25.7.2011

Oman elämänsä rikollisnero

Uskon, että on olemassa ihan oikeita rikollisneroja. Niitä, joista emme tiedä mitään, jotka eivät koskaan jää kiinni eivätkä herätä rivitalonaapureidensa epäilyksiä. Jotka elävät sujuvaa kaksoiselämää partoihinsa naureskellen, ovat päivisin tilintarkastajia ja öisin menestyksekkäitä timanttivarkaita.

Ja sitten on Nido.


Rikospaikkatutkintaa ei tarvittu, sillä tiesin jo askelluksen äänestä, mitä on tapahtunut. Kiireinen tassuttelu keittiön ohi - tap tap tap tap tap. Ehdin nähdä siitä vilauksen: korvat luimussa, pää alas painettuna, häntä puolikaarella ylöspäin. Vessapaperirullan hylsy suussa.

Nidon rikollisissa touhuissa on kolme ongelmaa:

1) Se syyllistyy aina tismalleen samaan rikokseen tismalleen samalla tavalla, joten heti rikoksen tapahduttua kaikki tietävät, kuka on syyllinen.

2) Sillä ei ole koskaan pitkäntähtäimen pakosuunnitelmaa. Ei ketään odottamassa pakoautossa nurkan takana, ei salaista tiliä Caymansaarilla, minkä turvin paeta Karibialle siemailemaan mojitoja.

3) Se luulee muuttuvansa näkymättömäksi silloin, kun on tehnyt jotain tuhmaa.


Joten siellä se nyt seistä jököttää ruokapöydän alla kallisarvoinen saalis suussaan. Se ei uskalla liikahtaa, ettei näkymättömyystaika katoa.

Mitä rikoksiin tulee, sillä olisi paljon opittavaa Kodalta. Jos Kodan ja vessapaperirullan tiet kohtaavat, Koda ei aikaile, vaan ryhtyy silppuamaan niiltä sijoiltaan. Se on yleensä jo valmis silloin, kun ensimmäiset epäilykset heräävät.

24.7.2011

Turvassa

Pelolle ei ole tilaa, jos on täynnä rakkautta.


...Jos valinnat on tehnyt itseä varten, ei muiden takia.


...Jos aika ei kulu tai odota oikeaa hetkeä, vaan kasvattaa elämästä suuremman.


Vaikka tuleva voi mustua hetkessä, ei kukaan voi viedä meiltä aikaa, jonka olemme jo eläneet. Se tekee meistä täyden, ja siellä menneet elävät ikuisesti. Turvassa.


...

En pidä kollektiivisen surun lietsomisesta ja siinä rypemisestä, enkä kepeän blogin linjasta poikkeamisesta, mutta tämän halusin sanoa. Koska tuntui, että jotain nyt kuitenkin on sanottava.

Olen odottanut sadetta viikon. Nyt se viimein koputtaa ikkunaan.

16.7.2011

Tungosta matolle

Pienhenkilö sai lahjaksi leikkimaton.

Koda luulee, että lahja on osoitettu sillekin, ja odottaa kuumeisesti omaa leikkivuoroaan. Minä hetkenä hyvänsä...





12.7.2011

Ohivilahtavia koiria

Joku ihmetteli joskus, että eivätkö meidän koirat pääse koskaan ulos, kun niistä ei ole ikinä ulkokuvia. 

Kyllä ne pääsee. Mutta niistä ei vaan ikinä oteta ulkokuvia. En jaksa koskaan raahata suurempaa putkea mukana pihalla, ja pienemmillä kuvat ovat sitten sellaisia, että joku vilahtaa kaukaisuudessa ohi. Joten sitä tyytyy sitten kuvaamaan hitaammin liikkuvia kohteita, kuten 50-senttistä ylipäällikköä, tassunjälkiä ja omia varpaitaan.








Raahauduin ylipäällikön kanssa mukaan ulkoilemaan siksi, että lauman meteorologiasta jotain ymmärtävä taho johti meitä röyhkeästi harhaan lupaamalla, että nyt ois sit viikon verran niinku viileempää. Alkupäivä olikin lupaavan viileä ja sateinen, mutta kun päästiin puistoon, se-taivaankappale-jonka-nimeä-emme-mainitse luikerteli esiin porottamaan. Terv. nimim. Kesää Aina Vihannut.





5.7.2011

Tyhjästä nyhjäten

Pidän ihmisistä, jotka ovat hiljaa silloin, kun eivät keksi mitään sanottavaa.

En itse valitettavasti ole sellainen, joten istun nyt sitten kirjoittamassa tätäkin, vaikkei tässä ole niin sanotusti päätä eikä häntää. Ilmoitan vaan, että hyvissä voinneissa ollaan. Ja lojutaan. Vielä pari viikkoa sitten miesväki kävi joka aamu heti kukonlaulusta juoksulenkillä, mutta sellaiselle ei näillä säillä ole lähtemistä, mikäli haluaa säästyä lämpöhalvaukselta. Sellaiselta säästyminen on muutenkin vähän haastavaa, jos on kiinteät villahousut koko ajan jalassa (kuten siperialaisten lisäksi myös laumanjohtajalla on, sen karvaisuusaste on suunnilleen neanderthal).


Kodan omaan henkilökohtaiseen yksityisnurkkaan on ilmestynyt nelipyöräinen tunkeilija, koska emäntä ei ymmärrä käyttää lastenvaunuvarastoa. Kostoksi vaunut on muina koirina työnnettävä pois nurkasta niin, että kukaan ei pääse niiden ohi vessaan. Hähä!


Nidon omalle henkilökohtaiselle yksityissohvalle on puolestaan ilmestynyt (punatukkainen?!) puolimetrinen tyyppi, joka vie kerralla koko sohvan ja kykenee nukkumaan piiruakaan liikahtamatta niillä sijoillaan esimerkiksi kolme tuntia. Sietämätöntä.

Ja koska ensi kesänä olisi ihan oikeasti tarkoitus lomailla muuallakin kuin asvaltin keskellä, on asuntoon ilmestynyt myös asian kannalta välttämättömiä tarvikkeita. Hankinnat on tuttuun tapaan aloitettu olennaisimmasta päästä.


Eli kumisaappaista. Tosin nuo laumanjohtajan vihreät ilmestyivät tänään eteiseen siltä salaa. Se on sitä miestyyppiä, jonka mielestä kolmekymppinen perheenisä voi ihan hyvin vielä pitää kenkäkaupan teiniosastolta haalittuja skeittikenkiä. Ne sopivat erinomaisesti kaikkiin tilanteisiin kurakeleistä perhejuhliin ja umpihankeen, eikä kenkiä missään nimessä tarvita kuin yksi pari kerrallaan. Seitsemässä vuodessa olen saanut ujutettua sille jo yhdet uggit, yhdet pitkävartiset lenkkarit ja varvassandaalit. Ja nyt kumpparit. Jessss!