29.1.2014

Neljänollakaks

Aloin parin vuoden takaisen remontin aikoihin etsiä lastenhuoneeseen kivaa, kevytrakenteista nojatuolia. Sentimentaalisena ihmisenä pidän lastenhuoneen sisustamisesta vanhoilla huonekaluilla, joten etsin käytettyä tuolia. Tosin, jos budjetti olisi ollut tähtitieteellinen, olisin ostanut Alvar Aallon tuolin numero 402. Se on ollut pitkään haavetuolini. Ja maksaa uutena noin kaksituhatta. Euroa. No, budjettipoliittisista osatekijöistä johtuen oli keksittävä jotain muuta ja löydettävä yhtä kiva mutta paljon edullisempi tuoli. Ja sekin hanke unohtui sitten hetkeksi.

Jokin aika sitten elvytin tuolinhankintaprojektin. Koska tykkään huonekalujen kanssa räpeltämisestä, ajattelin sopivaksi tuolibudjetiksi viitisenkymmentä euroa. Halusin puiset, yhtenäiset käsinojat/jalat, ja istuimen, joka olisi uudelleenverhoiltavassa kunnossa. Haluaisin opetella verhoilemaan (en muuten osaa käyttää ompelukonetta, olen asioinut sellaisen kanssa viimeksi noin vuonna 2002), ja ajattelin aloittaa opettelemisen nyt.

No, eilen apajia selaillessani huomasin, että joku hullu myy alle neljälläsadalla eurolla neljänollakakkosta.

Harkitsin hetken. Kysyin mielipiteen yhdeltä ystävältä ja toiselta vanhemmaltani. Budjetteihin intohimoisesti suhtautuva virkamiesystäväni vastusti. Vanhoihin tavaroihin intohimoisesti suhtautuva isäni kannatti. Soitin myynti-ilmoitukseen lisättyyn numeroon, tarjosin tuolista 35 euroa alle pyyntihinnan ja ehdotin hakevani tuolin heti.

Joten nyt se on sitten tässä.



Mutta kuten aina, tässäkin rakkaustarinassa on varjopuolensa. Tuoli on aika karseassa kunnossa.
Hyvä uutinen on se, että jo uusittu verhoilu on kestänyt vuosikymmenet urheasti. Huono uutinen on, että joku on jossain vaiheessa maalannut tuolin puuosat maalilla, joka ei voi olla kalustemaalia, ja joka on sudittu vähän miten sattuu (ehkä humalassa ja silmät sidottuina).


Tässä on tietysti se kannaltamme hyvä puoli, että maali lähtee irti helposti. Se on myös ilmeisesti vedetty suoraan lakkauksen päälle. Mutta jotta jalat saa tuolista puhdistamista varten irti, verhoilu pitää kuitenkin avata. Ja samalla kun verhoilun avaa, olisi ehkä syytä uusia jousitus, joka on ilmeisesti jo pidempään yrittänyt puhkaista itselleen ulospääsyreittiä tuolin pohjaan, ja joka tekee sen varmasti nyt ihan lähiaikoina, muutettuaan samaan talouteen yhden satakiloisen istujan kanssa.


Innokkaasta itseverhoilupyrkimyksestä huolimatta tämä on ehkä sellainen tuoli, jolla ei kannata harjoitella yhtään mitään, eli jonka sisätyöt saa hoitaa ammattilainen. Puuosat hoidamme tietysti itse. Odotan sitä innokkaana. Meinasin itse asiassa aloittaa sen tänä aamuna (paljain käsin ja tuossa mustan villamaton päällä samalla hetkellä kun olimme lähdössä ruokakauppaan), mutta yritän malttaa odottaa pari kuukautta, jotta pääsen työskentelemään ulkona.

Mutta aikojen takaa, kahden aiemman asumuksen kautta, tuoli on nyt kuitenkin saapunut seuraavaan kotiinsa. Pakko käydä aina ohikulkiessani ihan vähän istumassa.

20.1.2014

Herätyshenkilö

Oletteko kuulleet niistä kammottavista tilanteista, kun vanhempi herää keskellä yötä siihen että lapsi tuijottaa hiljaa sängyn vierellä seisten, koska ei uskalla herättääkään? Meille ei ole vielä käynyt niin.

Mutta Koda tekee vähän samaa. Sitä on aina jotenkin vähän ahdistanut se, että joku nukkuu sen valveillaollessa, mutta se ei toisaalta kehtaisi herättääkään. Jos se olisi ihminen, se yskisi vaivaantuneena tai kolistelisi astioita keittiössä. Mutta nyt se ratkaisee ongelman nuolaisemalla ihan varovasti jostain kohtaa nukkuvan paljasta ihoa, odottaa hetken vaimeasti vinkuen ja toistaa tarvittaessa. 

Äsken heräsin päiväunilta taas siihen, että kieltä rullattiin hitaasti sormieni ympäri. 


Olen muutenkin aina muualta kuin omasta sängystäni herätessäni sellainen, etten hahmota asentoani, sijaintiani enkä kunnolla henkilöllisyyttänikään, joten se että jokin osa kehosta on lisäksi jonkun eläimen suussa, tekee kaikesta vähän sekavaa. 


Muita uutisia: laumanjohtajalla alkoi tänään parin viikon isyysloma. Olen tehnyt tehtävälistan. Roskiskaapin remppaamista, porraskaiteiden maalausta, saumahommia ja sen sellaista. Lisäksi ajattelin nukkua näitä päiväunia. Koda on varmaan ajatellut, että en todellakaan nuku.

12.1.2014

Ystäväni valo

Aamulla ajelin laumanjohtajan hiukset. Ja vauva nousi todistajan läsnäollessa istumaan. Aamupäivällä olimme ulkoilemassa kahden muun siperianhenkilön ja kolmen ihmisen kanssa. Iltapäivällä kotiin tuli ystäviä. Lenkillä satoi nyrkin kokoisia lumihiutaleita – niin hitaasti, että ne liikkuivat välillä ylöspäin. Illalla laumanjohtaja soitettiin pitserian jonosta töihin. Sain lapset vähän sirkukseksi menneestä illasta huolimatta ajallaan nukkumaan ja nyt kuuntelen suomenkielistä bossa novaa radiosta.

Ja koko päivän on ollut vaaleanpunaista! Otin valosta varmuuden vuoksi kuvan. Ettei sitten harmita, jos emme tapaakaan hetkeen.




Joulukuun alkupuoli oli muuten pääkaupunkiseudulla aurinkoisin melkein kymmeneen vuoteen! Kuun parin ensimmäisen viikon aikana aurinko oli näyttäytynyt yhteensä 15 tunnin ajan. Viime vuonna aurinkoa paistoi samalla aikavälillä 24 minuuttia. Tässähän pitäisi kaiken muun hyvän lisäksi olla aivan d-vitamiinipäissään, voimaantunut ja ruskettunut.

No en ole. Ainakaan ruskettunut.

Mutta valoa kohti, ystäväiseni! Ellei aurinkoa näy kuin kuvissa, tulppaanit ja bossa nova varmasti auttavat. Ja kaikki ne muut, toisenlaista valoa tuovat ystävät.

6.1.2014

Mysteeritynnyri

Tässä on tynnyri. Siihen liittyy arvoitus.


Ostin tynnyrin aikoinaan tyhjiä pulloja varten. Pullot olivat ennen suuressa korissa, josta koirat kävivät ohimennessään hakemassa niitä leluikseen, joten tilalle piti hankkia jotain kannellista. Kun meille jokin aika sitten ostettiin hiilihapotuskone, tyhjiä pulloja ei enää tullut ja koirien 15-kiloinen ruokasäkki siirrettiin tynnyriin.

Siitä pääsemmekin jo mainittuun arvoitukseen:
Silloin kun tynnyrissä oli vielä tyhjiä pulloja, koirat olivat aina välillä meidän poissaollessamme taiteilleet tynnyrin kannen pois paikoiltaan päästäkseen pulloihin käsiksi. Sitä tapahtui pari kertaa niinkin että olimme kotona (Nido rakastaa tyhjiä muovipulloja, etenkin 1,5-litraisia).

Kun siirsimme ruokasäkin tynnyriin, ajattelimme ottavamme tietoisen riskin ja kokeilevamme, saako tynnyri olla rauhassa vai syökö joku salaa säkillisen kuivamuonaa. Sitä ei ole tapahtunut.

Miksi ihmeessä ei?

Tämä on vähän samanlainen mysteeri kuin se, että Koda opetteli pentuna avaamaan silloisen ruokakaapin oven ihan vaan huvikseen. Ovi oli joskus yht'äkkiä auki, mutta mitään ei oltu koskaan syöty. Oven avaamisen riemu riitti Kodalle - tieto siitä, että voisin syödä vaikka ihan kaiken, jos huvittaisi.


1.1.2014

Kyllä se siitä

Vaikka vuosi olisi ollut miten rankka, niin kyllä hyviä uudenvuoden toivotuksia tarvitsee silti eniten se, jonka perheessä on ensi vuonna yksi yksivuotias ja yksi kolmevuotias, ja jonka päälle voidaan siksi kesken aamu-unien tulla esimerkiksi sankoin joukoin piirtämään.


Joten hyvää uuttavuotta Kodalle! Kyllä se siitä!