26.8.2013

Arkaluontoista materiaalia

Olen yksityinen henkilö. Vedän nykymittapuulla aika tiukkaa linjaa yksityisyyden ja sen suhteen, mitä itsestäni ja perheestäni jaan sivullisten kanssa. Kaikista voimakkaimmin yksityisyydensuojeluhaluni kohdistuu perheeni niihin jäseniin, jotka eivät osaa päättää yksityisyydestään itse.

Siispä me - sinä ja minä - teemme nyt sopimuksen.

Etenkin siinä tapauksessa, mikäli satut olemaan seuraavissa kuvissa esiintyvien henkilöiden tuleva työnantaja tai opiskelukaveri.

Näytän kuvia, joissa henkilöt esiintyvät hieman epäedullisessa valossa, ja te lupaatte olla käyttämättä kuvia väärin. Sopiiko? Hyvä.



Lapsi kaipaa nykyään seuraa leikkeihinsä. En tiedä yhtään, mitä tässä leikittiin, mutta saimme hänet sentään vakuutettua siitä, ettei uimarengasta kannata kokeilla laittaa Nidon kaulaan.

Onneksi kaupunkikodin pihalta löytyy ihmislapsiseuraa.

17.8.2013

Pirttihirmu

Eräs ystäväni ihmetteli kerran, että miten meillä on aina niin siistiä. Eihän teillä ole edes mitään likaisia astioita ikinä missään!

Tietysti sellaisen kehun äärellä sitä haluaisi ottaa kaiken kunnian itselleen. Ja olenhan minä oikeastaan aika siisti ihminen (siis sekä tidy että awesome). Mutta ollaanpas nyt kerrankin ihan rehellisiä - jos asia olisi vain minusta kiinni, astioita suorastaan kasautuisi pöydille, sivupöydille, lattioille, kirjahyllyyn, kaikkialle.

Vuosien myötä minun on kuitenkin ollut pakko oppia kunniottamaan erään toisen meillä asuvan henkilön toiveita astioiden käsittelemisestä.



Pöydille lojumaan jääneet astiat nimittäin ahdistavat Nidoa aivan suunnattomasti.



Sen paikallistettua ne, se tuijottaa meitä päästäen eräänlaista paratiisilintuääntä niin kauan kunnes astiat korjataan pois. Ja jos astiat yrittää laiskana jättää keittiön työtasolle, tulee siitäkin välitöntä palautetta.


Viime aikoina sen vaatimukset ovat kuitenkin alkaneet tuntua ylimitoitetuilta, sillä nykyään se vaatii, että pöytä myös pyyhitään lapsen ruokailun jälkeen.

Mielestäni vähän kohtuutonta tyypiltä, jonka karvanlähdön takia meillä on pakko imuroida joka toinen päivä.

P.S.
Minulle esiteltiin jokin aika sitten (ei valitettavasti henkilökohtaisesti) John Newman, jonka haluan nyt esitellä teille.

7.8.2013

Automaattiset huoltojoukot

Laiskalle (tai siis "kiireiselle") ihmiselle ehdottomasti paras elämää helpottava ratkaisu on hankkia lapsia, koiria tai mieluiten kumpiakin useampi kappale. Meillä on molempia nyt kaksi ja tilanne on jo aika hyvä!

Jos esimerkiksi sattuu käymään niin ikävästi, että kaadat vahingossa lasillisen maitoa lattialle, joukot ovat silmänräpäyksessä paikalla.


Yksi näyttää, mihin sotkua tuli ja jää paikalle valvomaan, kun toinen siivoaa.


Sinä voit sillä välin viihdyttää itseäsi räpsimällä kuvia.