23.8.2014

Ei häiritse

Jos Koda kirjoittaisi kirjan, sen nimi olisi 

Kaikki asiat, jotka eivät häiritse minua, eli kaikki asiat

Siis jonkinlainen Mielensäpahoittajan vastakappale. 

En muista, olenko kertonut tätä koskaan, ehkä en... Mutta eräänä yönä Nidon loppuaikoina, silloin kun se oli jo todella sairas, heräsimme siihen että se taas oksensi. Riensimme alakertaan, mutta koska kahden unisen henkilön "rientäminen" kaksi kerrosta alemmas ketään herättämättä kestää, oksennus oli tietysti jo tullut siinä vaiheessa kun pääsimme tapahtumapaikalle. 

Nido oli oksentanut eteiseen. Kodan päälle. Nido seisoskeli vieressä korvat luimussa, Koda nukkui tyytyväisenä oksennukset peffallaan.

Se oli hämmästynyt, kun aloimme märin pyyhkein pyyhkiä sen turkkia oksennuksesta. Mutta ei tietenkään noussut, koska kuka nyt sellaisen asian takia viitsisi herätä. Mulkoili vaan. 

Kun Koda lepää (tai juoksee tai syö tai ui), sitä ei vain yksinkertaisesti häiritse mikään. 





Järkevä ihminen yrittäisi tietysti hyötyä tästä jotenkin.


Olen ajatellut, että Koda voisi ensi kesänä kuusi vuotta täytettyään mennä kesätöihin esimerkiksi ovistoppariksi, tiesuluksi, paperipainoksi tai alastonmalliksi taidekouluun.

Avoimet työpaikkailmoitukset vastaanotetaan sähköpostiini.

17 kommenttia:

  1. Koda toimii jo nyt ensiluokkaisena internet-terapeuttina. Heti tulee rennompi olo näin kuumeessa ja univelkaisenakin, kun katselee tällaista kuvamateriaalia. Tosin tästä työstä teidän perheenne ei saa taloudellista hyötyä, mutta ehkä Koda sentään jakaa osaamistaan myös kotioloissa.

    No okei, välillä kyllä tulee niska kipeäksi sen joidenkin asentojen katselusta. :D Että älkää nyt ainakaan antako sen lähteä joogaohjaajaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kodahan voisi noin muuten olla ihan loistava joogaohjaaja, mutta kun se ei vaihda asentoa...

      Poista
    2. Kyllähän sellainen Slow-jooga voisi muodostua erittäin kuumaksi uutuudeksi kaiken muun tohinan keskellä... :)

      Poista
    3. Hahah! Hei joo! Ihmiset tulisivat läheltä ja kaukaa hämmästelemään Guru Kodaa ja liikahtamattomuuden sietämätöntä keveyttä.

      Poista
  2. Sinun teksteistäsi tulee aina hyvälle mielelle! Itse asiassa tulen heti jo hyvälle mielelle, kun huomaan Feedlystä, että Suden hetki on päivittynyt...:D Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ludisia! :) Mulle tuli tästä kommentista hyvä mieli <3

      Poista
  3. Osaisipa ottaa yhtä rennosti, kuin Koda..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopa muuta. Me ihan vierestä näitä suorituksia vuosikaudet seuranneetkaan emme vielä osaa ottaa aivan yhtä löysin rantein.

      Poista
  4. Ihana Koda, kerro sille, että tuota nitsevoo (ei se mitään) asennetta tarvitsisi moni ihminenkin. Eli elämäntapakouluttajaksi.

    Toinen kuva alhaalta todistaa, että sillä on niskassa pallonivel. OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nitsevoo! Mahtitermi.

      Kodahan koostuu pelkästään pallonivelistä, epäilemme ettei sillä ole varsinaisia selkänikamia, vaan rivi palloniveliä sielläkin.

      Poista
  5. Mun on ollut ikävä Kodaa <3 Kiitos tästä! Musta tuntuu, että mun nuhakin mystisesti katosi, kun nauroin niin makeasti!

    Terkuin orastava nuhapotilas Krista ja tänään julmasti kidutettu (toisinsanoen suihkun puhdas) Sumu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koda pidentää ikää ja parantaa terveyttä <3 Se on aina ollut sellainen, että se jotenkin mystillisesti sielunhoitaa ympäröiviä ihmisiään.

      Voi Sumu RAUKKA! Meillä oli pari päivää sitten aivan äärimmäistä horrorpiinaa, kun Beniriltä törkeästi leikattiin kynnet. Vieläkin kaikuu se vinkuna korvissa.

      Poista
  6. *reps* ovistoppari :D päivän naurut, kiitos,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koda on silleen hyvä ovistoppari, että ovi tosiaan ei liiku mihinkään suuntaan, kun se on edessä. Mutta se yleensä muodostaa oven eteen myös valtavan suuren kynnyksen siinä samalla, joten se sen ylitse loikkiminen, etenkin jos käsissä on jotain tavaroita tai lapsia tms., on vähän hankalaa. Mutta ei se Kodaa haittaa. Siinäs harppovat, ihmiset.

      Poista
  7. Kodalle varmaan aukeais paikka Uralin junaradalle ratapölkyksi ;) Minäkin mietin samaa alaa...

    VastaaPoista
  8. Hahaha! Nauroin kuville vedet silmillä, kiitos päivän nauruista :'D Hieno tyyppi.

    VastaaPoista
  9. Niin tutun näköistä! Ja tuttua menoa muutenkin: me ollaan miehen kanssa monesti esimerkiksi vahingossa astuttu äänettömän mystisesti sängyn/sohvan viereen tai käytävälle/kynnykselle poikittain ilmestyneen koiran päälle (alle saattaa jäädä mitä tahansa korvasta koko naamaan tai mahaan) ja koira korkeintaan avaa silmänsä ja katsoo loukkaantuneena että "voitko vähän katsoa". Mutta ei dramaattisia vinkaisuja, eikä ainakaan minkäänlaista liikettä aiheuta tämä. Keinutuolin jalan alle saattaa ilmestyä koiran naama kesken keinuttelun, siinä saa jo olla vähän tarkkana ettei käy huonosti. Meidän nuoremman koiran päälle on joskus myös tippunut ruokaa ilman että se itse on huomannut (vanhempi on käynyt sen jo imuroimassa ennenkuin kohde huomasi mitään). Taitaa olla lunkisti ottamisen taito jossain huskyn DNA -koodistossa :)

    Ja samanlaisia joogeja on myös meidän koirat: useimmiten tuo niska asetellaan väärinpuolin nimenomaan tiukasti seinää/kirjahyllyä/sängyn tai sohvan päätyä mukaillen. Niin että meiltä voisi irrota pari apuopettajaa Kodan joogaretriittiin. Myös kynnyksen ja ovistopparin duuniin on harjoiteltu ahkerasti, joten jos Koda ei ehdi kaikille teille tarjotuille keikoille niin laita viestiä :)

    VastaaPoista

Kahdeksan tassua ja kymmenen vikkelää sormea kiittävät kommentistasi.