22.7.2012

Ikivanha I-a-aa

Jos saisin päättää, lapsi ei leikkisi muilla kuin vanhoilla puisilla leluilla. Mieluiten sellaisilla, joilla joku hänen omista sukulaisistaan on leikkinyt häntä ennen.

Sen lisäksi, että puiset lelut ovat tietysti uusinakin kauniita, ne myös vanhenevat arvokkaasti. Säilyttävät leikkien jäljet ja vuosien kulumat. Minä ja laumanjohtaja veljineen olemme 80-luvun lapsia, eikä sen aikakauden muovileluista ole enää paljoakaan jäljellä. Niitä kukaan ei ole edes halunnut säilyttää.

Mutta onneksi meitä edeltävän sukupolven leikeistä sentään jäi jotain.



Jukka-keinuhevoset ovat olleet tuotannossa vuodesta 1947 lähtien (no ihan suoraan internetistä luin!) ja tämän yksilön ensimmäisiä ratsastajia on ollut tytön 50-luvulla syntynyt ukki.

Tänään tytön hurjapäistä keinumista katsellessaan laumanjohtaja sanoi yht'äkkiä muistavansa, miltä samalla keinuhevosella ratsastaminen tuntui. Aika siistiä!


Heppa (siis i-a-aa, kuten viimeisin ratsastaja hevostaan kutsuu) löytyi laumanjohtajan lapsuudenkodin kellarista. 20 kellarivuoden jälkeen vaadittiin erinäisten osien irrottamista ja puhdistamista, minkä lisäksi ukki loihti hevoselle silmät ja pehmusteet jalasten alle.


Varaudumme samoihin toimenpiteisiin sitten, kun omien lastenlasteni ukki luovuttaa hevosen eteenpäin.

P.S.
Yritin ensin kuvata keinuhevosta lattialla.


P.P.S.
Blogger oli jostain syystä tulkinnut muutamat kommentit törkeästi roskapostiksi ja piilottanut ne roskapostikansioon, löysin ne sieltä äsken blogin asetuksia pipertäessäni. Saakeli! Nimimerkit marjis ja Leena, kommenttinne löytyvät nyt vastauksineen alkuperäisistä osoitteistaan. Muutin kommenttien seurantaa niin, ettei Blogger pääse enää jatkossa jekuttamaan. Pahoitteluni!

12 kommenttia:

  1. Meidän iskältä, 7-lapsisen sisarussarjan vanhimmalta, on jäänyt jälkipolville renkaaton "kuttaperkkainen" kuorma-auto. Ei hirveesti oo lapsenlapset sillä leikkiny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä... Tosi inspiroivalta kuulostaa...

      Poista
  2. Samoilla linjoilla ollaan! Jos saisin päättää, lapsella olisi vain perinteisiä, mieluiten puisia leluja. Ei mitään valmiiksi leikittyjä muovisia piipittäviä ja kilkattavia härpäkkeitä. 1-vuotiaan kanssa äidillä on onneksi vielä sananvaltaa leluvalintoihin :) On kyllä kaunis heppa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myönnän kyllä ihan avoimesti tykkääväni tällaisista leluista ulkonäönkin takia. Lelut on joka tapauksessa aina levällään, joten sillä on mun mielestä etenkin äidin mielenterveydelle aika suuri merkitys, minkä näköisiä ne lelut on :D Mutta suurin syy näiden suosimiseen on se, että niillä voi leikkiä mitä tahansa. Toi valmiiksileikitty on tosi hyvä termi kuvaamaan sitä, millaisina mäkin niitä muovisia helvettikoneita pidän. Skidin kummitäti kertoo aina kauhutarinaa sukulaislapsellaan näkemästään paristollisesta lelusta, jossa hamsteri on drive in- leffassa autolla.

      ...Ja sen lelun funktio on siis se, että hamsteri on drive in -leffassa autolla. Jep.

      Poista
  3. Ihana keinuheppa :) Me ostettiin omalle lapsenlapsellemme puinen keinuheppa 1-vuotislahjaksi, se on kyllä eri tyylinen kuin tämä. Käytettynä, ollut tätä ennen yhdellä lapsella. Toivottavasti siitä tulee sukukalleus :) Itse toivottomana (?) tavaroiden säilyttäjänä olin onnellinen, kun omien lasten leluja+kirjoja on säilynyt lapsenlapsille. Yksi heistä on jo tullut maailmaan, tämä yksivuotias pikkuneito, hänelle syntyy sisarus lokakuussa ja sitten vielä serkkukin ensi helmikuussa. Eli nuoremmalla tyttärelläni on kohta kaksi lasta ja vanhemmallakin sitten helmikuussa yksi pienokainen! Ja mummu on onnellinen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli itselläni penskana kanssa keinuheppa, sellainen ihan toisenlainen, joll on puolallinen selkänoja ja maalatut suitset ja harja, ja mua harmitti jo vuosia sitten tosi paljon, ettei se selvinnyt jälkipolville. Olen kanssa toivoton tavaroidensäilyttäjä, mutta kirjoista oon pitänyt hyvää huolta :) Lapselle luetaan nyt iltasaduiksi samoja kirjoja, joita mullekin on aikanaan luettu. Se on aika hienoa. Oon vasta nyt niitä itse uudelleen tytölle lukiessani tajunnut, miten suuri vaikutus niillä on ollut mun lapsuuteen. Että ehkä hyvä, että säilytin just ne, enkä jotain barbeja :D

      Ja paljon, paljon onnea onnekkaalle tulevalle triplamummulle! :)

      Poista
  4. Löysin blogisi ihan vahingossa (googlettamalla "suden hetki", oli minusta niin kaunis ilmaus!), taidan jäädä lukijaksi ;)

    Ja pakko kommentoida, että vanhat (ja miksei uudetkin) kunnon puulelut ovat ihania, en jaksa sitä muovikrääsää! Vaan jotenkin kummasti sitä on meillekin kertynyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin nimi tulee siitä, että toi ilmaisu on muakin jollain tavalla aina seurannut ja kiehtonut :) Tervetuloa vaan!

      Mulla menee nyt jo hermot sen muoviroinan kanssa, eikä yksivuotiaalla sen määrä ole mitään verrattuna siihen, mitä se tulee varmaan olemaan muutaman vuoden päästä... Yritän jotenkin tunkea näitä puuleluja mukaan, jotta edes vähän tuntuisi siltä että oon yrittänyt tehdä asialle jotain :D

      Poista
  5. Meillä asustaa ihan samanmoinen heppa. On ollut ensin minun isoveljeni ratsuna ja sittemmin allekirjoittaneella. Nyt ilahduttaa sitten tuota meidän perheen nuorimmaista ja aika vauhdikkaasti muuten ilahduttaakin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtava ratsu! Meillä tähän suhtaudutaan kans tosi vauhdikkaasti, rystyset valkoisina pursitetaan kahvoja ja hampaat irvessä ähistään vauhdin hurmassa :D Äitiä aina vähän jänskää katsoa vierestä...

      Poista
  6. Oi, en muistanutkaan tuollaisia heppoja olevan! Minulla sellaista ei ollut, mutta muistan nyt ihan selvästi ratsastaneeni moisella ehkä jossain sukuloimassa tai tarhassa. Klassikkolelu!

    PS: Olen ennenkin joutunut roskapostiin ihan muissa blogeissa, joten googlen mielestä en ole vissiin kovinkaan asiallinen tyyppi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No aika asiatonta diskriminointia Googlelta!

      Mulla on muuten myös tällaisesta jotain tooosi hämäriä muistikuvia lapsuudesta. Meillä oli kotona sellainen pinnaselkäinen puunvärinen keinuhevonen, mutta tämmöinenkin on jossain ollut... Jotenkin siistiä aina kun lapsuudesta palaa mieleen sellaisia puolittaisia muistoja, joista puuttuu isoja paloja, mutta joiden fiiliksen muistaa selvästi :)

      Poista

Kahdeksan tassua ja kymmenen vikkelää sormea kiittävät kommentistasi.