24.12.2013

Jouluaamu

Eräässä elokuvassa mies sanoo naisen näyttävän jouluaattoaamulta. Se on ihanasti sanottu. Mies varmasti tarkoitti sillä tätä, että seistään leopardihousut jalassa kaatosateessa laiturilla kahden mereen yrittävän siperianhuskyn kanssa. 


Vaihtoehtoiseksi joulumusiikiksi tarjoan tällä kertaa Mulatu Astatkea.



Kuunnelkaa sitä, syökää tarpeeksi ja käyttäkää kaikki liikenevä aika lukemiseen.

Suden hetki toivottaa kaikille hyvää joulua!

20.12.2013

Me käymme joulun viettohon, mutta muut lähtivät jo

Monisyisen tapahtumaketjun tuloksena olen vuorokauden verran yksin kotona. 


No joo, tarkkasilmäisimmät saattavat ehkä erottaa siperianhuskyn tuolla keittiön perällä, joten korjaan: olen vain niin yksin kuin suostun olemaan, eli Kodan kanssa kahdestaan.

Meinasin sanoa, että ilman keskustelukumppania siis kuitenkin, mutta sekään ei kyllä pidä Kodan kanssa ihan paikkaansa.

Henkilölle, joka on välillä ympärivuorokautisesti vastuussa kahdesta pienihmisestä ja kahdesta koirasta (eli esim. kahdestatoista ruoka-annoksesta per päivä, viidestätoista jos omanikin lasketaan), tämä tuntuu suunnilleen samalta kuin se, että olisi viimeinen ihminen galaksissa.


Päivän aikana heränneitä ajatuksia:
- meillä on todella, todella hiljaista
- tämä asunto on tosi tilava
- onpas täällä siistiä!
- tuleepas pimeä aikaisin!
- mikä tuo ääni oli?
- älä itke, Koda, ei ole mitään hätää…
- okei nyt se ääni kuului uudestaan...


Ajattelin tuohon arnejacobsenin (perhepiirissä kutsumme sitä tuttavallisemmin ihan vaan arneksi) valokeilaan perustaa toimintapisteen, jossa käsitellään kaikki tuon pinon lehdet ja ainakin osa alemman seinälokeron levyistä. Aion myös jättää tiskejä korjaamatta, kuunnella musiikkia täysillä, rymistellä portaissa ja käydä iltalenkillä keskellä yötä.

Vähän villi ja vaarallinen olo! Voisin ehkä myös nukkua sohvalla! Päivävaatteissa!

17.12.2013

Lumenhuutajat

Aloitamme yhteisen joululoman kolmen päivän päästä. Olemme ostaneet ja paketoineet lahjat ja askarrelleet ja lähettäneet joulukortit jo viime viikolla. Ja tuo hampaaton on tehnyt kaksi hammasta. Tunnelma on tällainen:


Koirat ovat alkaneet huudella lenkillä satunnaisille vastaantulijoille. Se on yllättävän noloa. Ne eivät siis hauku, vaan kuulostavat vähän niin kuin… pieniltä lehmiltä. Aika moni on säikähtänyt, mutta suurin osa meinaa kuolla nauruun.

Olen ajatellut, että ne ehkä kyselevät kadonneen lumen perään, sillä tämä alkoi suunnilleen samoihin aikoihin kun lunta ensimmäisen kerran satoi, ja kun se sitten heti katosi. Isompi lapsi kysyy n. seitsemän kertaa päivässä, että äiti milloin pääsee lapioimaan lunta? En osaa vastata mitään järkevää - ulkona on tihkusade ja mustaa asfalttia. Ehkä hänkin alkaa kohta kyselemään vastaantulijoilta.

9.12.2013

Otetaas nyt ihan rauhassa

Viime yönä meinasin aloittaa joulustressaamisen. Makasin sängyssä ja tuijotin tyhjyyteen ajatellen kaikkia niitä kvantriljoonaa asiaa jotka piti muistaa tehdä mielellään heti ensimmäisenä aamulla.

Sitten päätin, ettei stressi ole yöunien menettämisen arvoista. Lopetan murehtimisen ja asennoidun niin kuin Gandalf syvyyksistä syöksyvään Balrogiin - sanon joulustressille, että YOU SHALL NOT PASS.

Asennelinjauksen onnistumisen uskon olevan kiinni kahdesta keskeisestä osatekijästä.

Ensinnäkin: en asioi enää ennen joulua yhdessäkään ostoskeskuksessa (tai ehkä millään muullakaan julkisella paikalla) klo 16 jälkeen arkipäivisin tai ollenkaan viikonloppuisin.

Toisekseen: keskityn viettämään aikani tässä stressittömässä seurassa, jota meillä täällä nurkissa pyörii.





Tuo Elle Decoration Country on kiinnostavin sisustuslehti, jota olen lukenut. Ja löysin sen vasta viime viikolla! Kiitän tästä lehtituttavuudesta siperianhenkilöitä, joiden puruluut sylissäni Citymarketin läpi kiitäessäni satuin vilkaisemaan lehtihyllylle. 

Huono uutinen: hinta vähän alle 20€ ja ilmestymistiheys 2krt/vuosi. Hyvä uutinen: 258 sivua jumalaisia maalaiskoteja. Siis ei kantrikoteja, vaan koteja kaupunkien ulkopuolella. 


258 syytä ottaa joulunodotus ihan rauhassa. 

5.12.2013

Ajatus valkeudesta

Kun astuin siperianhöseerääjien kanssa tänään ulos, ilma tuoksui samalta kuin silloin lapsena, kun kaatui pulkkamäessä, lensi pulkan selästä ja lunta tulvi hupun sisään ja hiusten sekaan ja suuhun ja silmiin ja nenään.

Sitten alkoi sataa lunta.


Talvi on vähän niin kuin vanha, ikävä ystävä. Sitä ei kaipaa koskaan silloin kun sitä ei ole hetkeen nähnyt, mutta sitten kun siihen sattumalta törmää, se tuntuu hetken rakkaalta.




Olen ajatellut tässä aika paljon sitä, että

It's always the darkest before you see the light.

Tästä vanhasta ajatuksesta minua muistutti populäärifilosofi Jukka Poika lausuessaan toisen nykyajattelijan, Anna Abreun, tekstiä. 

Pidän hyvistä asioista, jotka tulevat yllättävältä suunnalta. 

29.11.2013

Oltiin lomalla





Eikä pupua vieläkään löytynyt.


P.S.
Olen odottanut, että blogin uusi bannerikuva ilmestyy maagisesti kameraan ja on tätä nykyistäkin parempi. Voi olla, ettei tämä ole se.


24.11.2013

Sunnuntain taivas- ja äänimaisemat

Ulkona on tänään korkea taivas. Kävin toteamassa asian heti herättyäni. 



Muut olisivat ehkä halunneet käydä toteamassa asian vasta myöhemmin.

Muuta asiaa ei ollut. Viettäkää hyvä sunnuntai ja jos olette pääkaupungissa tai sen lähiseuduilla, kuunnelkaa Terraariota. Terraario puhdistaa mielen. Sen jälkeen tulee Jazz kiinnostaa ja sitten - musiikkia soittavista ohjelmista paras ikinä - DJ Bunuelin Kohti valoa. Sunnutai on hyvä radiopäivä. Ja tänään se on hyvä päivä muutenkin.

18.11.2013

Pieni hankinta suureen paheeseen, osa 2

Jokaisessa remontissa tulee eteen ei-toivottuja yllätyksiä. Meidän ei-toivottu yllätyksemme oli sattumalta havaittu massiivinen kosteusvahinko: kolme desiä mustaa kalustemaalia oli muutaman päivän ajan päässyt rauhassa lorottelemaan pitkin nukkekodin valmiin alakerran lattiaa. 

Ja nyt tulee vinkki kaikille tee-se-itse-remontoijille:
Jos suljet maalipurkin tarkoituksella huonosti koska suunnittelet jatkavasi maalaushommaa pian, kannattaa varmaan säilöä maalipurkki jotenkin muuten kuin horisontaalisessa asennossa (ja jonnekin muualle kuin nukkekodin alakertaan).

Itsesyyttelyn (= syytimme molemmat tapahtuneesta yksimielisesti minua sen jälkeen kun olin ensin yrittänyt vähän syyttää laumanjohtajaa) jälkeen saimme jäljet kuitenkin siivottua ilman, että mitään tuhoutui. Ja lopputulos on tässä:




Kattotiilet, parvekekaiteen puolat ja alakerran lattia tilattiin netistä, yläkerran lattia ja alakerran seinät ovat kontaktimuoveja Sinellistä. Yläkerta tapetoitiin Sinellin skräppäyspaperilla. Runko käsiteltiin Osmo Colorin valkovahalla (samalla kuin se olohuoneeseen kesällä tehty pöytä), mustat osat on maalattu mustalla kalustemaalilla. Parvekkeen lattia on Sinellin askartelumosaiikkia, joka on saumattu valkoisella sauma-aineella.


Mietin aika pitkään, millä ulkoseinät kannattaisi käsitellä, sillä pinnan täytyy kestää pyyhkimistä, mutta näyttää kuitenkin kivalta. Päädyin sitten sekoittamaan valkoista akryylimaalia akryylimaalipastan ja kaasugrillin hiekan kanssa. Pinta näyttää rappaukselta, mutta koska se on akryyliä, sitä voi pyyhkiä kosteallakin.


***

Kehottaisin kaikkia hyvää lukemista internetistä etsiviä (kääntymään kirjahyllyn puoleen...) vilkaisemaan tuota oikean reunan linkkilistaa, jota olen vihdoin saanut päivitettyä. Sieltä löytyy esimerkiksi kaikkien aikojen suosikkiblogini Manhattan NestBlogia kirjoittaa ihana Daniel, joka remontoi puolisonsa kanssa juuri sen aikakauden ja tyylisuunnan town housea, jollaisen toivoisin joskus  löytäväni (omakotitalomuodossa) Suomesta. Tietääkseni mitään sellaista ei tosin ole koskaan tänne rakennettukaan... Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato, ja remontoi pahimpaan town house -himoonsa yhden nukkekodin.

15.11.2013

Keittiöpalapeli

Jokin aika sitten mietin täällä ääneen (tai siis... digitaalisesti) keittiön yhtä nurkkaa, jota on pyöritelty kuluneiden 1,5 vuoden aikana jos jonkinlaiseen muotoon. Viimeksi nurkka näytti tältä ja silloin pohdittiin koko seinän maalaamista liitutaulumaalilla:


No siitä ideasta luovuttiin. Nyt keittiö näyttää tältä:


Olennaiset muutokset:
- kuvan koira seisoo (koska luulee saavansa jotakin siitä hyvästä, että ilmestyi paikalle kuvausrekvisiitaksi)
- seinä maalattiin aiemmin muualla asunnossa käytetyllä maalilla vaalean hiekkaiseksi
- pienen liitutaulun tilalle hankittiin suurempi
- seinähyllykköä siirrettiin ylemmäs (jotta alle mahtuu laumanjohtajan uusi, massiivinen kahvikone, joka tosin on vielä kaupassa)

Mutta olennaisinta on tuo liitutaulu. Haluaisin nyt kehua sitä.


Taulu on Lehtorinne Designin ja tilasin sen Sisustuksen Koodista. Taulu on mahtava, koska sen pinta on sileä ja tasainen, ja koska sen mukana tulee kuukausitarra-arkki, joka tekee taulusta perheen yhteisen kalenterin (sen lisäksi, että itse kannan laukussani kahta paperikalenteria). Viikonpäiviä siitä ei tietenkään hahmota, mutta koska emme elä normaaliviikkorytmissä, siitä ei ainakaan meille ole haittaa.

Ja koska taulu on metallia, siihen saa myös magneeteilla kiinni esimerkiksi Picasson.


Picassoakin haluaisin kehua, mutta jätetään se toiseen kertaan.

...Vaan ei ensi kertaan, sillä silloin on vuorossa asiaa Hullun Nukkekotimuijan viimeaikaisista tekemisistä. Eli siis siitä, kun vähän maalasin yhtä nukkekotia ja kuvittelen nyt olevani senkin alan asiantuntija.

P.S.
Tarkoituksenani olisi päivittää blogin ulkoasua tässä jahka joudan, mikä voi tarkoittaa tätä iltaa tai mitä tahansa iltaa esim. ensi vuonna. Ajattelin nyt kuitenkin varoittaa, että mikäli poistan vahingossa koko blogin hetkeksi niin kuin viimeksi kävi, niin älkää peljätkö.

9.11.2013

Isänpäiväkortti

Jos tuon otsikon luettuanne paniikissa tajusitte, että isänpäiväkortti on päässyt kokonaan unohtumaan, ei hätää! Voitte aivan hyvin tulostaa tämän seuraavan. Siinä on kukkia ja isin hellimistä, joten täysin on teemaan sopiva. 


Teidän isit/lasten isit/muut isienkaltaiset henkilöt voivat sitten maanantaina työpaikkojensa kahvipöydissä yhdessä miettiä, miksi hitossa kaikki saivat tänä vuonna kuvan jostain ventovieraasta housuttomasta tyypistä ja sen korvia puhdistavasta koirasta.

31.10.2013

Huono päivä, hyvä nenä

Kaikki muut nukkuivat tänään kolmen tunnin päiväunet. Minä tuijottelin kattoon. 

Sen jälkeen pyykinpesukone hajosi (mikä on meille yhtä vakavaa kuin lentokoneelle olisi se, että siivet irtoaisivat samaan aikaan kun molemmat lentäjät pyörtyvät ja suihkumoottoriin lentää asteroidi). 

Sitten tökkäsin sormen vahingossa koirankakkaan. Lenkillä luulin myös jääväni koirineni päivineni meitä kohti kaasuttavan auton alle – ehdin jo miettiä, että älyäisivätköhän siperialaiset pinkoa karkuun, jollen ehtisi repiä niitä perässäni syrjään. 

Koda säikkyi jotakin (ehkä häntäänsä) pimeässä metsässä ja olisi halunnut juosta siitä suoraan kotiin. Kun pääsimme lepikosta takaisin ihmisten ilmoille, Nido ulvoi vastaan taapertaneelle pienelle viikatemiehelle. 

Kotiin tullessamme kuulin eteiseen, kuinka kaksivuotias liukastui pesukoneen poistoveteen ja löi päänsä.

***

Ajattelin, että kun universumi on tänään ollut vähän epätasapainossa ja hankala minua kohtaan, niin ehkä tilanne tasoittuu, jos laitan tänne internetiin kuvan koiran nenästä. 


Joten tässä se nyt on. Minulle tuli ainakin heti paljon parempi mieli.

22.10.2013

Paras leffaseura

Pidän elokuvista valtavasti, mutten käy elokuvissa usein. Minusta leffalippujen hinnat ovat pöyristyttäviä siihen nähden, kuinka huono penkeillä on istua, ja miten aina juuri minun ympärilleni hakeutuu istumaan sipsiä kovaäänisesti rouskuttavia koripalloilijoita, jotka sitten vilkuilevat tuomitsevasti, kun nauran kaikissa väärissä kohdissa.

Katson elokuvani siis mieluiten kotona. Laumanjohtaja on, etenkin kotioloissa (leffateatterissa se aina kuiskii innostuneena kaikista kankaalla vilahtavista aseista, moottoripyöristä, lentokoneista ja ruoista, aivan kun ne rouskuttavat koripalloilijat eivät jo häiritsisi tarpeeksi), multiversumin parasta leffankatseluseuraa monestakin syystä. Yksi syy on se, että kaikki muut meillä asuvat henkilöt kerääntyvät kaikista mieluiten häiritsemään juuri hänen katselukokemustaan, jolloin minä saan katsoa elokuvani rauhassa. Siis näin:



Koda ei edes nuku. Se on vaan huvikseen tunkenut itsensä ahtaimpaan löytämäänsä väliin ja sitten loikoilee siinä ihan muina miehinä. 

P.S.
Rasti seinään - laumanjohtaja esiintyy kuvissa sekä ilman remontointi-, rakennus- tai askartelupölykerrosta että housut jalassa! (Ja mikäli joku liittyi vasta lukijaksi niin juu, tämä blogi käsittelee pääasiassa vähäpukeisia likaisia miehiä.)

P.P.S.
Rappasin tänään nukkekodin ulkoseinät. Jes! Tulee hieno! Jes!

14.10.2013

Pieni hankinta suureen paheeseen, osa 1

Minulla on pahe, josta en paljoa kylillä huutele. En puhu siitä kovin usein edes laumanjohtajan kanssa. Tietysti hän pohjimmiltaan tietää harrastuksestani, mutta ummistaa siltä silmänsä. Ymmärrän kyllä. Hänen mielensä on varmasti kevyempi silloin kun hän leikkii olevansa tietämätön siitä, että:

Hiljaisina hetkinä – yleensä öisin – selailen netistä remontoitavia kiinteistöjä. 

Usein sellaisia, jotka eivät ole koskaan olleet asuinkäytössä. 

Todella usein yli 150-neliöisiä.

Aina yli neljäkymmentävuotiaita.

Joskus tosissani.

Tarve tulee ryöppyinä kausittain, viimeisin kausi on ollut päällä jonkin aikaa. Eilisaamuna se kulminoitui sitten siihen, että vähän hetken mielijohteesta ostin kiinteistön, johon toivon pääseväni purkamaan kaiken tämän sisuksissani vellovan uudistamistarpeen.


Alunperin idea nukkekodin kunnostamiseen tarttui kottaraiselta ja olen pyöritellyt ajatusta melkein pari vuotta. Tänä aikana laumanjohtaja ehti jo uhota tekevänsä "omille tytöilleen yhden nukkekodin kyllä ihan itse", mutta tämän kunnostamisvimmani takia ja netin huutokauppoja muutenkin selaillessani päädyin kuitenkin tähän.


Ostopäätöstä joudutti se, että tämä nukkekoti täytti kummatkin kahdesta vaatimuksestani: runko paksua puuta, ei mitään muoviosia. Muita suuria plussia muun muassa hinta - viisitoista (15! 15!) euroa. Ja nuo sykähdyttävän hienot liukuovet, joista vauvakin on sykähtynyt.


Nyt ideoimme kilpaa. Sovimme yhteiseksi linjaukseksi sen, että mikään ei ole liioittelua, mutta mihinkään pieneen pipertämiseen ei ryhdytä ja lopputuloksen täytyy kestää leikkimistä.

Lipsumme molemmat jo sovitusta. Tänään mietin tosissani, että uuden katon voisi tehdä kuparista. Laumanjohtaja myönsi pohtineensa, millaisia sähkötöitä haluaisi nukkekotiin tehdä. Kysyin, aikooko asentaa myös vesivessat.


Nauroi vastaukseksi, mutta on ihan varppina suunnitellut sitä oikeasti. Jatkoa seuraa!

10.10.2013

Tassut (ei koirien)

Ruokapöydän alla pitää aina olla matto. Etenkin jos tuoleissa on metallijalat. Mutta jos ruokapöytä on yli metrin leveä ja olohuoneen pöytä mattoineen heti tuolien takana, täytyy keksiä jotain muuta.


Edellisessä Avotakassa oli pieni juttu tuolinjalkoihin asennettavista huopatassuista, jotka on suunniteltu julkisia tiloja varten (ja jotka ovatkin vakoojani mukaan käytössä ainakin yhden ammattikorkeakoulun ruokalassa). Googletin yrityksen ja tilasin tassut sähköpostitse.


Minusta kaikilla asioilla pitäisi olla tassut (ja häntä, mielellään myös pienet korvat). Ajattelin tilatessani tassujen olevan niin kivannäköisiä, että minulle riittää, jos ne ovat edes ihan-ookoot ja vähän käytännölliset käytössä. Mutta nämä ovatkin loistavat!

Tuolit eivät enää rämise lattiaa vasten ja ne tuntuvat tukevammilta. Ruokakin maistuu paremmalta kun tuoleilla on tassut! Ja linnut sirkuttavat ikkunan takana! Tassullisilla tuoleilla istuu onnellisia ihmisiä!


Tassuja on muutamaa eri väriä ja kahta eri kokoa, joka valitaan tuolinjalan läpimitan mukaan. Tassut painetaan paikoilleen ja sitten vaan toivotaan, etteivät koirat syö niitä. Eivät ainakaan vielä ole syöneet! Koda kyllä tökkii niitä nenällään, mikä on tietysti vähän pahaenteistä.

Yksi rääkyy sohvalla ja toinen huokailee eteisessä, mikä sekin on vähän pahaenteistä... On siis vietävä liikkuvat tassut ulos! Heippa!

4.10.2013

Näytätpä oudolta tästä kulmasta

Meitä on täällä aika paljon. Ahdasta ei kuitenkaan ole kuin ehkä automatkoilla ja silloin, kun kaikki ovat samaan aikaan eteisessä lähdössä ulos ja yksi itkee, toinen ulvoo, äiti kiroilee, häntiä heilutellaan, hanskoja tiputellaan...

Porukan määrä konkretisoituu kaikista parhaiten siinä, että missä olenkin, mitä teenkin, joku aina tuijottaa.


On kyllä tuijotettu ennenkin, en minä sitä sano.

26.9.2013

Edelleen vähän hankalaa

Pyykätessäni kuulen selkäni takaa, kylpyhuoneen ulkopuolelta, ahdistuneita huokauksia.


Näin kuusi kuukautta myöhemmin voin todeta, ettei portaiden käyttämisen suhteen olla edistytty juurikaan. Paitsi että nykyään Nido uskaltaa myös tähän seuraavaan porrasväliin, kerrosta korkeammalle.


Ja jää sitten siihen jumiin.


19.9.2013

Katseltuja ja kuunneltuja

Olen katsellut tänään: suklaanruskeita silmiä ja isin tekemiä saparoita.




Ja kuunnellut tätä:


Koko levy on loistava, tanssin tänään esimerkiksi ruokaa laittaessani niin kuin kukaan ei olisi ollut näkemässä. Saparopäätä alkoi hävettää. Ja ruskeat silmät tuijottivat.