24.12.2013

Jouluaamu

Eräässä elokuvassa mies sanoo naisen näyttävän jouluaattoaamulta. Se on ihanasti sanottu. Mies varmasti tarkoitti sillä tätä, että seistään leopardihousut jalassa kaatosateessa laiturilla kahden mereen yrittävän siperianhuskyn kanssa. 


Vaihtoehtoiseksi joulumusiikiksi tarjoan tällä kertaa Mulatu Astatkea.



Kuunnelkaa sitä, syökää tarpeeksi ja käyttäkää kaikki liikenevä aika lukemiseen.

Suden hetki toivottaa kaikille hyvää joulua!

20.12.2013

Me käymme joulun viettohon, mutta muut lähtivät jo

Monisyisen tapahtumaketjun tuloksena olen vuorokauden verran yksin kotona. 


No joo, tarkkasilmäisimmät saattavat ehkä erottaa siperianhuskyn tuolla keittiön perällä, joten korjaan: olen vain niin yksin kuin suostun olemaan, eli Kodan kanssa kahdestaan.

Meinasin sanoa, että ilman keskustelukumppania siis kuitenkin, mutta sekään ei kyllä pidä Kodan kanssa ihan paikkaansa.

Henkilölle, joka on välillä ympärivuorokautisesti vastuussa kahdesta pienihmisestä ja kahdesta koirasta (eli esim. kahdestatoista ruoka-annoksesta per päivä, viidestätoista jos omanikin lasketaan), tämä tuntuu suunnilleen samalta kuin se, että olisi viimeinen ihminen galaksissa.


Päivän aikana heränneitä ajatuksia:
- meillä on todella, todella hiljaista
- tämä asunto on tosi tilava
- onpas täällä siistiä!
- tuleepas pimeä aikaisin!
- mikä tuo ääni oli?
- älä itke, Koda, ei ole mitään hätää…
- okei nyt se ääni kuului uudestaan...


Ajattelin tuohon arnejacobsenin (perhepiirissä kutsumme sitä tuttavallisemmin ihan vaan arneksi) valokeilaan perustaa toimintapisteen, jossa käsitellään kaikki tuon pinon lehdet ja ainakin osa alemman seinälokeron levyistä. Aion myös jättää tiskejä korjaamatta, kuunnella musiikkia täysillä, rymistellä portaissa ja käydä iltalenkillä keskellä yötä.

Vähän villi ja vaarallinen olo! Voisin ehkä myös nukkua sohvalla! Päivävaatteissa!

17.12.2013

Lumenhuutajat

Aloitamme yhteisen joululoman kolmen päivän päästä. Olemme ostaneet ja paketoineet lahjat ja askarrelleet ja lähettäneet joulukortit jo viime viikolla. Ja tuo hampaaton on tehnyt kaksi hammasta. Tunnelma on tällainen:


Koirat ovat alkaneet huudella lenkillä satunnaisille vastaantulijoille. Se on yllättävän noloa. Ne eivät siis hauku, vaan kuulostavat vähän niin kuin… pieniltä lehmiltä. Aika moni on säikähtänyt, mutta suurin osa meinaa kuolla nauruun.

Olen ajatellut, että ne ehkä kyselevät kadonneen lumen perään, sillä tämä alkoi suunnilleen samoihin aikoihin kun lunta ensimmäisen kerran satoi, ja kun se sitten heti katosi. Isompi lapsi kysyy n. seitsemän kertaa päivässä, että äiti milloin pääsee lapioimaan lunta? En osaa vastata mitään järkevää - ulkona on tihkusade ja mustaa asfalttia. Ehkä hänkin alkaa kohta kyselemään vastaantulijoilta.

9.12.2013

Otetaas nyt ihan rauhassa

Viime yönä meinasin aloittaa joulustressaamisen. Makasin sängyssä ja tuijotin tyhjyyteen ajatellen kaikkia niitä kvantriljoonaa asiaa jotka piti muistaa tehdä mielellään heti ensimmäisenä aamulla.

Sitten päätin, ettei stressi ole yöunien menettämisen arvoista. Lopetan murehtimisen ja asennoidun niin kuin Gandalf syvyyksistä syöksyvään Balrogiin - sanon joulustressille, että YOU SHALL NOT PASS.

Asennelinjauksen onnistumisen uskon olevan kiinni kahdesta keskeisestä osatekijästä.

Ensinnäkin: en asioi enää ennen joulua yhdessäkään ostoskeskuksessa (tai ehkä millään muullakaan julkisella paikalla) klo 16 jälkeen arkipäivisin tai ollenkaan viikonloppuisin.

Toisekseen: keskityn viettämään aikani tässä stressittömässä seurassa, jota meillä täällä nurkissa pyörii.





Tuo Elle Decoration Country on kiinnostavin sisustuslehti, jota olen lukenut. Ja löysin sen vasta viime viikolla! Kiitän tästä lehtituttavuudesta siperianhenkilöitä, joiden puruluut sylissäni Citymarketin läpi kiitäessäni satuin vilkaisemaan lehtihyllylle. 

Huono uutinen: hinta vähän alle 20€ ja ilmestymistiheys 2krt/vuosi. Hyvä uutinen: 258 sivua jumalaisia maalaiskoteja. Siis ei kantrikoteja, vaan koteja kaupunkien ulkopuolella. 


258 syytä ottaa joulunodotus ihan rauhassa. 

5.12.2013

Ajatus valkeudesta

Kun astuin siperianhöseerääjien kanssa tänään ulos, ilma tuoksui samalta kuin silloin lapsena, kun kaatui pulkkamäessä, lensi pulkan selästä ja lunta tulvi hupun sisään ja hiusten sekaan ja suuhun ja silmiin ja nenään.

Sitten alkoi sataa lunta.


Talvi on vähän niin kuin vanha, ikävä ystävä. Sitä ei kaipaa koskaan silloin kun sitä ei ole hetkeen nähnyt, mutta sitten kun siihen sattumalta törmää, se tuntuu hetken rakkaalta.




Olen ajatellut tässä aika paljon sitä, että

It's always the darkest before you see the light.

Tästä vanhasta ajatuksesta minua muistutti populäärifilosofi Jukka Poika lausuessaan toisen nykyajattelijan, Anna Abreun, tekstiä. 

Pidän hyvistä asioista, jotka tulevat yllättävältä suunnalta.