9.8.2014

Suurten kysymysten äärellä

Tänään Benirin nukkuessa jostakin sen kuonon tai pään alueelta kuului sellainen tasainen ääni, joka kuulosti siltä kuin metallilevyä olisi naputeltu pienellä puuvasaralla.

Miksi?


Vuosien aikana on tietysti kertynyt paljon muitakin koiria käsitteleviä kysymyksiä. Olen ajatellut, että ne pitäisi ehkä kaikki kirjoittaa ylös ja etsiä sitten joku asiantuntija vastaamaan niihin. 

Mutta kuka olisi sellainen asiantuntija (eläinlääkärit eivät ole, olen kyllä yrittänyt)? Olisikohan Steve Irwin ollut? Tai ehkä Nietzsche? Esko Valtaoja? Benedictus?

Tai sitten listan voisi lähettää sille Hesarin kysymyspalstalle ja jättää Torstin ja Siskon ongelmaksi. 


Sitten on tietysti kissat ihan erikseen. Niistä olisi tosi paljon kysymyksiä, ja uusi tulee mieleen joka kerta kun näen kissan. Kissanomistajilla vaikuttaisi olevan sellainen keskinäinen hiljainen ymmärrys siitä, että kissat nyt vaan välillä kävelee kahdella jalalla peruuttaen ja kissat nyt vaan välillä lentävät lyhyitä matkoja.

Vähän kuin painovoima; kaikki tietävät sen olevan olemassa, mutta kukaan ei vielä aivan täysin osaa selittää sitä. 


On myös joitain sellaisia mysteereitä, joille en kaipaa selitystä. Kuvissa Benirin lempihellimistä. Se pitää siitä, kun rapsutan sitä päästä niin että se voi samalla painaa otsaansa kämmentäni vasten. 


En ymmärrä, miksi se haluaa tehdä niin. Meillä on vain yhteinen ymmärrys siitä, että niin on tehtävä. 

25 kommenttia:

  1. Blogger on viime aikoina keskittynyt kadottamaan kaikki kommenttini. Yritetään siis uudelleen.

    Meillä malamuuttia pitää rapsuttaa kaksin käsin korvista pyllyyn asti. Kylkien kohdalla se köyristää selän kissamaisesti korkealle ja painautuu ihan luttuun syliin ja tunkee pään kainaloon ja hieroo otsaa kainaloa vasten. Miksikö? Kai se vaan tuntuu hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdin lisätä yninän. Silloin pitää myös ynistä samalla, kun köyristää selän.

      Poista
    2. Koda tekee tuon saman selänköyristysrutiinin, mutta silloin kun rapsutuksessa on edetty alaselkään. Siihen liittyy myös hännän nostaminen korkeaksi koukuksi. Mutta ei yninää! Nämä eivät ääntelehdi rapsuttamisen tai muun tuinimisen aikana, vaikka muuten hölisevätkin tosi paljon. Ehkä teidän muutti kehrää? Olen käsittänyt että malamuutit on paljon lähempänä kissaa kuin huskyt ovat.

      Poista
    3. Voi olla. Tämä ainakin tykkää nukkua ahtaissa paikoissa, naukuu ja peittää talvella kakat lumella. Ja tykkää kissojen leluista enemmän kuin omistaan.

      Poista
    4. Tytär kysyi multa eläinkaupassa viime viikolla, että äiti voitaisiinko me ostaa Kodalle tollainen raapimapuu (en osaa sanoa, miksi hän koki että sitä tarvitsisi just Koda eikä Benir).

      Jos sä ostat, mäkin ostan. I dare you!

      Poista
  2. Meidän huskya rapsuttaessa, sen on pakko laittaa pää joko kainaloon tai jalkojen väliin piiloon, mikähän lie sekin juttu on... Ja kun dreeveriä rapsuttaa (köyrii) takapäästä ja hännän juuresta, ei koko koira heittää selälleen ja alkaa hinkata itseänsä ja sitten sitä alkaa aivastuttamaan... On ne niin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. AIVASTUTTAMAAN :D Hahahah ihan mahtava, voi ei!

      Poista
  3. Minä olen miettinyt selitystä sille, että oma rakas herrakoirani haluaa aina kantaa kenkää, kun esimerkiksi joku tulee kotiin, yläkerrasta alakertaan, alakerrasta yläkertaan, keittiöstä eteiseen, aloittaa tai lopettaa leffan katselun, ovikello soi, joku koputtaa ovelle, joku kulkee ulko-ovesta johonkin suuntaan tai tapahtuu jotakin muuta yhtä mullistavaa. Joskus ihan vain siitä ilosta että on aamu ja sen omat ihmiset on heränneet. Ja miksi se kannettava on aina nimenomaan kenkä? Mieluiten Miskan oma keltainen crocs, joka ei enää muistuta crocsia, koska sitä ei voi enää laittaa jalkaan, mutta sitä pitää aina kantaa.

    Niin, ja myös hassuja naksuttavia ääniä kuuluu täälläkin päin. En ymmärrä. Johtuuko tämä kaikki siitä että ne on koiria, vai siitä että ne on uroksia? Vai onko ne muuten vaan kummallisia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten liikuttava tapa herralla! Kenkä on hänelle siis samantapainen juttu, kuin unirätti meidän toiselle tytölle. Että sitä usein tarvitaan tärkeissä tilanteissa.

      En mä tajua... Huskyista kuuluu kyllä kaikenlaisia ääniä, joita etenkin meillä vierailevat ihmiset usein ihmettelee, mutta tämä uninaksutus jonka nyt kuulin oli kyllä vertaansa vailla. Säikähdin ensin, että joku kodinkone keittiössä on mennyt rikki. Mutta ei. Koira siellä naksui.

      Poista
    2. Hahah, tästä tuli mieleen se, kun kysyin kerran eläinlääkärissä, että pitääkö huolestua jos koiralla on ääni käheänä. Kodalla oli kerran muutaman päivän pientä aamukäheyttä äänessä, ja olin siitä tosi huolissani. Käytiin sattumalta just silloin lääkärissä rokotuttamassa koiria, joten kysäisin sitten samalla. Lääkäri kysyi, että haukkuessako se ääni kuulostaa käheältä. Olin että ei, kun silleen normaaleissa keskustelutilanteissa… Niinkun tervehtiessä esim…

      Poista
  4. Eiihh, ihana Benir <3 Niiiiiin suloiset kuvat! Meilläkin tytöt tykkää nukkua otsa/päälaki tiukan tasaisesti jotain vasten: esimerkiksi seinää, sängynpäätyä (kaverin pyllyä). Monesti rapsutuksia tullaan hakemaan niin että otsa/päälaki pusketaan jalkoja vasten. Tai sitten leuka vaativasti syliin painen.

    Mutta se mitä itse ihmettelen, on tyttöjen tapa yrittää kampata ohi kulkeva ihminen. Loikovan koiran yli loikatessa saattaakin yhtäkkiä joku tarttua ihan kunnolla maassa olevaan jalkaa tassulla ja ellei siihen osaa varautua (yleensä ei), on kaatuminen lähellä. Samalla tavalla tartutaan usein myös esim. paikallaan istuvan jalkaan, tiukasti tassulla (joskus jopa kynsillä) kouraisten. Ja siinä sitten ollaan, jalka tassussa, ei sillä sen kummempaa funktiota tunnu olevan. Hmmmmm...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koda nukkuu AIIINA niin, että se kiilaa itsensä johonkin väliin, esim. oviaukkoon tai jotenkin hankalasti portaiden alle niin, että se aina näyttää siltä niin kuin sillä olisi maailmassa tosi ahdasta.

      Hei Ronja, mun vanhempien länsiylämaanterrieri, teki nuorempana tota ihan samaa! Se tarttui ohikulkevaan nilkkaan molemmilla etutassuillaan roikkumaan, jos huvitti. Ja leikkiessä etenkin ihan aina. Jos teidän tytöt on samanlaisia koulu… tai siis kotikiusaajia?

      Poista
  5. Siperiansaksalaiselle kehittyi pentuna tuo samantapainen kenkäfetissi, kuin Ketun kaverille. Se kun ei kokonsa takia todellakaan saa hyppiä ihmisiä päin (myönnän, välillä yllytän ja sitten mennään mukkelismakkelis, mutta kai se luvan kanssa on ihan ok...?), niin oli pakko kehittää joku keino huomioida paikalle saapuvat laumalaiset: tohveli oven vierestä suuhun ja rallia olohuoneen pöydän ympäri. Jos ihminen ei heti ovelta lähde mukaan, se tulee kiihtyneesti ynisten usuttamaan ja vaatimaan huomiota. Jos ei kenkää ole tarjolla, herra juoksee lähes paniikissa ympäri taloa, kunnes löytää jotain aiheeseen sopivaa (omat lelut eivät missään tapauksessa kelpaa, pakko olla jotain ihmisille kuuluvaa - ulkona kelpaa kyllä vaikka oma pallo, mutta mieluummin se ryövää jotain esim. ihmisen laukusta). Tapa on niin hellyyttävä, ettei sitä koskaan koulutettu pois, vaikka opaskirja sanoisikin, että koiran pitää odottaa tervehtimistä. Variksen marjat, sanon minä, kyllä minä mielelläni juoksen hetken hippaa hömelön kanssa ja kaappaan sen sitten syliin rapsutettavaksi.

    Ja rapsutettaessa sen pitääkin sitten nojata ihmiseen koko painollaan. Monta kertaa ollaan menty mukkelismakkelis ihan vain sen nojailun takia. Enkä voisi kuvitella mitään muuta tapaa. Niin vain on tehtävä. TV

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo jo edellä mainittu Ronja teki ennen (hän on nyt 11-vuotias, joten on luopunut nuoruutensa villeistä tavoista) sellaista, että työnsi päänsä kaikkien kotona vierailevien naisten laukkuun ja nuuhki antaumuksella niin kauan kuin katsoi tarpeelliseksi. Vieraat tottuivat tapaan aika nopeasti, ja etenkin mun paras ystävä alkoi huomioida sen aina niin, että antoi laukkunsa jo heti ovella Ronjan tarkastettavaksi.

      Ihan ehdottomasti voi juosta hippaa, eikä tarvitse kenenkään odottaa tervehtimistä ♥ Ei ne opaskirjat mitään tiedä!

      Kodallakin on oma spesiaali tapansa osoittaa kiintymystään vieraille: jos se tykkää jostakin meillä vierailevasta ihmisestä aivan erityisen paljon, se menee istumaan sohvalle vieraan selän taakse. Tunkee itsensä sinne väliin, ja sitten vaan kököttää siinä muina miehinä, kun ihmiset keskustelevat keskenään.

      Poista
    2. Hyviä tullikoiria olisi näistä tullut, kun olisi heti pentuna ottanut tuosta laukuntarkastusvimmasta kaiken irti :D Siperiansaksalaisella on myös suuri tarve päästä hipan jälkeen tarkastamaan laukut ja hetken ylpeänä kanniskella milloin mitäkin löytämäänsä aarretta. Se ei koskaan tuhoa mitään, takaisin saa pyytämällä ja karvakorva on tyytyväinen, joten... siinähän hönö tarkastaa laukun kuin laukun. TV

      Poista
    3. Mä olen muuten tosissani miettinyt, että huskyt olisi hyviä jälkikoiria. Eivät ehkä ihan kaikki (esim. Nido ei olisi ollut…), mutta jos sattuu syntymään luonteeltaan ruoalle perso ja keskittymiskykyinen husky, niin voisi toimia. Harkitsin Kodan kanssa jälkiharrastusta silloin kun se oli pentu, mutta se jotenkin jäi. Benir taas ei ole oikein siihen sopiva pentu, mutta vähän vanhempana ehkä. Näin joskus jossain uutiskuvassa, että Vapaaehtoisella pelastuspalvelullakin on joukoissaan ainakin yksi husky!

      Voi vitsi tollainen tavaroidenkanniskelu on sööttiä <3 Nido piti pentuna pehmoleluja unileluinaan ja kanniskeli niitä ympäriinsä, mutta sen jälkeen meillä ei ole ollut kanniskelevaisia. Toivottavasti Beniristä vielä kehkeytyy...

      Poista
    4. Tuisku rakastaa jäljestämistä ja siitä olisi varmasti tullut lajissa mestari, jos olisin jaksanut reenata nousujohteisesti (me sitä paitsi reenattiin silmälläpitäen uraa Vapaaehtoisessa Pelastuspalvelussa), mutta totesin, että tavoitteellinen harrastaminen ei sovi luonteelleni. Jäljestellään sitten ihan vaan omaksi iloksi, mutta aivan liian harvoin saan aikaiseksi - tänä kesänä on tehty ehkä kolme jälkeä. :( Mutta joo, huskyt (ja ihan kaikki muutkin rodut) osaavat jäljestää ja useimmat koirat käsittääkseni nauttivat siitä hommasta.

      Poista
  6. Ihan ensimmäiseksi vastaan kysymykseesi, kun ei kukaan muu ole vielä tiennyt tätä itsestään selvää asiaa: se naputtava ääni tuli tietysti aivoherneestä, joka pomppi kallon sisällä Benirin pohtiessa nukkuessaan jotain tärkeää oppimaansa uutta asiaa. ;) Kai tiedät mikä aivoherne on? Jokaisella koiralla on sellainen, joillakin se pääsee välillä vähän kuivahtamaan, joillakin se on aina kuiva ja yksinäinen ja joillakin nerokkailla yksilöillä aivoherneitä saattaa olla useampi. Ainakin Tuiskulla aivoherneen jopa tuntee, se löytyy päälaelta sellaisena kyhmynä - sen hierominen on mukavaa ja edistää suurten ajatusten työstämistä.

    Tuisku menee ihan sekaisin, kun sen maatessa kyljellään työnnän käden sen alle selän takaosan kohdalta. Siitä alkaa mahdoton kiehnääminen selällään ja aivan mainio virnistys naamalla. Minkäänlaista ääntelyä kiehnäämiseen ei liity.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, lisäksi Tuiskukin kamppaa ohikulkevan ihmisen tassullaan.

      Poista
    2. HAHAHAHA AIVOHERNE! EN KESTÄ! :DDDD Mä oon nyt nauranut tätä kommenttia neljä päivää ihan hulluna, KIITOS TÄSTÄ VASTAUKSESTA! Et tällä vastannut pelkästään tähän, vaan noin viiteensataan muuhunkin koira-aiheiseen kysymykseeni. Lisäksi löysin aivoherneen Beniriltä. Kodalla ei ole.

      Poista
    3. On Kodallakin aivoherne, aina se vain ei tunnu päällepäin. Silloin kun näkee, että koira miettii ja miettii mitä ihminen siltä oikein pyytää, voi todeta että siellä se (kuiva) herne pyörii ja pyörii - tai kuten Tuntemattomassa sotilaassa Lahtinen (vai oliko se joku muu, osaan kirjan melkein ulkoa, mutta en ole nyt aivan varma) toteaa laihasta hernekeitosta: siellä se herne toveria ehtii, mutta turha on työnsä. Tai jotain sinnepäin...

      Hyvä, että vastaus oli hyödyllinen ja vielä riemastuttavakin - voitko kertoa jokusen niistä kysymyksistä, joihin tämä vastasi, minua kiinnostaa kovasti mitä kaikkea ratkaisin. :D

      Poista
  7. Kuvat ovat mahdottoman somia, mutta ajauduin väkisinkin myskihirviassosiaation äärelle noiden pikku kulmahampaiden vuoksi. http://smashinglive.com/wp-content/uploads/2013/07/0_aecce_a35b9d10_orig.jpg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu pahalta ajatella kaikkia niitä vuosia, joina en ole tiennyt, MIKÄ MYSKIHIRVI ON :D Fantastinen eläin, jos kasvattaisin eläimiä, kasvattaisin todellakin myskihirviä.

      Poista
  8. Meillä molemmat pojat tervehtivät aina kaikkia koko kroppa iloisesti hännän mukana heiluen ja samalla aivastelevat ja pyyhkivät kaiken nokasta ulos tulevan housujen lahkeisiin. Ihan kohteliaitahan nuo ovat, kun alkutäpinöiden jälkeen sitten nuolevat räät poiskin. :D On ne vaan ihania <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koda on koko ikänsä aina mun langon (miehen veljen) nähdessään aivastanut sen kasvoille :D Ei silleen ohimennen, vaan niin että odottaa niin kauan kunnes kasvot ovat tarpeeksi lähellä ja sitten mahdollisimman räkäinen, kovaääninen ja pärisevä ÄTSIHH. Se tykkää tosi paljon kaikista ihmisistä ja menee tuttavallisesti kaikkien lähelle, mutta kellekään muulle en ole huomannut sen olevan allerginen.

      Poista

Kahdeksan tassua ja kymmenen vikkelää sormea kiittävät kommentistasi.