26.2.2015

Vääntö (KEVÄT)

Talvisin siperianhuskyt ovat aktiivisia ainoastaan ulkona, mutta nyt kun valo ulottuu sisään saakka, ne ovat aloittaneet taas tämän versionsa kädenväännöstä.


Leikistä kuuluu staattinen ärinä, eikä kumpikaan voi irroittaa ensin, koska silloin toinen käy kaulaan tai tassuun kiinni. 


Ja Koda voittaa aina.


Lisäksi haluaisin sanoa että KEVÄT KEVÄT KEVÄT KEVÄT KEVÄT KEVÄT KEVÄT!
Pääkaupunkiseudun yllä riippui monta viikkoa harmaa katto, mutta sitten vain tuli se yksi aamu, kun avasin lastenhuoneen sälekaihtimet puoli yhdeksältä ja lapset häikäistyivät niin että taipuivat kaksin kerroin ja pienempi huokaisi vaikuttuneena, että "valo tuli!"

Tiedän horisevani aina että syksy on lempivuodenaikani. Haluaisin olla ihmisenä yhtä mystillinen ja sävykäs ja viileä kuin syksy on vuodenaikana, mutta saattaa olla, että lempparini on oikeasti kuitenkin kevät (KEVÄT KEVÄT KEVÄT KEVÄT). 

Uskoisin bloggaajahistoriani jokaisena keväänä selittäneeni tänne suu vaahdossa kuivasta asfaltista ja lenkkareista, joten en tee sitä nyt (eli teen sen ensi kerralla kun en vain kerta kaikkiaan voi olla enää tekemättäkään), vaan villinä korttina raportoin että olen voinut ottaa taas lempitakkini käyttöön. Se on sellainen vaalea trenssi, jossa on syvät taskut ja korkeat kaulukset ja vyö. Jos voittaisin lotossa nyt, ostaisin varmaan kevätpäissäni eteiskaapin täyteen trenssejä.

Eikä yhtään haittaa se, että tämä on Benirin ensimmäinen kevät kennelin ulkopuolella, mikä tarkoittaa sille tuhansia miljuunia lumen alta yllättäen paljastuneita nenäliinoja ja purukumeja ja kaikkia niiden tuomia mahdollisuuksia. 


(Kuva ei liity tekstiin. Vaikka kyllä dublotkin voivat tuoda kaikenlaisia mahdollisuuksia.)

16.2.2015

Ovela terroristi

Istuin katsomassa televisiota lapset kainalossa (yksi kummassakin, eivät mahdu samaan), kun nuorempi huusi "BENIJ EI!" ja osoitti lattialle. Benir oli mielestäni loikoillut lattialla syömässä leluaan, mutta kun katsahdin jalkoihini, ruokalistalla ei ollutkaan sen lelu.


Sama toistui eilen. Olimme kokoontuneet ruokapöydän ympärille Skype-konferenssiin ja mielestäni Benir oli jaloissani syömässä omaa leluaan. Mutta ei se kyllä taaskaan ollut käynyt omalla lelukorillaan.


Molemmilla kerroilla se oli taas vilpittömän yllättynyt nuhtelua kohdatessaan ja tekeytyi ymmärtämättömäksi. Se on terroristina hirvittävän ovela – jos ketään ei suututa ihan hirveesti ja jos se ei oikeastaan edes tuhoa mitään kovin paljoa (ja jos muistaa kiinni jäätyään heiluttaa häntäänsä aivan erityisen nopeasti), kukaan ei voi eikä halua ryhtyä minkäänlaisiin toimintaa rajoittaviin toimenpiteisiin.

Sen sijaan sille itselleen ei ole ongelma pyrkiä rajoittamaan omaa toimintaani.


Tässä se pyrkii viimeiseen saakka estämään tyynynpäällisten vaihtamisen puhtaisiin. Lapsi ei liity aiheeseen mutta ilmestyi jostain kuvaan. Hän on nyt koko aamun pyrkinyt pukeutumaan aamutakkiini.



Tuomo sen sijaan liittyy aina aiheeseen! Tämä on tämän kevään voimakappaleeni. Auttaa kaikkiin maanantaipäiviin ja muihinkin akuutteihin voimavajaustilanteisiin.

5.2.2015

Taas vähän rikki

Jos nyt ollaan aivan rehellisiä, Benir ei irrottanut sitä rahin nappia. Se ensimmäinen irtosi imuroidessa. Toinen jäi jotenkin lapsen käteen. Kolmas putosi ihan vaan universumin voimasta. 

Benir kyllä sitten syyllistyi nappien syömiseen välittömästi niiden irtoamisen jälkeen, siis niin nopeasti että asialle ei ollut mitään tehtävissä, joten kaikki napit oli siis pakko vaihtaa. Sitä meillä tehtiin koko viime viikonloppu.

Sopivat napit löytyivät Eurokankaasta, josta ostin myös verhoiluneuloja. Ajattelin vaihtaa napit avaamatta rahin verhoilua. Siitä ei tullut mitään.  


Kakkossuunnitelma oli, että avaan verhoilun suojakankaan rahin pohjasta, pujotan ensin erikseen nauhat rahin läpi pehmusteen pingoittamiseksi ja ompelen napit sitten erikseen rahin päälle. 

Siitäkään ei tullut mitään. Täsmälleen siinä vaiheessa meni hermot, osittain siksi että käsivoimat loppuivat pingoittaessa. Onneksi kävi niin kuin usein aiemminkin: laumanjohtaja heltyi sähläämistäni seuratessaan ja hoiti homman uudestaan alusta kokonaan loppuun, kunnolla ja paremmin kuin itse olisin hoitanut.


Nyt napit ovat syvemmällä kuin ennen ja itse asiassa alkuperäisiä paremmatkin. Koirien kynnet kuorivat vanhojen nappien tekonahkapäällysteitä irti, mutta nämä ovat kokonaan muovia, neliskulmaiset, muotoiltu näyttämään puunsyisiltä ja väriltään aiempia skarpimmat. Jes!


P.S.
Olen aloittanut tulppaanikauden. Tuon tai pyydän tuomaan uudet heti kun edelliset alkavat pudotella lehtiään. Olen kevätputkessa. Seuraava seremoniallinen askel on lenkkitossujen kaivaminen kaapista, mutta jotenkin tuntuu että siihen en pääse ihan vielä ainakaan tällä viikolla.

Olen lisäksi tajunnut, että pihille kukkienvaihtajalle paras ratkaisu on hankkia maljakko, joka näyttää vähän (tai paljon) kärsineeltä. Silloin kukat eivät näytä nuhjuisilta yhtä nopeasti kuin jossain kristallimaljakossa ehkä näyttäisivät.


Lapsi tosin olisi ilmeisesti enemmän sitä kristallimaljakkotyyppiä. Hän on nyt parin viikon sisään ainakin kahteen kertaan kysynyt tästä(kin), että äiti miksi ton pitää olla valmiiksi rikki. Olen vastannut, että vähän rikkinäinen on usein eheää kauniimpaa. Hän vihaa juuri sellaisia vastauksia ja sitten hermostuneena heiluttelee jalkojaan ja lusikoi aamiaistaan otsa kurtussa. 

Ja minä jatkan siivoamista ja myhäilen itsekseni, että tuleepahan lapsi kasvatettua boheemiksi, vaikka oikeasti tämä on tasan varmasti just sellainen asia, joka saa hänet isona suosimaan ultramodernia ja korkeakiiltoista sisustustyyliä, koska lapsuudenkodissa kaikki oli aina jo valmiiksi rikki. 


Ja jos ei ollut, se rikottiin. Niin kuin se rahikin silloin.