31.8.2014

Omija ja hotellivieraat

En mielelläni jättäisi ihmis- tai koiralapsiani kenenkään hoitoon. Siis edes puolisoni hoitoon. Vaikka lapset ovat hänenkin lapsiaan (ja koirat hänenkin koiriaan). Olen omija.

Tämän on osaltaan aiheuttanut tunnusomaisimmat luonteenpiirteeni: taipumukseni sekä vastuuntuntoon että vahvaan kiintymykseen. Mutta tilanteen muodostumisessa varmasti keskeisin tekijä on ollut Nido.

Nidoa ei voinut jättää koskaan kellekään hoitoon. Tai siis saattoi tietysti jättää, ja joskus jätimmekin, mutta paria poikkeusta lukuunottamatta aina kävi jotakin. Nido on karannut kaikilta muilta ihmisiltä paitsi laumanjohtajan isoveljeltä. Halutessaan se osasi avata ulko-ovia ja keplotella itsensä irti mistä tahansa remmeistä, valjaista ja pannoista. Meidän kanssaan ulkoillessaan se ei yleensä halunnut, mutta kaikkien muiden kanssa se yritti ja yleensä onnistuikin karkaamaan.

Nido oli sellainen pennusta lähtien viimeiseen aamuunsa saakka. Ja sitten sitä ei yhtäkkiä ollut enää.

Jonkin ajan kuluttua tajusimme, että HITTO! Mehän voidaan nyt lähteä ihan mihin vaan! Kun Benir tuli, tilanne tietysti muuttui taas: pientä, ei-sisäsiistiä pentua ei halua järkyttää vieraiden hoitoon jättämisellä, jos se ei muutenkaan ole usein tapana.

Olimme kuitenkin maksaneet jazz-reissun Poriin silloin kun Nido vielä oli. Suunnitelmana oli ollut, että laumanjohtajan äiti on sairaan Nidon kanssa kotona ja Koda menee testaamaan koirahotellia (ja lapset ovat vanhempieni kanssa mökillä). Kun Benir tuli, suunnitelmaa muutettiin niin että Benir jäi kotiin Nidon sijasta.

Ja Koda vietiin siihen hotelliin.

Kotimatkalla Porista tiesin kysymättäkin, että lapsilla on mennyt hyvin ja että pennulla on mennyt hyvin, mutta Kodan hakemista jännitin. Jos Kodan hotellikokemus olisi hyvä, se avaisi mahdollisuudet saada koirien kanssa sellaista väliaikaista hoitoapua, jota meillä ei ole koskaan ennen ollut.

Hotelli oli asiakaskunnan huomioiden todella siisti. Työntekijät olivat ihania. Lemmikkien hoito-olosuhteet ja käytännöt oli suunniteltu hyvin ja työntekijöillä oli homma halussa. Kun Koda päästettiin kopistaan ulos, se oli aluksi vauhkona, juoksi pysähtymättä suoraan ohitseni. Loikkasi poikkeuksellisen ketterästi takakonttiin ja ulvoi kotimatkalla. Kotona ravasi hetken paikasta toiseen ennen kuin rauhottui.

Mutta se rauhottui nopeasti. Ja se siitä.

Varasimme saman tien molemmille koirille samasta hotellista oman perhehuoneen ystäviemme häiden ajaksi. Häät olivat eilen. Koirat vietiin hotelliin lauantaiaamuna ja haettiin tänään sunnuntaina aamupäivästä. Kahden koiran hotellireissu maksoi 65 euroa. En miettinyt häissä kertaakaan, onko koirilla kaikki hyvin.

Koirat eivät olleet kuulemma mölisseet, ulvoneet, kiljuneet tai muutenkaan häiriköineet huoneessaan yhtään. Niiden tullessa kotiin lapset olivat lounaalla. Koirat ryntäsivät siivoamaan yksivuotiaan lounaspisteen ympäristön ja sitten äkkiä nukkumaan. Sen jälkeen ne ovat olleet näin:


Siispä Suden hetki suosittelee Lemmikkihotelli Tassu & Tassua! Siellä hoidetaan kissoja ja jyrsijöitäkin ja saman perheen elukoista saa ryhmäalennuksen. Hotelli sijaitsee Helsingin Oulunkylässä entisessä päiväkodissa ja lisämaksusta koirat pääsevät esimerkiksi metsälenkille, pesulle, hierojalle, kampaajalle tai hoitajien kyydissä kotiin.

23.8.2014

Ei häiritse

Jos Koda kirjoittaisi kirjan, sen nimi olisi 

Kaikki asiat, jotka eivät häiritse minua, eli kaikki asiat

Siis jonkinlainen Mielensäpahoittajan vastakappale. 

En muista, olenko kertonut tätä koskaan, ehkä en... Mutta eräänä yönä Nidon loppuaikoina, silloin kun se oli jo todella sairas, heräsimme siihen että se taas oksensi. Riensimme alakertaan, mutta koska kahden unisen henkilön "rientäminen" kaksi kerrosta alemmas ketään herättämättä kestää, oksennus oli tietysti jo tullut siinä vaiheessa kun pääsimme tapahtumapaikalle. 

Nido oli oksentanut eteiseen. Kodan päälle. Nido seisoskeli vieressä korvat luimussa, Koda nukkui tyytyväisenä oksennukset peffallaan.

Se oli hämmästynyt, kun aloimme märin pyyhkein pyyhkiä sen turkkia oksennuksesta. Mutta ei tietenkään noussut, koska kuka nyt sellaisen asian takia viitsisi herätä. Mulkoili vaan. 

Kun Koda lepää (tai juoksee tai syö tai ui), sitä ei vain yksinkertaisesti häiritse mikään. 





Järkevä ihminen yrittäisi tietysti hyötyä tästä jotenkin.


Olen ajatellut, että Koda voisi ensi kesänä kuusi vuotta täytettyään mennä kesätöihin esimerkiksi ovistoppariksi, tiesuluksi, paperipainoksi tai alastonmalliksi taidekouluun.

Avoimet työpaikkailmoitukset vastaanotetaan sähköpostiini.

14.8.2014

Typerä elukka

Ihminen on maailmankaikkeuden typerin eläin. Joo, osaa käyttää ja valmistaakin työkaluja, mutta on todella huono spontaanisti oppimaan uudelleen

Spontaanilla uudelleenoppimisella tarkoitan tietysti sitä, että siinä missä muut eläimet osaavat yleensä itse luopua itselleen haitallisista tavoistaan, ihminen ei todellakaan osaa. Ihmistä täytyy jonkun ulkopuolisen opettaa. Ja kaikista haitallisimpien tapojen jättämiseen tarvitaan aina ammattiapua. 

Yksi itselleni haitallinen tapa on se, etten vieläkään pidä tassujen pyyhkimisestä, mutta pidän edelleen valkoisista matoista.


Ja Koda yrittää sitkeästi edelleen opettaa, ettei kannattaisi.

Ja heti kun laumanjohtajan epäinhimillinen työputki päättyy, aion katsoa hänen kanssaan Dead Poets Societyn, Jumanjin, Hookin ja Mrs. Doubtfiren ja yrittää opettaa itseni ajattelemaan, ettei lapsuuteni ole jälkeenpäin tuhottavissa, vaan jotakin sinetöityä ja loppunutta, jota maailma ei voi minulta enää viedä.

9.8.2014

Suurten kysymysten äärellä

Tänään Benirin nukkuessa jostakin sen kuonon tai pään alueelta kuului sellainen tasainen ääni, joka kuulosti siltä kuin metallilevyä olisi naputeltu pienellä puuvasaralla.

Miksi?


Vuosien aikana on tietysti kertynyt paljon muitakin koiria käsitteleviä kysymyksiä. Olen ajatellut, että ne pitäisi ehkä kaikki kirjoittaa ylös ja etsiä sitten joku asiantuntija vastaamaan niihin. 

Mutta kuka olisi sellainen asiantuntija (eläinlääkärit eivät ole, olen kyllä yrittänyt)? Olisikohan Steve Irwin ollut? Tai ehkä Nietzsche? Esko Valtaoja? Benedictus?

Tai sitten listan voisi lähettää sille Hesarin kysymyspalstalle ja jättää Torstin ja Siskon ongelmaksi. 


Sitten on tietysti kissat ihan erikseen. Niistä olisi tosi paljon kysymyksiä, ja uusi tulee mieleen joka kerta kun näen kissan. Kissanomistajilla vaikuttaisi olevan sellainen keskinäinen hiljainen ymmärrys siitä, että kissat nyt vaan välillä kävelee kahdella jalalla peruuttaen ja kissat nyt vaan välillä lentävät lyhyitä matkoja.

Vähän kuin painovoima; kaikki tietävät sen olevan olemassa, mutta kukaan ei vielä aivan täysin osaa selittää sitä. 


On myös joitain sellaisia mysteereitä, joille en kaipaa selitystä. Kuvissa Benirin lempihellimistä. Se pitää siitä, kun rapsutan sitä päästä niin että se voi samalla painaa otsaansa kämmentäni vasten. 


En ymmärrä, miksi se haluaa tehdä niin. Meillä on vain yhteinen ymmärrys siitä, että niin on tehtävä. 

6.8.2014

Elokuusyndrooma

Veltto olo. Käväistiin mökillä superhellettä paossa. 




Tässä siperianhuskyt odottavat koipireiden sopivaa kypsyysastetta.

Erikoiskunniamaininta mökkireissun parhaasta yleissuorituksesta menee tietysti koiranpennulle. Se onnistui jotenkin syömään luita niin, että nenänpäähän tuli reikiä.


Nidolla oli toisen silmän alapuolella arpi muistona siitä, kuinka suuria luuloja sillä oli pentuna itsestään. Benirille tulee nyt kuonoon muisto siitä, kuinka… kova nälkä sillä oli pentuna?



Mieli jäi nukkumaan suolaveden tuoksuun, eikä tämä arkeen palaaminen oikein suju. Enkä lukenut kirjaa yhtään sivua. Yritin naistenlehtiä, mutta Benir puklasi yhden päälle (keskelle aukeamaa) ja sitten luovutin. Enkä ole saanut nyt kotonakaan mitään aikaiseksi. Tämä on se jokavuotinen elokuusyndrooma, joka helpottaa vasta kun aamut ovat taas kirpeitä.  

1.8.2014

Terapeutit

Aikuisten asiat ovat monimutkaisia. Silloin kun sattuu olemaan vapaa-aikaa, käydään harrastamassa naurujoogaa, tankotanssia, raakasuklaakoulua ja kuolleita kieliä. Ja sitten on koko ajan kiire.


Väitän, että sellaiseksi täytyy erikseen ryhtyä — pennuilla ja poikasilla ei nimittäin ole koskaan yhtään minnekään kiire, eivätkä niiden asiat ole monimutkaisia.


Niiden asiat ovat yksinkertaisia. Esimerkiksi ilmapalloja. Joku tuo ilmapallon, ja sitten sen kanssa leikitään koko päivä.




Siksi olen ajatellut, etenkin aivan tässä lähiaikoina, että kaikista parasta, tehokkainta ja kokonaisvaltaisinta terapiaa olisi sellainen, jossa henkilö saisi viettää kiireettömästi aikaa pentujen kanssa. Olisi varmaan koulukuntaerojakin. Toiset suosisivat ehkä jotain tiettyä poikaslajia (esim pupuja, pupunpoikaset on tosi terapeuttisia), jotkut tarjoaisivat terapiaistuntoja useiden eri poikaslajien kanssa.


Itse ehkä suosittelisin useampaa lajia. Tämä ihmispennut yhdistettynä koiranpentuihin tuntuu olevan aika tehokas yhdistelmä.



Lyön vetoa, että tunnette vaikutuksen näin internetitsekin.