29.5.2013

Hopon hovikuvaaja kertoo

Laskeskelin tässä korvatulehduspäissäni, että kaikista ottamistani kuvista julkaisen blogissa muutaman prosentin. Sille on tietysti puhtaasti kuvausteknisiäkin syitä, mutta joskus vikaa on kyllä kohteissakin.

Nido on sellainen rodustaan muodostunutta mielikuvaa vastaava uljas, virtaviivainen ja viisas koira, joka näyttää kuvissa yleensä siltä kuin tietäisi elämän tarkoituksen. Mutta sitten meillä asuu myös tämä oman elämänsä hessuhopo.







Tässä siirtymässä valonnopeuteen:


P.S.
Ellei joku hienoisesta vihjauksestani ymmärtänyt, olen hillittömässä flunssassa ja korvatulehduksessa, en kuule enkä tajua mistään mitään ja laumanjohtaja puhuu minulle kuin 110-vuotiaalle kuurolle (ja naureskelee sitten selän takana. Mitä en ole tietenkään kuullut, mutta tiedän sen tekevän sitä!). Joten jos joku haluaa esittää toiveita postausaiheiden suhteen, nyt saa avata sanaisen arkkunsa! 

P.P.S.
Huomenna on Helsingin Granitin avajaiset! En varmaan kehtaa käydä paikan päällä aivastelemassa kuin vasta ensi viikolla. Joten jos törmäätte siellä maanantaiaamuna takkutukkaiseen, silmäpussilliseen kääpiöön hullunkiilto silmissään, syli täynnä säilytyskoreja ja MasterCard ojossa, niin... Se en sitten ole ainakaan minä. 

17.5.2013

Kuin laittaisi rahaa pankkiin

Sillä erotuksella tietysti, että tässä tapauksessa raha tavallaan liikkuu toiseen suuntaan... 

Ehdin juuri ennen jakautumistani (uudemmille lukijoille tiedoksi, että asutin vielä jokin aika sitten samaa kehoa yhden toisen ihmisen kanssa) tehdä sijoituksen, jota olin harkinnut viime kesästä lähtien. Ostin koirille mökkijuomakupin!


Kyllä, kyllä, voisivathan urheat (...) citykoirat tulla mökkiolosuhteissa toimeen vähän vaatimattomammallakin kupilla. Mutta meillä meni siihen vanhaan kuppiin hermot.

Katsokaas - noin 30 neliön mökissä olemme kaikki aika liki toisiamme. Niin liki, että kun kotioloissa koirien juomakuppien ja meidän sänkymme välissä on yksi kokonainen kerros, on mökillä matkaa sängynkulmalta juomakupille n. 70 senttiä.


Enkä voi sanoin kuvailla sen alueen laajuutta, jolle Koda juodessaan levittää veden, mikäli kuppi on sellaista matalaa mallia. Haluan mieluiten olla kosketuksissa luontoon jollain muulla tavalla kuin siten, että kun aamulla nousen sängystä, astun ensimmäisenä koiran kuolasta ja juomavedestä muodostuneeseen lampeen.


Niin! Hah! Milläs nyt sotket!

Kuppi on Nerokon, kuten kotikupitkin ja voin ilokseni tässä samalla huomauttaa, että Nerokon kuppeja ja telineitä voi vihdoin tilata netistä! Ja jos satutte asumaan tai vierailemaan Jyväskylän tienoilla, Taito Shopissa (en tiedä mikä se on, mutta oletan jyväskyläläisten tietävän) on Nerokon Pop Up -kauppa vielä kesäkuun alkuun. 


Lopuksi vielä toteuttajaltaan äärimmäistä käsityötaitoa vaativa tee itse kiva kenkäteline -vinkki liittyen tähän viimeiseen kuvaan: 

1) Omi äitisi Plantagenista (saattoi muuten olla jostain rautakaupastakin, en muista) raahaama puulaatikko siihen vedoten, ettei "se sovi teillä minnekään"
2) Aseta kyljelleen
3) Lisää kengät
4) Valmis! Kyllä oot taitava! Ja niin kekseliäskin!

P.S.
Huomenna Ravintolapäivä. Laumanjohtaja on ollut Helsingin jokaisen aiemman Ravintolapäivän töissä, joten huomenna käymme kuulemma Ravintolapäivä-rafloissa ainakin aamiaisella, brunssilla ja lounaalla. En tiedä, miten hän aikoo yhdistää kuvioon kaksivuotiaan ja neliviikkoisen sekä nirson akan, joka ei syö mitään... Autoon lukitsemalla varmaan.

11.5.2013

Helatorstai pastilleilla

Ensin kuva-arvoitus.

Kuka arvaa, minkä takia Nidon tassu on tällä kertaa teipattu? 


5 pisteen vihje: Tiedättekö mitä tapahtuu, kun 27-kiloinen koira syö yksinään purkillisen Muumi -xylitol-pastilleja?

Kuten olen aiemminkin todennut - kahden koiran kanssa elämisessä on haasteita, joihin emme osanneet etukäteen varautua. Ikävin on se, että jos kaksi koiraa päättävät iltauinnista (Nidokin oli kahlannut!) piristyneinä hetkeksi kahdestaan jäätyään syödä leivän, avokadon, mandariinin, muumipastilleja ja pari epilepsialääkettä, jää ihmisen tehtäväksi arvioida, kumpi koirista on saanut sen hengenvaarallisen xylitol-annoksen ja kumpi on vain tyytyväisenä mussuttanut mandariinin (kuorineen...).

Tungimme kouralliset ruususuolaa kummankin kurkkuun ja jäimme tarkkailemaan tilannetta. Kodassa ei reaktiota. Nidolta alkoivat pettää jalat. Hetken järkeilyn päätteeksi tulimme siihen tulokseen, että Nido on syönyt leivän ja xylitolit ja Koda ne käsittämättömämmät jutut. Nopea soitto lähimmälle eläinlääkäriasemalle paljasti, että xylitol-myrkytyksen saanut koira tarvitsee sokeria. Paljon sokeria! Ruokalusikallisen jokaista viittä kiloaan kohden puolen tunnin välein. Päätimme sokeroida varmuuden vuoksi Kodankin, jolle tämäkin lääkintämuoto sopi oikein hyvin. Kun Nido oli saanut kaksi sokeriannosta, päätin että sen kanssa on parempi lähteä varmuuden vuoksi lääkäriin, sillä lähin oli helatorstaina 1h 45min matkan päässä.


Miesväestä koulutettiin ensihoitajia ja mökkiautosta valjastettiin siperialaisambulanssi (jos joskus näette sen liikenteessä, antakaa tietä! Sen tunnistaa Kiroileva siili -tarrasta ja kuskista, joka ajaa esim. sen 1h 45min matkan parhaimmillaan alle tunnissa ja vartissa).

Onneksi lääkäriasema oli kuulemma ollut niin hyvä, että tuo matka kannattaa ajaa jatkossakin. Nido pääsi tiputukseen, sen verensokeri mitattiin muutamaan kertaan ja sitten se pääsi kotiin. Paikalla ollut myöskin muumipastilleja syönyt saksanpaimenkoira jäi vielä hoidettavaksi.

Kuuluuko helatorstaihin jokin pastilliperinne, josta en pakanana ole ollut tietoinen? Jos olisin tiennyt, olisi pastillit jemmattu parempaan talteen.

5.5.2013

Huomattavia asioita

Pallonmuotoisena odotin pallon sisällön tapaamisen lisäksi kahta asiaa:

Lenkkeilemistä.

Ja sitä että pääsen taas tänne.

Tänään on muun muassa nuuhkittu peuran pääkalloa metsässä ja todettu, ettei toukokuinen Suomenlahti ole missään tapauksessa tarpeeksi lämmin siperialaisille raukkiksille.


Olemme täällä ehkä viidettä kertaa yöreissulla ja Nido huomasi tänään, että mökissä on ikkunat. Joista näkyy pupuja. 

Lapsi on puolestaan huomannut, että mikäli kukaan ei ole halukas osallistumaan mielikuvitusteekutsuille, voi kutsut kohteliaasti kattaa potentiaalisen vieraan ympärille. 


Ja sitten on tietysti hän. 


Hänenkin kanssaan olemme aloittaneet asioiden havaitsemisen. Eilen huomasimme taivaan, suuren ja sinisen, ja katsoimme sitä kuin emme olisi ennen katsoneetkaan.

(Kuvankäsittelykikka, jolla aikaansaadaan tuo ensimmäisen kuvan utuisuus, on kaksivuotiaan sormien ja kameran linssin yhdistäminen. Kokeile sinäkin!)