28.7.2014

Kuuma

Ystävämme asuvat ylimmässä kerroksessa, josta on 270 asteen näkymä asuinalueen kattojen ylle. Näin kesäisin sillä on hintansa - tänään heillä oli ollut iltayhdeksältä 33 astetta lämmintä.


Laumanjohtaja palaa huomenna töihin ja harkitsen pakenevani lopun porukan kanssa mökille. Haluaisin näin kuumalla vain avata oven, huutaa "MENKÄÄ!", ja sitten katsoa kuinka kaksi laukkaavaa koiraa ja kahdet pienet jalat rynnivät rannalle. Ottaisin Ernest Hemingwayn ja tyynyn mukaan ja laahustaisin perässä. Iltaisin laittaisin lapset ja koirat riviin, pesisin rantahiekat varpaidenväleistä, hiuksista ja korvien takaa ja päästäisin kaikki halukkaat yöksi viereen.

Tai sitten joku karkaisi juuri siihen mökkinaapuriin, jossa on koirapelkoinen rouva. Tai tippuisi taas laiturinnokasta kylki edellä veteen. Ja kun on niitä kyitäkin. Ja punkkeja! Ja kaikki maailman vaarat! Ja entä jos en saakaan nukuttua? Tai entä jos kukaan muu ei nuku? Entä jos Koda syö taas niin paljon heinää että se pitää päästää yöllä terassille oksentamaan? Ja sitten kuuraan terassia, pelkään pimeää yötä ja mietin, miksi en jäänyt kotiin.


Jotkut pohtivat, uskaltavatko lähteä liftaamaan maailman ympäri, ja minä mietin tätä.

Mutta päätös on oikeastaan molemmissa tapauksissa sama: pitää vain päättää, haluaako tietää kuinka käy.

23.7.2014

Minimökki, osa 2

Terveisiä jazzeilta! 


Kävimme katsomassa suurta rakkauttani Tuomoa, yhteistä rakkauttamme Mulatu Astatkea (kuvassa keskellä), George Clinton & Parliament Funkadelicia, Fatoumata Diawaraa, Jamie Cullumia, Patti Smithia, taulutelkkaria hotellissa ja ihan pirusti Satakuntaa auton ikkunasta.

Mutta asiaan! Leikkimökkiprojekti on edennyt niin, että kun asunto ostettiin vuonna 2011, mökki maalattiin kesällä 2012, ovenkahva kiinnitettiin jo kesällä 2013 ja loput tehtiin tällä viikolla. Minä maalasin kaiken, laumanjohtaja teki puutyöt, lapset häiritsivät, Benir karkaili.

Kehityskaari kuvin:


(Tuon harmaan, kaatuneen roskisämpärin pohjalla kyyhöttää kaksi rastaanpoikasta, enkä uskaltanut jäädä kuvaamaan niitä tämän huolellisemmin.)





Lattia on unelmalankkuani Novafloorilta. Tutustuin siihen vuoden 2006 Habitaressa ja olen siitä saakka säilyttänyt näytepalaa kirjahyllyssä. Onneksi sain pari vuotta sitten manipuloit... suositeltua sitä vanhemmilleni heidän valitessaan lattiamateriaalia kesämökkiinsä. Nämä ovat jämäpaloja sieltä.


Liitutaulu on keittiön vanha ja liimapuutuolit löytyivät huuto.netistä melkein kokonaisen yön kestäneen etsinnän multihuipentumana. Yhteensä 30 euroa!

Alkuperäiset, naarmuuntuneet pleksit uusittiin sellaisilla, joista näkee läpi. Samalla laumanjohtaja halusi tehdä mökkiin leveän ikkunalaudan ja aukeavan ikkunan. Hän käytti siinä mökin vanhaa lattiaa sekä tätä uutta lankkua jotenkin mystisesti siten, ettei puutavaraa tarvinnut ostaa ollenkaan.




Sisäpintoihin kului neljä litraa maalia ja kaksi päivää. Puutyöt veivät ehkä kolmisen päivää ja hermot minulta, vaikken edes osallistunut hommaan. Ilman jiirisahaa hermot olisivat menneet myös laumanjohtajalta.

Tekisi mieli julistaa tähän loppuun, että mitäpä sitä ei lastensa takia tekisi, mutta eiköhän me kaikki tiedetä, että minä ja laumanjohtaja uusittaisiin sisäpinnat vaikka postilaatikkoon, jos sen voisi tehdä jotenkin naapureita naurattamatta.

Ja koska tiedän että joku on lukenut urheasti tänne saakka ihan vaan koiranpentukuvien toivossa, niin tässä vielä tältä illalta tämmöinen, jossa Benir syö lempiasiaansa, eli emännän silmää.

15.7.2014

Korri

Olen aina halunnut kissan. Minä ja kissat kuulumme yhteen. Ne kiehtovat, pelottavat ja ihmetyttävät minua, enkä ymmärrä niistä mitään, ja olen niille niin allerginen että aivastan jo kissakodin eteisessä.

Mutta jotenkin ihminen ja hänelle parhaiten sopivat eläimet aina kuitenkin löytävät toisensa.

Tämän kissarakkauteni takia on hirveän hyvä, ettei meillä ole esimerkiksi koiria, vaan näitä korreja (= koiramirri), jotka naukuvat, mouruavat, möyhivät tyynyjä, venyttelevät selät pyöreinä ja heiluttavat häntiään kuin lumottuja käärmeitä (ja rakastavat hiiriä ja kalaa).


Tässä on niistä toinen. Se on lasta syöttäessäni kääriytynyt kerälle jalkojeni ympärille.

Sohvalla se loikoilee mieluiten olkapäälläni.


 Se haluaisi myös kääriytyä rintani päälle kun nukun, mutta sen olen joutunut kieltämään.

12.7.2014

Anteeksi, hyvä herra, mutta olette minun tyynylläni

Laumanjohtajalla on ollut muutama aikainen aamuvuoro, ja jotta hän on päässyt lähtemään asunnosta ninjankaltaisella huomaamattomuudella, minä ja hän olemme nukkuneet pari yötä sohvalla.

Ajattelin äsken pedata peitot ja tyynyt sohvalta takaisin sänkyyn, mutta niiden välistä löytyikin tällainen.


Mitenköhän huomauttaisin ystävällisesti - henkilölle, jonka kulmahampaat ovat jo valmiiksi esillä - että se on muuten minun tyynyni jolla peffasi juuri nyt on?

4.7.2014

Onko se likki?

Pidän joistakin vähän kuluneen näköisistä asioista. En kaikista, mutta tietyistä. Osa lähipiiristäni on pilkannut minua tämän takia (esim. silloin, kun ostin 30 eurolla pienen ämpärin, joka näyttää siltä kuin olisi ruostunut itäsaksalaisella pihalla), mutta olen yrittänyt uskoa itseeni ja mieltymyksiini pilkanteosta urheasti välittämättä.

No, jokin aika sitten ostin Pentikistä jakkaran. Kun toin sen kotiin, tyttö kysyi heti, että äiti onko se likki?

NO EI OLE, kimpaannuin. Sen kuuluu olla tämmöinen!


Kuten olettekin mahdollisesti jo kuulleet, kaksi kuukautta sitten meille tuli koiranpentu. Siis tämä:


Ilmeni, että myös se mieltää jakkaran jo valmiiksi rikkinäiseksi. Benirin on ollut hyvin vaikea ymmärtää, miksei jakkaraa saisi pureskella.



Tämä on tosi raivostuttavaa siksi, koska tästä on niin kovin hankalaa olla vihainen. Ei koloja edes huomaa kukaan muu kuin minä. Ja ymmärrän kyllä, että ikeniä kutittaa. Mutta kun huonekalujen syöminen noin yleisesti on hyvin, hyvin kiellettyä, on ihan periaatteesta kuitenkin suutahdettava.

Ja sitten kun pentua toruu, se menee tällä tavalla aivan kiemuralle, heiluttaa häntäänsä ja korviaan ja nuolee käsiä, joskus myös mouruaa.


Niin että ihan todella, todella vaikeaa on yrittää olla sille vihainen.

Benir on maistellut myös muutamaa jalkalistaa (jotka olisi pitänyt joka tapauksessa vaihtaa), kahta ruokapöydän tuolia (jotka olen ostanut 6 vuotta sitten väliaikaiseen käyttöön) ja porraskaidetta (jonka jo korjasin), sekä syönyt useamman lasten sukan.

Tänään se söi suoraan maljakosta pari pionia, joista toinen oli jo ostettaessa vähän homeessa, eikä kumpikaan olisi kuitenkaan auennut. Sillä on taito aistia, mihin asioihin emännän suuttumus ei yllä, ja sitten se syö kaiken sellaisen. Ja siihen päälle heiluttelee häntäänsä, vähän naukuu, ja vie emäntää kuin pässiä narussa.

***

Postauksen kuvia koneelta valikoidessani löysin tämmöisen. En yhtään muista että mitä tässä on yritetty kuvata, mutta internetiin tämä kuitenkin kuuluu.