17.8.2013

Pirttihirmu

Eräs ystäväni ihmetteli kerran, että miten meillä on aina niin siistiä. Eihän teillä ole edes mitään likaisia astioita ikinä missään!

Tietysti sellaisen kehun äärellä sitä haluaisi ottaa kaiken kunnian itselleen. Ja olenhan minä oikeastaan aika siisti ihminen (siis sekä tidy että awesome). Mutta ollaanpas nyt kerrankin ihan rehellisiä - jos asia olisi vain minusta kiinni, astioita suorastaan kasautuisi pöydille, sivupöydille, lattioille, kirjahyllyyn, kaikkialle.

Vuosien myötä minun on kuitenkin ollut pakko oppia kunniottamaan erään toisen meillä asuvan henkilön toiveita astioiden käsittelemisestä.



Pöydille lojumaan jääneet astiat nimittäin ahdistavat Nidoa aivan suunnattomasti.



Sen paikallistettua ne, se tuijottaa meitä päästäen eräänlaista paratiisilintuääntä niin kauan kunnes astiat korjataan pois. Ja jos astiat yrittää laiskana jättää keittiön työtasolle, tulee siitäkin välitöntä palautetta.


Viime aikoina sen vaatimukset ovat kuitenkin alkaneet tuntua ylimitoitetuilta, sillä nykyään se vaatii, että pöytä myös pyyhitään lapsen ruokailun jälkeen.

Mielestäni vähän kohtuutonta tyypiltä, jonka karvanlähdön takia meillä on pakko imuroida joka toinen päivä.

P.S.
Minulle esiteltiin jokin aika sitten (ei valitettavasti henkilökohtaisesti) John Newman, jonka haluan nyt esitellä teille.

14 kommenttia:

  1. Tästä äitikin tykkää! ja Ronja

    VastaaPoista
  2. Hihih, hassu! Toi vähän niinku sisäänrakennettu siivousvahti :) Voi kun sais meillekin tollasen!

    VastaaPoista
  3. Kumpa meilläkin olisi moinen siivousvahti, voisi olla meilläkin vähän siistimpää useammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan sulle ja littleB:lle keskitetysti:

      Oikeasti tässä on salaisuutena se, että kun Nido oli pieni, sen annettiin nuolla _KAIKKI_ lautaset. Samaa tehtiin aikoinaan Kodallekin, mutta jostain syystä tämä syvä rakkaus lautasiin ja tietoisuus niiden läsnäolosta on jäänyt vaan Nidolle. Ei tässä muuten mitään, mutta silloin kun meillä on enemmän porukkaa syömässä tai istumassa iltaa, täytyy astiat siis myöskin korjata pois pöydiltä sitä mukaa kun niitä tulee, tai muuten valvovan siperianhuskyn paratiisilintuääni kiirii asunnossa.

      Poista
  4. Hei! Kyllä oli ilo lukea nämä väliin jääneet
    postaukset! Nidon pehmeä itsepäinen painostus ja
    toi sun tomera tyttäresi.Kyllä mä niin tykkään
    tuollaisista tytöistä.
    Kiva palata puskasta datalle.
    Terveiset Taunuksesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja tervetuloa puskasta takaisin! Mietin juuri tässä viikolla, että jokohan kohta jo kotiudut lomilta :)

      Meillä taitaa muuten olla tyttäret kahta lajia. Saas nähdä, osunko oikeaan veikkauksellani...

      Poista
  5. Onpa upea laulaja! Kiitos uudesta musiikista.
    Ja tuo koiruus, huh huh! Meillä Mosku ottaa saman asennon aina, kun joku syö. Pitänee lopettaa ruokaileminan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös olekin! On onnekasta tuntea ihmisinen, joka tuntee mun musiikkimaun niin hyvin, että arvasi mun ihastuvan tohon. Oon aivan lääpälläni, mutten olisi itsekseni törmännyt tohon varmaan ikinä.

      Syömistilanteissa Nido arvioi aina, kuka on ruokapöydän ääressä istuvista heikoin lenkki (eli se, johon koiranpentuilme tehoaa parhaiten) ja menee sitten sen ihmisen viereen istumaan silleen mukamas muina koirina. Varmimmat voittajat on aina mun ja miehen äidit.

      Poista
  6. ei mun kommentoinnista tuu persettäkään koska hässin kaikki asetukset :D

    W!

    VastaaPoista
  7. Hei! Löysin loistavan blogisi muutamia viikkoja sitten, mutten ole saanut aikaiseksi vielä ainuttakaan kommenttia. Jospa nyt ottaisin itseäni niskasta kiinni ja vädäisin jonkun kommentin tapaisen tekeleen.
    Olen tässä muutaman päivän aikana kolunnut kaikki postauksesi lävitse ja Kodan pentukuvia katsellessani kiinnitti koiran läikikäs masu huomioni. Meillä kun on kaksi Bordercollieta ja toinen niistä on viiden kuukauden rajamailla. Sen vatsassa on täysin samanlaisia täpliä kuin Kodalla niissä pentukuvissa, mutta väriltään herra on mustavalkoinen. Koiria olen omistanut koko ikäni, mutta koskaan ennen ei täplikästä tapausta ole sattunut eteen. Siksipä, kiinnostuneena bortsuni tulevaisuuden ulkonäöstä, utelisin muutaman asian.
    Onko teillä nuo täplät lähtenyt ajanmyötä pois. Onko niiden päälle kasvanut karvaa, eli ovatko ne vielä nähtövissä karvan alla.. Vaiko ei. Mikä on täplien kohtalo :)

    Vastauksia ja uusia postauksia odotellessa - Mea ja bortsut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sorisorisori! Oon aivan unohtanut vastata tähän, koska vastaaminen vaati sekä Kodan pentukuvien kaivamista että Kodan tutkimista :D Huhuilen sun perään seuraavassa postauksessa, jotta varmasti huomaat tän...

      Eniveis: Koda oli tosiaan ihonväriltään laikukas pentuna niin, että se oli mahapuolelta melkein musta. Nyt se näyttää siltä niin kuin mustan mahanahan päälle olisi vain kasvanut valkoista karvaa, mutta - ja tämän sisäistin vasta äsken Kodalle punkkitarkastusta tehdessäni - kyllä se on mahastaan vaaleanpunainen, tosin vähän tummempi kuin muualta. Mun vastaus siis yhden lehmäkoiran kokemuksella on, että täplät häviää osittain tai kokonaan, ja niiden päälle ehdottomasti kasvaa kyllä karvaa.

      Huskypennut on mun mielestä hirveän kiehtovia siksi, että niistä on parhaassa tapauksessa täysin mahdotonta sanoa, minkä näköisiä aikuisia niistä kasvaa. Sain tän sun kommentin ansiosta kivan postausidean, kiitos <3

      Poista
    2. Käyn aina välillä tsekkaamassa että oletko vastannut, joten ei jää vastaukset huomaamatta :)
      Hyvä että saa näin kuulla muiden kokemuksia, koska olen ollut tälläisista seikoista epätietoinen. Meilläkin varmaan täplät häviävät ajan myötä, tosin poitsumme nenän värivirhe ei varmaan häviä ollenkaan.
      anyway, jään innolla odottamaan seuraavia postauksia! - Mea

      Poista

Kahdeksan tassua ja kymmenen vikkelää sormea kiittävät kommentistasi.