyä peili- ja kello-ostoksiin!

Eikä tässä vielä kaikki. Postausväli on taas venynyt vähän pitkäksi, koska olen tässä muutaman lähipäivän sisällä joutunut hankkimaan meille uuden sohvan. You heard me. 

Jos nyt joku ei jostain syystä tiedä millainen vanha oli, niin tässä se on. 


Vanhan sohvan kanssa pääsi joskus viime kesänä käymään niin, että Benir pissasi sille. Tahra tietysti pyyhittiin ja mielestäni sain kohdan puhtaaksi. Meille oli tulossa silloin vieraita, joten käänsin kostean tyynyn ympäri ja heitin päällisen vasta seuraavana päivänä pesuun. Kosteus oli kuitenkin ehtinyt tarttua päällisestä sohvan rakenteeseen, jota sitten yritin myös vähän pestä. Ja sitten unohdin koko jutun. Lyhyesti: Benir ei ilmeisesti ollut huomannut sohvaan jäänyttä pissan hajua koskaan ennen, mutta äkkäsi sen pari viikkoa sitten kun käänsin istuintyynyt ympäri, vaikka teen sitä vähän väliä. 

Se söi toiseen istuintyynyyn täsmälleen rungon pissatahran kohdalle ison reiän. Laskin kymmeneen, paikkasin reiän ja käänsin istuintyynyn taas ympäri. 

Sitten Benir söi reiän tyynyn toiselle puolelle, taas tismalleen siihen kohtaan joka oli ollut sitä rungon muinaista tahraa vasten. Tyynyä ei voi korjata ilman verhoilijaa.

Tässä kohdassa vaadittiin ihan kaikki mahdollinen huumorintajuni. Mutta sitten löysin pilven hopeareunuksen! Olen aina halunnut valkoisen sohvan. Ja sellainenhan saattaisi koira- ja lapsiperheessä olla todella typerä ostos. Siispä kannattaisi ehkä kokeilla sellaista ainakin ennen kuin suuntaa silmät kiiluen jonkun tanskalaisen sisustusliikkeen oven taakse kolkuttelemaan ja tilaamaan monen tuhannen euron unelmasohvaa.

Selailin tori.fiä puolisen tuntia ja seuraavana päivänä laumanjohtaja haki kotiin tämän, 150€.



Toistaiseksi sohvaa on tahrittu kaksi kertaa ketsupilla (molemmat kerrat minä) sekä kerran omenamehulla (minä). Mutta se on kaunis! Ja sillä on tosi hyvä istua! Ja pääsin sen ansiosta ostamaan uusia tyynynpäällisiä tosi hyvällä tekosyyllä!

Työlistalla olisi vielä esimerkiksi kylpyhuoneen ovilistojen uusiminen. 

Joku saattaisi toki tässä vaiheessa kehottaa keskittymään vaikkapa vauvan turvakaukalon hankkimiseen, mitä en ole jaksanut hoitaa vieläkään, mutta onhan tässä ainakin pari viikkoa vielä aikaa!