31.3.2012

Häirikkö linssissä


Erinomaista lauantaita!

Kävimme juuri puolentoista tunnin reippaalla lenkillä sen kunniaksi, että teillä mahtuu taas ohittamaan vastaantulijoita kokoonpanon kanssa, joka käsittää kaksi siperianhuskya, yhdet lastenvaunut sekä yhden äkäisen kääpiökokoisen akan, joka ei oikeastaan edes haluaisi väistää ketään.

Lenkinjälkeisistä hienoisista vihjailuista on aistittavissa, ettei Koda aio olla loppupäivänä enää käytettävissä.


Mutta onneksi joku sentään on!


Hän on tällä viikolla tehnyt hirveästi yhteisen hyvän eteen mm. lajittelemalla isin ruuvit (lenkkariin), piilottamalla äidin pankkikortin eteismaton alle ja opettelemalla mahtavan ilmeen, joka saa lapsen näyttämään aivan Edvard Munchin Huudolta.

Ja vielä on viikkoa jäljellä.



27.3.2012

Jaoteltuja ihmisiä

Ihmiset jaotellaan usein materialististen suuntaumustensa perusteella. Miehet ovat auto- tai moottoripyörämiehiä. Naiset ovat käsilaukku- tai kenkäihmisiä.

Sisustajat puolestaan jaetaan perinteisesti tuoli- ja lamppuihmisiin. 

Olen tuntenut itseni näiden kahden vaihtoehdon välillä ulkopuoliseksi. Väliinputoajaksi. Lainsuojattomaksi. Pidän kyllä valaisimista, mutta on meillä tuolejakin! Molempia löytyy myös ostos- ja haavelistalta. Ja varastosta. Jos pitäisi luopua toisista, en tiedä istuisinko mieluummin hyvin valaistussa asunnossa lattialla vai sysipimeässä kämpässä jollain arnejacobsenilla.

Sunnuntaina teimme kolmistaan reissun Hämeenlinnalaiseen navettaan. Toimme sieltä mukanamme (peilin, nauloja, hevosenkengän, lankkua ja) jotain, jonka myötä tunnen voivani vihdoinkin määritellä itseni sisustajana.


Olen ehdottomasti lypsyjakkaraihminen.

Keksin heti kotona ainakin tusinan tarkoituksia, joita varten tarvitsen lisää lypsyjakkaroita. Lypsyjakkara toi tietoisuuteeni myös aivan uuden kokomääritelmän:

Kun on niin pieni, että voi istua lypsyjakkaralla ja heilutella jalkojaan. 



24.3.2012

Mun koti on täällä!

Olemme eläneet täällä viikon lähes askeettisissa olosuhteissa!

Eli siis ilman nettiä (3G on tietty toiminut puhelimissa, mutta eihän ihminen nyt sillä pärjää) ja telkkaria.

Radio-ohjelmia on kuunneltu niin innostuneesti, että hyvä ettei sentään olla keräännytty iltaisin radion ympärille istumaan ja naureskelemaan kuin 50-luvulla ikään.

Mutta mennään asiaan! (Joo, nyt jo, aatelkaa!)





Muutama juttu on vielä vähän kesken. En esimerkiksi tiedä, voiko alakerran vessanpönttöä käyttää vai ei ja saunan seinät ovat tällä hetkellä tunnelmallisesti hohtavaa foliota. Remontin suurimmat kipukohdat (kirjaimellisesti, pitäisi laittaa tänne kuva laumanjohtajan käsistä remontin jälkeen... Itselläni on vain neliskulmainen mustelma isovarpaassa ja sekin tuli uuden jääkaapin ovesta) olivat kylpyhuone, keittiö ja vessa, joista ajattelin tehdä tänne ennen & jälkeen -postaukset heti kun kaikki edellämainitut ovat täysin valmiita.

Minä ja lapsi emme ole nukkuneet missään niin hyvin kuin täällä (laumanjohtaja nukkuu erinomaisesti kaikkialla missä vain ehtii sulkea silmänsä, joten hänen tunnelmiaan en ole kysynyt). Koirat nukkuivat pari ensimmäistä yötä levottomasti unissaan pölöttäen ja kuuntelivat ihmeissään ulkoa kantautuvia ääniä - vanhassa asunnossa kodin ulko-oven ja ulkomaailman välissä oli rappukäytävä ja hiljaisuus.

Lisäksi Koda odotti n. kolme ensimmäistä päivää etuoveen nojaten sitä, milloin vierailu päättyy ja lähdemme kotiin, eikä vieläkään oikein uskalla kulkea portaita, jos sattuu vahingossa katsomaan alas kesken matkan.

Itse olen kotiutunut tekemällä muutamia erinomaisia sisustushankintoja. Yksi parhaista (ja edullisimmista! Pidän asioista, jotka ovat sekä parhaimpia että edullisimpia!) on Perobasta viime viikolla eteiseen ostamani matto.

Yritin kuvata sitä, mutta tiedättehän...


Palaan asiaan! 

Maailman ärsyttävin sanonta, mutta silti käytän sitä usein puhelun päättämiseen, liian kalliita asioita myyvästä liikkeestä poistumiseen ja tämän postauksen lopettamiseen. Mutta jos ihan oikeasti aikoo palata asiaan (paitsi siis poistuessaan liian kalliita asioita myyvästä liikkeestä), niin mitä sitten pitäisi sanoa?

9.3.2012

Älykköjen taktiikka

Laumanjohtaja harrastaa älypelejä. Sellaisia erilaisia palikkasykeröitä, joiden osat pitää osata irrottaa toisistaan ja kasata sitten taas uudestaan kokoon. Myös sellaisissa peleissä, joita myyjän mukaan kukaan ei ole ratkaissut aiemmin, hänellä kestää yleensä n. 5 minuuttia (meillä muilla on tapana ottaa aikaa).

Itse kuulun yksinkertaisten ihmisten rotuun (jota laumanjohtaja kutsuu tuttavallisesti "humanisteiksi"). Kaapissa on ruukullinen älypelejä ja olen yrittänyt ratkaista niistä suurinta osaa. Taktiikkani on äärimmäinen väkivalta. Se on tehonnut tähän mennessä yhteen, jota ei sen jälkeen saanut kasaan enää kukaan.

Koda käyttää - ehkä hieman ennalta-arvattavasti - näemmä ihan samaa taktiikkaa.


Lyön vetoa, ettei kovin moni äiti ole saanut kotoa lapsenhoitajalta samanlaista puhelua kuin minä sain eilen lapsen mummilta.

"Moi, tota... Koda söi sen sudokukuution! En tiedä yhtään miten paljon se on ehtinyt nielemään niitä paloja, mitä mä teen?"

5.3.2012

Mun koti ei oo täällä

Joskus kotiutuminen kestää. Ei ihan heti onnistu asettumaan taloksi uuteen kotiin, vaikka kuinka yrittää.

Tällä kertaa kävi päinvastoin: kotiuduin uuteen kotiimme, kun ensimmäisen kerran astuin sen ovesta sisään. Laumanjohtaja huomasi ilmeeni ja kuiskasi, että pitäiskö meidän nyt kuitenkin vielä katsoa noi ylemmätkin kerrokset?


Siitä on nyt neljä kuukautta. Näillä näkymin lauma oheistarvikkeineen siirtyy uuteen tukikohtaan vaiheittain ensi viikolla. Tuntuu siltä kuin olisi ollut kuukausitolkulla reissussa ja olisi juuri aloittanut kotimatkan.


Mun koti ei enää oo täällä, vaikka me vielä ollaankin (ja vaikka en Chisusta tykkääkään). Aloitin pakkaamisen eilen kirjoista ja levyistä. Tänään laitoin verhot pyykkiin.


(Ja miksi Kodan on tultava muina koirina haistelemaan työtuolia juuri silloin 
kun kuvaan verhotonta ikkunaa? Jaa-a.)


Onneksi lapsi ja koirat sentään ovat täällä. Olemme ikään kuin kaikki yhdessä matkalla kotiin. 

Matkatakseen entistä sujuvammin, on lapsi päättänyt opetella vihdoin konttaamaan. Hän on osannut tekniikan jo pari kuukautta, mutta on käyttänyt sitä vain hätätilanteissa. Nyt hänelle on valjennut, että eteneminen polvillaan on paljon miellyttävämpää kuin eteneminen vatsallaan. Ja niin pääsee vähemmällä ähinällä pahaa-aavistamattomia päiväuniaan nukkuvan siperianhuskyn kimppuun.


Mikäli tätä lukee joku toinenkin muuttopuuhissa häärivä, hänen tiedokseen annettakoon, että Tukevasti ilmassa on - paitsi universumin paras radio-ohjelma, myös - erinomaista pakkausseuraa. 

Tietysti olisi toivottavaa, että pakkaaminen sujuisi muinakin ajankohtina kuin maanantaisin klo 13-15. Mutta ehkä niinä viimeisinä paniikinsekaisina pakkausöinä voi sitten turvautua uusintoihin.