20.1.2014

Herätyshenkilö

Oletteko kuulleet niistä kammottavista tilanteista, kun vanhempi herää keskellä yötä siihen että lapsi tuijottaa hiljaa sängyn vierellä seisten, koska ei uskalla herättääkään? Meille ei ole vielä käynyt niin.

Mutta Koda tekee vähän samaa. Sitä on aina jotenkin vähän ahdistanut se, että joku nukkuu sen valveillaollessa, mutta se ei toisaalta kehtaisi herättääkään. Jos se olisi ihminen, se yskisi vaivaantuneena tai kolistelisi astioita keittiössä. Mutta nyt se ratkaisee ongelman nuolaisemalla ihan varovasti jostain kohtaa nukkuvan paljasta ihoa, odottaa hetken vaimeasti vinkuen ja toistaa tarvittaessa. 

Äsken heräsin päiväunilta taas siihen, että kieltä rullattiin hitaasti sormieni ympäri. 


Olen muutenkin aina muualta kuin omasta sängystäni herätessäni sellainen, etten hahmota asentoani, sijaintiani enkä kunnolla henkilöllisyyttänikään, joten se että jokin osa kehosta on lisäksi jonkun eläimen suussa, tekee kaikesta vähän sekavaa. 


Muita uutisia: laumanjohtajalla alkoi tänään parin viikon isyysloma. Olen tehnyt tehtävälistan. Roskiskaapin remppaamista, porraskaiteiden maalausta, saumahommia ja sen sellaista. Lisäksi ajattelin nukkua näitä päiväunia. Koda on varmaan ajatellut, että en todellakaan nuku.

20 kommenttia:

  1. En ole herännyt lapsen tuijotukseen, mutta voin kuvitella tunteen, koska tiedän miltä tuntuu herätä siihen, kun koira istuu sängyn vieressä ja tuijottaa. Tuisku on onnistunut myös herättämään minut kerran tuijottamalla peilin kautta ja kerran istumalla olohuoneen puolella, noin neljän metrin päässä kasvoistani - tuijotuksella on siis melkoinen voima. Mutta onpa Kodalla hellyyttävä tapa herätellä "väärään aikaan" nukkuva ihminen, suloista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistin vasta tämän sun kommentin luettuani, että Nidolla oli tapana tuijottaa mut hereille silloin kun olin ekaa kertaa raskaana. Se ei ole tehnyt sitä ennen, eikä koskaan sen jälkeen. Mua piti vissiin vahtia silloin.

      Mustakin toi Kodan tapa on jotenkin liikuttava :) Niin tuttavallinen ja hyväntahtoinen. Koda on tuttavallinen ja hyväntahtoinen muutenkin.

      Poista
  2. Meillä kookit nousee paljon pirteämmin uuteen päivään kuin omistajansa. Nuorempi istuu ekan herätyksen jälkeen tiiviisti minun puolella sänkyä ja hypähtää torkun aikaan lupsuttamaan kättä. Kun herätyksen tyrkkää jälleen kerran torkulle, hän istahtaa taas tuijottamaan. Huoh. Be the person your dog thinks you are.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän molemmat koirat on pentuina tehneet sitä, että hyppäävät sellaisen pupuloikan suoraan sänkyyn. Luojan kiitos eivät tee sitä enää nyt 10kg myöhemmin.

      Hyvin sanottu toi viimeinen. Mietin sitä tänään lenkillä. Erinomainen ohjenuora.

      Poista
  3. Meillä lapsi ei tuijota, vaan lallattelee - tai saattahan tuo tuijottaa, mutta pinnasängyn kiinteän laidan läpi ei näy. Lallatus, eli hänen aamunsa, alkaa klo 5. Armoa.
    Koira sen sijaan ei herätä, ainakaan minua. Miehen herättää yöllisten "kriisien" iskiessä. Viime sunnuntaina miehen ollessa poissa, heräsin itse vasta siihen kun kriisi oli jo lattialla. Klo 4:45.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aargh! Meillä oli kanssa tuossa suunnilleen vuosi sitten kausi, jolloin (silloin ainoa) tyttö heräsi joka aamu 05:45. Ihan riippumatta nukkumaanmenoajasta, tähtien asennosta tai mistään muustakaan. Ihan peffasta. Ja muistaakseni heräsi kanssa silleen hilpeänä itsekseen pölisten. Nykyään herää aina kiukkuisena :D
      Aamuöiset kriisit on kyllä… Kodalle ei tule kriisejä ikinä, mutta jos Nidolle tulee, ne tulevat aina aamuyöllä.

      Poista
  4. Voi mä olen kyllä herännyt ipanan tuijotukseen sängyn vieressä! Se on todella, todella friikkiä. Joku vaan seisoo siinä ja tuijottaa, keskellä yötä. Oon myös herännyt siihen, että joku on olohuoneessa ja tuijottaa ulos, viis siitä että kaihtimet on kiinni. Tää tyyppi siis kävelee unissaan. Se on myös yrittänyt pakkasella ulko-ovesta ulos, koska se kuulemma näytti vessan ovelta. Vessanpöntöltä taasen on näyttänyt vaikka jos mikä ruukku, tuoli tai paitakasa. Joskus oon onnistunut siirtämään tyypin vessaan ajoissa, joskus en.

    Ehkä tollanen rullaten nuoleva herätyskello olisi vinkeä lisä näihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahinta on muuten herätä siihen, että joku hengittää jossain lähistöllä. Yritä siinä sitten paikallistaa että kuka ja missä. Hyh.

      Poista
    2. Meillähän on siinä mielessä erinomainen tilanne, että lapset nukkuvat eri kerroksessa kuin me, ja siinä välissä on pienenkin ihmisen painosta natisevat puuportaat. Eivät siis mahdolliset unissakävelijät pääse sängyn viereen ilman että herään.

      Tyttöjen huoneeseenhan on ikkunalliset ovet, mikä on sekä hyvä että huono asia. Hyvä siksi, ettei tarvitse avata ovea nukkuvia lapsia vilkaistakseen. Huono sen takia, että voi käydä niin kuin meille kerran, että huoneen ohi nukkumaan hiippaillessamme ja varovasti ikkunasta vilkaistessamme, huomasimme yksivuotiaan seisovan hiljaa pinnasängyssään eteensä tuijottaen. Huudettiin molemmat säikähdyksestä. Sama pari viikkoa sitten, kun tyttö (tuo entinen sängyssäseisoja siis) oli herännyt yöllä ja tullut oven taakse seisomaan unilelua puristaen, ja huomasimme hänet siinä toljottamassa tietysti just silloin kun olimme hiipimässä portaita ylösnukkumaan. Ja taas huudettiin kuin pienet eläimet.

      Tuo mysteerihengitys on kyllä kanssa paha! Tosi paha!

      Poista
  5. Tuli tuosta tuijotuksesta mieleen tapaus, joka sattui kauan sitten. Meille tuli vieraaksi sukulaisperhe ja sänkyjen puutteessa laitoimme heille lastenhuoneen lattialle pedit. Jonkin aikaa nukkumaan menon jälkeen kuului lastenhuoneesta yhtäkkiä huuto ja sen perään rämähdys. Perheen rouva oli patjalla havahtunut outoon tunteeseen, avannut silmänsä ja nenän edessä tuijottaa iso karvainen kissa. Säikähdyksissään hän ojensi kätensä, osui isoa peikonlehteä kannattelevaan lankaan ja koko iso kasvi rämähti lattialle. Siinäpä traumaa kerrakseen, unen tulo oli sen jälkeen hieman hankalaa. Kissahan oli vain tullut tarkastamaan, että ketä täällä lattialla oikein lojuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, loistavaa! Tämä menee vähän samaan sarjaan sen kanssa, kun ystäväni oli meillä yökylässä Kodan ollessa vielä pentu (siis ehkä nelikuinen tai vielä pienempi) ja heräsi sitten aikaisin aamulla siihen, kun Koda hyppäsi vierassänkyyn hänen jalkojensa päälle pissaamaan.

      Poista
  6. Olen herännyt kissan tuijotukseen oven läpi, tai ikkunan läpi (ns ground floor flat, joka oli puoliksi maan alla). Olen herännyt epileptisen kohtauksen jälkeen siihen, kun lauma kauhistuneita ihmisiä tuijottaa liikkumattomana: itsellä hirveä olo, heillä ilmeisesti vielä hirveämpi. Näiden rinnalla koiran kielen lipaisu olisi suloinen pusu.

    Isyyslomalista ei oikein lomalta kuullosta, tai no ehkä se reflektoi erästä käsitystä isyydestä. Isä on se, joka fiksaa kaiken.
    OP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahin oma herätykseni on varmaan ollut se, kun vauva (ei tämä, mutta tuo vanhempi aikoinaan) putosi parisängystä pää edellä parketille. Ja on niitä muitakin ollut. Ei tuo lipova kieli ikävää ole, mutta hassua ja hämmentävää kyllä.

      Tämä meidän isä tekee näitä fiksaushommia mieluummin ajan kanssa kuin työpäivän päätteeksi. Ja on mulla työlista itsellenikin, tosin viittä vaille hoidettu jo :)

      Poista
  7. Hei Suden hetken poppoo! Löysin Suden hetken kaverin blogista linkitettynä, kiinnostuin ja -kuten arvata saattaa- koukkuun jäin. Aloitin lukemisen ihan alusta muutama päivä sitten, ja päivieni kohokohdaksi muodostui välipala opetusharjoittelupäivän jälkeen: kuppi kuumaa, tomaatti-juustovoileipiä ja Suden hetki. Tänään sain luku-urakkani päätökseen enkä voi kuin sanoa olevani kertakaikkisen vaikuttunut. Kirjoitat todella kauniisti, kuvat ovat mieltä ja ajatusta liikuttavia, hersyviä ja puhuttelevia. Joten Suuri Kiitos tähänastisesta bloggauksestasi, jään (jäämme, kun taloudessa vaikuttava shelttiherra ja huskyn omistamisesta haaveileva miekkonen lasketaan mukaan) kaiholla ja innolla odottamaan uutta blogitekstiä. Ja taas uutta. Ja uutta. Ymmärtänet? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Saimi, KIITOS tästä suuresta kohteliaisuudesta ♥ Toivottavasti viihdyt jatkossakin.

      Poista
  8. Olen myös itse herännyt siihen, että kissa tuijottaa sinua n. 5 sentin etäisyydeltä. Kyllä sitä aina säikähti, vaikka kissa tuttu olikin.

    Itselläni ei lapsia vielä ole, joten heihin liittyvät karmivat kokemukset ovat vielä edessäpäin, mutta teidän kertomuksistanne tuli mieleen yksi tapaus omasta lapsuudestani. Olin n. 7-vuotias, kun minun piti lähteä yöllä vessaan ja satuin katsomaan oikealle keittiön ohittaessani. Sydämeni hyppäsi kurkkuun ja oli lähellä ettei vessaan menosta tullut tarpeetonta, nimittäin keittiössä täydellisen pimeyden keskellä leijui hohtava, lepattava haamu. Meni todella, todella kauan että uskalsin hiljaa hiippailla katsomaan mistä oli kyse. "Haamu" oli tuolin selkämykselle jäänyt valkoinen pyyhe, jota ilmalämpöpumpun puhallus liikutteli ja johon täysikuu oli luonut niin täydellisen spottivalon että kaikki muu häipyi pimeyteen. Vähänkö minua nolotti :) . Tästä syytän kyllä osittain kaikkeen yliluonnolliseen vakaasti uskovaa mummoa, 7-vuotiaalle ei välttämättä kannata kertoa esim. että suvussa on vahva näkijän lahja ja että kaikki ne painajaiset voivat sitten käydä toteen. Pitkän aikaa minua oikeasti pelotti mennä nukkumaan, mutta tämä haamuepisodi itseasiassa auttoi siihen koska huomasin että asioille oli olemassa järjellinen selitys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hitto noi kissaherätykset on karseita! Mulla on sellanen hyvin syvä kunnioitussuhde kissoihin. Mä olen niille tosi allerginen ja epäilen sen johtuvan siitä, että universumi tietää mikä mulle on parhaaksi ja yrittää siis pitää mut kissoista kaukana.

      Ihan paras haamutarina! Just juteltiin yhden ystävän kanssa siitä, että miksiköhän lapset aina näkee pimeässä vähän väkisinkin kaikkea sellaista, mitä siellä ei ole… Meillä viimeisimpänä se, että tyttö on nähnyt huoneensa oven takana jonkun vanhan naisen… Ongelma poistui yövalolla :D
      Mulla oli lapsena tosi pitkään se, etten uskaltanut katsoa pimeällä peiliin, kun olin joskus kuullut ja ottanut vähän liian tosisaan sen että pimeällä peilissä näkee KUOLEMAN. Joskus teininä kun pimeänpelko alkoi jo vähän haitata elämää, opettelin tuosta peilipelostakin tarkoituksella eroon. Psykologiaa paremmin ymmärtävä tuttuni sanoi joskus, että ihmisellä on vain kaksi luontaista pelkoa; korkeiden paikkojen ja kovien äänien pelot. Mutta lisäisin listaan kyllä pimeän pelon.

      Poista
  9. Itselläni ei vielä lapsia ole, mutta koira kyllä huushollistä löytyy. Kymmenkuisen Bordercollien tapana on yleensä herättää raapimalla vaivihkaa ovea tai muuta vastaavaa, mutta muutaman kerran se on tehnyt jotakin todella, todella karmivaa.

    Olen siis herännyt noin viiden aikaan aamulla kummaan tunteeseen. Huiskutellut siinä käsilläni hieman ja ihmetellyt. Sitten, viimein avatessani silmäni, huomaan koiran tuijottavan minua aivan liian läheltä ja liian liikkumatta. Nenä tungettuna muutaman sentin päähän kasvoistani ja silmät tiukasti naamaani tuijottaen.

    Tuo karmiva aamuherätys sai minut nopeasti pomppaamaan ylös ja aamupuuhiin, joihin kuuluu tietenkin koiran aamulenkki. Tuossa tapauksessa aikainen aamulenkii. Koira taitaa siis olla aikaisten aamulenkiien ystävä, kun on nyt lähipäivinä ottanut sen tavakseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei miten kauheeta! Toi tuijottamiseen herääminen on pa-hin-ta! Yksi legendaarisimmista koiran aiheuttamista herätyksistä ikinä on ollut kyllä se, kun Koda parivuotiaana jäi yöllä unissaan sängyn ja lipaston väliin jumiin ja alkoi paniikissa yht'äkkiä kiljumaan kuin palosireeni. En ole ikinä hypännyt sängystä niin nopeasti.

      Poista

Kahdeksan tassua ja kymmenen vikkelää sormea kiittävät kommentistasi.