5.3.2012

Mun koti ei oo täällä

Joskus kotiutuminen kestää. Ei ihan heti onnistu asettumaan taloksi uuteen kotiin, vaikka kuinka yrittää.

Tällä kertaa kävi päinvastoin: kotiuduin uuteen kotiimme, kun ensimmäisen kerran astuin sen ovesta sisään. Laumanjohtaja huomasi ilmeeni ja kuiskasi, että pitäiskö meidän nyt kuitenkin vielä katsoa noi ylemmätkin kerrokset?


Siitä on nyt neljä kuukautta. Näillä näkymin lauma oheistarvikkeineen siirtyy uuteen tukikohtaan vaiheittain ensi viikolla. Tuntuu siltä kuin olisi ollut kuukausitolkulla reissussa ja olisi juuri aloittanut kotimatkan.


Mun koti ei enää oo täällä, vaikka me vielä ollaankin (ja vaikka en Chisusta tykkääkään). Aloitin pakkaamisen eilen kirjoista ja levyistä. Tänään laitoin verhot pyykkiin.


(Ja miksi Kodan on tultava muina koirina haistelemaan työtuolia juuri silloin 
kun kuvaan verhotonta ikkunaa? Jaa-a.)


Onneksi lapsi ja koirat sentään ovat täällä. Olemme ikään kuin kaikki yhdessä matkalla kotiin. 

Matkatakseen entistä sujuvammin, on lapsi päättänyt opetella vihdoin konttaamaan. Hän on osannut tekniikan jo pari kuukautta, mutta on käyttänyt sitä vain hätätilanteissa. Nyt hänelle on valjennut, että eteneminen polvillaan on paljon miellyttävämpää kuin eteneminen vatsallaan. Ja niin pääsee vähemmällä ähinällä pahaa-aavistamattomia päiväuniaan nukkuvan siperianhuskyn kimppuun.


Mikäli tätä lukee joku toinenkin muuttopuuhissa häärivä, hänen tiedokseen annettakoon, että Tukevasti ilmassa on - paitsi universumin paras radio-ohjelma, myös - erinomaista pakkausseuraa. 

Tietysti olisi toivottavaa, että pakkaaminen sujuisi muinakin ajankohtina kuin maanantaisin klo 13-15. Mutta ehkä niinä viimeisinä paniikinsekaisina pakkausöinä voi sitten turvautua uusintoihin.

2 kommenttia:

  1. Niinpä. Kulkurivuosien ja monien pakkaamisten jälkeen oli minunkin kotini selvä ensimmäisellä oven avaamisella. Mikään ei voi enää mennä pieleen kun lapsellakin on niin päämäärätietoinen ote menemiseen. Iloista pakkaamista!
    Terveiset Taunuksesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, intuitioon luottavalle ihmiselle ensimmäinen askel kynnyksen yli on usein se ratkaiseva. Kiitos!

      Poista

Kahdeksan tassua ja kymmenen vikkelää sormea kiittävät kommentistasi.