29.3.2013

En ymmärrä


Mutta ehkä ei tarvitsekaan.

Jos lapsella on oikeus nukahtaa otsalleen ruokapöytään, kyllä täällä on saatava nukkua myös vesikuppi jalkojen välissä.

-

Rehvastelen usein sillä, etten kovin helposti vaivaannu, mene hämilleni enkä etenkään punastu. Paitsi ehkä oman autoni alle liukastuessani, väärän miehen käteen kaupassa tarttuessani sekä silloin kerran, kun olin huomaamattani piirtänyt paksulla mustalla tussilla naamaani ja huomasin sen itse viimeisenä.

Mutta eilen punastelin kyllä koko illan sen jälkeen, kun eräs teistä pysäytti meidät lentokentällä ja kiitti blogista. Jäädyin niin, etten vieläkään ole keksinyt mitään nasevaa heittoa joka tilanteeseen olisi sopinut. Muuta kuin kiitoksen. Muistinhan kiittää? Muistinhan?

20 kommenttia:

  1. "Väärän miehen käteen kaupassa tarttuessani" :D Mä olen kerran vain alkanut selvittään suu vaahdossa jotain jostain todella merkittävästä asiasta ja tajunnut vasta sitten että oma mies jumi lehtihyllylle ja joku aivan vieras ihminen tuijottaa mua monttu auki... Eipä siinäkään voinu juuri muuta kun toivottaa hyvää päivänjatkoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olin ihan pokkana, että "ai sä olitkin väärä mies" :D
      Hullujen päivien kirjaröykkiöiden edessä keskityin penkomiseen niin, etten huomannut oman miehen vaellelleen eteenpäin. Joku saman pituinen, samanväriseen takkiin pukeutunut oli ujuttautunut tilalle, joten tartuin käteen. Tajusin heti, että nyt on kyllä väärä koura...

      Poista
    2. Näistä sai kyllä ihan päivän parhaat naurut!! =) Ei sillä...itselleni voisi käydä juurikin samoin..sitä päivää ootellessa.. =)

      Poista
    3. Odotan omalta osaltani vielä sitä, että istun väärän auton kyytiin. Oon kuullut niin käyneen niiiin monelle, että osuu ihan varmasti vielä munkin kohdalle. Tähän mennessä oon vaan yrittänyt mennä avaimilla väärään autoon tai unohtanut parkkipaikalla, millä autolla olinkaan liikkeellä...

      Poista
    4. Me tehtiin kerran isäpuolen kanssa äidille jäynä ja parkkeerattiin huoltiksella ihan samannäkösen auton viereen ja kuis ollakaan äiti meni tietty väärään autoon...sille on kyllä saatu nauraa vuosia. :)

      Mutta joo...ite oon esim Ikean ja Cittarin parkkikselta ettiny omaa autoa vartin verran kun ei yhtään muista mihin ollaan parkkeerattu..ei siinäkään itteään nii kovin fiksuks tunne.

      Ja tuli muuten mieleen, et itekki nukun aina vesilasi sängyn vieressä, et eipä toi juomakuppi jalkojen välissä kauheesti siitä eroa.. =)

      Poista
    5. No mä menisin ihan uunona tollaiseen jäynään. Ja suhtaudun itseeni kohdistuviin piloihin äärimmäisen huumorintajuttomasti :D Mulle on käynyt joskus niin, etten ole esim. kaupasta tullessani oikeasti yhtään muistanut, minkä väriseen autoon olin menossa, kun joku auto on ollut koeajossa tms. Ei varmaan ole tyhmempää oloa kuin seistä siinä parkkihallin kerroksessa ja miettiä, mihin suuntaan pitäisi lähteä ja mitä etsimään.

      Terv. nimim. Arjesta Selviytyminen Joskus Haastavaa

      Poista
  2. Viimeksi olen tainnut punastua, kun liukastuin kaksi kertaa peräkkäin (selälleen asti tietenkin, tavaroiden tippuillessa dramaattisesti päälleni) bussin vieressä ja vannon, että nauru kuului pihalle asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MIKSI mulle ei ikinä käy noin? Mun kaatumiset on aina sellasia säälittäviä pyllähdyksiä tollasten mahtavien leffakaatumisten sijaan. Oletko sä treenannut jotenkin, vai tuleeko se luonnostaan?

      Poista
    2. Säikähdän tasapainon menettämistä aina niin paljon, että en osaa vaan rentona pyllähtää (kuten tavalliset ihmiset), vaan yritän pelastaa tilanteen epätoivoisella käsien heiluttelulla ja jalkojen steppaamisella, joka todellisuudessa nimenomaan pahentaa tilannetta. (Käsien heiluttelulla nakkaan tavarat ilmaan ja steppaaminen liukkaassa kohdassa... steppaan niin kauan, että löydän sen kaikista liukkaimman kohdan, joka lopulta lennättää minut selälleen.)

      Lisäksi olen luonnonlahjakkuus hankkimaan itseni tilanteisiin, joissa itsensäsatuttamismahdollisuudet ovat hyvin korkeat. Jos en kanna hirvittävää tavaramäärää (kaikki tavaramäärät ovat minulle hirvittäviä, nimimerkillä 157cm), olen tekemässä jotain kuoleman loikkaa syystä X tai sitten vain kiipeilen sisätiloissa katon rajassa (vaihdellen verhoja, lamppuja tai kastellakseni kukkia) ja mätkähtelen sieltä alas milloin mitenkin. Viimeisin kaatumiseni (jos tämänpäiväistä pikkuista läppärin kanssa kaatuilua ei lasketa) oli myös aika legendaarinen. Jostain syystä päätin rutata pahvilaatikon hyppäämällä tasajalkaa sen päälle. Voitte varmaan kuvitella..

      Poista
    3. Siis tätä tituleeraisi kyllä Katainenkin fantastiseksi :D

      Toi fysiikan lakeja vastaan taisteleminen on aina just tosi toimiva tapa yrittää estää katastrofi! Mutta sympatiseeraan noiden hirvittävien tavaramäärien osalta, nimim. 157(,2)cm itsekin. Miehen mielestä mun ei pitäisi koskaan milloinkaan edes yrittää kantaa yhtään mitään itse, eikä varsinkaan kurkoitella ikinä mitään mistään, kun näyttää kuulemma aina niin riskialttiilta.

      Poista
  3. Mä olen kanssa tarttunut väärään käteen! Tosin meikäläinen hipelöi ihan oman siskon silloisen poikaystävän kättä... molemmilla oli puvut päällä kun isovanhempien juhlissa oltiin, joten ihan ymmärrettävää että silleen erehdyin, kröhöm. Joo, kyllä punastuin, mut kyl se sit naurattiki :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi muuten olla aika samoissa nolouslukemissa ventovieraan ja tutun väärän miehen käteen tarttuminen, tutusta riippuen :D Mä olen myös joskus lapsena tarttunut huvipuistolaitteen jonossa väärän isän käteen! Kävin katsomassa jotain sivummalla enkä jonoon palatessani huomannut, että jono olikin liikkunut. Väärä isä otti kuitenkin suojelevan voimakkaasti mua kädestä kiinni!

      Poista
  4. Täällä kyseinen eräs :) Ikinä mihinkään blogiin koskaan mitään kommentoinut ja päätän sitten ambushata viattoman bloggaajan. En kyllä suunnitellut moikkaamista pidemmälle yhtään, joten yleinen jäätyminen ja hämmennys vallitsi täälläkin. Jälkikäteen mietin että mitäköhän hittoa mahdoin sanoa ja työkaverikin piti kummallisena kun pysäyttelen ohikulkijoita :D Mutta olen iloinen etteivät mitkään illuusiot särkyneet, olette oikeasti vieläkin ihanampia (vai ihanempia? Lukihärö) livenä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan parasta että rohkaistuit, mä en ikinä uskaltais tehdä noin varsinkaan tällaisessa tapauksessa, kun henkilöllisyys pitää arvata pienistä paloista. Vieläkin ihmettelen että miten onnistuit :D Huippua!

      Kiitos ♥

      Poista
    2. En kyllä ymmärrä itsekkään miten onnistuin. Oli vaan palaset liian kohdallaan :D Ja kiitos vain itsellesi, teihin törmääminen pelasti mahdollisesti erittäin kurjan päivän.

      Poista
    3. No voisin kanssa muotoilla vaikka niin, että ei se törmääminen kyllä munkaan osalta mitenkään huonoon väliin sattunut :) Oltiin sitä paitsi menossa sukulaisen synttäreille, joten oli kiva kun oli kerrankin jotain muutakin kerrottavaa kuin että mitä skidi on oppinut viimeksi :D

      Poista
  5. Meidän muutti nukkui pentuna pää vesikupissa.. Vähän väliä piti käydä nostamassa pois, ettei raukka hukkunut :D Oli kuuma kesä, kai se keraamisen kupin kylki oli viileä ja mukava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei sä olet tainnut kertoa tosta aikaisemminkin! Koda nukkui kanssa vesikupissa. Ja liotti siellä luita. Yleensä se oli ryypiskellyt veden pinnan niin alas että vaan roikotti päätä kupin reunalla, mutta joskus yllätin sen myös nuokkumasta kupilta niin, että kirsu oli veden pinnan alapuolella... Sillä on edelleen jonkunlainen juomisongelma. Joka tietty pahenee kesäisin.

      Poista
    2. Tää taitaa olla jokin tyyppivika näissä pystykorvissa. Vanhempien samojedi nukkui myös pää vesikupissa :D

      Meillä ei enää harrasteta tätä. Eikä myöskään kaiveta sitä vettä lattialle kupista.

      Poista
    3. Koda lotraa edelleen veden kanssa aina kun juo matalasta kupista, ottaa oikein antaumuksella kaiken irti, kun kotona on nuo korkeat purkit jotka jostain syystä tappaa sen lotraushimon. Mun äiti on aina ihan helisemässä, kun Koda sekoilee Ronjan vedet pitkin keittiötä ja heiluttaa iloisesti häntää päälle. Ja mökillä astutaan ensimmäisenä aamuisin vesilätäkköön...

      Mutta mä olen tosi laiska tällaisten harmittomien juttujen kitkemisessä! Meidän koirat ei osaa oikein leikkiä muuten kuin toisten koirien ja toistensa kanssa, joten oon ajatellut että jos ne löytävät jotain riemua muualtakin (Nido vessapaperista, Koda vedestä), niin ehkä me voidaan elää asian kanssa ja siivota jäljet :)

      Poista

Kahdeksan tassua ja kymmenen vikkelää sormea kiittävät kommentistasi.