Pennut takaisin, tai mä en ala

Valehtelisin jos väittäisin olleeni Game of Thronesista kiinnostunut mistään muusta syystä kuin siksi, että ensimmäisessä tuotantokaudessa oli siperianhuskynpentuja, lohikäärmeenpoikasia ja lyhyt ihminen.

Toisessa tuotantokaudessa ei ole ollut huskynpentuja kertaakaan, voitteko uskoa? Keskittyminen alkaa herpaantua. Onneksi on sentään samanhenkistä (ja lämminturkkista) seuraa.

P.S.
Lapsi sai kolmannen hampaansa tänään! Hän huudahteli asian tiimoilta viime yönä tasaisin väliajoin, joten näin levotonta unta, jossa nukuin tiiviisti laumanjohtajan ja leipälaatikon välissä. Vähän väsyttää.

Päättymätön leikki ja sateen tuoma onni

Yksivuotias ja kuusivuotias ovat viimein löytäneet toisensa.

Tässä leikitään mä otan tän sulta ja sit mä annan tän sulle ja sit sä annat sen takaisin -leikkiä, joka on ainakin näin sivustakatsojalle maailman hidastempoisin ja käsittämättömin ajanviete. 

Toinen tuo toiselle esineen, jonka on löytänyt jostain, ja mikäli esine on toisenkin mielestä kiinnostava, aloitetaan hidas vaihteleminen. Joka jatkuu. Ja jatkuu. Ja jatkuu.

Olen muuten salaa (onneksi tätä ei lue kukaan) tästä säästä aika riemuissani. 

Sateiden takia eiliselle Fiskars-eskursiolle oli pakko lähteä moottoripyörien sijaan autolla, joten sain raahattua kotiin hillittömän säkillisen Desicon kynttilöitä! Jes! Eikä kukaan ihmettele kerettiläistä kynttilöiden polttelua keskellä kesää, kun on kert näin kylmäkin! Tuplajes!

Ja sade oli kaatanut äidin pionit, joten jouduin valitettavasti vastaanottamaan niitä jättikimpullisen kotiin! Triplajes! 

Repo ja hän

En varmaankaan ole kameran kanssa paikalla silloin, kun hän saa sen ihan oikean ensisuudelmansa.

Mutta kyllä tämä Tyttö ja kettu -asetelmakin äidin sydäntä lämmittää.

Uusi susiluola remontissa: kylpyhuone, ja se, kuinka kaikki viimein loppui

Rakkaat ystävät sekä satunnaiset internetselaajat,

Pahoittelen venähtänyttä poissaoloani, mutta selitys on jo valmiina. Olemme vihdoin saavuttaneet pääteaseman. Lakipisteen. Viimeinen hetki on lyönyt, kuppi on tyhjä, kaikkemme olemme antaneet.

Remontti on valmis! Kyllä!

Olen viettänyt plikan kanssa aikaa muiden nurkissa, jotta miesväki sai rauhassa kiinnittää koko kevään saunassa odottaneet paneelit ja lauteet paikoilleen. Se oli viimeinen erinäisten sairastumisten ja sivuprojektien takia roikkumaan jäänyt homma remontin piiiiitkältä tehtävälistalta.

Nyt on vähän sellainen mitäs-sit-tehtäisiin? -olo. Laumanjohtajalla on varmaan luojan-kiitos-se-on-ohi! -olo.

Mutta tässä siis remonttipostaussarjan viimeinen osa, eli kylpyhuone ennen ja jälkeen.

Maailmassa on muutama asia, joista pidän paljon vähemmän kuin kaikista muista asioista. Yksi on sisustuksessa käytetty vaaleansininen. Toinen on peilikaapit.

Taloudessamme vallitsevasta kotiaskare-työnjaosta johtuen itselleni on tärkeää, että kodin toiminnallisista tiloista erityisesti kylpyhuone toimii hyvin. Siellä tarvitaan paljon laskutasoa, monenlaista kaappitilaa sekä tilaa pesukoneelle ja kuivausrummulle niin, ettei niitä tarvitse sijoittaa päällekkäin. Kuten kuvista näkyy, kylpyhuone ei vanhassa mallissaan täyttänyt vaatimuslistani kohdista ainuttakaan.

Myös kylpyhuoneen ulkonäöllä on mielestäni todella paljon merkitystä, sillä ainakin itse rentoudun saunassa ja suihkussa ja käytän pyykkihuoltoon - kuten varmaan kaikki muutkin lapsi- ja koiraperheiden mutsit - aivan tajuttomasti aikaa. Ja alkaahan jokainen päiväkin juuri kylpyhuoneesta.

Siispä kylpyhuoneessa uusittiin kaikki (pönttöä lukuunottamatta) lattiasta kattoon. Lisäksi yhtä seinää (tuo, jota vasten vanhan pyykkikaapin ovi edellisessä kuvassa avautuu) siirrettiin puoli metriä taaemmas. Seinän siirtämisen ansiosta saatiin tilaa pitkälle työtasolle, jonka alle mahdutettiin kaikki pyykkäämiseen liittyvä laitteisto ja kaapisto.

Olisimme halunneet kaksi vierekkäistä allasta, mutta tila leveyssuunnassa ei riittänyt. Kompromissina päädyimme yhteen leveämpään altaaseen. Koska halusin altaan alle mahdollisimman paljon kaappitilaa, jouduin joustamaan altaan syvyydessä. Fiksuna tyttönä valitsin tämän takia syvän altaan alakerran vessaan.

Pitkäksi tasoksi valitsimme laminaattia, mutta jos budjetti olisi ollut rajaton, olisin halunnut ehdottomasti betonitason. Mutta sain sentään betonialtaan! Jes! Ens kerralla koko kylppäri on betonia!

Koda laulaa takaovella, koska laumanjohtaja asettelee terassille vastikään adoptoimaamme grilliä... Joten juttu jää nyt vaille nasevaa lopetusta. Kysykää, jos tulee jotain mieleen, sisällysluettelo löytyy taas tuttuun tapaan alta.

Seinälaatat (30x60cm) Kaakelikeskus, lattialaatta (10x10cm) ja suihkuseinän pikkukivi Laattapiste, kaikki kalusteet, allas, työtaso, peili ja peilin valaisimet Kvik, hana Svedbergs, suihku Oras, paneelit Harvia. Työt putkihommia lukuunottamatta laumanjohtaja tovereineen ja sukulaisineen. Jälkimmäisistä osa muutti urakan valmistuttua Brasiliaan karkuun (muka töihin...). 

Elämäni aikarauta ja muita havaintoja

Joitakin vuosia sitten keksin tarvitsevani sellaisen seinäkellon, joka näyttää vanhalta, jättikokoiselta, kuluneelta taskukellolta. Ilmoitin asian tuolloin talouden toiselle kellonkatsojalle, joka vaikutti kiinnostuneelta.

"Ai jaa! Kuka sellaisia valmistaa?"

"En mä tiedä."

"Mistä meinaat sellaisen sitten löytää?"

"En mä tiedä."

"Mistä siis keksitkään tän jutun?"

"En mä tiedä.

"..."

"..."

Torstaina olimme palaamassa jokakuiselta Artek-pyhiinvaellukselta autolle, kun halusin vielä ihan nopeasti käydä entisen Papagenan tilalle ilmestyneessä liikkeessä. 

Arvaatte varmaan tarinan loppuosan.

 

Ja sitten ne muut havainnot:

- Lapsi osaa kävellä. Se on hämmentävää, liikuttavaa ja näin turvallisuusvastaavana myös pelottavaa.

- Lapsi aikoo ilmeisesti jatkaa jouluaattona kahdella hampaalla aloittamaansa hammasprojektia siten, että kolmas hammas saadan ehkä jo juhannukseksi.

- Uudet ruokakupit on otettu perskarvaisten keskuudessa vastaan hyvin, mutta vesikuppia saa nykyään täyttää 2-3 kertaa päivässä, sillä uudella kupilla käydään jatkuvasti lipittelemässä. Se on varmaan se uutuudenviehätys...

- Tältä näyttää uusi terassi kesäsateessa.

Paljon parempi, kuin vanha terassi auringonpaisteessa.

Nerokasta

Tulen onnelliseksi varsin käsittämättömistä asioista, minkä takia on erityisen mahtavaa omistaa blogi. Muussa tapauksessa pitäisi nytkin soittaa parhaalle ystävälleni, joka joutuisi keskeyttämään rullalätkäharjoituksensa ja vastaamaan hikisenä puhelimeen vain jotta minä voisin vauhkota suu vaahdossa koiranruokakupeista. 

(Viime viikolla soitin hänelle kyllä blogista huolimatta vauhkotakseni vanhasta puhelimesta. Mutta hei, vanha puhelin! Hänkin teeskenteli innostunutta.)

No mutta, asiaan.

Nämä tässä ovat koirien vanhat ruokakupit (sekä 2,5 varvasta, 1,5 tassua ja kiinnostunut siperianhusky).

Kupit ovat olleet meillä käytössä kolmisen vuotta ja olen vihannut niitä ainakin kaksi vuotta ja kymmenen kuukautta.

Ensimmäisten kahden kuukauden ajan olin innoissani siitä, kuinka paljon telineiden korkeus vähensi koirien ruokintapisteellä aiheuttaman sotkun määrää.

Sitten alkoi mennä hermot kuppien kolinaan, siihen, kuinka vieraat kompastelivat niihin jatkuvasti, sekä ennen kaikkia siihen, etteivät ne tuntuneet puhdistuvan astianpesukoneessa kunnolla. Telineiden pinnoite hilseilee käsiin ja kuppeihin on pinttynyt ajan kanssa sellainen haju, kuin... kuin joku olisi syönyt niistä kolmen vuoden ajan koiranruokaa. Päätin kuitenkin ostavani uudet kupit vasta sitten kun löydän kaikin mahdollisin tavoin paremmat, joita ei tarvitse uusia koskaan. 

Viime syksynä bongasin televiissiosta (okei, okei, Innoa katoin taas) kauniita koirantarvikkeita ja kyttäsin valmistajan nimen lopputeksteistä. Niin löysin Nerokon. Ja Nerokon täydelliset ruokakupit, Stack & Servet.

Alkuperäinen tarkoitus oli ostaa kupit koirien (ja emännän) tupaantuliaislahjoiksi tähän uuteen asuntoon. Viestittelin vuodenvaihteessa Nerokon taustavoimien kanssa, sillä kupit eivät vielä olleet sarjatuotantovaiheessa. Lupasin odottaa rauhassa. ...Mikä tarkoittaa tällä peltohiiren kärsivällisyydelläni sitä, että palasin asiaan viime viikolla. Nerokon perustaja Satu pahoitteli viivästystä ja tarjoutui myymään meille kuppien prototyyppikappaleita, jotka kävimme tänään kotiuttamassa Nerokon toimistolta. Jesss! 

Stack on tuo puinen tötterö ja Serve taas tuo kuppi, joka tötterön päälle lasketaan. Molempia on paria eri kokoa ja väriä, joista voi valikoida omistajan mieltymysten ja koiran koon mukaiset yhdistelmät. Me ostimme kekseliäästi mustavalkoista ja korkeimmillaan 35-senttistä. Nerokasta.

Kupit ovat laadultaan ihmisten elintarvikekäyttöön sopivia (se tunne, kun tarjoilen sipsejä koirien ruokakupista, eikä kukaan huomaa mitään...) ja tötteröt kokonaan puuta, joten varhaisista ennakkopeloistani poiketen niitä ei taatusti kohelleta kumoon. 

Pidän niistä kuitenkin niin paljon ja olen odottanut niitä kuukausitolkulla niin innoissani siksi, että ne ovat kiinnostavan näköisiä, eivätkä sellaisia pakollisia rumia koirajuttuja, jotka tekisi mieli piilottaa nurkkaan. 

Siperialaiset pitävät niistä lähinnä siksi, että niistä tarjoillaan ruokaa.