26.5.2012

Aarre

Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta meillä on todella vähän koriste-esineitä. Keräilin teininä buddha-patsaita ulkomailta ja tuon kokoelmani helmet ovat kyllä edelleen esillä. Ja sitten on laumanjohtajan lapsena löytämä kranaatinpuolikas. Ja ensimmäisenä äitienpäivänäni saamani paperiruusu lasikuvun alla. Ja siinä ne sitten olivatkin.

En osaa ostaa esineitä pelkästään koristeiksi. Enkä tykkää pitää kodissa esillä asioita, joilla ei ole selkeää funktiota, tai joihin ei ole vahvaa tunnesidettä. Siksi meillä ei ole taulujakaan. 

Tällä viikolla sain kuitenkin haltuuni aarteen, jolla on tunnearvoa enemmän kuin monilla muilla omistamillani asioilla yhteensä.





Tällä puhelimella olen soittanut kesälomilta kotiin ne kymmenet on ollu kivaa ja oon muistanu pitää lippiksen päässä ja oon syäny mansikoita niin että vatsaan sattuu -puhelut. Ja sitten mennyt jatkamaan majan rakentamista. Tai kesäkeiton keittämistä. Tai hippaleikkiä.

Puhelinvanhus on ollut jo pitkään eläkkeellä ja saanut sinä aikana pintaansa kummallisia pinttymiä ja hapettumia (?). Mitkään pesuaineet eivät tehoa, mutten aio luovuttaa vielä!

Nostin eläkeläisen korkealle kirjahyllyyn odottamaan entisöintiä. Yksivuotias on uteliaine sormineen puhelimesta niin kiinnostunut, että nämäkin kuvat sain otettua rauhassa vain lapsen nukkuessa.

Ja parin muunkin nukkuessa.


Meillä on ehkä hengitysilmassa jotakin anesteettista.

24.5.2012

Kuormajuhdan ensilastaus

Lenkkeilen paljon itsekseni koirien kanssa, sillä silloin saan määrätä tahdin ja tarpoa niin pitkälle kuin huvittaa ilman että kukaan alkaa haikailemaan iltapuuron ja unirätin tai telkkarista tulevan Lentoturmatutkinnan perään.

Mutta lenkkivaatteissa ei aina ole taskuja. Enkä uskalla lähteä kymmenen kilometrin lenkille yksin kahden ison koiran kanssa ihan tyhjin käsin, vaikka joku jäisikin kotiin meitä odottamaan.

Entä jos yksi kymmenestä jalasta nyrjähtää? Tai joku pääsee pupun perään? Tai iskee taifuuni? Kyllä silloin tarvitaan varusteita!

Ja taskuja tai ei, olen sitä mieltä, että yhteiset tavarat kantaa porukan voimakkain.


Eli tämä onnenmyyrä tässä.


Kodalle ostettiin eilen reppu. Ja sehän vihaa syvästi kaikenlaisten asioiden pukemista. Onneksi se on syntynyt huskyksi, sillä se ei tasan varmasti suostuisi laittamaan takkiakaan päälleen, vaikka olisi whippet tai perunkarvaton.


Onneksi sillä on myös huono muisti. Reppuahdistus unohtui ennen kuin päästiin ovesta ulos.

Ja se itse reppukin osoittautui tosi hyväksi ostokseksi. Mustista ja Mirristä, hinta n. 20€. (Olisi tietysti kiva, jos koirille suunniteltaisiin joskus kuosi, joka ei sisältäisi luukuviota. Mutta minkäs teet.)


Suden hetki suosittelee!

20.5.2012

Tervetuloa ottamaan aurinkoa

Satuitteko istumaan tänä varsin aurinkoisena viikonloppuna terassilla? 

Kasvot aurinkoon suunnattuina, raajat levällään, jokin B-luokan romaani tai Ö-luokan lehti hitaasti kohoilevan rinnan päälle unohtuneena?  

Vierellä mehulasi, johon itikat kerääntyvät hukkumaan, taustalla lasten/koirien/frettien/MM-jääkiekon etäiset äänet ja tuulen humina... 

Mikäli joku on aistivinaan äänensävyssäni hienoista kaihoisuutta, haluaisin korjata, että kyllä se on ihan ehtaa katkeruutta!

Meidän terassillamme näyttää nimittäin tältä:



Yritän suhtautua tilanteeseen huumorilla. Mutta vain siksi, että olen suuri mustan huumorin ystävä.

18.5.2012

Tätä tein eilen

Vuosikymmen sitten nauroin sille, että joku halusi näillä leveysasteilla istuttaa vanhempieni pihalle kirsikkapuita. Naureskelu loppui kun näin kahden puun vahvuisen sakuran ensimmäisen kerran. Olen siitä lähtien yrittänyt kuvata kukkivat kirsikkapuut joka vuosi (ja "yrittänyt" tarkoittaa tietysti sitä, että kuvia on ehkä n. kolmelta vuodelta).

Tänä vuonna kamera ehti paikalle vähän myöhässä. Autollinen ihmisiä odotteli ymmärtäväisenä pyllistellessäni kameran kanssa rähmälläni maassa.



Ellen ollut entisessä elämässäni tanskalainen, olen saattanut olla japanilainen. Pituuskin täsmäisi. Ja tapa hihittää kummallisille asioille.

Sakurapyllistelyn jälkeen ajoimme 160 kilometrin päähän laatoitushommiin - laumanjohtaja jo kolmatta kertaa tällä viikolla. Sille ei ole ilmeisesti riittänyt tämä koko kevään kestänyt omien nurkkien remontoiminen.

Koda olisi syönyt työmaalta kaiken, joten emme ottaneet siperianhuskyja mukaan. Siperialaistyönjohdon sijaan työskentelyä valvoi siis tällainen puutarhatonttu. Tässä hän on juuri valvonut saumausristien irrottamista.


Reissu kesti kahdeksan tuntia. Ja sen paras osa oli kotiinpaluu. Siperianhuskyt ja puutarhatonttu olivat ikävöineet toisiaan.

12.5.2012

Ylimääräinen lenkkitoveri

11 päivää hän lepäsi, ja sitten hän palasi kirjoittamaan.
Syytän siitepölyä, isäkuukautta ja miestä joka ampui vihreältä kukkulalta.

Meillä katsotaan juuri Muumeja. Lapsi jammailee aina tunnusbiisin ja mamamama-papapapattelee mukana, jaksaa katsoa varsinaisesta jaksosta ehkä ensimmäiset 15 sekuntia ja menee sitten leikkimään itsekseen. Me jäämme katsomaan nenät kiinni ruudussa ja keskustelemme kiivaasti juonenkäänteistä.

Asiaa on näiden päivien aikana kertynyt taskut ja takinliepeet täyteen, mutta ajattelin nyt ensin kertoa vain tämän päivän lenkkiseurasta. Hän on tässä:


Laumanjohtaja käveli Kodan ja lapsen kuljetuskapselin kanssa vähän taaempana ja sitten kuului, että "Täällä on hei joku ylimääräinen koira!". Tämä viehkeä neiti jolkotteli pokkana perässämme, kiinnostunut nenä kiinni Kodan (joka ei tietenkään huomannut mitään) pyllyssä.

Boheemi hätävararemmi sidottiin laumanjohtajan kaulahuivista. Suostuttelin koiran kanssani läheiselle pihakirpputorille, josta omistaja meidät lopulta löysi.

Mutta jäi harmittamaan, etten saanut tietää neidin (tai voi olla rouvakin, mistäs minä tiedän) nimeä. Jotenkin ärsyttää, että päivän jännittävimmän hetken tarjoaa henkilö, johon en päässyt edes tutustumaan paremmin.

Olisikohan omistaja ymmärtänyt, jos olisin pyytänyt saada jäädä leikkimään neidin kanssa vielä hetkeksi?


(Muumeissa on delfiini, jonka nimi on Kiiltopää. Oikeasti, KIILTOPÄÄ?!?)

1.5.2012

Toukoaamu

Silloin tiedät jakavasi elämäsi juuri oikean ihmisen kanssa, kun yllätät hänet vappupäivän aamuna pesemästä keittiön ikkunaa. Ruudullisissa yöhousuissa etupihalla seisten.

Yksivuotiaan kanssa olemme ehtineet tänään ihmetellä ikkunanpesuilmiön lisäksi myös äitini tuomaa bonsaita. Erinomainen tupaantuliaislahja talouteen, jonka emäntä pitää sekä puista että minikokoisista asioista.


Toinen varma merkki siitä, että jaat elämäsi oikean ihmisen kanssa: hänen jälkeläisilleen periytyy tällaiset hiukset:


Mahtavat.

Mainiota vappua sekä alkanutta toukokuuta, internet-toverini!
Olkoon päivänne yhtä täydellinen kuin täälläkin. Toivon myös, että teidänkin paikallisradiossanne joku ymmärtää soittaa Kuningaskobraa, kuten Radio Helsingillä juuri nyt.