28.2.2011

Olohuoneen aito Veeärrä

On pitänyt esitellä talven paras ja edullisin sisustushankinta jo pitkään, mutta nyt vasta muistin. Se on oletettavasti myös ainoa esimerkki siitä, kuinka Valtion rautateiden välinpitämätön suhtautuminen kalustoonsa voi olla joskus hyväkin juttu.


Kuvauspaikalta tavattiin jonkinasteisia häiriötekijöitä, joten kuvat tyydyttiin vain ottamaan niistä kulmista, joista kuviin tuli mahdollisimman vähän karvaisia ahtereita


Mutta tässä se nyt sitten on!


Kerrankin kävi niin kuin sisustuslehdissä! Vanha VR:n varustelaatikko löytyi naapurin romukasasta (tunnisti romukasaksi "Rojua"-kyltistä), jonka laumanjohtaja bongasi kellarivaraston käytävältä. Naapuri oli hamstrannut laatikoita kaksin kappalein remonttikohteesta, johon oli työssään törmännyt. Meille liikeni laatikoista toinen.


Ensiapukäytössä toimineen laatikkovanhuksen perusteelliseen puhdistamiseen kului vettä, käsipyyhkeitä ja pari tuntia. Loota lojui pari kuukautta toimettomana ruokahuoneen nurkassa, mutta sai nyt viimein pestin TV-tasona ja sisustuslehtisäiliönä. Eiksoo hiano!

25.2.2011

Perjantainokka

Silläkin uhalla, että joku hermostuu blogissa jatkuvasti esiintyvistä nenistä, tarjoilen teille perjantainenän. Sellaisen, jolla selvästikin yritetään viestiä, että mä en edes halua haistaa sua just nyt.


Mielestäni maailmassa ei ole koskaan tarpeeksi neniä, tassuja ja pieniä varpaita (viimeksi mainittuja tungetaan juuri kylkiluideni alle).

24.2.2011

Muistot kansiin

Siltä varalta, että joku muukin kärsii etenevän kevään aiheuttamasta kroonisesta puuhailuvimmasta ja kaikki kaapit on jo siivottu, olisi jaossa askarteluidea, joka oikeastaan on tämän bloginkin taustalla.

Olen aina pitänyt eläimistä ja selaillut innostuneena menneiden vuosikymmenten kuvia, joissa näkyy vanhempieni ja isovanhempieni elämissä vaikuttaneita eläimiä. Olen halunnut tietää niistä hirveästi - nimien lisäksi sen, minkälaisia ne olivat, minkälaista niiden kanssa oli olla, mistä ne pitivät...

Mutta kun noiden kauas menneisyyteen jääneiden ystävien kanssa vietetyistä viimeisistä hetkistä on jo aikaa useampia kymmeniä vuosia, eivät nimetkään välttämättä muistu enää mieleen. Pian sen jälkeen kun Ronja oli tullut meille, päätin, etten aio jättää elämäni eläinten muistoa oman, dementiaan ilmeisen taipuvaisen muistini varaan. Halusin, että omat lapseni voisivat halutessaan tutustua niihin valloittaviin persooniin, joiden kanssa olen parhaat vuoteni viettänyt.


Ratkaisu ongelmaan on nykyään arkistoituna kirjahyllyyn, Mozartin ja Jane Austenin arvokkaaseen seuraan.




Kotikutoisen valokuvakirjan idea on lyhyesti se, että valitsen siihen hassuja tai herkkiä valokuvia, jotka mielestäni parhaiten kuvastavat kunkin koiran suurta persoonaa, kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Kirja etenee kronologisesti ja jokaisesta koirasta on esittelysivu, jossa on ensimmäisten pentukuvien lisäksi koiran kennelnimi, kutsumanimi, syntymäaika sekä lyhyt kuvaus siitä, miten otus on meille päätynyt. Kuvassa yllä teini-ikäiset koipeni ja parin kuukauden ikäinen Nido.




Pahoittelen salaperäisiä kuvakulmia ja leikkauksia. Olen liittänyt useimpiin kuviin kuvatekstin, joita en mustasukkaisuuksissani halua jakaa kaiken kansan kanssa. 

Pyrin päivittämään kirjaa mahdollisimman usein. Olen onnistunut siinä niinkin hyvin, että pari viikonloppua sitten kaksi vuotta täyttänyt Koda pääsi kirjan sivuille vasta vuodenvaihteessa. Mutta kyllä tämän valokuvakirjan ylläpitäminen on ainakin tsiljoona kertaa mieluisampaa puuhaa kuin joidenkin lanzarotekuvien tunkeminen albumeihin.

Mikäli joku inspiroitui, samoja kirjoja myy ainakin Stockmann, myös valkoisena ja suojasivuisena versiona. Noita muka-näppäriä kulmateippejä on metsästetty Tiimarista. 

Kirjan ensimmäiselle sivulle valitsemani sitaatti on puolestaan ranskalaisen vallankumousvaikuttajan (jonka nimi taisikin muuten olla Marie-Jeanne, mutta mitäs pienistä...) suusta.

12.2.2011

Väinö ja Otto

Blogia lukiessa ei ole voinut välttyä Väinöltä.


Väinö on väliaikaissijoituksessa makuuhuoneen seinällä. Se odottaa siinä kärsivällisesti pääsyä arvolleen paremmin sopivalle (ei-punaiselle) seinälle, jollaista ei nykyisestä asunnosta löydy. Olen luvannut sille, että joskus se saa huikean huonekorkeuden ja kohdevalaisimia.



Pohjois-Esplanadin ruuhkissa istuessani olen jo vuosia ihastellut pienen leluliikkeen ikkunassa jotakin, jonka olen päättänyt sitten joskus hankkia lapseni huoneen seinälle. Idea on tuntunut erityisen kivalta nyt, kun meidänkin makuuhuoneessa roikkuu Väinö. Viime kuukausina on kuitenkin ollut niin paljon muutakin mietittävää, että ydinkeskustassa liikkuessa asia on unohtunut kerta toisensa jälkeen kokonaan.

Mutta eilen kunnostauduttiin. On ilo ja kunnia esitellä teille Otto.




8.2.2011

Nidon aamu

Koirien arkipäivät kulkevat siten, että aamuviiden jälkeen käydään aamulenkillä, minkä jälkeen saa nukkua niin pitkälle kuin unta riittää.


Nidolla sitä riittää yleensä aika pitkälle.






P.S.
Ostettiin ipanan huoneen kattoon hieno kuumailmapallo-mobile, jonka todellinen mahtavuus selvisi vasta pakettia avatessa - pakkauksessa oli mukana piirros entisaikojen kuumailmapallomalleista! Se pääsi heti magneettitaulun vaihtuvaan taidenäyttelyyn. Miksei kaikkien lelujen mukana tule piirustuksia?

6.2.2011

Hajanaisia havaintoja lähihetkiltä

- Suuren mahan kanssa vaappuminen on syystä tai toisesta helpompaa kuin hieman pienemmän mahan kanssa vaappuminen. Paitsi liukkaalla parkkipaikalla, jolla suositellaan käytettäväksi vaappumistukea (henkilö- ja pienhenkilövahingoilta vältytty, elkää nyt säikähtäkö siellä).

- Jos talouden kummallakin suurehkolla koiralla on vatsatauti, kannattaa kääriä matot. Ja jos haluaa olla oikein erityisen fiksu, kannattaa pitää niitä visusti käärittyinä siihen saakka, kunnes saadaan varmaa tietoa (=pökäle) vatsataudin parantumisesta. Muistetaan tämä ensi kerralla.

- Vauvantarvikeliikkeissä myydään jostain syystä myös ihan selvästi aikuisille suunnattuja leluja.


Tälle ei Xbox pärjää. Eikä ehkä mikään maailmassa koskaan valmistetuista koiranleluistakaan.



Miksen muka saa?

Eilisen erinäisissä tarvikeliikkeissä käytetyn ostospäivän jälkeen oli tänään oivallinen aika koko lauman siistimiselle, jota meillä tuttavallisesti eläinrääkkäykseksikin kutsutaan. Ajatukseen suhtauduttiin lauman miesväen keskuudessa jälleen kerran tyypillisen vastaanottavaisesti ja positiivisesti. En ymmärrä. Itse ottaisin manikyyrin, pedikyyrin, kampaajan ja kylvyn yhdistävän kokovartalohuollon suurella riemulla vastaan vaikka joka sunnuntai.



Ja tasan varmasti en niinku enää ikinä erehdy kylppäriin päinkään...



Eiliseltä reissulta tarttui mukaan myös jotakin valkoista ja raketinmuotoista, jolle toivottavasti saa piakkoin asettaa ahterinsa aamuista lehdenlukutuokiota varten. Ensin pitäisi vain ihan pikkiriikkisen lyhentää yhtä pikkiriikkistä seinää...