31.10.2012

Onko siellä joku?

Olen perheen koira- ja lapsikuiskaaja, jonka tehtävänä on kaikissa tilanteissa tietää, mitä edellä mainittujen perheenjäsenten nupeissa kulloinkin liikkuu.

Laumanjohtaja istuu kynttilänvalossa ruokapöydän ääressä kalavoileipien kanssa lukemassa kirjaa (koska yhtään nörtimpiä olosuhteita on vaikea järjestää ultimaattisen nörttikirjan lukemiseen) ja pyysi minua tulemaan tulkitsemaan, mitä Koda tekee keittiössä. Kävin katsomassa.


Täytyy sanoa, että nyt en kyllä tiijjä.

Liittyykö tämä jotenkin siihen, että Kodan paras ystävä jäi muutossa vanhaan asuntoon? Onko nurkkakaapin nestekaasupullo räjähtämäisillään ja Koda tuntee tarvetta tarkkailla tilanteen etenemistä? Miksi se heiluttaa aina välillä häntäänsä? Orastaako tiskikoneessa vesivahinko? Tietääkö Koda, kuka murhasi Olof Palmen?

30.10.2012

Haukuttomat koirat ja kynnettömät kissat

Piti kirjoittaa ihan muusta, kunnes tuttuni linkkasi Facebookiin tämän.

Kannattaa lukea teksti kokonaan, mutta tiivistän tähän pääkohdat: jutun kirjoittanut bloggaaja asuu Jenkeissä ja valaisee meitä tietämättömyydessä eläviä eurooppalaisia siitä, että rapakon toisella puolen harrastetaan koirien mykistämistä. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että koiran äänihuulet leikataan, jottei koira voisi haukkua tai ulvoa. Menetelmä on onnistuttu vastustuksesta huolimatta kieltämään kolmessa osavaltiossa. Kolmessa. Viidestäkymmenestä.

Siis mitä vit...?

Samassa jutussa sivutaan myös vanhoja suosikkejani - sisäkoiria, joita ei koskaan käytetä lenkeillä sekä seurakoiria, jotka otetaan laukussa mukaan esimerkiksi lääkäriin.

Lisäksi kommenteissa joku muistutti kissoista, joilta poistetaan kynnet. Wikipedian mukaan amerikkalaisista kissoista arviolta neljäsosalta on poistettu kynnet. Kirurginen kynsienpoisto on joissain yksityisomisteisissa taloyhtiöissä edellytyksenä sille, että taloon saa muuttaa kissan kanssa. Kynsienpoisto on Pohjois-Amerikan lisäksi laillista ja tavallista sen kaltaisissa sivistysvaltioissa kuten Kiina ja Korea.

Seuraa muutama kysymys, joihin kuulisin mielelläni vastausehdotelmia:

1) Miten koiran mykistäminen voi olla laillista?
2) Pitääkö jonkun asian tosiaan olla laitonta ennen kuin yksinkertaisimmatkin ymmärtävät sen olevan väärin?
3) Jos haluaa lemmikin, joka ei hauku tai käy lenkeillä, miksei voi hankkia marsua?
4) Jos haluaa lemmikin, jolla ei ole kynsiä, miksei voi hankkia kultakalaa?

Ymmärrän, että kissat ja koirat ovat kaikkien mielestä kivoja ja sellainen on kiva ostaa kotiinkin. Mutta jos ei ole kiinnostunut kissan tai koiran omistamisen seurauksista, eikö eläintaulu olohuoneen seinällä riittäisi? Tai vaikka kivojen kuvien katseleminen? Tässä olisi yksi:


Translation for the possible American readers:

Why are you guys such dimwits? 
Do you need help curing from it or is it a genetic disorder?

Sincerely,
Europe

26.10.2012

Valkeaa on

Kun aamulla heräsin, alakerrasta huudettiin, että laita tosi paljon vaatteita päälle ennen kun katsot ikkunasta ulos!


Kyllä, kyllä, tilanne vaikuttaa tietysti pahalta, mutta ei nyt vajota epätoivoon.


Tärkeintä on, että on kaakaota, aikuisten potkupuku (jonka laumanjohtaja sai veljeltään lahjaksi, mutta joka näyttää hänen yllään mustalta kokovartalomaalilta... harmi!), talvirenkaat ja vetokoiria.


Ellette pysty hankkimaan kaikkia edellisiä tykötarpeita tähän hätään (tulihan tämä nyt vähän äkkiä), pitäisin välttämättömimpinä kaakaota (n. kolme lusikallista jauhetta 1,5 desiin maitoa) ja vetokoiria (kaksi riittää!).

20.10.2012

Vaikeaa on

Nukuin taas huonosti. Lauantai tuntuu ihan maanantailta, laumanjohtaja lähti aamuyöstä töihin. Aamiainen oli pahaa ja jouduin jakamaan leipäjuustoni. Lapsi kieltäytyy hiustenlaitosta ja näyttää villieläimeltä.

Ja juuri kun olen varma, ettei oma päiväni voisi olla enää yhtään harmaampi, väsyttävämpi, masentavampi tai hankalampi, löydän eteisestä tällaisen.


Jossain on aina on joku, jolla on vielä vaikeampaa.

15.10.2012

Ulosmurtautujat

Siinä seisoin. Makoisilta päiväunilta juuri heränneenä, nuttura korvalle valahtaneena, villasukat makkaralla, asettelemassa Muumi-dvd:tä mummilan soittimeen. Puhelimeen soitti joku vieras numero. 

Vastattuani paniikki iski heti, joten yksityiskohdat jäivät alkuun hieman epäselviksi. Kuten näin jälkeenpäin ajatellen jäi sekin, miten onnistuin n. vartissa sekä pukemaan että pakkaamaan lapsen ja itseni autoon ja ajamaan kotiin ilman siviiliuhreja. 

Lopputulema koostuu joka tapauksessa kahdesta olennaisesta havainnosta: 

1) Siperianhenkilöt osaavat avata ulko-oven lukosta.

2) Naapurimme osaavat pyydystää siperianhuskyja.

Minulle soittanut naapuri ehdotti, että asennuttaisimme lukon ympärille sellaisen metallikaaren, joka vaikeuttaa lukon avaamista sisäpuolelta. Mutta siperianhuskyn omistaja tietää, ettei siperianhuskyja pidä aliarvioida, vaikka oletettu pääsyyllinen näyttääkin tällä hetkellä tältä:


Siispä huomisaamuna meille tullaan asentamaan turvalukko, jonka saa ulkopuolelta lukkoon. Sen jos saavat auki, myyn molemmat houdineiksi sirkukseen. Lapsista ja hevosistahan ne jo pitävätkin. 

9.10.2012

Brunssia edeltävä

Laumanjohtajan tultua aamulla kotiin, ajattelin pitkän yön jälkeen syödä aamiaisen rauhassa sohvalla. Peiton alla. Yksin. Tiedättehän.



Ilmiön aikaansaa tuo leipäjuusto, joka aiheuttaa siperialaisissa keskivaikeaa hysteriaa. Toinen tapa ansaita suoraan syliin tunkevaa ruokailuseuraa on syödä äitini tekemiä lihapullia, jotka saavat Nidon tärisemään ja Kodan kuolaamaan nenästään. 

5.10.2012

Brunssi


Ruisleipää ja cheddaria. 


Jos siperiankerjääjät alkavat häiritä hänen ruokarauhaansa, hän huitoo ne itse pois hurjasti sähisten. Ja viittilöi ne sitten juustolla takaisin.

3.10.2012

Maailman arvokkaimmat kengät

Äitiydessä on ulottuvuuksia, joihin pystyi valmistautumaan aika hyvin etukäteen. Tiesin esimerkiksi, että välillä tulen olemaan todella väsynyt (kuten nyt) ja että äitienpäivisin on varmaan aika kivaa.

Mutta sitten on paljon tällaisia pieniä, ajatustasolla täysin epäolennaisilta tuntuvia hetkiä, joita en osannut kuvitella etukäteen, mutta jotka muistan lopun ikäni.


Pesin äsken lapsen ensimmäiset kengät ja laitoin ne talteen. Pohjia hinkatessani hymyilin sellaista typerää korvasta korvaan ulottuvaa hymyä (ja mietin, oliko se ruskea asia kantapään kohdalla sitä mitä luulen). Toivon voivani katsella näitä joskus vuosikymmenten päästä hänen kirjahyllyssään.

Paitsi että jos hän tulee isäänsä, ei hänellä tule olemaan kirjahyllyä ja hän tulee säilyttämään lapsuusmuistojaan juhlallisesti suuressa pakastepussissa, joka lopulta katoaa muutossa. Täytyy varmaan tarkkailla kehityssuuntaa.