29.4.2015

Husky day spa

Ihmettelin pitkään, minkä takia Benir viettää lasten ruokaillessa aikaansa aina nelivuotiaan jaloissa. Hän ei koskaan syötä Beniriä eikä hänen ikäiseltään ihmiseltä enää putoa ruokaa vahingossa lattialle. Vaihtoehtona olisi minusta Benirin tarkoituksiin paljon paremmin sopiva kaksivuotias, joka sekä ojentaa halukkaille koirille lusikalla ruokaa lautaseltaan että heittelee kaikenlaista kaikkialle, vahingossa ja tahallaan.

Muutama päivä sitten syy selvisi.


Ilmeni, että isompi penska hieroo Beniriä jaloillaan! Joka kerta! Ja koko ruokailun ajan! He pelaavat myös läpsyä, eli töpöttelevät tassujaan/jalkapohjiaan toisen tassuja/jalkapohjia vasten. 


Jotenkin hienoa tietää, että eläin jonka olen uskonut olevan opetettavissa lentämään ruokapalkalla, on edes jostakin vielä kiinnostuneempi kuin ruoasta.


Lopuksi ote blooper reelistä


Olen kuvannut Kodaa varmasti melkein joka päivä kuuden vuoden ajan, mutta silti, silti sille tulee välillä mieleen tulla arvostelevaan sävyyn katsomaan, että mikä hiton vehje tuokin on.

P.S.
Haluaisin vielä lähettää universumille perkeleellisyyspalautetta siitä, että me oltiin just kaikki vatsataudissa! Tavallaan myös koirat, koska ne ovat menossa lääkärintarkastukseen ja madotettiin samalla ja mehän tiedämme, mitä matolääke joskus tekee koiran vatsalle... Yleensä meillä tuoksuu mielestäni puu, liljat ja villieläimet, mutta nyt vivahde on yhdistelmä erilaisia oksennuksia. Onneksi ne isot juhlat oli jo.

19.4.2015

Synttäripallot ja muita pyöreitä

Kevään edistymisessä on joku harmaa puurovaihe, jota kompensoimme kevätväriteemaisilla pienhenkilöiden yhteissynttäreillä (30 henkeä, koirat olivat koitoksen jälkeen niin väsyneitä että yöllä nukkuessaan kuorsasivat ihan darthvadereina).

Ne ja kaikki muutkin olennaisuudet ovat jälleen konkretisoituneet pyöreinä asioina. 







9.4.2015

Torstaiaamuna mielessä pyöriviä asioita

Kun noin vuonna 2009 hermostuin meidän edelliseen ruokapöytään, syitä oli useampia. Ensinnäkin valkoinen viilupöytä oli liian pieni ja keikkui jos sen ääressä istui enemmän ihmisiä, kuten meillä aika usein istuu. Mutta olin tajunnut myös, että se pöytä tulisi myös ikääntymään rumasti

Älkää nyt ymmärtäkö väärin – kyllä jokainen saa ikääntyä juuri niin kuin sattuu ikääntymään, mutta ruokapöydiltä vaadin enemmän. Löysimme vanhalle pöydälle kodin ystäväperheen luota ja teimme meille uuden pöydän. Toivoin, että pöytä seuraisi meitä kodista toiseen kymmeniä vuosia, ja että sen pintaan jäisi jälkiä jotka muistuttaisivat kaikesta siitä, mitä pöytä on matkallaan nähnyt. Niin on käynytkin, jokainen meillä tähän mennessä kasvaneista pennuista on kuluttanut pöytää omalla tavallaan (hampailla, puupalikalla, haarukalla...).

Ja nyt Koda jätti pöytään oman jälkensä josta muistan Kodan aina.

Heitin sille lapselta jääneen näkkärinpalan mutta kohdistin heittoni huonosti ja Koda törmäsi näkkäriä tavoitellessaan kulmahammas edellä pöytään. 


Toivon että joskus, pitkän pitkän ajan päästä, joku pöydän ääressä istuessaan ja pöydän pintaa tutkiessaan kysyy juuri tuosta jäljestä. Ja silloin pääsen kertomaan juuri siitä eräästä koirasta joka meidän kanssa kerran asui.


("Äiti mä olisin halunnut ton peiton mutta Koda ottikin sen kokonaan!! ÄITI!")

Ja sitten vielä pääsiäisasetelma.


Tip tap! Vai mitä pääsiäistiput sanovat? Tiu tiu?

Kortti on laumanjohtajan synttärikortti minulta (ja lapsilta, toinen piirsi sisäpuolelle isin kasvokuvan ja toinen jonkinlaisen tosi yksityiskohtaisen lankavyyhden) hänelle, se on kuukalenteri. ...Jota en osaa käyttää, koska ilmeisesti päällekkäin pyörivät kartonkikiekot muodostavat jo sellaisen mekaanisuuden asteen, joka tekee minut laitteen edessä voimattomaksi.

Jos koskaan harhailette Lönnrotinkadulla, käykää siinä liikkeessä jonka näyteikkunassa roikkuu kuumailmapalloja. Kortti on sieltä. Laumanjohtajan teki mieli ostaa yksi kaikkea, joten sain ostettua kortin salaa hänen kuolatessaan pitkin hyllyjä. Ostettiin muutakin! Kurkataan niitä myöhemmin.